keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Terveisiä koirapartiolta

Kuin se onkin, että meidän lenkeillä tuppaa sattumaan ja tapahtumaan. Pari viikkoa sitten nappasin Jääkarhun kaverikseni noutamaan jonkun junaradalle karannutta sakemannia. Ei me sitä edes nähty, ja puolen tunnin etsimisen jälkeen luovutettiin ja tultiin kotiin takaisin. Vartti siitä sakemanni oli napattu raiteilta kiinni.

Jääkarhu + mä = koirapartio
Tänään hätyytettiin pari teinipoikaa samasta paikkaa, mistä sakemannia etsittiin viimeksi. Mä oisin mielelläni sanonut pojille pari sanaa kiskoilla keikkumisesta, mutta ne otti mokomat jalat alleen ja häipyivät luvalliselle alueelle ennen kuin kerittiin jutteluetäisyydelle. Riitti sellainen määrätietoinen kohtikävely... Pari muuta koiranulkoiluttajaa meinas, että mieluummin soittaisivat hätäkeskukseen... No ei mekään sentään raiteille menty, aidan viertä vain, ja riittävän lähelle.

Että vetäisivät vaan sen radan suoja-aidan koko matkalle, nyt se katkeaa juuri niin pölhössä kohtaa, että suorastaan ohjaa kaikki pöljäkkeet testaamaan kuolemattomuuttaan.

Eipä toki ollut ensimmäinen kerta, kun muiden mukuloita ohjaillaan lenkillä. Jääkarhun kanssa on myös napattu radan suojakaiteilta keikkumasta alakouluikäisiä ipanoita. Ei niitä voinut jättää sinne keikkumaankaan, kun juna ohittaessaan olisi mokomat pyyhkäisseet aidalta ja tiputtanut suoraan alikulkutunnelin asfalttiin.

Lyylillä on vielä vähän oppimista, että siitä saadaan kunnon koirapartiolainen. Toistaiseksi se raukka vahtii, ettei lentokoneet laskeudu meidän pihaan ja luulee voivansa lentää lintujen perässä roskakatoksen katolle. Aikansa kutakin, ainakaan se ei enää jokaisesta ohittavasta junasta hermostu. Huolehtii se kyllä tehokkaasti muurahaiset pois terassilta pikkupoikien leikkipaikalta. On sekin jotain. Radan läheisyydessä ei kyllä vielä voi Lyyli "työtehtäviä" tehdä, mutta toisaalta, Jääkarhultakin meni moiseen hommaan opettelussa vuosi jos toinenkin, ennen kuin siitä saatiin pommin varma (ja sitäkin se on vain mulle).

Huomaa kyllä noita koiria katsellessaan, vaikka toinen on nuori ja toinen jo vanhus ja vaikka luonteetkin on erilaiset, että on ne pohjimmiltaan kuin samasta puusta. Makasivat eilen ryökäleet vierekkäin tismalleen samassa asennossa. Harmi, ettei ollut kamera taskussa. Naurettiin noille vedet silmissä. Se, miten samanlaisia ne kuitenkin on, vaikka ovat niin erilaisia, se on ihan käsittämätöntä.

6 kommenttia :

  1. huh huh,hullun hommaa...eikö kannattas jo lasten suojeluun tehä ilmotusta jos sattuu naperot tunnistamaan? tai ilmoittaa ees vanhemmille... eivät opi ennenku vahinko sattuu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieraita lapsiahan nämä kaikki, tutuista tenavista ilmoittelisin vanhemmille ilman muuta. Lastensuojelun rasittaminen sillä, että lapset normaalilla tavallaan ovat ajattelemattomia tuntuu oudolta ajatukselta. Hetkeäkään en epäile, etteivätkö omani tekisi saman sortin typeryyksiä tuolla kaduilla kavereiden kanssa kulkiessaan, kun eihän lapselle tule kuoleman tai vakavan luokkaantumisen mahdollisuus edes mieleen. Ei ainakaan mulle tullut, kun kiipeiltiin kallioilla hyppynaru turvaköytenä. Meidätkin haki ohikulkija alas ja kertoi, että pikkuisen oli hölmöläisen hommaa... kyllä hävetti.

      Lastensuojeln paikka on sitten, kun on kotioloissa häikkää, ja sitähän ei mitenkään tällaisten episodien pohjalta voi tietää :) (noita teinejäkään ei tosiaan "saatu kiinni", ne kaiteilla keikkuneet sen sijaan puhutettiin aika perusteellisesti, ja sittemmin ovat keikkuneet alikulkutunnelissa eikä kaiteilla... että varmaan hävetys opetti.)

