Yhä useampi ostaa kätilön apua, uutisoi Taloussanomat tänään 22.9.16. Yksityisten neuvolapalveluiden käyttö on yleistynyt valtavasti, eikä käyttäjät löydy suinkaan vain ylimmistä tuloluokista, vaan jopa sieltä ihan tavallisesta keskiluokasta. Jopa minä yllätin itseni viidettä odottaessa pohtimasta, josko ostaisin neuvolapalvelut rehellisesti rahalla sen sijaan, että käyttäisin julkisin varoin ylläpidettyä asiakkaalleen ns. ilmaista neuvolaa. Päädyin silloin kuitenkin julkiselle puolen pitkälti siksi, että yksityisen maksut yksinkertaisesti olivat meidän taloudelle liian suuret (ja kyllä kaduin ratkaisuani pitkään ja hartaasti, tonni äidin mielenterveydestä ei ole yhtään liian iso raha).
Näiden suunnilleen viidentoistavuoden aikana olen saanut ihmetellä äitiyshuollon kehitystä. Yhtäältä ns. pakollisia sikilöseulontoja on tullut monta lisää (pakollistahan toki mikään ei ole, mutta auta armias, jos jätät menemättä johonkin näistä. Sille syyllistämiselle ei ole loppua.) Vile kahden ensimmäisen aikaan HUS-alueella raskauden seurantaan kuului kaksi ultraa, joista molemmista piti maksaa poliklinikkamaksu. Nykyisen Kouvolan perämetsissä ei vuonna 2005 tarjottu mahdollisuutta kuin keskiraskauden ultraan (siitä luonnollisesti veloitettiin poliklinikkamaksu). Nykyisin sekä niskapoimu-ultra että tuo keskiraskauden ultra ovat tarjolla kaikkialla eikä niistä peritä maksua. Lisäksi on tullut veriseulat alkuraskauteen.
Toisaalta taas äitiys- ja lastenneuvolat on yhdistetty niin, että neuvolan työntekijät ovat lähes kaikki koulutukseltaan terveydenhoitajia. Kätilöt ovat kadonneet neuvoloista tyystin. Neuvolan vastuulle on kaadettu valtavasti lisää asioita (mm. pienten lasten mediakasvatuksen ohjeistus ja seuranta), mutta käyntejä on harvennettu ja lyhennetty. Puhelinaika on lähinnä hyvä vitsi.
Julkisen neuvolan aukioloaikoja on ainakin täällä meillä kavennettu, vielä muutama vuosi sitten aamun ensimmäinen aika oli 7.30. Nykyisin se on 8.30. Paitsi, jos käsittämättömällä tuurilla saa ajan neuvoteltua jo kahdeksaksi. Neuvolan ohjeistuksissa kotikäyntien määrää on lisätty. Käytännössä neuvoloissa ei kotikäyntejä tehdä esimerkiksi kesäaikana ollenkaan (koska ei ole resursseja) ja muulloinkin ollaan kiitollisia, jos asiakas kuitenkin tulee neuvolaan.
Työntekijöiden vaihtuvuus julkisella puolella on mieletöntä (ottaen huomioon, että äitiys- ja lastenneuvolan yhdistämisen tarkoituksena oli hoitosuhteen jatkuvuus). Ja jos vaihtuvuutta ei työntekijöihin muuten saada, piirrellään kunnan sisällä neuvolapiirit uusiksi kerran vuodessa, että varmasti saataisiin koko pakka sekaisin. Meillä näihin viiteentoista vuoteen on mahtunut kymmeniä terveydenhoitajia ja kätilöitä pelkästään neuvolassa.
Oma lukunsa on vielä julkisen puolen kadoksissa oleva työntekijöiden perehdytys ja ammattitaito noin yleensä ottaenkin. Ei ole itsestään selvää, että vastaanottava terveydenhoitaja osaisi edes käyttää pituusmittaa. Sitäkin useammin on tilannetaju hukassa ja sosiaaliset taidot kiven alla. On ihan vihoviimeistä, kun terveydenhoitajan ainut käsitys lapsista on oppikirjan esimerkkikappale.
Lähinnä on ihme, että julkiselle puolen enää ylipäätään riittää asiakkaita.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvolaurputus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvolaurputus. Näytä kaikki tekstit
torstai 22. syyskuuta 2016
lauantai 20. elokuuta 2016
Selfie ja muut digitalisaation ihmeet
Kyllä pyytelin perjantaina hankaluuttani anteeksi omalta opelta moneen kertaan. Ope sen sitten totesi, että kuule, huolehdit vain siitä lapsen koulunkäynnistä, kuten kuuluukin ja että on kuule ihan kivaa vaihtelua, että on vaihteeksi positiivinen ongelma. Ensimmäistä kertaa jäi reksistäkin positiivinen vaikutelma, tosin ensimmäistä kertaa sen oikeasti tapasinkaan. Löytyi suunnitelma, joka kyllä vaatii meiltä kotonakin melkoisesti, mutta johon koulu lähtee mukaan niin, että mielenkiinto koulutyöhön säilyisi ilman loppuunpalamisen riskiä (se kun sekä mun, että koulun näkemykseltä on "kympintyttöjen" todellinen ongelma). Jään siis suurella mielenkiinnolla odottamaan, miten alkanut lukuvuosi lähtee sujumaan.
Samaan aikaan revin kuitenkin hiuksia päässäni toisaalla tämän uuden opetussuunnitelman ihanuuden kanssa. Viikon kovin sana on ilman muuta digitalisaatio. Oujee. Voisi kyllä todeta, että on vähintäänkin harmillista, ettei opettajat ilmeisesti ole täydennyskoulutusta kovastikaan saaneet. Tekstitasollahan uusi opetussuunnitelma on aivan loistava. Käytännössä tilanne on se, ettei läheskään kaikissa kouluissa (meidänkään kouluissa) riitä tarvittavia laitteita niin, että tasa-arvo eritaustaisten oppilaiden keskuudessa todella voisi toteutua.
Suuri osa oppimateriaalista on nyt sähköistä, näin alkajaisiksi. Aloitetaan vaikka sanomalla kaikki nyt iloisesti heipat ruutuajalle, jos joku onneton on siihen vielä uskonut ja sitä noudattanut. Odotan parhaillaan koululta tietoa siitä, miten muksun ruotsinkirja mahdollisesti netissä aukeaisi, kun sitä ei annetuilla tunnuksilla saatu auki sen enempää pöytäkoneilla kuin tabletilla. (Kenties ostan kirjan kuitenkin paperikappaleena kotiin, ihan omaksi, pelkkä työkirjahan on vähän vaikea, kun tehtävät liittyvät aika tiiviisti tekstikirjaan...). Esikoiselle oli sentään luvattu, että se, joka ei saa hommaa kotona toimimaan sähköisesti, saa materiaalinsa monisteina. Liekö sitten ihan laillista touhua sekään, saattaa tekijänoikeuslaki ottaa tähän kantaa...
Ja sitten on näitä keksimällä keksittyjä läksyjä. Konkreettisena esimerkkinä "Ota selfie, jossa näkyy jotain Ruotsiin liittyvää." Siis OMG. Ihan just vasta luin sen jonkun open (sen joka aiemmin tänä vuonna mölysi köyhien lasten kesälomista) tekstin, jossa todettiin osan lapsista palaavan kouluun likaisina ja nälkäisinä ja toisaalla toinen ope kertoi, ettei voi enää pyytää lapsia keräämään ruotsin sanoja kotona olevien ruokatarvikkeiden pakkauksista, koska joillakin on kaapissa vain hernekeittopurkki ja kossupullo. Mut mitäs pienistä, ottakaa kaikki selfie. Meille tämä meinaa kolmelle lapselle uusien puhelimien hankintaa, koska olemassa olevilla laitteilla ei peruskoulusta selviä. Semmonen perusopetus.
Odotan kuitenkin, josko alkusäätämisen ja idiotismin jälkeen päästäisi edes puoleen siitä kaikesta hyvästä, mikä uuteen opsiin on maalailtu. Tasa-arvoa, itseohjautuvuutta, opetuksen eriyttämistä automaattisesti sekä ylös- että alaspäin, ainerajat ylittävää aihekokonaisuuksien käsittelyä, ymmärrystä ulkoaoppimisen sijaan.
---
Käytin Seiskan ja Rääpäleen neuvolassa. Kumpikin kasvaa omilla käyrillään. Eipä siitä juuri muuta käteen jäänyt, mutta ehkä niin on hyvä. Olen edelleen sitä mieltä, että tää on meidän paristakymmenestä terkkarista paras.
Samaan aikaan revin kuitenkin hiuksia päässäni toisaalla tämän uuden opetussuunnitelman ihanuuden kanssa. Viikon kovin sana on ilman muuta digitalisaatio. Oujee. Voisi kyllä todeta, että on vähintäänkin harmillista, ettei opettajat ilmeisesti ole täydennyskoulutusta kovastikaan saaneet. Tekstitasollahan uusi opetussuunnitelma on aivan loistava. Käytännössä tilanne on se, ettei läheskään kaikissa kouluissa (meidänkään kouluissa) riitä tarvittavia laitteita niin, että tasa-arvo eritaustaisten oppilaiden keskuudessa todella voisi toteutua.
Suuri osa oppimateriaalista on nyt sähköistä, näin alkajaisiksi. Aloitetaan vaikka sanomalla kaikki nyt iloisesti heipat ruutuajalle, jos joku onneton on siihen vielä uskonut ja sitä noudattanut. Odotan parhaillaan koululta tietoa siitä, miten muksun ruotsinkirja mahdollisesti netissä aukeaisi, kun sitä ei annetuilla tunnuksilla saatu auki sen enempää pöytäkoneilla kuin tabletilla. (Kenties ostan kirjan kuitenkin paperikappaleena kotiin, ihan omaksi, pelkkä työkirjahan on vähän vaikea, kun tehtävät liittyvät aika tiiviisti tekstikirjaan...). Esikoiselle oli sentään luvattu, että se, joka ei saa hommaa kotona toimimaan sähköisesti, saa materiaalinsa monisteina. Liekö sitten ihan laillista touhua sekään, saattaa tekijänoikeuslaki ottaa tähän kantaa...
Ja sitten on näitä keksimällä keksittyjä läksyjä. Konkreettisena esimerkkinä "Ota selfie, jossa näkyy jotain Ruotsiin liittyvää." Siis OMG. Ihan just vasta luin sen jonkun open (sen joka aiemmin tänä vuonna mölysi köyhien lasten kesälomista) tekstin, jossa todettiin osan lapsista palaavan kouluun likaisina ja nälkäisinä ja toisaalla toinen ope kertoi, ettei voi enää pyytää lapsia keräämään ruotsin sanoja kotona olevien ruokatarvikkeiden pakkauksista, koska joillakin on kaapissa vain hernekeittopurkki ja kossupullo. Mut mitäs pienistä, ottakaa kaikki selfie. Meille tämä meinaa kolmelle lapselle uusien puhelimien hankintaa, koska olemassa olevilla laitteilla ei peruskoulusta selviä. Semmonen perusopetus.
Odotan kuitenkin, josko alkusäätämisen ja idiotismin jälkeen päästäisi edes puoleen siitä kaikesta hyvästä, mikä uuteen opsiin on maalailtu. Tasa-arvoa, itseohjautuvuutta, opetuksen eriyttämistä automaattisesti sekä ylös- että alaspäin, ainerajat ylittävää aihekokonaisuuksien käsittelyä, ymmärrystä ulkoaoppimisen sijaan.
---
Käytin Seiskan ja Rääpäleen neuvolassa. Kumpikin kasvaa omilla käyrillään. Eipä siitä juuri muuta käteen jäänyt, mutta ehkä niin on hyvä. Olen edelleen sitä mieltä, että tää on meidän paristakymmenestä terkkarista paras.
lauantai 30. tammikuuta 2016
Unelmien terkkari
Sain kommentteihin mielenkiintoisen kysymyksen siitä, mitä minä toivoisin äitiys- tai lastenneuvolan terveydenhoitajalta. Mielenkiintoisen kysymyksestä tekee se, että mun neuvolaurputuksia on täältä blogista saanut lukea ihan alusta saakka, ja mä yksinkertaisesti inhoan neuvolaa, olen inhonnut Esikoisen vauva-ajoista saakka. Kokemusta on kahdeksasta eri toimipisteestä ja varmaan kolmestakymmenestä terveydenhoitajasta neljäntoista vuoden ajalta. Joukkoon on toki mahtunut joitakin helmiä, mutta enimmäkseen paljon hukkaan heitettyä aikaa.
Mikä sitten tekee helmestä helmen?
Ihmissuhdetaidot nousevat neuvolatyössä ihan arvoon arvaamattomaan. Kysyisitkö vastasynnyttäneeltä: "Eihän se niin hirveää ollut, kyllähän te toisenkin teette?" Ainakaan luettuasi papereista virhetarjonnasta ja imukupeista? Tai tiedustelisitko nelikuisen vauvan äidiltä tämän perunankeittotaitoja? Järkytytkö ja kommentoitko järkytystäsi heti ääneen, jos sinulle kerrotaan viiden sisaruksen suhtautuvan uuteen vauvaan viidellä eri tavalla?
Helmien kanssa olen nauranut olevani oikeasti ihan tumpelo keittiössä, kertonut avoimesti synnytysten jättämistä traumoista, miettinyt saman perheenkin lasten erilaisuuksia. Siinä on sitten sivussa voitu pohtia, että milläkä juuri tämä lapsi saataisiin luopumaan potasta hattuna ja kuinka tuolta toiselta kitkettäisi rumat sanat pois.
Luotettavuus on tärkeää myös. Viisivuotisneuvolassa mulle lyötiin kouraan lomake, jossa kyseltiin lapselle viimeisen vuoden aikana sattuneita tapaturmia. Terveydenhoitaja oli ominluvin käynyt kaivamassa kaikki lapsen terveystiedot huomattavasti tuota vuotta pidemmältä ajalta ja päivitteli sitten mulle, että miten niin ei ole ollut tapaturmia, kun onhan täällä nämä lego nenässä-tapaukset. Että kyllä sekin on tapaturma. On joo, mutta viisivuotiaasta vuosi taaksepäin ei tee alle kolmivuotiasta.
Kiva olisi myös, jos voisi luottaa kirjausten menevän oikein ja oikealle lapselle. Jos ensimmäisen kerran törmäät siihen, että lapsellasi on suulakihalkio neuvolan kirjauksia tavaillessa, on jotain jo mennyt perustavanlaatuisesti pieleen. Etenkään, jos kyseisellä lapsella ei sellaista ole...
