perjantai 30. tammikuuta 2015

Haaste: Ilahduta bloggaaja-kaveria

(Kuva ois kiva, mut ei pakollinen, kun ne on kamerassa ja kuka sitä muka muistaa tyhjentää?)

Tänne tipahti tällainen ilahdutus haaste Puhekuplia-blogin Kuplalta. Koska ilahduttaminen on oikeasti kivaa (ja kukapa ei tahtoisi tulla ilahdutetuksi), niin olen mukana ihan ilman muuta!

Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).

- Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivammalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain  omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

- Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Mä tahtoisin haastaa mukaan Keltaisen talon Jannin ja Etnan Kädestä pitäen-blogista. Laittakaapa viestiä, jos lähdette mukaan :)

torstai 29. tammikuuta 2015

Iiiiiii


Tässäpä hölmöys menneessä hömppä-postauksessa. (Linkki)

Siitäpä puuttuu I-kirjain. Mies siis näytti mulle tämän ja uteli, voisinko tehdä saman suomeksi, niin, että puuttuisi suomenkielen tavallisin vokaali.

----
Just ei bloggaaminen pahemmin huvita, vaikka olis kamerat ja kaikki.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Ei mitään hätää

Joku jo ehti edellisestä säikähtää, että nyt mä täältä katoan ja siirryn salasanan taakse :) (Joku toinen saattoi jopa toivoa sitä). Joku ajattelee mun varmasti ihan vain seonneen, mut ei, en edes ole. Mies törmäsi mielenkiintoiseen aivopähkinään ja pyysi mua toteuttamaan sen saman teille suomeksi. Näin tein, koska mulla oli hetken verran aikaa ja halusin testata, osaisinko edes.

Kuluneen viikon aikana olen pohtinut blogin kehittämistä edelleen. Analytics on vihdoin tässä kiinni ja naamakirja-nappula paikoillaan. Aivojen tylsistymiseen päätin ottaa lääkkeeksi vihdoin koodista niskalenkin. Onhan tässä vielä kotiäiteilyä sen verran edessä, että sitä vähän ennättää pohtia. Aikanaan vaihdoin IT-puolen opinnot liiketalouteen, koska koodit, softat ja laitteistot, ne vaan ei ole mun juttu. Numerot on.

Olen ehtinyt myös pohtimaan muutaman suomenkielen sanan merkitystä ja niiden käyttötapoja. Mun mielestä hauskin on ehdottomasti sana "kaikki", johon törmää lähinnä lasten kitistessä lupaa johonkin niiltä kiellettyyn. Esimerkiksi "Kaikki muut saa valvoa pitempään" tai "Kaikilla muillakin on älypuhelin" tai "Kaikki muut kyllä saa notkua kaupungilla iltaisin". Yritän vältellä itse tuon "kaikki"-sanan käyttöä, milloin ei oikeasti ole kyseessä ihan kaikki. Silti huomaan tuhkatiheään raapivani päätäni; ketkä ihmeen kaikki?!

Ja sitäkin olen pohtinut, montako kertaa luottamuksen voi saada takaisin, kun sen menettää. Onko tosiaan olemassa ns. puhtaalta pöydältä aloituksia?

Tenavat suunnittelee jo hiihtolomaa ja minä myös. Kotona olevan porukan pohjalta voi sitten päättää, kauasko suuntaa rinkka selässä, mutta suuntaa varmasti. Metsään.

Kuva, koska kuva pitää olla

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hömppää, koska mulla on tylsää

Tässä postauksessa on outous, jonka jotkut ehkä löytävät. Teen tätä hömppää testausta, joka muualta löytyy muussa muodossa. Kauanko just sulta menee? Kuka kykenee huomaamaan jujun? Tuntuuko oudolle? Musta tuntuu. Temppu on joka tapauksessa mulle jo tuttu. Kun ymmärrät, saat jättää jäljen alle samaan kohtaan johon yleensä.

Jos jujun ymmärrys tuntuu mahdottomalta, älkää luovuttako ;) Emme mekään luovuttaneet.

Paljastan jäljen jättäneet kolmen vuorokauden kuluttua, ehkä joku ymmärtää postauksen outouden ja kertoo sen tässä muutamalle muulle myös.

Mun vastauksen ja polun muualle saatte, kunhan olette saaneet tuon muutaman vuorokauden kelata keskenänne ;)

perjantai 23. tammikuuta 2015

Esikoisen eteinen

Eteisajatusvirta jatkuu...