      Poista
    2. Hmm, mun mielestä kotioloissa ON terhistymisen varaa, jos lapset keikkuu radanreunoilla ilman että tietävät mitä siitä saattaa seurata. Koska eihän siellä kaikkien lapset kuitenkaan ole, joten mikä niillä toisilla onn mennyt erilailla? Lastensuojelu on nimenomaan suojelua, kotiolot valpastavat toimiaan ja antavat lisävalistusta, jos ei ole tarpeeksi sitä näemmä jo tehneet. (mun mielipide asiaan). Täällä maalla tuollaiset lapset kyllä heti tunnistettaisiin ja koteihin soitettaisiin, sen jälkeen olisikin sitten koten asia joko toimia tai olla toimimatta, jonka jälkeen toimisi joku muu (esim lastensuojelu). Niin se vaan menee. :)

      Piti vielä kysyä muutenkin että mikä suoja-aita? Täällä junarata halkoo kylän keskeltä eikä ole kyllä mitään suoja-aitoja ollut koskaan. Eikä sinne kyllä kukaan ole koskaan allekaan jäänyt (neljänkymmenen vuoden ajalta tapauksia kaksi, tahallisia nekin).

      Poista
    3. Tuossa (ja monessa muussa paikassa täällä) on n. 1,5m korkea rautalanka-aita radan molemmin puolin. Aita vaan tyssää kuin seinään meidän ja aseman välistä ilman näennäisen hyvää syytä.

      Mun näkemykseltä tuo radalla temppuilu on suunnilleen samaa kuin kersojen kallio- ja puukiipeilyt, katulamppujen potkimiset ja muut vastaavat. Täältä puuttuu tykkänänsä mahdollisuudet testailla rajoja suht. turvallisesti, paljon enää leikkipuiston telineet tuon ikäisiä houkuttele...

      Onhan se totta, ettei siellä kaikkien lapset ole. Muttei se niinkään kotioloista ole kiinni, vaan lapsen luonteesta. Ja niin, maalla asumisen hyviä puolia on se, että omien kersojen pöllöilyt kuulee nopeasti. Tuttujen tenavien tekemisiin on kaiken hyvän lisäksi pienempi kynnys puuttua (mä oon se urpo joka sekaantuu kyllä kaikkien kersojen hölmöyksiin).

      Poista
    4. Joo tässä on varmaan se yksi iso ero maailmoissa todellisen maaseudun ja sitten sen kaupunkimaisemman ympäristön välillä: puut joissa kiipeillään on omilla pihoilla ja ei täällä kyllä ole katulamppuja joita potkia :D :D :D täällä puissa kiipeily on ihan iisipiisiä, junaradalle meneminen ei ole mun mielestä ollenkaan samassa mittakaavassa olevaa. Mutta kukin tavallaan juu. Ja vielä tuohon kotioloihin, en mä siis mitenkään tarkoittanut että on "huonot tai hyvät" kotiolot vaan vähän niin kuin että on "valppaat tai välinpitämättömät" kotiolot. Eriluonteisia lapsia pitää seurailla erilailla tässä elämässä ja vanhemman jobi on sen luonteen tunnistaminen ja sen mukaan toimiminen, mun mielestä. En siis tarkoita että pitäis olla silmät selässäkin, kun eihän ne ole, mutta kyllä omista lapsista pitäis tietää missä ne on ja mitä tekee, myös silloin kun itse ei ole paikalla. Jos kulkee kaveriporukoissa, niin kyselee niidenkin vanhemmilta ja muilta onko puheet paikkansa pitäviä jne. Se on sitä välittämistä ja se nyt vaan mun mielestä on vanhemman tehtävä.

      Poista
    5. Tottakai pitäis seurata eri tavalla erilaisia, ja kyllä mä väitän, että ne välittävät seuraakin... mutta tästä on esimerkiksi kirjastolle n. 300m, radan vartta. Vaikka tietäisin kenen kanssa lapseni kirjastoon lähtee, en silti mitenkään voi tietää kävelevätkö ne kävelytietä, kuten on ohjeistettu, vaiko kenties rataa pitkin tai autotien ylittävän sillan kaiteilla keikkuen (molemmat luonnollisestikin ihan ehdottomasti kiellettyjä, ja luonnollisestikin kuulin olevani ihan idiootti, kun moise kiellän, koska "ei me sellasta tehtäis" ymh. tekee ne kumminkin... eivät vain vielä ole mulle jääneet kiinni)

      Ei kai noita voi sohvaankaan kiinni sitoa? Vaikka tekis mieli. Täytyy vain toivoa, että kaikilla muillakin aikuisilla on se rohkeus puuttua vieraankin lapsen tekemisiin.

      Poista