Joku käytännön käsitys pikkulasten toiminnasta helpottaa työtä kummasti. Osa lapsista on valmiita toimimaan vieraan ihmisen kanssa kahdestaan, osa ei. Jollain voi olla päällä ihan järkyttävä uhma ja toinen voi osata vedättää vierasta aikuista ihan kymmenen-nolla. Kaikki se on täysin normaalia. Jos näyttää, ettei lapsi ymmärrä pyyntöä tehdä jotain yhdellä tavalla, kannattaa muotoilla pyyntönsä uudelleen.
Lääkäri tiedusteli Täystuholta kipsikontrollin yhteydessä, että painaako kipsi, johon Täystuho luonnollisesti vastasi, että painaa se kyllä tosi paljon. Ilman äiti-tulkkia olisi varmasti päädytty kipsaamaan käsi uudelleen, lääkäri kun halusi tietää hiertääkö kipsi ja Täystuho puolestaan keskusteli sujuvasti kipsin painosta...
Ammattitaito killuu korkealla myös. Terveydenhoitaja, joka ei osaa käyttää vauvojen vaakaa tai pituusmittaa saati saa rokotetta pistettyä, ei herätä kummoista luottamusta. Jos täytyy tarkistaa kesken kaiken opasvihkosesta, mistä juuri tällä neuvolakerralla pitikään puhua, voi asiakas oikeastaan kävellä vastaanotolta ulos saman tien.
Onhan se niin, että kokemus opettaa, ja kokemuksen saa vain työn kautta. Mutta terveellä järjellä jokainen ymmärtää, ettei asiakkaan tehtävä ole opettaa terveydenhoitajalle välineiden käyttöä.
Ammattitaitoon voitanee laskea myös täsmällisen infon antaminen. Jos on jatkoa vaativia asioita, tarvitaan labroja, terapioita, moniammatillista tiimiä tai muuta mukavaa, täytyy osata varmistaa, että asiakas tietää, mitä tehdään ja miksi. Ja kiva olisi kuulla lopputuloskin...
Joskus kieltämättä mietin, olenko mä vain hankala. Ja sitten osuu taas kohdalle joku, joka katsoo asiakseen kertoa mulle, että pikkusisaruksen neuvolakäynnillä hiljaa paikoillaan pysymättömällä kaksivuotiaalla on varmasti adhd.
Mikä sitten tekee helmestä helmen?
Ihmissuhdetaidot nousevat neuvolatyössä ihan arvoon arvaamattomaan. Kysyisitkö vastasynnyttäneeltä: "Eihän se niin hirveää ollut, kyllähän te toisenkin teette?" Ainakaan luettuasi papereista virhetarjonnasta ja imukupeista? Tai tiedustelisitko nelikuisen vauvan äidiltä tämän perunankeittotaitoja? Järkytytkö ja kommentoitko järkytystäsi heti ääneen, jos sinulle kerrotaan viiden sisaruksen suhtautuvan uuteen vauvaan viidellä eri tavalla?
Helmien kanssa olen nauranut olevani oikeasti ihan tumpelo keittiössä, kertonut avoimesti synnytysten jättämistä traumoista, miettinyt saman perheenkin lasten erilaisuuksia. Siinä on sitten sivussa voitu pohtia, että milläkä juuri tämä lapsi saataisiin luopumaan potasta hattuna ja kuinka tuolta toiselta kitkettäisi rumat sanat pois.
Luotettavuus on tärkeää myös. Viisivuotisneuvolassa mulle lyötiin kouraan lomake, jossa kyseltiin lapselle viimeisen vuoden aikana sattuneita tapaturmia. Terveydenhoitaja oli ominluvin käynyt kaivamassa kaikki lapsen terveystiedot huomattavasti tuota vuotta pidemmältä ajalta ja päivitteli sitten mulle, että miten niin ei ole ollut tapaturmia, kun onhan täällä nämä lego nenässä-tapaukset. Että kyllä sekin on tapaturma. On joo, mutta viisivuotiaasta vuosi taaksepäin ei tee alle kolmivuotiasta.
Kiva olisi myös, jos voisi luottaa kirjausten menevän oikein ja oikealle lapselle. Jos ensimmäisen kerran törmäät siihen, että lapsellasi on suulakihalkio neuvolan kirjauksia tavaillessa, on jotain jo mennyt perustavanlaatuisesti pieleen. Etenkään, jos kyseisellä lapsella ei sellaista ole...
Joku käytännön käsitys pikkulasten toiminnasta helpottaa työtä kummasti. Osa lapsista on valmiita toimimaan vieraan ihmisen kanssa kahdestaan, osa ei. Jollain voi olla päällä ihan järkyttävä uhma ja toinen voi osata vedättää vierasta aikuista ihan kymmenen-nolla. Kaikki se on täysin normaalia. Jos näyttää, ettei lapsi ymmärrä pyyntöä tehdä jotain yhdellä tavalla, kannattaa muotoilla pyyntönsä uudelleen.
Lääkäri tiedusteli Täystuholta kipsikontrollin yhteydessä, että painaako kipsi, johon Täystuho luonnollisesti vastasi, että painaa se kyllä tosi paljon. Ilman äiti-tulkkia olisi varmasti päädytty kipsaamaan käsi uudelleen, lääkäri kun halusi tietää hiertääkö kipsi ja Täystuho puolestaan keskusteli sujuvasti kipsin painosta...
Ammattitaito killuu korkealla myös. Terveydenhoitaja, joka ei osaa käyttää vauvojen vaakaa tai pituusmittaa saati saa rokotetta pistettyä, ei herätä kummoista luottamusta. Jos täytyy tarkistaa kesken kaiken opasvihkosesta, mistä juuri tällä neuvolakerralla pitikään puhua, voi asiakas oikeastaan kävellä vastaanotolta ulos saman tien.
Onhan se niin, että kokemus opettaa, ja kokemuksen saa vain työn kautta. Mutta terveellä järjellä jokainen ymmärtää, ettei asiakkaan tehtävä ole opettaa terveydenhoitajalle välineiden käyttöä.
Ammattitaitoon voitanee laskea myös täsmällisen infon antaminen. Jos on jatkoa vaativia asioita, tarvitaan labroja, terapioita, moniammatillista tiimiä tai muuta mukavaa, täytyy osata varmistaa, että asiakas tietää, mitä tehdään ja miksi. Ja kiva olisi kuulla lopputuloskin...
Joskus kieltämättä mietin, olenko mä vain hankala. Ja sitten osuu taas kohdalle joku, joka katsoo asiakseen kertoa mulle, että pikkusisaruksen neuvolakäynnillä hiljaa paikoillaan pysymättömällä kaksivuotiaalla on varmasti adhd.
perjantai 6. marraskuuta 2015
Naisen kroppa on pariskunnan yhteinen, miehen ei
Mä lasken täällä hitaasti sataan(tuhanteen). Mulla keitti yli taas. Ja koska keitti yli olen täällä taas. Vaikka oikea elämä on imaissut mut mukaansa ja blogi saanut pärjäillä keskenänsä. Mut nyt mä siis suutuin ja olen täällä taas.
Tiedättekö, tasa-arvo on suoraan sanottuna perkeleestä. Nimittäin se naisen ja miehen välinen tasa-arvo perheessä. En tiedä minnekä on päättäviltä tahoilta hukkunut sellainen ihan perustavanlaatuinen pikku fakta, että toisilla meistä on jalkojen välissä vehkeet ja toisilla värkit. Kummallakin kummankin ihan omat, sillä tavalla omat, että kummallakin on oikeus vain omaansa eikä yhtään toisen. Niin kuin että mun värkkini, mun kroppani, on todellakin mun.
Nyt on nimittäin käynyt sillä tavalla klassisesti, että naisen kroppaan on annettu miehelle kaikki oikeudet verenpaineista gynetutkimuksiin. Eikä vain oikeuksia vaan suorastaan velvoite osallistua.
Se alkaa sillä lässynläällä, että ehkäisy on pariskunnan yhteinen asia. Voi kun on kaunis ajatus. Täydellisessä maailmankaikkeudessa se olisi suorastaan loistava, on kuulkaas tasa-arvoa ihan parhaimmillaan. Yhdessä päätetään, mitä käytetään ja yhdessä hankitaan, haetaan yhdessä reseptit pillereihin, yhdessä käydään sukupuolitautitestit ja yhdessä sitten haetaan hormonit naiselle, että voidaan panna menemään ilman kumipukuja.
Jollain pariskunnalla valkenee se tasa-arvoisuus jo siellä ehkäisyneuvolan vastaanotolla. Että otapa nainen housut pois ja kipua tuohon pöydälle. Mies voi katsella kaikessa rauhassa sieltä nurkkatuolistaan housut jalassa, kas kun yhteiseen ehkäisyasiaan kuuluu se, että värkki on yhteinen ja sen kunto on yhteinen asia. Vehkeistä viis.
Toiset hölmöt ei tasa-arvon tilaa vielä ehkäisyneuvolasta tajua. Kuluu aikaa, ehkäisy heitetään romukoppaan ja todetaan, että ohhoh, kahdesta tulee kolme.
Vauvahan on ilman muuta yhteinen ja sikiön terveys näin yhteinen asia. Naisen kroppa ja kaikki naisen terveystiedot odotusajalta kuuluu näin miehelle myös painosta ja verenpaineista gynekologin tarkastuksiin. Nainen kipuaa kerran toisensa jälkeen pöydälle ilman housuja, mies istuu kerrasta toiseen nurkkatuolissansa housut jalassa. Koska onhan se yhteinen lapsi ja yhteinen vastuu.
Niin että työntäkää nyt se tasa-arvonne jo jonnekin syvälle. Sellaista ei ole olemassakaan.
---
Neuvola rv 26 oli tällä viikolla, oltiin siellä molemmat (koska mä ehdotin, että mies voisi tulla edes kerran mukaan). Siellä se istui nurkkatuolissa tyhjänpanttina, kun mulle työnnettiin sairaalaan lähtöohjeet, synnytystoivelomakkeet, multa katsottiin paino, hb, verenpaineet, mitattiin kohdun kokoa. Sydänäänimonitorin käänsi terkkari kovemmalle, että mieskin varmasti kuulisi (jos oisin ollut yksin, olisi kuunneltu vain pikaisesti ja mahd. hiljaisella).
Että ei siinä. Voi se mun kroppa olla yhteinen, jos se on mulle ok. Mutta jos yhteiskunta vaatii, että mä jaan terveystietoni miehelle huvitti mua tai ei, niin se ei ole ok. Sen nyt vaan on kerta kaikkiaan lähdettävä naisesta itsestään eikä neuvolasta ja yhteiskunnan odotuksista.
Kyse siis Ylen uutisesta, jonka mukaan miehiä ollaan velvoittamassa osallistumaan äitiysneuvolaan.
Tiedättekö, tasa-arvo on suoraan sanottuna perkeleestä. Nimittäin se naisen ja miehen välinen tasa-arvo perheessä. En tiedä minnekä on päättäviltä tahoilta hukkunut sellainen ihan perustavanlaatuinen pikku fakta, että toisilla meistä on jalkojen välissä vehkeet ja toisilla värkit. Kummallakin kummankin ihan omat, sillä tavalla omat, että kummallakin on oikeus vain omaansa eikä yhtään toisen. Niin kuin että mun värkkini, mun kroppani, on todellakin mun.
Nyt on nimittäin käynyt sillä tavalla klassisesti, että naisen kroppaan on annettu miehelle kaikki oikeudet verenpaineista gynetutkimuksiin. Eikä vain oikeuksia vaan suorastaan velvoite osallistua.
Se alkaa sillä lässynläällä, että ehkäisy on pariskunnan yhteinen asia. Voi kun on kaunis ajatus. Täydellisessä maailmankaikkeudessa se olisi suorastaan loistava, on kuulkaas tasa-arvoa ihan parhaimmillaan. Yhdessä päätetään, mitä käytetään ja yhdessä hankitaan, haetaan yhdessä reseptit pillereihin, yhdessä käydään sukupuolitautitestit ja yhdessä sitten haetaan hormonit naiselle, että voidaan panna menemään ilman kumipukuja.
Jollain pariskunnalla valkenee se tasa-arvoisuus jo siellä ehkäisyneuvolan vastaanotolla. Että otapa nainen housut pois ja kipua tuohon pöydälle. Mies voi katsella kaikessa rauhassa sieltä nurkkatuolistaan housut jalassa, kas kun yhteiseen ehkäisyasiaan kuuluu se, että värkki on yhteinen ja sen kunto on yhteinen asia. Vehkeistä viis.
Toiset hölmöt ei tasa-arvon tilaa vielä ehkäisyneuvolasta tajua. Kuluu aikaa, ehkäisy heitetään romukoppaan ja todetaan, että ohhoh, kahdesta tulee kolme.
Vauvahan on ilman muuta yhteinen ja sikiön terveys näin yhteinen asia. Naisen kroppa ja kaikki naisen terveystiedot odotusajalta kuuluu näin miehelle myös painosta ja verenpaineista gynekologin tarkastuksiin. Nainen kipuaa kerran toisensa jälkeen pöydälle ilman housuja, mies istuu kerrasta toiseen nurkkatuolissansa housut jalassa. Koska onhan se yhteinen lapsi ja yhteinen vastuu.
Niin että työntäkää nyt se tasa-arvonne jo jonnekin syvälle. Sellaista ei ole olemassakaan.
---
Neuvola rv 26 oli tällä viikolla, oltiin siellä molemmat (koska mä ehdotin, että mies voisi tulla edes kerran mukaan). Siellä se istui nurkkatuolissa tyhjänpanttina, kun mulle työnnettiin sairaalaan lähtöohjeet, synnytystoivelomakkeet, multa katsottiin paino, hb, verenpaineet, mitattiin kohdun kokoa. Sydänäänimonitorin käänsi terkkari kovemmalle, että mieskin varmasti kuulisi (jos oisin ollut yksin, olisi kuunneltu vain pikaisesti ja mahd. hiljaisella).
Että ei siinä. Voi se mun kroppa olla yhteinen, jos se on mulle ok. Mutta jos yhteiskunta vaatii, että mä jaan terveystietoni miehelle huvitti mua tai ei, niin se ei ole ok. Sen nyt vaan on kerta kaikkiaan lähdettävä naisesta itsestään eikä neuvolasta ja yhteiskunnan odotuksista.