Esikoiselle on tehty omaan huoneeseen oma eteinen. Ja arvatkaa mitä, saatiin lupa tähän!

Esikoisen ovi on siis tuo kauniisti koristeltu avonainen tuolla taustalla. Siinä on jotain sen omia askarteluja, jotain kavereilta saatuja ja jotain Harry Potter-juttuja. Niitä yli-inkvisoottorin (vai mikä ihme se oli) sääntöjä ja kieltoja...


 Oven taakse Esikoiselle ostettiin jo ennen joulua matto kenkien alle, ja kun tätini lahjoitti pois ylimääräisen kenkätelineen, päätyi se lopulta Esikoiselle.


Tottahan sekin saisi säilyttää ulkovaatteensa eteisessä, mutta kun ei tahdo. Tulin sitten kysyneeksi: "Missä sun takkis on?" Enpä taida kysyä toiste.


Pitäsköhän sille joku koukku laittaa seinälle, vai pysyiskö siinäkään... Kenkätelineen vieressä on kyllä kaappi, jonne vois henkarille ripustaa, jos jaksais. No, parempi tässä kuin eteisen lattialla.

torstai 22. tammikuuta 2015

Kengät ojennukseen ja tumput koriin... Kauanko pysyvät?

Varmasti muistatte vielä haasteen, jonka heti vuoden alkuun esitin itselleni (houkutellen lukijoita mukaan tarttumaan samanlaisiin ongelmiin, kun kimpassa on kivempi etsiä ratkaisuja).

Meidän ensimmäinen osa siis etenee, ja Jysk lähti yhteistyössä mukaan tekemään meidän eteisen ensimmäistä osaa. Hommaahan tässä riittää, mutta alku on lupaava. Varoituksen sana, nyt on sitten niitä kuvia, joista voi laskea koirankarvat yksitellen, ja niitä on monta. Aukeavat isoiksi, kun niitä klikkaa, niin on vielä helpompi laskeskella koirankarvoja ja hiekanjyviä.



Pienten naulakko pysyi paikallaan (siivosin siitä kyllä taas ylimääräiset pois, ja naulakon kuvaushetkellä siitä puuttuu pikkupoikien haalarit, ne kun ovat pojilla päällä). Meidän makuuhuoneen oveen tuli tällainen Vojens kenkähylly. Epäilyttävästi toki muistuttaa puolapuita, mutta vielä kukaan ei ole kiivennyt, ja kenkävuorikin tuulikaapista kutistui kummasti. Lenkkareitahan tuo nielisi vielä enemmän kuin näitä talvisaappaita.



Tässä nyt vielä meidän huoneen puolelta kuvattuna tuo ihanuus. Täystuhokin osaa jo laittaa kenkänsä sinne. Ei tartte ajella vaunuilla yli enää.


Ihan ylös ei kyllä pienimmät yllä. Onneks meitä on erimittaisia. Eipä meillä kenkätelineelle muuta paikkaa olisi enää oikein ollutkaan, kun seinät on melkolailla täynnä. Omaa pienen tilan kenkäihmettä voi aikalailla pikkurahalla katsella itselleen Jyskistä täältä: http://jysk.fi/sailytys/eteiskalusteet/kenkasailytys/kenkahylly-oveen-vojens-valkoinen

Lisäksi vaihdettiin rattaiden paikka kypärien alle tuohon telineen viereen, kas näin:


Ja ostettiin uusi lipasto Jyskistä tähän:


Ouvre, yhdeksällä korilla ja valkoisena. Sitä voi katsella Jyskistä täältä: http://jysk.fi/sailytys/lipastot/basic/lipasto-oure-9-koria-valkoinen Saa tuota toki mustanakin ja onhan se musta tavallaan tyylikkäämpi, mutta tekisi ehkä pienen ja pimeän eteisen vielä ahtaamman näköiseksi.


Taustalta voi ihmetellä meidän upeita tonttuverhoja, ehkä mä juhannukseen mennessä saan ne vaihdettua.

Ja pitihän mun vähän stailata, tietysti. Lipaston päällä on Esikoisen ihan itse tekemä kello ja puukulhossa aurinkolaseja heijastinpedillä.