Kyse siis Ylen uutisesta, jonka mukaan miehiä ollaan velvoittamassa osallistumaan äitiysneuvolaan.
perjantai 11. syyskuuta 2015
Ihan(an) kamala raskaus
Raskausviikot hupenee kovempaa vauhtia kuin uskoisi, viikko kahdeksantoista on jo ylitetty. Kävin neuvolassa tänään, kun satunnaisesti sinne täytyy mennä. Toistaiseksi osaan suunnilleen arvostaa terkkarini mennyttä työkokemusta ja asennetta.
Painoa on tullut joo, enemmän kuin parissa edellisessä, muttei nyt ihan valitusrajan vertaa. Verenpaineet on neuvolassa (ja lekureilla) yleensäkin ihan tapissansa, ja siksi mulla on kotona mittari. Tänä aamuna saatiin kuitenkin ihan siedettävät paineet neuvolassakin (vahvistanee sen, että aamuisin voi ihan pikkuisen huimata siksi...). Hemoglobiini on romahtanut 146 -> 116, vaikkei kuulemma vielä tarvitsisi rautaa aloittaa, aloitan silti, oon ihan kuoleman väsynyt. Sitä paitsi kärsin edelleen pahoinvoinnista...
Seiska liikkuu ihan reippaasti, nytkin lipesi alta moneen otteeseen, kun sydänääniä haettiin. Flunssa antoi vihdoin periksi alkuviikosta, vaihtelevalla kirjolla on erilaisia tulehdussairauksia hoidettu multa (vaihteeksi näin, yleensä muksuilta), ja edellinen lääkekuuri loppui justiinsa. Hermostuttavaksi käynyt supistelu vihdoin tämän kuurin myötä tasoittui selkeästi rasituksen yhteyteen. Paikallaan seisominen ei enää riitä rasitukseksi vaikka vielä viikko sitten riitti ajatuskin seisomisesta...
Kysyin terkkarilta, mistä mahtaisi löytyä vastauksia kysymyksiin, joita jäin miettimään Rääpäleen synnytyksen jälkeen. Se käveli arkistokaapillensa ja kaivoi mun paperit sieltä, katseltiin synnytyskertomusta. Mutta vastausta mua mietityttäneeseen kysymykseen ei löytynyt. Menikö Rääpäleen synnytyksessä oksitosiinitippa ja jos niin miksi? Papereissa ei ole merkintää, mutta mä olen melkoisen varma, että meni kuitenkin. Nyt sitä ei voi varmistaa mistään, kun synnytyskertomus ei sano siihen juuta tai jaata. Onko sen laittaminen niin rutiini, ettei sen laittamista tai laittamattomuutta kirjata? Terkkari lupasi, että saan tässä vielä syksyn mittaan täytettäväkseni lomakkeen, johon saan kirjata ajatuksia tulevasta synnytyksestä. Saisin sellaisen paperin periaatteessa ihan ekaa kertaa. (Olen tosin Toiselta täyttänyt vastaavaa, mutta Toinen syntyikin Haikaranpesässä ja Viimeiseltä myös, mutta siellä syyllinen lomakkeeseen oli pelkopoli)
Kysyihän se terkkari myös, että joko olen päässyt sinuiksi tämän raskauden kanssa. Ihan rehellisesti, en. Vauvan liikkeet ei herätä mussa oikeastaan mitään fiiliksiä, kaikki vähänkin epämukava mahan piikkiin menevä ärsyttää ihan valtavasti. Samoin kaikki se, mitä nyt vain ei sovi tehdä. Ja samaan aikaan katselen kaiholla kaupassa pieniä vauvanvaatteita, suunnittelen tuplarattaiden ostoa ja petailen meille kotiin tilaa uudelle tulijalle. Mä en halua olla raskaana, mutta vauva meille mahtuu kyllä.
Ensi kerralla neuvolassa saa jo paperit kelaa varten. Niiden paras puoli on siinä, että ammattiliitto suostuu sen päätöksen jälkeen myöntämään maksuhuojennuksen koko vanhempainrahakauden ajaksi kolmen kuukauden pätkien sijaan. Vasta tämän faktan jälkeen tuli mieleen, että niin, tarkoittaahan se sitäkin, että kohta saa noutaa postista äitiyspakkauksen seitsemättä kertaa.
Täältä puuttuu se odotuksen riemu ja raskaus on vain osa pitäis tehdä -listaa. Kai siltäkin saa tuntua, jos on tuntuakseen? Ja voihan se olla, että rakenneultra parin viikon kuluttua keikuttaa venettä johonkin suuntaan. Kukapa tietää.
Painoa on tullut joo, enemmän kuin parissa edellisessä, muttei nyt ihan valitusrajan vertaa. Verenpaineet on neuvolassa (ja lekureilla) yleensäkin ihan tapissansa, ja siksi mulla on kotona mittari. Tänä aamuna saatiin kuitenkin ihan siedettävät paineet neuvolassakin (vahvistanee sen, että aamuisin voi ihan pikkuisen huimata siksi...). Hemoglobiini on romahtanut 146 -> 116, vaikkei kuulemma vielä tarvitsisi rautaa aloittaa, aloitan silti, oon ihan kuoleman väsynyt. Sitä paitsi kärsin edelleen pahoinvoinnista...
Seiska liikkuu ihan reippaasti, nytkin lipesi alta moneen otteeseen, kun sydänääniä haettiin. Flunssa antoi vihdoin periksi alkuviikosta, vaihtelevalla kirjolla on erilaisia tulehdussairauksia hoidettu multa (vaihteeksi näin, yleensä muksuilta), ja edellinen lääkekuuri loppui justiinsa. Hermostuttavaksi käynyt supistelu vihdoin tämän kuurin myötä tasoittui selkeästi rasituksen yhteyteen. Paikallaan seisominen ei enää riitä rasitukseksi vaikka vielä viikko sitten riitti ajatuskin seisomisesta...
Kysyin terkkarilta, mistä mahtaisi löytyä vastauksia kysymyksiin, joita jäin miettimään Rääpäleen synnytyksen jälkeen. Se käveli arkistokaapillensa ja kaivoi mun paperit sieltä, katseltiin synnytyskertomusta. Mutta vastausta mua mietityttäneeseen kysymykseen ei löytynyt. Menikö Rääpäleen synnytyksessä oksitosiinitippa ja jos niin miksi? Papereissa ei ole merkintää, mutta mä olen melkoisen varma, että meni kuitenkin. Nyt sitä ei voi varmistaa mistään, kun synnytyskertomus ei sano siihen juuta tai jaata. Onko sen laittaminen niin rutiini, ettei sen laittamista tai laittamattomuutta kirjata? Terkkari lupasi, että saan tässä vielä syksyn mittaan täytettäväkseni lomakkeen, johon saan kirjata ajatuksia tulevasta synnytyksestä. Saisin sellaisen paperin periaatteessa ihan ekaa kertaa. (Olen tosin Toiselta täyttänyt vastaavaa, mutta Toinen syntyikin Haikaranpesässä ja Viimeiseltä myös, mutta siellä syyllinen lomakkeeseen oli pelkopoli)
Kysyihän se terkkari myös, että joko olen päässyt sinuiksi tämän raskauden kanssa. Ihan rehellisesti, en. Vauvan liikkeet ei herätä mussa oikeastaan mitään fiiliksiä, kaikki vähänkin epämukava mahan piikkiin menevä ärsyttää ihan valtavasti. Samoin kaikki se, mitä nyt vain ei sovi tehdä. Ja samaan aikaan katselen kaiholla kaupassa pieniä vauvanvaatteita, suunnittelen tuplarattaiden ostoa ja petailen meille kotiin tilaa uudelle tulijalle. Mä en halua olla raskaana, mutta vauva meille mahtuu kyllä.
Ensi kerralla neuvolassa saa jo paperit kelaa varten. Niiden paras puoli on siinä, että ammattiliitto suostuu sen päätöksen jälkeen myöntämään maksuhuojennuksen koko vanhempainrahakauden ajaksi kolmen kuukauden pätkien sijaan. Vasta tämän faktan jälkeen tuli mieleen, että niin, tarkoittaahan se sitäkin, että kohta saa noutaa postista äitiyspakkauksen seitsemättä kertaa.
Täältä puuttuu se odotuksen riemu ja raskaus on vain osa pitäis tehdä -listaa. Kai siltäkin saa tuntua, jos on tuntuakseen? Ja voihan se olla, että rakenneultra parin viikon kuluttua keikuttaa venettä johonkin suuntaan. Kukapa tietää.
maanantai 17. elokuuta 2015
Yksi ja kolme
Eilen juhlittiin Rääpäleen 1v ja Viimeisen 3v synttärit. Jotain yksittäisiä kuviakin otettiin, mutta äkkiseltään niistä joko näyttäisi paistavan naamat tai sitten ovat tärähtäneet, joten...
Tarjoilut vanhalla tutulla linjalla, kakku per sankari, keksejä, kulhollinen karkkeja ja pari pellillistä minipitsoja (niitä sais kyllä olla vielä vaikka pari pellillistä lisää...), kahvia ja limpparia. Hyvä tulee. Kutsulistakin yksinkertainen, lastenkutsuja ei näille pienille järjestetä. Kummit ja mummit perheinensä riittää hyvin ja sillä saadaan pääluku parinkymmenen liepeille hetkessä, kun laskee omat päät mukaan.
Tämän aamun käytin poikasten kanssa neuvolassa. Rääpäleellä on mittaa karvan vajaa 80cm, painoa reilut 10kg. Atooppista ihoa lukuunottamatta muita ongelmia ei havaittu, jos vaikka ei palikkatornia vielä kasannutkaan. Ihosta varattiin lääkärille aika, toiveissa lähete erikoislääkärille ja allergiatesteihin. Rokotteet jäi odottamaan omaa seuraavaa neuvolaani, kun nenä vuotaa siihen malliin, ettei tiedä onko juuri tulossa kipeäksi, onko kipeä vaiko onko parantumassa...
Viimeisellä on mittaa noin 95cm ja painoa n. 14kg. Piirsi mitä piirsi, osasi sanatehtävät, heitti palloa ja sai jopa vahingossa kopin, sipsutteli varpaillaan, hyppäsi tasajalkaa (oh my, sen tekee Rääpälekin, koska tuo taito kuuluisi oppia?) ja mitä noita tehtäviä tuolla nyt onkaan.
Mulle puolestaan todettiin, että taas saisi antibioottikuurin aloittaa. Niinku aikuisten oikeasti, toinen tulehdus viiteen viikkoon, eikö muka estolääkitykselle ole syytä! Voisko neuvolalääkäreiksi ruveta sellaiset, jotka on nähneet potilaita muuallakin kuin oppikirjoissa? Voisko ne harjoittelijat ja perehtyjät ja muut treenailla jollain muulla? Että edes joskus menis hommat putkeen ilman turhaa juoksutusta.
Mistä tykkää nämä pienet pojat?
Palikkalaatikko, piirtely (joskus ne hei osuu paperiinkin), kotileikit, pallon heittely, dubloilla rakentelu, autot... Tuntuu uppoavan molempiin pieniin samat touhut. Näitä ja näiden yhdessä tekemistä on ihana seurata vierestä.
Neuvolassa oli mukana myös Täystuho, ja poika kolmikko keräsi kehuja yhdessä toimimisen taidoistaan. Että kai tässä porukassa jotain oppii.
Tarjoilut vanhalla tutulla linjalla, kakku per sankari, keksejä, kulhollinen karkkeja ja pari pellillistä minipitsoja (niitä sais kyllä olla vielä vaikka pari pellillistä lisää...), kahvia ja limpparia. Hyvä tulee. Kutsulistakin yksinkertainen, lastenkutsuja ei näille pienille järjestetä. Kummit ja mummit perheinensä riittää hyvin ja sillä saadaan pääluku parinkymmenen liepeille hetkessä, kun laskee omat päät mukaan.
Tämän aamun käytin poikasten kanssa neuvolassa. Rääpäleellä on mittaa karvan vajaa 80cm, painoa reilut 10kg. Atooppista ihoa lukuunottamatta muita ongelmia ei havaittu, jos vaikka ei palikkatornia vielä kasannutkaan. Ihosta varattiin lääkärille aika, toiveissa lähete erikoislääkärille ja allergiatesteihin. Rokotteet jäi odottamaan omaa seuraavaa neuvolaani, kun nenä vuotaa siihen malliin, ettei tiedä onko juuri tulossa kipeäksi, onko kipeä vaiko onko parantumassa...
Viimeisellä on mittaa noin 95cm ja painoa n. 14kg. Piirsi mitä piirsi, osasi sanatehtävät, heitti palloa ja sai jopa vahingossa kopin, sipsutteli varpaillaan, hyppäsi tasajalkaa (oh my, sen tekee Rääpälekin, koska tuo taito kuuluisi oppia?) ja mitä noita tehtäviä tuolla nyt onkaan.
Mulle puolestaan todettiin, että taas saisi antibioottikuurin aloittaa. Niinku aikuisten oikeasti, toinen tulehdus viiteen viikkoon, eikö muka estolääkitykselle ole syytä! Voisko neuvolalääkäreiksi ruveta sellaiset, jotka on nähneet potilaita muuallakin kuin oppikirjoissa? Voisko ne harjoittelijat ja perehtyjät ja muut treenailla jollain muulla? Että edes joskus menis hommat putkeen ilman turhaa juoksutusta.
Mistä tykkää nämä pienet pojat?
Palikkalaatikko, piirtely (joskus ne hei osuu paperiinkin), kotileikit, pallon heittely, dubloilla rakentelu, autot... Tuntuu uppoavan molempiin pieniin samat touhut. Näitä ja näiden yhdessä tekemistä on ihana seurata vierestä.
Neuvolassa oli mukana myös Täystuho, ja poika kolmikko keräsi kehuja yhdessä toimimisen taidoistaan. Että kai tässä porukassa jotain oppii.
torstai 2. heinäkuuta 2015
Voihan neuvola
Ollaan oltu kolmetoista ja puoli vuotta neuvolan asiakkaita. Ja vielä ollaan ainakin seitsemän vuotta lisää. Ollaan nähty useamman eri kaupungin neuvolatoimintaa, seitsemän eri toimipistettä ja lähemmäs kolmekymmentä terveydenhoitajaa. Joko tällä kokemuksella saa vähän arvioida neuvolatoimintaa yleisemmällä tasolla?
Mulla on kokemusta neuvolatoiminnasta varmasti pitemmältä ajalta kuin monella nykyisin neuvolassa terkkarina toimivalla. Totta tietysti, koulutusta mulla sinne ei ole, mutta joskus tekee mieli sanoa, että on asioita, joissa kokemus painaa paljon enemmän kuin kirjatieto.
Normaalisti mun verenpaineet kipuaa korkeuksiin jo pelkästä ajatuksesta, että neuvolaan pitäisi mennä. Järjellä sitä ihminen ajattelisi, että neuvola tosiaan olisi nimensä mukainen, paikka, josta saa neuvoja. Hyviä, toimivia, perusteltuja neuvoja. Kokemus on osoittanut päinvastaista. Mulle neuvolasta on tullut paikka, jonne täytyy mennä, koska joku on keksinyt, että sinne nyt vaan täytyy mennä. Neuvoja sieltä harvoin saa, neuvomaan joutuu sitäkin useammin.
Moni lukija on varmasti takajaloillaan ja puolustamassa nyt Suomen upeaa mahtavaa ja kerrassaan loistavaa kaikille avointa terveydenhoitojärjestelmää. Hyvä, että teille on osunut terkkareita, joiden kanssa kemiat ovat pelanneet, joilla on sosiaalisia taitoja ja ennen kaikkea kokemusta tiedon lisäksi. Sitä toivoisin jokaiselle. Kaikki sitä kuitenkaan eivät saa.
Suuntasin tänään jälleen kerran uuteen neuvolaan (kirjaimellisesti, toimipiste on avattu helmikuussa) ja taas meille vieraalle terveydenhoitajalle. Neuvolan osoite oli niin uusi, että Fonectan karttapalvelusta sitä ei löytynyt. Google Mapsia en osaa käyttää (tekniikan ihmelapsi ja sitä rataa). Neuvola on osa uutta perhekeskusta, jonka parkkialueella oli kyllä upea opastekyltti tekstillä "olet tässä". Muuta siinä ei sitten lukenutkaan. Olisin mä kuulkaa tiennyt olevani parkkipaikalla ilman opastettakin, mutta oikean oven löytämiseen olisin ehkä voinut opastetta kaivata. Siihen se nyt kuitenkin oli ihan hyödytön.
Kyllähän se neuvola lopulta löytyi. Kysymällä päiväkodin pihasta oikeaa suuntaa. Ja kyllä olin ärtynyt esitellessäni itseäni terkkarille, joka tokikin on täysin syytön siihen, että kaupungilla oli joku neropatti piirrellyt neuvolapiirit uusiksi, rakennuttanut uudet tilat ja jättänyt kaikki hommat puolitiehen.
Plussaa siitä, että uudella terkkarillamme on työkokemusta enemmän kuin viidellä edellisellä yhteensä. Ja siitä, että aikansa Seiskan tarinaa kuunneltuaan tuntui tajuavan, etten mä nyt välttämättä todellakaan ole vaaleanpunaisessa odotusvauvahuttukuplassa, tosiaankaan. Ja siitäkin, että vuosien työkokemuksella ymmärsi, ettei Seiskan odotuksessa enää ole mitään uutta, jännää, ihmeellistä saati varsinaisesti mahtavaa. Mutta yläkoulun aloittamisessa on, ja siitä voin jutella vaikka maailman tappiin. Ja ettei se sitten taas tee tulevasta vauvasta yhtään vähemmän rakastettua, vaikka odotuskuukaudet onkin nopeasti ohi vilahtavaa pakkopullaa. Kyllä mä kerkiän todenteolla rakastumaan sitten, kun vauvantuoksua saa taas haistella.
On kuulkaa mahtava tunne, kun saa kerrankin kävellä neuvolasta ulos helpottuneena siitä, että äiti saa tuntea näinkin. Kun en mä muutakaan jaksaisi esittää.
Niin että rv 8+. Jo. Ultra varattu, verikokeita ja muita edessä läjäpäin ja neuvot ohitettu sillä, että kyllähän sä jo osaat. Ja kysyt, jos tulee jotain. Tykkään. Olis niin mennyt hermot, jos nyt olis tullut jotain mussutusta odotusvauvahuttukuplan puuttumisesta.
Mulla on kokemusta neuvolatoiminnasta varmasti pitemmältä ajalta kuin monella nykyisin neuvolassa terkkarina toimivalla. Totta tietysti, koulutusta mulla sinne ei ole, mutta joskus tekee mieli sanoa, että on asioita, joissa kokemus painaa paljon enemmän kuin kirjatieto.
Normaalisti mun verenpaineet kipuaa korkeuksiin jo pelkästä ajatuksesta, että neuvolaan pitäisi mennä. Järjellä sitä ihminen ajattelisi, että neuvola tosiaan olisi nimensä mukainen, paikka, josta saa neuvoja. Hyviä, toimivia, perusteltuja neuvoja. Kokemus on osoittanut päinvastaista. Mulle neuvolasta on tullut paikka, jonne täytyy mennä, koska joku on keksinyt, että sinne nyt vaan täytyy mennä. Neuvoja sieltä harvoin saa, neuvomaan joutuu sitäkin useammin.
Moni lukija on varmasti takajaloillaan ja puolustamassa nyt Suomen upeaa mahtavaa ja kerrassaan loistavaa kaikille avointa terveydenhoitojärjestelmää. Hyvä, että teille on osunut terkkareita, joiden kanssa kemiat ovat pelanneet, joilla on sosiaalisia taitoja ja ennen kaikkea kokemusta tiedon lisäksi. Sitä toivoisin jokaiselle. Kaikki sitä kuitenkaan eivät saa.
Suuntasin tänään jälleen kerran uuteen neuvolaan (kirjaimellisesti, toimipiste on avattu helmikuussa) ja taas meille vieraalle terveydenhoitajalle. Neuvolan osoite oli niin uusi, että Fonectan karttapalvelusta sitä ei löytynyt. Google Mapsia en osaa käyttää (tekniikan ihmelapsi ja sitä rataa). Neuvola on osa uutta perhekeskusta, jonka parkkialueella oli kyllä upea opastekyltti tekstillä "olet tässä". Muuta siinä ei sitten lukenutkaan. Olisin mä kuulkaa tiennyt olevani parkkipaikalla ilman opastettakin, mutta oikean oven löytämiseen olisin ehkä voinut opastetta kaivata. Siihen se nyt kuitenkin oli ihan hyödytön.
Kyllähän se neuvola lopulta löytyi. Kysymällä päiväkodin pihasta oikeaa suuntaa. Ja kyllä olin ärtynyt esitellessäni itseäni terkkarille, joka tokikin on täysin syytön siihen, että kaupungilla oli joku neropatti piirrellyt neuvolapiirit uusiksi, rakennuttanut uudet tilat ja jättänyt kaikki hommat puolitiehen.
Plussaa siitä, että uudella terkkarillamme on työkokemusta enemmän kuin viidellä edellisellä yhteensä. Ja siitä, että aikansa Seiskan tarinaa kuunneltuaan tuntui tajuavan, etten mä nyt välttämättä todellakaan ole vaaleanpunaisessa odotusvauvahuttukuplassa, tosiaankaan. Ja siitäkin, että vuosien työkokemuksella ymmärsi, ettei Seiskan odotuksessa enää ole mitään uutta, jännää, ihmeellistä saati varsinaisesti mahtavaa. Mutta yläkoulun aloittamisessa on, ja siitä voin jutella vaikka maailman tappiin. Ja ettei se sitten taas tee tulevasta vauvasta yhtään vähemmän rakastettua, vaikka odotuskuukaudet onkin nopeasti ohi vilahtavaa pakkopullaa. Kyllä mä kerkiän todenteolla rakastumaan sitten, kun vauvantuoksua saa taas haistella.
On kuulkaa mahtava tunne, kun saa kerrankin kävellä neuvolasta ulos helpottuneena siitä, että äiti saa tuntea näinkin. Kun en mä muutakaan jaksaisi esittää.
Niin että rv 8+. Jo. Ultra varattu, verikokeita ja muita edessä läjäpäin ja neuvot ohitettu sillä, että kyllähän sä jo osaat. Ja kysyt, jos tulee jotain. Tykkään. Olis niin mennyt hermot, jos nyt olis tullut jotain mussutusta odotusvauvahuttukuplan puuttumisesta.
lauantai 9. toukokuuta 2015
Kuluneelta viikolta ja kulttuurien tuntemus-visa
NEUVOLA
Rääpäleen 8 kk lääkärineuvola on vihdoin takana. Nappulalla siis ikää 9 kk (täällä ei saa aikoja), pituutta karvan yli 74 cm ja paino karvan vajaa 9 kg.
Se jokeltaa, kävelee ja kiipeää sohvalle. Se tahtoo taluttaa koiraa, ei tahdo istua rattaissa. Se syö ruokansa pöydältä eikä lautaselta. Se juoksee karhunkävelyllä ja se sai atooppisesta ihottumastaan diagnoosin. Ei paha. Paitsi sen rasvatun salaman kiinniottaminen.
Klassikkotyyliin purnaan neuvolasta, että saisi niillä siellä sentään haavan paikkaukseen välineet olla. Rääpäle repäisi poskensa auki, kun sen suojana ollut lappu piti tutkimista varten ottaa pois. Ja poskihan vuoti, oltiin veressä sekä minä että muksu. Eikä meinannut löytyä paikkausvälineitä millään...
-----
KULTTUURIVISA
Käytin torstaina kolme varttia Espoon Sellossa (joo me ei asuta lähelläkään, mutta käytin silti) lasten leikkipaikalla. Omat kolme pientä eivät riittäneet, niin lainasin yhden lisää. Melkoisen mieltä ylentävä kokemus kyllä, kun Rääpäleen rattaat unohtui kotiin, Viimeinenkin olisi halunnut kannettavaksi ja Täystuhoni yhdessä Lainalapsen kanssa piti vähintäänkin hauskaa.
Kolmessa vartissa ehdin paitsi laskemaan neljään aika monta kertaa, opettamaan vuorottelua aika monta kertaa ja estämään katastrofin vielä useammin, myös ihmettelemään, kuinka muut vanhemmat leikkipaikoilla toimivat. Seuraa siis kulttuurien tuntemus-visa. Tehtävänä arvata ihon väri.
1) Äiti kahden lapsen kanssa, nuoremmalla ikää alle 2v vanhemmalla ehkä 4-5v. Äiti näpelsi näplettiään ihan koko ajan, sivusilmällä vilkuili nuorempaa välillä. Karvan ennen lähtöä äiti taisi muistaa vanhemmankin pojan ja kävi kysymässä, onko tämä muistanut vuorotella toisten kanssa. Parissa kymmenessä minuutissa äiti siis ei ollut rekisteröinyt lainkaan vanhemman poikansa tekemisiä, vaan oletti pojan istuneen kosketusnäyttöpelin edessä koko ajan. Vuorottelematta.
2) Isä ja lapsi n. 1,5v. Lapsi halusi jäädä leikkimään, isä ei. Lapsi jäi leikkimään. Isä vahti lasta koko ajan, mutta hivuttautui koko ajan kauemmas leikkipaikasta ja sai tällä konstilla lapsen lopulta mukaansa.
3) Kaksi nuorta naista ja lapsi n. 2v. Naiset juttelivat tiiviisti keskenään. Lapsi haki sillävälin leluja viereisestä lelukaupasta ilman, että kumpikaan naisista olisi huomannut lapsen poistumista leikkipaikalta. Palauttivat lelut sentään, kun lapsi esitteli niitä naisille.
4) Äiti ja tyttö n. 1,5v. Äiti antoi lapsen leikkiä rauhassa, tutustua muihin, kiipeillä, laskea mäkeä. Seisoi kuitenkin metrin tai kahden päässä, vahti tiiviisti kuin haukka, ohjasi vuorottelemaan, kannusti yrittämään uudelleen, halasi, nauroi lapsen kanssa. Näytti nauttivan juuri lapsen seurasta.
Oikeat vastaukset postauksen lopussa.
---
VEHNÄJAUHOJA
Mulla on viimeaikoina ollut oikeasti kiire. On ollut puolueen toimintaan liittyvää tekemistä sun toista, lasten asioita, ensi syksyn mahdollisen työllistymisen tiimoilta vaikka mitä suunnittelupalaveria ja verkostoitumiskokousta. Idean myyntiä, paperitöitä.
Tulin eilen kotiin taas yhdestä palaverista puhelimessa puhuen ja seuraavaa suunnitellen. Ja tämä oli vastassa. Kaksi kiloa vehnäjauhoja. Kaksi hyvin valkoista poikaa, jauhonaamoja ihan kirjaimellisesti.
Sitä jauhoa oli kaikkialla, tasaisena valkoisena kerroksena. Kaikkialla. Siivoamiseen meni kuusi tuntia, eikä kaikkea saatu edes tuossa ajassa pois. Sitä on kirjoissa, liinavaatteissa, lattialla yhä edelleen. Sitä on patjoissa, verhoissa, sohvassa ja kotiteatterissa. Siton mun kengissä, Rääpäleen ihorasvoissa. Kahvinkeittimessä ja jääkaapissa. Koirien turkeissa, Rääpäleen hiuksissa ja mun nenässä.
Kuuden tunnin jälkeen hain pullon viiniä, laitettiin lapset nukkumaan mukapuhtaisiin sänkyihinsä ja sammutettiin valot. Katselin Pientä Suklaapuotia telkkarista viinilasi kourassa sohvannurkassa. Ja väsyulinahan siitä tuli.
Oon innoissani tästä kaikesta uudesta, tahdon olla mukana tekemässä, kasvaa politiikkaan ja tähän uuteen mitä ollaan luomassa. Mutta millä hinnalla? Nää vehnäjauhot oli mulle liikaa. Mä en jaksa, en osaa, en pysty.
Silloin, kun muksut nukkuu kaikki onnellisina, ja mä saan käpertyä sohvan nurkkaan, silloin on lupa olla ihan vain vajaa ihminen. Ei tarvi olla terästä tai edes pajua. Sitä jaksaa taas paremmin kun on hetken saanut itkeä sitä, että oikeasti on vain ihminen.
Yö venyi lähemmäs aamua, mutta loppuviimeksi oli jo onnenkyyneleet. Kulunut viikko ei rikkonut mitään lopullisesti, vaikka pelkäsin sen tehneen niin.