Tekemistä tuossa eteisessä kyllä riittää vieläkin, lamppu pitäisi keksiä kattoon, pari koukkua tuulikaappiin ja henkarinaulakko on melkoisessa kaaoksessa, joskin jo vähän parempi. Homma jatkuu, onhan tässä maaliskuun loppuun aikaa vielä vaikka kuin.

Ai niin. Ne koirankarvat. Ne voi laskea vaikka tästä, jos ette muualta löytäneet:


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Sleeping Beauty

Sain maanantaina yllätyspuhelun kesken kauppareissun. Tätini soitti kysyäkseen, että eikös meidän lapsia taannoin joku balettikärpänen purrut. Purihan niitä. Kaikkia neljää isointa. Hän oli oman tyttönsä kanssa menossa katsomaan Prinsessa Ruususta ja kertoi, että kaksi lippua oli jäämässä ylimääräiseksi, että haluaisikohan meiltä joku lähteä mukaan. Tovi arvottiin, ja niin huomasin istuvani Kirpun kanssa katsomossa katsomassa ihan oikeaa balettia. Ensimmäistä kertaa elämässä, meistä molemmat. Ja taidettiin olla molemmat ihan yhtä lumoutuneita.


 Pahattaren tanssi oli juuri niin pahaenteistä, Syreenikeiju kantoi läpi koko baletin ja hääkohtauksen valkoinen kissa nosti kyllä kadoksissa olleen hymyn esiin.


Kirppu jaksoi hienosti läpi koko esityksen ja taisi mokoma hahmottaa sitä minuakin paremmin. Mä olin vain ihan liian lumoutunut (paitsi baletista, myös siitä, että mukana oli vain yksi omista lapsistani, ja sekin näitä ihmisten ilmoilla ihmisiksi käyttäytyviä).


Tällä kokemuksella taitaa olla tulevaisuudessa luvassa enemmänkin vastaavaa. Rääpäle oli tosin kostanut äidin puuttumisen kiljumalla kolme varttia... Mies kuitenkin tovin manailtuaan, ettei ikinä enää, myönsi, että tällainen irtiotto taisi tulla just eikä melkein oikeaan aikaan.

Paremmalla onnella huomiseen, peli on ehkä hävitty (tai luovutettu), mutta elämä jatkuu.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Siks meillä ei käytetä mattoja.

Tää on ollut jännä päivä. Rääpäle heräsi lopulta puoli kaksitoista (sitä ennen luonnollisesti olen käynyt viemässä pikkupojat hoitoon ja mennyt jatkamaan nukkumista). Sen jälkeen en sitten ole oikeastaan muuta tehnyt kuin ulissut.

Mä oon varta vasten järjestänyt jonnekin tulevaan jotain mitä odottaa. Jotain ilman lapsia, autoa ja vieläpä ilman sitäkään, että seuraavana aamuna tarvisi herätä kersojen kiljuntaan. Mä oon skipannut jutun toisensa jälkeen järjestelyvaikeuksien vuoksi, jotta tuon yhden kerran varmasti saan ja varmasti pääsen. Niinhän siinä sitten kävi, niin kuin aina. Meni matto jalkojen alta ja minä siinä mukana. Kivahan tässä tietysti taas on maata turpa verillä (noin kuvainnollisesti) lattialla. Alkaa tulla tutuksi.

Mä oon nyt sit istunut täällä ulisemassa Kukkavarpaan blogitekstiä ja siellä viitattua Imagen juttua. Vähän olen ulvonut viikon takaiselle vieraskynäilijälleni. Aika paljonkin Chisun, Yön, Juha Tapion, Teleksin ja vaikkapa Sunrise Avenuen musiikeille. Eniten kuitenkin asialle.

Että ei. Mä en voi antaa anteeksi ja ei, mä en lähde samaan tilaan. Mä en pysty. Valitsematta jättäminen on valinta, olen pahoillani.

Edit. 21.1.15
Jos joku vielä miettii, miksi en voi antaa anteeksi tai lähde samaan tilaan, on joskus aiemmin kirjoitettu Rakkaudesta mustelmia peitellessä ja siitäkin, kuinka kulissien takana eletään tosielämien kauhukertomukset.

torstai 15. tammikuuta 2015

Äiti lupas ettiä mulleki hiihtimet!