Loppujen lopuksi, se on vain vehnäjauhoa.
---
VISA-VASTAUKSET
1) vaaleaihoinen, ilmeisen suomalainen äiti
2) tummaihoinen isä
3) ihan suomalaiset nuoret naiset, sellaiset vaaleaihoiset
4) aasialaistaustainen nainen
Ja ennen kun joku tempaisee herneet nenään siitä, että tavan suomalaisia äitejä näin mollaan, niin kerroin vain, mitä näin. En mäkään ehtinyt lasten kanssa leikkimään, jos kohta en puhelinta räveltänytkään. Siinä, että neljän pienen kanssa osaa laskea neljään, huomata jokaisen nenälleen tuiskahduksen, vastata kaikkiin "äiti"-huutoihin ja vielä ohjaa vuorottelemaan niin omia kuin muidenkin ipanoita, niin siinä on täysi työ.
Kyllä siinä kävi muitakin leikkipaikalla, niitä suomalaisiakin, jotka olivat intensiivisesti lastensa kanssa, mutta vain nämä neljä mä ehdin kunnolla rekisteröimään, varmastikin siksi, että viipyivät siinä rittävän pitkään. Muiden olemiset jäivät paljon lyhyemmiksi, eikä niitä neljään laskemiselta kerinnyt näin kylliksi havainnoimaan.
Rääpäleen 8 kk lääkärineuvola on vihdoin takana. Nappulalla siis ikää 9 kk (täällä ei saa aikoja), pituutta karvan yli 74 cm ja paino karvan vajaa 9 kg.
Se jokeltaa, kävelee ja kiipeää sohvalle. Se tahtoo taluttaa koiraa, ei tahdo istua rattaissa. Se syö ruokansa pöydältä eikä lautaselta. Se juoksee karhunkävelyllä ja se sai atooppisesta ihottumastaan diagnoosin. Ei paha. Paitsi sen rasvatun salaman kiinniottaminen.
Klassikkotyyliin purnaan neuvolasta, että saisi niillä siellä sentään haavan paikkaukseen välineet olla. Rääpäle repäisi poskensa auki, kun sen suojana ollut lappu piti tutkimista varten ottaa pois. Ja poskihan vuoti, oltiin veressä sekä minä että muksu. Eikä meinannut löytyä paikkausvälineitä millään...
-----
KULTTUURIVISA
Käytin torstaina kolme varttia Espoon Sellossa (joo me ei asuta lähelläkään, mutta käytin silti) lasten leikkipaikalla. Omat kolme pientä eivät riittäneet, niin lainasin yhden lisää. Melkoisen mieltä ylentävä kokemus kyllä, kun Rääpäleen rattaat unohtui kotiin, Viimeinenkin olisi halunnut kannettavaksi ja Täystuhoni yhdessä Lainalapsen kanssa piti vähintäänkin hauskaa.
 |
| Kuvituskuva viime syksyltä |
1) Äiti kahden lapsen kanssa, nuoremmalla ikää alle 2v vanhemmalla ehkä 4-5v. Äiti näpelsi näplettiään ihan koko ajan, sivusilmällä vilkuili nuorempaa välillä. Karvan ennen lähtöä äiti taisi muistaa vanhemmankin pojan ja kävi kysymässä, onko tämä muistanut vuorotella toisten kanssa. Parissa kymmenessä minuutissa äiti siis ei ollut rekisteröinyt lainkaan vanhemman poikansa tekemisiä, vaan oletti pojan istuneen kosketusnäyttöpelin edessä koko ajan. Vuorottelematta.
2) Isä ja lapsi n. 1,5v. Lapsi halusi jäädä leikkimään, isä ei. Lapsi jäi leikkimään. Isä vahti lasta koko ajan, mutta hivuttautui koko ajan kauemmas leikkipaikasta ja sai tällä konstilla lapsen lopulta mukaansa.
3) Kaksi nuorta naista ja lapsi n. 2v. Naiset juttelivat tiiviisti keskenään. Lapsi haki sillävälin leluja viereisestä lelukaupasta ilman, että kumpikaan naisista olisi huomannut lapsen poistumista leikkipaikalta. Palauttivat lelut sentään, kun lapsi esitteli niitä naisille.
4) Äiti ja tyttö n. 1,5v. Äiti antoi lapsen leikkiä rauhassa, tutustua muihin, kiipeillä, laskea mäkeä. Seisoi kuitenkin metrin tai kahden päässä, vahti tiiviisti kuin haukka, ohjasi vuorottelemaan, kannusti yrittämään uudelleen, halasi, nauroi lapsen kanssa. Näytti nauttivan juuri lapsen seurasta.
Oikeat vastaukset postauksen lopussa.
---
VEHNÄJAUHOJA
Mulla on viimeaikoina ollut oikeasti kiire. On ollut puolueen toimintaan liittyvää tekemistä sun toista, lasten asioita, ensi syksyn mahdollisen työllistymisen tiimoilta vaikka mitä suunnittelupalaveria ja verkostoitumiskokousta. Idean myyntiä, paperitöitä.
Tulin eilen kotiin taas yhdestä palaverista puhelimessa puhuen ja seuraavaa suunnitellen. Ja tämä oli vastassa. Kaksi kiloa vehnäjauhoja. Kaksi hyvin valkoista poikaa, jauhonaamoja ihan kirjaimellisesti.
Sitä jauhoa oli kaikkialla, tasaisena valkoisena kerroksena. Kaikkialla. Siivoamiseen meni kuusi tuntia, eikä kaikkea saatu edes tuossa ajassa pois. Sitä on kirjoissa, liinavaatteissa, lattialla yhä edelleen. Sitä on patjoissa, verhoissa, sohvassa ja kotiteatterissa. Siton mun kengissä, Rääpäleen ihorasvoissa. Kahvinkeittimessä ja jääkaapissa. Koirien turkeissa, Rääpäleen hiuksissa ja mun nenässä.
Kuuden tunnin jälkeen hain pullon viiniä, laitettiin lapset nukkumaan mukapuhtaisiin sänkyihinsä ja sammutettiin valot. Katselin Pientä Suklaapuotia telkkarista viinilasi kourassa sohvannurkassa. Ja väsyulinahan siitä tuli.
Oon innoissani tästä kaikesta uudesta, tahdon olla mukana tekemässä, kasvaa politiikkaan ja tähän uuteen mitä ollaan luomassa. Mutta millä hinnalla? Nää vehnäjauhot oli mulle liikaa. Mä en jaksa, en osaa, en pysty.
Silloin, kun muksut nukkuu kaikki onnellisina, ja mä saan käpertyä sohvan nurkkaan, silloin on lupa olla ihan vain vajaa ihminen. Ei tarvi olla terästä tai edes pajua. Sitä jaksaa taas paremmin kun on hetken saanut itkeä sitä, että oikeasti on vain ihminen.
Yö venyi lähemmäs aamua, mutta loppuviimeksi oli jo onnenkyyneleet. Kulunut viikko ei rikkonut mitään lopullisesti, vaikka pelkäsin sen tehneen niin.
Loppujen lopuksi, se on vain vehnäjauhoa.
---
VISA-VASTAUKSET
1) vaaleaihoinen, ilmeisen suomalainen äiti
2) tummaihoinen isä
3) ihan suomalaiset nuoret naiset, sellaiset vaaleaihoiset
4) aasialaistaustainen nainen
Ja ennen kun joku tempaisee herneet nenään siitä, että tavan suomalaisia äitejä näin mollaan, niin kerroin vain, mitä näin. En mäkään ehtinyt lasten kanssa leikkimään, jos kohta en puhelinta räveltänytkään. Siinä, että neljän pienen kanssa osaa laskea neljään, huomata jokaisen nenälleen tuiskahduksen, vastata kaikkiin "äiti"-huutoihin ja vielä ohjaa vuorottelemaan niin omia kuin muidenkin ipanoita, niin siinä on täysi työ.
Kyllä siinä kävi muitakin leikkipaikalla, niitä suomalaisiakin, jotka olivat intensiivisesti lastensa kanssa, mutta vain nämä neljä mä ehdin kunnolla rekisteröimään, varmastikin siksi, että viipyivät siinä rittävän pitkään. Muiden olemiset jäivät paljon lyhyemmiksi, eikä niitä neljään laskemiselta kerinnyt näin kylliksi havainnoimaan.
perjantai 13. helmikuuta 2015
6kk ja 5v neuvolat
Rääpäle on nyt puolivuotias. Neuvolassa mittaa 79 cm ja tasan 8 kg. Se konttaa, ottaa askelia karhunkävelyllä, nousee itse istumaan ja istuu tuetta. Se nousee seisomaan tukea vasten, jahtaa leluja, järsii sähköjohtoja, syö koiranruuat kupista ja tahtoo pelata sekä Aliasta että Monopolia.
Terkkarin kanssa on ollut tosi helppo tehdä yhteistyötä ja viime kesäinen vaihto oli loistava juttu. Vaan arvatkaas mitä. Meidän alue siirretään toiselle terveydenhoitajalle toiseen pisteeseen ja taas kerran on edessä alusta aloitus... hohhoi.
Täystuhon 5v-neuvolassa käytiin tänään. Pituutta n. 107 cm ja painoa n. 16 kg. Selvisi hienosti kaikista muista tehtävistä paitsi saksien käsittelystä... eikä tuntenut sanaa "kiuas". Ja kaikki viime kevään/alkukesän kirjaukset saan vihdoin ensi viikolla.
---
Flunssa kiertää täällä jokaista läpi ja muksut kantaa kotiin allekirjoitettavaa lappua toisensa jälkeen. Onneksi alkoi hiihtoloma meillä nyt, saa edes arkeen vähän taukoa.
Terkkarin kanssa on ollut tosi helppo tehdä yhteistyötä ja viime kesäinen vaihto oli loistava juttu. Vaan arvatkaas mitä. Meidän alue siirretään toiselle terveydenhoitajalle toiseen pisteeseen ja taas kerran on edessä alusta aloitus... hohhoi.
Täystuhon 5v-neuvolassa käytiin tänään. Pituutta n. 107 cm ja painoa n. 16 kg. Selvisi hienosti kaikista muista tehtävistä paitsi saksien käsittelystä... eikä tuntenut sanaa "kiuas". Ja kaikki viime kevään/alkukesän kirjaukset saan vihdoin ensi viikolla.
---
Flunssa kiertää täällä jokaista läpi ja muksut kantaa kotiin allekirjoitettavaa lappua toisensa jälkeen. Onneksi alkoi hiihtoloma meillä nyt, saa edes arkeen vähän taukoa.
maanantai 12. tammikuuta 2015
5 kk Rääpäle ja muuten vaan urputus
Poikien piti mennä tänään hoitoon. Kappas vain, kun oli pakkasta, olivatkin sitten kotona. Murheenkryyni ei pidä kylmästä.
Rääpäleellä oli tänään 5 kk neuvola. Koska Murheenkryyni ei pidä kylmästä, mentiin kävellen. Ai mut kattokaas hei kun on satanut lunta. Kaupunki huolehtii, että asukkaiden kunto kasvaa, kävelytie on umpihanki. Työntelin sitten autotiellä, väärään suuntaankin vielä, koska ylittäminen suoraan meidän sisääntulon kohdalta on liki itsemurha.
Ennen lekuria piti ottaa mitat, mut ei otettu. Yhtään terkkaria ei näkynyt yhtään missään. Lekuri sen sijaan oli ajallaan, ja Rääpäleellä kaikki hyvin. Lekurin jälkeen odoteltiin vielä terkkaria, että saatiin rokotukset ja mitat (vajaa 69cm, n.7770g). Olivat onnettomat unohtaneet koko lääkärin...
Takas tullessa meinasin vain jäädä auton alle, kun ne lumityöt oli tekemäti (ja on edelleen, vaikka asianmukaisiin paikkoihin olen soittanut ja kertonut, että jumalauta). Autoilija sai kyllä kansainvälisen käsimerkin... jos ois oltu kaarteessa, josta kuuluis ylittää, ois idiootti akka ajanut yli.
Edelleen ottaa päähän kaikki tässä päivässä.
------
Millainen on viisikuinen?
Se pyörii, ryömii, hakee konttausasennon ja laukkaa siinä. Se viihtyy puoli-istuvassa asennossa, johon nousee itse. Ja se puree kovaa kahdella hampaalla.
Ja sen lempparilaulu on:
Niinku näin:
Rääpäleellä oli tänään 5 kk neuvola. Koska Murheenkryyni ei pidä kylmästä, mentiin kävellen. Ai mut kattokaas hei kun on satanut lunta. Kaupunki huolehtii, että asukkaiden kunto kasvaa, kävelytie on umpihanki. Työntelin sitten autotiellä, väärään suuntaankin vielä, koska ylittäminen suoraan meidän sisääntulon kohdalta on liki itsemurha.
Ennen lekuria piti ottaa mitat, mut ei otettu. Yhtään terkkaria ei näkynyt yhtään missään. Lekuri sen sijaan oli ajallaan, ja Rääpäleellä kaikki hyvin. Lekurin jälkeen odoteltiin vielä terkkaria, että saatiin rokotukset ja mitat (vajaa 69cm, n.7770g). Olivat onnettomat unohtaneet koko lääkärin...
Takas tullessa meinasin vain jäädä auton alle, kun ne lumityöt oli tekemäti (ja on edelleen, vaikka asianmukaisiin paikkoihin olen soittanut ja kertonut, että jumalauta). Autoilija sai kyllä kansainvälisen käsimerkin... jos ois oltu kaarteessa, josta kuuluis ylittää, ois idiootti akka ajanut yli.
Edelleen ottaa päähän kaikki tässä päivässä.
------
Millainen on viisikuinen?
Se pyörii, ryömii, hakee konttausasennon ja laukkaa siinä. Se viihtyy puoli-istuvassa asennossa, johon nousee itse. Ja se puree kovaa kahdella hampaalla.
Ja sen lempparilaulu on:
Niinku näin:
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Pesuohjelappu on pop
Syvä blogihiljaisuus arjen kaaoksessa. Voisin tänäkin vuonna lahjoittaa kalenteristani joulukuun pois.
Rääpäleen 4kk neuvolasta terveisiä. Olen edelleen tyytyväinen meidän omaan terveydenhoitajaan. Ei turhaa hössötystä eikä yhtään neuvoja. Normaalisti täällä tämä neuvolakerta olisi ollut lääkärille, mutta koska aikoja lääkärille ei ollut, vaihdettiin tämä terveydenhoitajakäynniksi (tai olisi ollut, Uudenvuoden aatolle, mutten siihen suostunut, koska kaikki lapset on kotona).
Millainen on nelikuinen?
Painaa vähän reilut 7kg ja on suunnilleen 66cm pitkä. Se kiljuu ja murisee, hakee jopa jo joitain tavuja. Se pyörii niin kellonviisarina kuin mahalta selälleen ja selältä mahalleen. Se ei enää löydy siitä, mihin sen jättää, vaan pääsee jo ryömien joskus etuperin, mutta yleensä takaperin, metrinkin päähän. Se suuttuu leluilleen, kun ne karkaa.
Ja hei, pesuohjelappu on pop. Sille voi ensin murista uhkaavasti ja sen jälkeen sen voi syödä.
Rääpäleen 4kk neuvolasta terveisiä. Olen edelleen tyytyväinen meidän omaan terveydenhoitajaan. Ei turhaa hössötystä eikä yhtään neuvoja. Normaalisti täällä tämä neuvolakerta olisi ollut lääkärille, mutta koska aikoja lääkärille ei ollut, vaihdettiin tämä terveydenhoitajakäynniksi (tai olisi ollut, Uudenvuoden aatolle, mutten siihen suostunut, koska kaikki lapset on kotona).
Millainen on nelikuinen?
Painaa vähän reilut 7kg ja on suunnilleen 66cm pitkä. Se kiljuu ja murisee, hakee jopa jo joitain tavuja. Se pyörii niin kellonviisarina kuin mahalta selälleen ja selältä mahalleen. Se ei enää löydy siitä, mihin sen jättää, vaan pääsee jo ryömien joskus etuperin, mutta yleensä takaperin, metrinkin päähän. Se suuttuu leluilleen, kun ne karkaa.
Ja hei, pesuohjelappu on pop. Sille voi ensin murista uhkaavasti ja sen jälkeen sen voi syödä.
tiistai 25. marraskuuta 2014
Ehkä kuitenkin olisi pitänyt olla hiljaa...
Mä oon niin väsynyt ja kyllästynyt kaikkiin "mä kyllä tiedän tän paremmin kuin sä"-ihmisiin. Enimmäkseen äiteihin, mutta yleensäkin ihmisiin. Mä oon niin pieni vielä ja kyllä mä sitten joskus isona ymmärrän.
Se vaatimuslista naiselle alkaa jo ennen kuin esikoinen on syntynytkään. Siitä, kun kaksi viivaa on saatu tikkuun tai jo aiemmin, jos erehtyy ääneen sanovansa tahtovansa kaksi viivaa. Että hei, ootsä nyt varma, että tiedät mihin oot ryhtymässä! Kyllä sä nyt vaan tässä vanhemmuudessa sitten häviät koko oman elämäs, onko sulla nyt koulutus ja vakiduuni, ja mites se mies, eihän se nyt saunakaljaa juo.
Sitten sä löydät itses pieni nyytti sylissä lapsivuodeosastolta kaikin puolin epätäydellisen synnytyksen päätteeksi. On yö ja on pimeää. Sytytät lukuvalon, että näkisit. "Nyt hei ne valot kiinni, kun toisten pitää saada levätä!" Parin tunnin päästä joku tulee kysymään, mikset ole kirjannut edellistä imetystä. Niin. Mä en pimeässä löytänyt... Pitää kirjata! Ja et kai sä nyt vaan vaihtanut vaippaa syötön jälkeen! Kotiin lähtiessä joku huikkaa perään, että palautusoikeutta ei ole.
Neuvola muistuttaa sua, että sinne saa ja pitää aina soittaa heti, jos on jotain kysyttävää tai epäselvää. Arkisin puhelintunnilla klo 9-10, muttei torstaisin, koska silloin olen koulutuksessa eikä tiistaisin, koska... ja hyvä olis jos et muinakaan päivinä, koska meillä on kiirettä ja resurssipula, mutta heti soitat jos on kysyttävää!
Rinnat verillä vertailet sitten kaupassa tuttelin ja nannin eroja se vauva mukana, vaikkei niitä vauvoja kauppaan saisi viedä. Työnnät vaunuja loskassa huutava mytty mukana ja parinkympin pakkasissa, vaikkei ulos saisi viedäkään. Annat nukkua päiväunet sisällä tai ulkona, ja vauvahan nukkuu. Erehdyt olemaan onnellinen nukkuvasta lapsesta, kunnes joku kertoo, että ulkona sen pitäisi nukkua, koska raitista ilmaa tarvii tai sisällä, ettei joku sekopää sitä pölli ja hautaa hankeen.
Eiks äiti anna sulle ruokaa ollenkaan! Painoa tulee liikaa tai liian vähän, istut pöydän ääressä itkemässä raivoavan ipanan kanssa kilpaa. Tenavan täytyy vaan syödä. Sun pitää syöttää väkisin, jos se ei muuten suostu, neuvotaan. Sä yrität ja te itkette molemmat. Puuro päätyy seinälle, kattoon ja lattialle. Molemmat itkette eikä kumpikaan syö.
Ja ette kai te nyt hajustettua pyykinpesuainetta käytä ja huuhteluaineita ei saa käyttää ollenkaan! Seisot ne kirkuvat nyytit mukana kaupassa taas, pesuainehyllyllä tällä kertaa vertailemassa zeoliitti- ja saippuapitoisuuksia, tutkimassa pyykinpesuaineita. Otitpa minkä vaan, väärä se on kumminkin.
Lapset kasvaa. Haet päiväkodista kotiin tenavan, jolla on musta silmä, huuli auki, käsittämätön kuhmu päässä. Kyllä ton pojan tukka pitäis leikata! Varaat ajan toimintaterapeutin arvioon, koska kaveri osui kivellä, mutta oma muksus ei. Kyllä nelivuotiaan pitäis jo osata ärrä ja ilman apupyöriä ajaminen! Sun muksussas on jotain vikaa ja sä oot ihan paska mutsi, kun sun muksus ei osaa. Ketään ei kiinnosta, että se luki jouluevankeliumin päiväkodin joulujuhlassa. Kyllä pitää osata ajaa pyörällä!
Rehtori soittaa ja kieltää vanhempien väliset keskustelut koulupäivien tapahtumista. Meidän koulussa ei kiusata, meillä on niin kiva koulu ja kiva tiimi. Ei voida panna kiusaajaa eri luokkaan, vaikka jaetaan luokat uusiksi, eihän se koulussa kiusaa, kotona vaan paukuttaa sun tenavas päätä jäähän.
Tenava tuo sulle kymppiä toisensa jälkeen koulusta. Sä laitat opelle viestiä, että josko jotain haastetta tälle. Ei ole tarvetta, kun se osaa lukea niin hienosti Akkaria hiljaa.
Kaiken sen keskellä sä oot pessyt pyykit, laittanut ruuat, paikannut haavat, valvonut yöt ja päivät ja ollut vain äiti. Yrittänyt parhaasi ja pyrkinyt täydellisyyteen ja lopulta paiskannut pyyhkeen kehään ja lähtenyt töihin.
Mut hei, niinkään sä et olis saanut tehdä. Että pitäkää tunkkinne.
Aiempia paskamutsi-purkauksia voi lukea täältä:
Leijonaa mä metsästän
Arjen logistiikkaa osa 2-aikataulut
Mitä unohtui?
Riittävän hyvästä vanhemmuudesta
Ja melkoisen monesta muusta tekstistäni.
Se vaatimuslista naiselle alkaa jo ennen kuin esikoinen on syntynytkään. Siitä, kun kaksi viivaa on saatu tikkuun tai jo aiemmin, jos erehtyy ääneen sanovansa tahtovansa kaksi viivaa. Että hei, ootsä nyt varma, että tiedät mihin oot ryhtymässä! Kyllä sä nyt vaan tässä vanhemmuudessa sitten häviät koko oman elämäs, onko sulla nyt koulutus ja vakiduuni, ja mites se mies, eihän se nyt saunakaljaa juo.
Sitten sä löydät itses pieni nyytti sylissä lapsivuodeosastolta kaikin puolin epätäydellisen synnytyksen päätteeksi. On yö ja on pimeää. Sytytät lukuvalon, että näkisit. "Nyt hei ne valot kiinni, kun toisten pitää saada levätä!" Parin tunnin päästä joku tulee kysymään, mikset ole kirjannut edellistä imetystä. Niin. Mä en pimeässä löytänyt... Pitää kirjata! Ja et kai sä nyt vaan vaihtanut vaippaa syötön jälkeen! Kotiin lähtiessä joku huikkaa perään, että palautusoikeutta ei ole.
Neuvola muistuttaa sua, että sinne saa ja pitää aina soittaa heti, jos on jotain kysyttävää tai epäselvää. Arkisin puhelintunnilla klo 9-10, muttei torstaisin, koska silloin olen koulutuksessa eikä tiistaisin, koska... ja hyvä olis jos et muinakaan päivinä, koska meillä on kiirettä ja resurssipula, mutta heti soitat jos on kysyttävää!
Rinnat verillä vertailet sitten kaupassa tuttelin ja nannin eroja se vauva mukana, vaikkei niitä vauvoja kauppaan saisi viedä. Työnnät vaunuja loskassa huutava mytty mukana ja parinkympin pakkasissa, vaikkei ulos saisi viedäkään. Annat nukkua päiväunet sisällä tai ulkona, ja vauvahan nukkuu. Erehdyt olemaan onnellinen nukkuvasta lapsesta, kunnes joku kertoo, että ulkona sen pitäisi nukkua, koska raitista ilmaa tarvii tai sisällä, ettei joku sekopää sitä pölli ja hautaa hankeen.
Eiks äiti anna sulle ruokaa ollenkaan! Painoa tulee liikaa tai liian vähän, istut pöydän ääressä itkemässä raivoavan ipanan kanssa kilpaa. Tenavan täytyy vaan syödä. Sun pitää syöttää väkisin, jos se ei muuten suostu, neuvotaan. Sä yrität ja te itkette molemmat. Puuro päätyy seinälle, kattoon ja lattialle. Molemmat itkette eikä kumpikaan syö.
Ja ette kai te nyt hajustettua pyykinpesuainetta käytä ja huuhteluaineita ei saa käyttää ollenkaan! Seisot ne kirkuvat nyytit mukana kaupassa taas, pesuainehyllyllä tällä kertaa vertailemassa zeoliitti- ja saippuapitoisuuksia, tutkimassa pyykinpesuaineita. Otitpa minkä vaan, väärä se on kumminkin.
Lapset kasvaa. Haet päiväkodista kotiin tenavan, jolla on musta silmä, huuli auki, käsittämätön kuhmu päässä. Kyllä ton pojan tukka pitäis leikata! Varaat ajan toimintaterapeutin arvioon, koska kaveri osui kivellä, mutta oma muksus ei. Kyllä nelivuotiaan pitäis jo osata ärrä ja ilman apupyöriä ajaminen! Sun muksussas on jotain vikaa ja sä oot ihan paska mutsi, kun sun muksus ei osaa. Ketään ei kiinnosta, että se luki jouluevankeliumin päiväkodin joulujuhlassa. Kyllä pitää osata ajaa pyörällä!
Rehtori soittaa ja kieltää vanhempien väliset keskustelut koulupäivien tapahtumista. Meidän koulussa ei kiusata, meillä on niin kiva koulu ja kiva tiimi. Ei voida panna kiusaajaa eri luokkaan, vaikka jaetaan luokat uusiksi, eihän se koulussa kiusaa, kotona vaan paukuttaa sun tenavas päätä jäähän.
Tenava tuo sulle kymppiä toisensa jälkeen koulusta. Sä laitat opelle viestiä, että josko jotain haastetta tälle. Ei ole tarvetta, kun se osaa lukea niin hienosti Akkaria hiljaa.
Kaiken sen keskellä sä oot pessyt pyykit, laittanut ruuat, paikannut haavat, valvonut yöt ja päivät ja ollut vain äiti. Yrittänyt parhaasi ja pyrkinyt täydellisyyteen ja lopulta paiskannut pyyhkeen kehään ja lähtenyt töihin.
Mut hei, niinkään sä et olis saanut tehdä. Että pitäkää tunkkinne.
Aiempia paskamutsi-purkauksia voi lukea täältä:
Leijonaa mä metsästän
Arjen logistiikkaa osa 2-aikataulut
Mitä unohtui?
Riittävän hyvästä vanhemmuudesta
Ja melkoisen monesta muusta tekstistäni.
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
3kk neuvola ja vasut
Rääpäle on taas käytetty neuvolassa. Pituutta reilut 63cm, painoa 6275g ja pipo 41cm. Rota-rokotteen toinen annos on syöty ja pari piikkiä pistetty (yks äitille kans, kun influenssarokotteen näin näppärästi tänäkin vuonna sain). Rääpäleestä ei löytynyt vikaa. Ja kerrankin oli tämä meidän uusi oma terkkari, jonka ei tarvi neuvoa vaan koska täytyy neuvolassa neuvoa.
Ja palkkioksi siitä se sai sitten neuvoa, mistä voisin kysellä tiloja äitiklubille. Että jos tosiaan järjestettäisi tähän kaupunkiin sellainen mahdollisuus, että vanhemmuutta voisi jakaa perhekerhotyyliin ilman lapsia. Että tahtoisin pistää pystyyn sellaisen, kun ei kerran ole. Mutten meillä kotona. Koska ilman lapsia. On ihan eri juttu puhua ilman lapsia (ja puolisoita).
---
Viimeisen varhaiskasvatussuunnitelmaa (tuttavallisemmin vasua) tehtiin viime viikolla. Turhin puolituntinen ikinä. Tenavalla pyyhkii hyvin ja kasvatuskumppanuuden tavoitteeksi kirjattiin kuivaksioppiminen.
---
Täystuhon vasua värkkäiltiin tänään. Hyödyllisempää ja tärkeämpää hommaa kuin mikään. Päiväkodissa ei sen enempää edellisen ryhmän hoitajat, nykyisen ryhmän hoitajat kuin kumpikaan erityislastentarhaopettajista ymmärrä, miksi neuvola on tehnyt asioista sellaisen haloon. Kun on ihan normaali lapsi, jonka ainut ongelma on liian suuri positiivinen energiavaraus. Että se keskittyminen ei aina ole siellä, missä pitäisi.