Täystuholla oli tänään hoidossa hiihtoa. Varoitus tuli ruhtinaallisesti etukäteen niin, että hitainkin vanhempi varmasti ehtisi kaivaa sukset esiin, tarkastaa kunnon ja sopivuuden sekä todeta, ettei sovi ja hankkia uudet. Eli eilen iltapäivällä hoidosta hakiessa, kuinkas muuten.

Varastoa kaivelin eilen ja löytyihän sieltä suksia. Yhdet ikivanhat 120cm Järviset, joista toinen menossa hajonnut ja molempien suoraan-kenkään-kiinnityssiteet läpi ruostuneet, puhumattakaan niistä kiinnitysremmeistä, lahot kuin mitkä. Ja sitten sieltä löytyi Kirpulle kahdetkin passelit 140cm sukset, toiset on Karhut ja toiset mitkälie. Monojakin noihin isompiin löytyi kolmet erikokoiset, sauvoja (jopa ihan parillisina) useamman mittaisia.

Monot sentään Täystuholle passasi, joten liian isoilla suksilla se tämän päivää hiihteli. Minä puolestani käytin hoitopäivän huolellisesti etsimällä sille sopivia suksia kaupasta. Ja löytyi sitten paketti alta neljänkympin, kenkään kiinnitettävät vekottimet nuokin, mittaa 110cm.

Vaan kuinkas käy, jos sulla on kaksi pikkupoikaa, joista toinen saa jonkun kivan harrastusvehkeen, ja toinen ei?! Ihan hillitön huutoparku Viimeiseltä. Sekin halusi sukset. Arvatkaa jäikö vaihtoehtoja...

Ajelin kauppaan mukanani Täystuho ja Viimeinen. Päästiin ilman vinkunaa (ja ilman ostoskärryjä) ohi leluista, DVD-levyistä ja jopa karkeista. Tapahtuu noin suunnilleen ei ikinä. Hyllystä haettiin Viimeiselle samanlainen pari, joskin mittaa 90cm.

Mä ehdin hädin tuskin saada sukset maksettua, kun tuo tarrasi niihin. "Mun. Ite kannan!" Ja sehän kantoi, läpi kaupan, liukuhihnan parkkihalliin, läpi koko parkkihallin. Pysähtyipä vielä joku vanhempi mies ihastelemaan Viimeiselle hienoja suksia ja toivottelemaan hyviä hiihtämisiä vielä ennen kuin lumet kokonaan sulaa.


Iltapuhteina säädetään vissiin siteitä, että pääsis huomenna hiihtämään. Sänkyynsä se ei sentään noita tahtonut, onneksi.

Eteishommakin etenee, mutta palataan siihen ens viikolla, kun saan lainaksi kameran, jonka kuvista pystyy laskemaan vaikka jokaisen koirankarvan yksitellen :p

maanantai 12. tammikuuta 2015

5 kk Rääpäle ja muuten vaan urputus

Poikien piti mennä tänään hoitoon. Kappas vain, kun oli pakkasta, olivatkin sitten kotona. Murheenkryyni ei pidä kylmästä.

Rääpäleellä oli tänään 5 kk neuvola. Koska Murheenkryyni ei pidä kylmästä, mentiin kävellen. Ai mut kattokaas hei kun on satanut lunta. Kaupunki huolehtii, että asukkaiden kunto kasvaa, kävelytie on umpihanki. Työntelin sitten autotiellä, väärään suuntaankin vielä, koska ylittäminen suoraan meidän sisääntulon kohdalta on liki itsemurha.

Ennen lekuria piti ottaa mitat, mut ei otettu. Yhtään terkkaria ei näkynyt yhtään missään. Lekuri sen sijaan oli ajallaan, ja Rääpäleellä kaikki hyvin. Lekurin jälkeen odoteltiin vielä terkkaria, että saatiin rokotukset ja mitat (vajaa 69cm, n.7770g). Olivat onnettomat unohtaneet koko lääkärin...

Takas tullessa meinasin vain jäädä auton alle, kun ne lumityöt oli tekemäti (ja on edelleen, vaikka asianmukaisiin paikkoihin olen soittanut ja kertonut, että jumalauta). Autoilija sai kyllä kansainvälisen käsimerkin... jos ois oltu kaarteessa, josta kuuluis ylittää, ois idiootti akka ajanut yli.

Edelleen ottaa päähän kaikki tässä päivässä.

------

Millainen on viisikuinen?