Kerroin sitten tarinan vastavalmistuneesta nuoresta terkkarista, joka välttämättä halusi pistää äidin käytävään odottamaan... Että siksi se nyt on sellainen haloo, kun ei tyttö parka osannutkaan toimia jännittävän ja sähläävän nelivuotiaan kanssa ilman apua.
Eltot esittävät Täystuhon asian ottamista pois lastenneuvolatiimiltä. Koska sinne kuulemma kuuluvat toisenlaiset ongelmat.
Kasvatuskumppanuuden tavoitteeksi sovittiin avoimmuus jatkossakin. Opetellaan värit ja ilman apupyöriä ajamiset siinä sivussa.
Ja palkkioksi siitä se sai sitten neuvoa, mistä voisin kysellä tiloja äitiklubille. Että jos tosiaan järjestettäisi tähän kaupunkiin sellainen mahdollisuus, että vanhemmuutta voisi jakaa perhekerhotyyliin ilman lapsia. Että tahtoisin pistää pystyyn sellaisen, kun ei kerran ole. Mutten meillä kotona. Koska ilman lapsia. On ihan eri juttu puhua ilman lapsia (ja puolisoita).
---
Viimeisen varhaiskasvatussuunnitelmaa (tuttavallisemmin vasua) tehtiin viime viikolla. Turhin puolituntinen ikinä. Tenavalla pyyhkii hyvin ja kasvatuskumppanuuden tavoitteeksi kirjattiin kuivaksioppiminen.
---
Täystuhon vasua värkkäiltiin tänään. Hyödyllisempää ja tärkeämpää hommaa kuin mikään. Päiväkodissa ei sen enempää edellisen ryhmän hoitajat, nykyisen ryhmän hoitajat kuin kumpikaan erityislastentarhaopettajista ymmärrä, miksi neuvola on tehnyt asioista sellaisen haloon. Kun on ihan normaali lapsi, jonka ainut ongelma on liian suuri positiivinen energiavaraus. Että se keskittyminen ei aina ole siellä, missä pitäisi.
Kerroin sitten tarinan vastavalmistuneesta nuoresta terkkarista, joka välttämättä halusi pistää äidin käytävään odottamaan... Että siksi se nyt on sellainen haloo, kun ei tyttö parka osannutkaan toimia jännittävän ja sähläävän nelivuotiaan kanssa ilman apua.
Eltot esittävät Täystuhon asian ottamista pois lastenneuvolatiimiltä. Koska sinne kuulemma kuuluvat toisenlaiset ongelmat.
Kasvatuskumppanuuden tavoitteeksi sovittiin avoimmuus jatkossakin. Opetellaan värit ja ilman apupyöriä ajamiset siinä sivussa.
maanantai 13. lokakuuta 2014
Kuppi nurin
Nyt kuulkaa, nyt paloi käpy. Luvassa siis päätöntä riehumista.
Turunsanomat uutisoi THL:n tekevän valtakunnallisen palautekyselyn neuvoloiden toiminnasta (TS 13.10.14). Missä on mun kysely, missähä?! Vai enkö mä kohderyhmään kuuluvana saa sitä tehtäväksi, koska en todellakaan ole tyytyväinen?
MTV:n nettisivuilla puolestaan kerrotaan, kuinka vauvojen kehitystä aiotaan jatkossa mitata älytuteilla. (MTV 8.10.14) Ja eiköhän THL riennä heti ohjeistamaan neuvoloita valvomaan lasten mediakasvatusta ja vanhempien medioiden käyttöä (TS 13.10.14) myös iltalehden perhe-osiosta löytyy uutinen aiheesta (IL 13.10.14).
Meillä on kaksikuinen terve vauva, kuten kaikki tietävät. Olen tänä syksynä, tämän vauvan kanssa, käynyt neuvolassa neljä kertaa ja tavannut neljä eri terveydenhoitajaa ja kaksi eri lääkäriä. 3/4 terveydenhoitajista on nuoria, korkeintaan kolmekymppisiä, tuskin edes niin vanhoja. Kaksi näistä kolmesta on varmasti lapsettomia. Yksi ei osannut käyttää edes pituusmittaa, toinen ei millään tuntunut käsittävän, että 12v toimii eri tavalla kuin 4v...
Mä olen niin kyllästynyt neuvolaan. Niihin ohjeisiin, kuinka pylly rasvataan ja kuinka kannattaa nukkua kun vauva nukkuu. Nyt pitäisi sitten selvittää omat mediankäyttötottumukseni sinne? Ihan viimeinen niitti tähän arkkuun.
En tarvitse teknisiä vempaimia vauvan seurantaan, osaan vaihtaa vaipan ilman indikaattoria ja viedä sairaan lääkäriin tarvittaessa. Osaan mitata ja punnita tenavani ihan itsekin ja jopa piirtää ne väkkyrät (ja vielä tiedän normaalin rajat).
Mutta siinä kohtaa, kun nuori lapseton terveydenhoitaja tulee kertomaan, kuinka mun tulisi mediaa käyttää ja lapseni kasvattaa menee kuppi nurin. Ihan täysin.
Neuvola tarvii täysremontin, nuoret kokeneen työparin ja ennen kaikkea lisää ihmissuhdeoppia. Että se elämä ei aina mene niin kuin oppikirjoissa. Ja hyvin menee silti.
Turunsanomat uutisoi THL:n tekevän valtakunnallisen palautekyselyn neuvoloiden toiminnasta (TS 13.10.14). Missä on mun kysely, missähä?! Vai enkö mä kohderyhmään kuuluvana saa sitä tehtäväksi, koska en todellakaan ole tyytyväinen?
MTV:n nettisivuilla puolestaan kerrotaan, kuinka vauvojen kehitystä aiotaan jatkossa mitata älytuteilla. (MTV 8.10.14) Ja eiköhän THL riennä heti ohjeistamaan neuvoloita valvomaan lasten mediakasvatusta ja vanhempien medioiden käyttöä (TS 13.10.14) myös iltalehden perhe-osiosta löytyy uutinen aiheesta (IL 13.10.14).
Meillä on kaksikuinen terve vauva, kuten kaikki tietävät. Olen tänä syksynä, tämän vauvan kanssa, käynyt neuvolassa neljä kertaa ja tavannut neljä eri terveydenhoitajaa ja kaksi eri lääkäriä. 3/4 terveydenhoitajista on nuoria, korkeintaan kolmekymppisiä, tuskin edes niin vanhoja. Kaksi näistä kolmesta on varmasti lapsettomia. Yksi ei osannut käyttää edes pituusmittaa, toinen ei millään tuntunut käsittävän, että 12v toimii eri tavalla kuin 4v...
Mä olen niin kyllästynyt neuvolaan. Niihin ohjeisiin, kuinka pylly rasvataan ja kuinka kannattaa nukkua kun vauva nukkuu. Nyt pitäisi sitten selvittää omat mediankäyttötottumukseni sinne? Ihan viimeinen niitti tähän arkkuun.
En tarvitse teknisiä vempaimia vauvan seurantaan, osaan vaihtaa vaipan ilman indikaattoria ja viedä sairaan lääkäriin tarvittaessa. Osaan mitata ja punnita tenavani ihan itsekin ja jopa piirtää ne väkkyrät (ja vielä tiedän normaalin rajat).
Mutta siinä kohtaa, kun nuori lapseton terveydenhoitaja tulee kertomaan, kuinka mun tulisi mediaa käyttää ja lapseni kasvattaa menee kuppi nurin. Ihan täysin.
Neuvola tarvii täysremontin, nuoret kokeneen työparin ja ennen kaikkea lisää ihmissuhdeoppia. Että se elämä ei aina mene niin kuin oppikirjoissa. Ja hyvin menee silti.
torstai 2. lokakuuta 2014
Saa imettää, ei saa ryypätä
Eilen osui silmiini uutinen Iltasanomisissa: Nainen ei päässyt lääkäriin - kuoli sairaanhoitajan arvion jälkeen (IS 1.10.14). Herätti ajatuksia ja jatkoa seuraa, luonnollisesti.
Meidän terveyskeskuksemme päivystys on aina ollut ihan ainoa laatuaan. Tai sanotaanpa vaikka niin, etten koskaan ole törmännyt missään mihinkään vastaavaan, vaikka useamman kunnan virityksiä on tullut näin aikuisiällä testattua.
Toukokuulle saakka täällä varattiin puhelimessa päivystykseen aika, ajan sai jos kävi tuuri. Tappelemaan saattoi joutua silloinkin, kun vuoden vanha oli jo kuumeestaan kuivunut. Ja päivystykseen/ensiapuun ei ollut menemistä ilman ajanvarausta paitsi tietysti ambulanssilla... Sillä ei kertaakaan menty sinne, muualle kyllä.
No nyt saa mennä soittelematta. Varsinaista ilmoittautumista ei ole, vaan kaikki tulijat (poislukien ambulanssi) jonottaa ensin vuoronumerolla sairaanhoitajalle ja sen jälkeen lääkäriä tarvitsevat jonottaa lääkärille. Kukaan ei tiedä, ketä on jonossa sairaanhoitajalle eikä kukaan huolehdi lääkärille jonottavista edes vesikannun vertaa.
Kävin siis tänään jälkitarkastuksessa, neuvolalääkärillä, luonnollisesti. Hän ei voinut kirjoittaa lähetettä sterilisaatioon (varaa aika ehkäisyneuvolaan) eikä antibioottikuuria alkavaan kohtutulehdukseen (päivystysasia). Lähdin siis päivystykseen jo tietäen, että tarvitsen lääkekuurin, jota hoitaja ei voi kirjoittaa.
Jonotin kolme varttia sairaanhoitajalle päästäkseni lääkärijonoon. Hoitaja kyllä osasi asiansa ja oli ystävällinen ja mitä kaikkea, hössötti jaksamisesta ja kivuista ja tarjosi petipaikkaa (jota en kokenut tarvitsevani). Ja laittoi mut miettimättä lääkärijonoon.
Istuttuani kaksi tuntia odotustilassa löysin hyvin yhteistyöhaluttoman hoitajan kertomaan, että olen jonossa vastaanottoon enkä päivystykseen ja että jonossa on kaksi ennen mua. Ok. Odotan mielelläni. Tuntia myöhemmin vastaanoton lääkärit 2kpl lähti kotiin. Etsin jälleen hoitajan käsiini vain saadakseni tiuskaisun, että pysy nyt odottamassa, ettei vuoro mene ohi. Varttia myöhemmin lääkäri huutelikin.
Ja kirjoitti ne antibiootit, kuinkas muuten. Herkästi kuulemma pitää mennä takaisin, jos yhtään tuntuu siltä.
Tästä kokemuksesta viisastuneena voin todeta, että vaikka tuntuis miltä, niin ei ainakaan siltä.
Meidän terveyskeskuksemme päivystys on aina ollut ihan ainoa laatuaan. Tai sanotaanpa vaikka niin, etten koskaan ole törmännyt missään mihinkään vastaavaan, vaikka useamman kunnan virityksiä on tullut näin aikuisiällä testattua.
Toukokuulle saakka täällä varattiin puhelimessa päivystykseen aika, ajan sai jos kävi tuuri. Tappelemaan saattoi joutua silloinkin, kun vuoden vanha oli jo kuumeestaan kuivunut. Ja päivystykseen/ensiapuun ei ollut menemistä ilman ajanvarausta paitsi tietysti ambulanssilla... Sillä ei kertaakaan menty sinne, muualle kyllä.
No nyt saa mennä soittelematta. Varsinaista ilmoittautumista ei ole, vaan kaikki tulijat (poislukien ambulanssi) jonottaa ensin vuoronumerolla sairaanhoitajalle ja sen jälkeen lääkäriä tarvitsevat jonottaa lääkärille. Kukaan ei tiedä, ketä on jonossa sairaanhoitajalle eikä kukaan huolehdi lääkärille jonottavista edes vesikannun vertaa.
Kävin siis tänään jälkitarkastuksessa, neuvolalääkärillä, luonnollisesti. Hän ei voinut kirjoittaa lähetettä sterilisaatioon (varaa aika ehkäisyneuvolaan) eikä antibioottikuuria alkavaan kohtutulehdukseen (päivystysasia). Lähdin siis päivystykseen jo tietäen, että tarvitsen lääkekuurin, jota hoitaja ei voi kirjoittaa.
Jonotin kolme varttia sairaanhoitajalle päästäkseni lääkärijonoon. Hoitaja kyllä osasi asiansa ja oli ystävällinen ja mitä kaikkea, hössötti jaksamisesta ja kivuista ja tarjosi petipaikkaa (jota en kokenut tarvitsevani). Ja laittoi mut miettimättä lääkärijonoon.
Istuttuani kaksi tuntia odotustilassa löysin hyvin yhteistyöhaluttoman hoitajan kertomaan, että olen jonossa vastaanottoon enkä päivystykseen ja että jonossa on kaksi ennen mua. Ok. Odotan mielelläni. Tuntia myöhemmin vastaanoton lääkärit 2kpl lähti kotiin. Etsin jälleen hoitajan käsiini vain saadakseni tiuskaisun, että pysy nyt odottamassa, ettei vuoro mene ohi. Varttia myöhemmin lääkäri huutelikin.
Ja kirjoitti ne antibiootit, kuinkas muuten. Herkästi kuulemma pitää mennä takaisin, jos yhtään tuntuu siltä.
Tästä kokemuksesta viisastuneena voin todeta, että vaikka tuntuis miltä, niin ei ainakaan siltä.
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Neuvolalekurin terveiset: Odotellaan
Hupsis on raivotarjonnassa, tosin sehän jo viime viikkoisesta polikäynnistä tiedettiin. Kaikki on hyvin. Kaikkeen tämän raskauden kurjuuteen on siis keväisen erikoislääkärin tarjoama ratkaisu hyvinkin todennäköinen: hoitona täysiaikainen synnytys.
Pari viikkoa vielä, ja sitten on viikot läjässä, kahden kuukauden sisällä meillä on vauva, vaikka menis kuinka yli!
Ja hei, se paras. Pesänrakennusvietti on löytänyt kotiin <3
Lasten kesälomareissut ja muut kuviot pyörii nyt ihan täysillä, koskaan ei tiedä, ketä on kotona ja ketä menossa, kuka milloinkin tulossa saatika missä ne oikein edes on. Nyt viikon kotona Esikoinen ja Viimeinen, kolmen muun paluupäivästä ei mitään tietoa.
Voisi sanoa, että tylsistyn kotona kuoliaaksi. Olen siksi kiukkuinen kuin mikä. Ja mikä parasta, kiukutteluni alkoi naurattaa jo itseänikin, kun muistin, että tätä samaa se oli Viimeisen kohdallakin näillä viikoilla. Liian väsynyt ja kipeä mennäkseen minnekään ja sen seurauksena seinät kaatuu niskaan. Kun ei pihaltakaan näe kuin kerrostalon seinän.
Pari viikkoa vielä, ja sitten on viikot läjässä, kahden kuukauden sisällä meillä on vauva, vaikka menis kuinka yli!
Ja hei, se paras. Pesänrakennusvietti on löytänyt kotiin <3
Lasten kesälomareissut ja muut kuviot pyörii nyt ihan täysillä, koskaan ei tiedä, ketä on kotona ja ketä menossa, kuka milloinkin tulossa saatika missä ne oikein edes on. Nyt viikon kotona Esikoinen ja Viimeinen, kolmen muun paluupäivästä ei mitään tietoa.
Voisi sanoa, että tylsistyn kotona kuoliaaksi. Olen siksi kiukkuinen kuin mikä. Ja mikä parasta, kiukutteluni alkoi naurattaa jo itseänikin, kun muistin, että tätä samaa se oli Viimeisen kohdallakin näillä viikoilla. Liian väsynyt ja kipeä mennäkseen minnekään ja sen seurauksena seinät kaatuu niskaan. Kun ei pihaltakaan näe kuin kerrostalon seinän.
torstai 19. kesäkuuta 2014
Eniten ketuttaa kaikki
Neuvola kuulumisia, terve, viikolta 33. Eniten ketuttaa kaikki.
Turvotusta reippaasti (painoa viikossa 788g lisää, tarkkaa puuhaa), verenpaineet vähän koholla (Yllättävän vähän, ottaen huomioon, etten saa terveydenhoitajaa vaihdettua). Proteiinit melkein plussalla (eiks se suomeks ole miinuksella?). Seurauksena lähete äitipolille. Jee. Mä pistän teltan pystyyn sinne jonnekin äitipolin ja lastenpolin välimaastoon, ja jos tää nyt sit on turha reissu, laskutan kaupunkia. Itkekööt. En antanut kuunnella sydänääniä, toinen potkii kuin viimeistä päivää. Olis kuulemma silti pitänyt laskeskella liikkeitä... elämä.
Pienet ovat harjoitelleet vauvan kantamista.
Vauvaahan ei voi jättää kotiin kauppareissun tai koiran lenkin ajaksi. Hyvin on Viimeisellä otteet hallussa.
Ja ketuttaa sekin, että nyt voi kaupassa maksaa "turvallisesti" ihan vain korttia vilauttamalla alle 25€ ostokset. Mitä turvallisuutta se sellainen on? Kiva juttu, että joku vie mun kortin ja makselee sillä, kun tunnuslukuakaan ei tarvita. Kettu kerpele ja kuka korvaa?
Turvotusta reippaasti (painoa viikossa 788g lisää, tarkkaa puuhaa), verenpaineet vähän koholla (Yllättävän vähän, ottaen huomioon, etten saa terveydenhoitajaa vaihdettua). Proteiinit melkein plussalla (eiks se suomeks ole miinuksella?). Seurauksena lähete äitipolille. Jee. Mä pistän teltan pystyyn sinne jonnekin äitipolin ja lastenpolin välimaastoon, ja jos tää nyt sit on turha reissu, laskutan kaupunkia. Itkekööt. En antanut kuunnella sydänääniä, toinen potkii kuin viimeistä päivää. Olis kuulemma silti pitänyt laskeskella liikkeitä... elämä.
Pienet ovat harjoitelleet vauvan kantamista.
Ja ketuttaa sekin, että nyt voi kaupassa maksaa "turvallisesti" ihan vain korttia vilauttamalla alle 25€ ostokset. Mitä turvallisuutta se sellainen on? Kiva juttu, että joku vie mun kortin ja makselee sillä, kun tunnuslukuakaan ei tarvita. Kettu kerpele ja kuka korvaa?
torstai 12. kesäkuuta 2014
Neuvolavalitus ja Täystuhon fysioterapia
Neuvola terkkuja taas, raskausviikolta 32. Saako urputtaa? Edes vähän? Ai ei vai. Urputan kumminkin.
Hupsis osaa istua. (urputus, jurputus ja ärinää) Vielä sillä toki olisi muutama viikko aikaa älytä, että istuminen on ehdottomasti kiellettyjen asioiden listalla. Verenpaineet oli vähän sinne päin. Ja hemoglobiini matalalla (vitsi, siitä ja sen heittelyistä sais kyllä nätin käyrän kun piirtäis. Voittais kaikki lukijakäppyrät ihan 6-0). 135/78. Kuulemma kamalan korkea... Saakutti. Kerronko aamusta ennen neuvolaa? Okei. En kerro. Tosin musta oli ihme, ettei verenpaineet olleet tuon kovemmat. Koska tuollaisen aamun jälkeen pitäisi olla... No, pikkusiskon sanoin, kaikki kantavat nartut on kiukkusia. Mä oon just semmonen.
Ja se urputus jurputus vielä, terkkarilla ei ollut aikaa varattuna niin, että olisi ehditty varaamaan uusi aika. Eikä sitä koskaan saa puhelintunnilla kiinni. Kuulemma soittaa ja antaa ajan, mutta näinköhän mulla on aikaa vastata. Ei välttämättä ole.
Vois siitä neuvolasta vielä sen todeta, että ois ihan jees, jos tenavaa neuvolaan kuskaava vanhempi saisi olla läsnä tenavan tarkastuksessa. (Yrittäkääpä vain pistää mut ulos seuraavan kerran! Vien tenavan mennessäni.) Oli nimittäin hirveän kivaa todeta fysioterapeutille tänään, että mulla ei ole aavistustakaan, miksi me siellä olemme. Niin kuin pienintäkään. Koska en kirjauksia saanut neuvolasta edes lähetteen vertaa, saatika että olisin voinut olla näkemässä miten ne tehtävät meni.
Fysioterapeutti ei heittänyt mua Täystuhon ajalta ulos (Täystuho sai valita, odotanko aulassa vai olenko läsnä). No joo, eihän tuo oikein seiso yhdellä jalalla, eikä se hypi yhdellä jalalla, takaperin kävely oli vähän vaikeaa ja pujottelu ei onnistunut yhtään. Kaiken muun se teki. Upeasti. Sovittiin, että kesällä leikitään kotona "Seuraa johtajaa" (ja heti kun mun kunto sallii palataan metsään, koska se on parasta terapiaa niin motoriikalle kuin mielellekin), terapeutti konsultoi päiväkotia, päiväkoti toimii "terapiana" (ohjatulle toiminnalle todellinen tarve) ja arvioidaan tilannetta sitten syksyllä uudestaan. Myöhään syksyllä.
En vastusta näitä sovittuja juttuja yhtään. Mutta olispa vieläkin kiva tietää, miksi se lähete on laitettu. Sitähän ei neuvola kerro, eikä mitään kirjauksiaan suostu antamaan. Helvetti. Haen ne kirjaamosta sitten.
Hupsis osaa istua. (urputus, jurputus ja ärinää) Vielä sillä toki olisi muutama viikko aikaa älytä, että istuminen on ehdottomasti kiellettyjen asioiden listalla. Verenpaineet oli vähän sinne päin. Ja hemoglobiini matalalla (vitsi, siitä ja sen heittelyistä sais kyllä nätin käyrän kun piirtäis. Voittais kaikki lukijakäppyrät ihan 6-0). 135/78. Kuulemma kamalan korkea... Saakutti. Kerronko aamusta ennen neuvolaa? Okei. En kerro. Tosin musta oli ihme, ettei verenpaineet olleet tuon kovemmat. Koska tuollaisen aamun jälkeen pitäisi olla... No, pikkusiskon sanoin, kaikki kantavat nartut on kiukkusia. Mä oon just semmonen.
Ja se urputus jurputus vielä, terkkarilla ei ollut aikaa varattuna niin, että olisi ehditty varaamaan uusi aika. Eikä sitä koskaan saa puhelintunnilla kiinni. Kuulemma soittaa ja antaa ajan, mutta näinköhän mulla on aikaa vastata. Ei välttämättä ole.
Vois siitä neuvolasta vielä sen todeta, että ois ihan jees, jos tenavaa neuvolaan kuskaava vanhempi saisi olla läsnä tenavan tarkastuksessa. (Yrittäkääpä vain pistää mut ulos seuraavan kerran! Vien tenavan mennessäni.) Oli nimittäin hirveän kivaa todeta fysioterapeutille tänään, että mulla ei ole aavistustakaan, miksi me siellä olemme. Niin kuin pienintäkään. Koska en kirjauksia saanut neuvolasta edes lähetteen vertaa, saatika että olisin voinut olla näkemässä miten ne tehtävät meni.
Fysioterapeutti ei heittänyt mua Täystuhon ajalta ulos (Täystuho sai valita, odotanko aulassa vai olenko läsnä). No joo, eihän tuo oikein seiso yhdellä jalalla, eikä se hypi yhdellä jalalla, takaperin kävely oli vähän vaikeaa ja pujottelu ei onnistunut yhtään. Kaiken muun se teki. Upeasti. Sovittiin, että kesällä leikitään kotona "Seuraa johtajaa" (ja heti kun mun kunto sallii palataan metsään, koska se on parasta terapiaa niin motoriikalle kuin mielellekin), terapeutti konsultoi päiväkotia, päiväkoti toimii "terapiana" (ohjatulle toiminnalle todellinen tarve) ja arvioidaan tilannetta sitten syksyllä uudestaan. Myöhään syksyllä.
En vastusta näitä sovittuja juttuja yhtään. Mutta olispa vieläkin kiva tietää, miksi se lähete on laitettu. Sitähän ei neuvola kerro, eikä mitään kirjauksiaan suostu antamaan. Helvetti. Haen ne kirjaamosta sitten.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Pakkausta
Astioiden pakkausvinkki tuleville muuttajille:
EI NÄIN:
VAAN NÄIN:
Dinosaurusten voi antaa kätevästi puolestaan pysyä omassa pakkauksessaan (rv 22+6):
Neuvolan terveiset, oli asiat miten vain, ne eivät koskaan ole hyvin. Mitä sitten, että liikkuu, potkii ja riehuu, ja sydänäänet kuuluu, jos istukka on edessä. Ja painoa ei koskaan tule oikein, sitä tulee aina joko liikaa (372g/vko viime raskaudessa) tai liian vähän (372g/vko tässä raskaudessa). Sterilisaatio, here I come.
EI NÄIN:
Dinosaurusten voi antaa kätevästi puolestaan pysyä omassa pakkauksessaan (rv 22+6):
Neuvolan terveiset, oli asiat miten vain, ne eivät koskaan ole hyvin. Mitä sitten, että liikkuu, potkii ja riehuu, ja sydänäänet kuuluu, jos istukka on edessä. Ja painoa ei koskaan tule oikein, sitä tulee aina joko liikaa (372g/vko viime raskaudessa) tai liian vähän (372g/vko tässä raskaudessa). Sterilisaatio, here I come.
torstai 27. maaliskuuta 2014
Pikapäivitys
Vuokrasopimus on nyt allekirjoitettu ja nykyinen irtisanottu. Odotamme innolla lisäneliöitä ja helppoutta sisällä liikkumiseen. Muuttamiseen liittyy niin sata asiaa, hoidettavaa ja järjestettävää. Muutto on viimeistään vappuna, mutta hyvällä onnella päästäisiin hommaan käsiksi jo edellisenä viikonloppuna. Siihen pyritään ja sitä tavoitellaan, enemmän aikaa kaman kuskaukseen ja loppusiivoukseen.
Viimeisen antibioottialtistus on nyt takana. Ei mitään allergiaan viittaavaa. Viimesyksyn hurjan reaktion lastenpolin lääkäri selitti olevan mahdollista yhden viruksen ja antibiootin yhteisvaikutuksesta. Alkuviikon Viimeinen käytti ja täytti jälleen korkealla kuumeella.
Esikoinen sai vihdoin uudet lasit päähänsä, näkeekin taas jotain.
Toinen pyyteli fillariaan varastosta ja ajokuntoon, kun kaikki muutkin jo saavat mennä fillarilla kouluun. Yritetään.
Täystuhon taideteokset lähtevät taikasienellä eikä maalipinta näytä siitä kärsivän. Jynssättävää riittää, sillä noita taiteiluja löytyi myös molemmista muista makuuhuoneista ja yläkerran aulasta...
Ja Hupsis. No, kaikki ei ole selvästi huonosti, muttei hyvinkään. Joku on pielessä, mutta mikä. Neuvolalääkäri laittoi lähetteen eteenpäin ja viikon sisällä pitäisi olla edessä aikaa erikoislääkärille. Kyselihän tuo, että mitä tekisin, jos määräisi mut lepoon. Se on hyvä kysymys. Potisin varmasti huonoa omaatuntoa lepäämättömyydestä. Ei kaiken tämän keskellä voi.
Viimeisen antibioottialtistus on nyt takana. Ei mitään allergiaan viittaavaa. Viimesyksyn hurjan reaktion lastenpolin lääkäri selitti olevan mahdollista yhden viruksen ja antibiootin yhteisvaikutuksesta. Alkuviikon Viimeinen käytti ja täytti jälleen korkealla kuumeella.
Esikoinen sai vihdoin uudet lasit päähänsä, näkeekin taas jotain.
Toinen pyyteli fillariaan varastosta ja ajokuntoon, kun kaikki muutkin jo saavat mennä fillarilla kouluun. Yritetään.
Täystuhon taideteokset lähtevät taikasienellä eikä maalipinta näytä siitä kärsivän. Jynssättävää riittää, sillä noita taiteiluja löytyi myös molemmista muista makuuhuoneista ja yläkerran aulasta...
Ja Hupsis. No, kaikki ei ole selvästi huonosti, muttei hyvinkään. Joku on pielessä, mutta mikä. Neuvolalääkäri laittoi lähetteen eteenpäin ja viikon sisällä pitäisi olla edessä aikaa erikoislääkärille. Kyselihän tuo, että mitä tekisin, jos määräisi mut lepoon. Se on hyvä kysymys. Potisin varmasti huonoa omaatuntoa lepäämättömyydestä. Ei kaiken tämän keskellä voi.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)