Se pyörii, ryömii, hakee konttausasennon ja laukkaa siinä. Se viihtyy puoli-istuvassa asennossa, johon nousee itse. Ja se puree kovaa kahdella hampaalla.

Ja sen lempparilaulu on:


Niinku näin:


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kielletyt kylpykuvat

Mä taisin luvata ja vannoa, etten ikinä koskaan jaa lasteni kylpykuvia. Syön sanani.


Viimeinen on ihailtavan omatoiminen. Pääsette mukaan lauantaiaamun kylpyyn, jonka se on ihan itse itselleen laittanut.



Jos mä vaan laittaisin kylppärin oveen haan ulkopuolelle ja riittävän korkealle? Oli sillä ihan shamppoot ja kaikki tukassa, kun mä sen talteen poimin vaippa päällä vannasta... Mites se meni? Lapset on rikkaus?

lauantai 10. tammikuuta 2015

Vieraskynä: Haluatko parisuhdehelvetin? Nai narsisti!

Vieraskynän luovutin Markus Lustigille. Jos te lukijat koette teillä olevan vieraskynän verran sanottavaa tämän blogin teemoista asialinjalla, saa kynäpaikkaa kysellä sähköpostilla :)

--------------

Alussa hän on upea ja täydellinen seurustelukumppani, joka tekee kaiken puolestasi ja lupaa sinulle kuun sekä tähdet taivaalta. Kauniita puheita ja paljon ideoita, ajatuksia, visioita ja jokaiseen tilanteeseen häikäisevä selitys ja kauniilla tavalla runosieluinen henkilö. Kuin unelmien prinssi tai prinsessa, valkoisella ratsulla kohti auringonlaskua.

Mutta mikä menee vikaan? Tulee yhteinen asunto, ehkä ensimmäinen lapsi. Huomaat pikkuhiljaa, että kaverit ja ystävät ovat kaikonneet ympäriltä ja elämääsi ei mahdu muuta kuin neljä seinää, puoliso sekä lapsesi. Tunnet ehkä sanoinkuvaamatonta väsymystä, selittämätöntä kiukkua, voimattomuutta tai osaamattomuutta. Ehkä jopa näitä kaikkia yhdessä – ruokakaan ei maistu yhtä hyvältä. Puolisokaan ei tue enää samalla tavalla kuin ennen.

Ne harvat ystävät joita sinulla on, ovat jo jonkin aikaa huomautelleet, että ovat huomanneet puolisossasi jotain omituista. Et usko, ennen kuin on liian myöhäistä – ennen kuin olet kaulaasi myöten suossa. Tajuat että puolisosi on alistajasi, vankilasi ja sortajasi. Niin fyysisesti sekä henkisesti, sosiaalisella rajoittamisella, henkisellä ja fyysisellä väkivallalla. Olet huono, osaamaton, kelpaamaton ja surkea vanhempi. Jos yrität lähteä, kuulet ettei kukaan sinua muutenkaan rakasta, tapa itsesi ja tee maailmasta parempi paikka. Suosta nouseminen onkin kokonaan oma tarinansa.

Kuulostaako tutulta? Mikäli kuulostaa, asioit hyvin todennäköisesti narsistisen ihmisen kanssa. Olen monessa tapauksessa törmännyt siihen, että narsistisen ihmisen uhri syyttää ensimmäisenä itseään ja omaa mahdollista tyhmyyttään. Ylipäätään itsensä syyttäminen ja uhriutuminen on narsistin uhrille tavallista. Ihminen tulee taitavasti manipuloiduksi ja uudelleenohjelmoiduksi – täydelliseksi sylkykupiksi.

Ensimmäisenä asiana on tärkeää tunnistaa aihe ja ilmiö. Vasta sen jälkeen voit toimia ja alkaa vapauttaa itseäsi. Etkö tahdo, voi tai uskalla? Olen kuullut tätä monen narsistin uhrin suusta – sekä parisuhteessa että työyhteisöissä. Joka ikinen narsistin kanssa vietetty vuosi pienentää mahdollisuuttasi päästä narsistista eroon noin 50 %. Lisäksi olosi pahenee huomattavasti. Vuoden päästä siis haluat jäädä suhteeseen kahta kauhemmin ja voit entistä hirveämmin.

Toimi siis nyt – tee asialle jotain, rakenna tukiverkkoa. Ole yhteydessä Narsistien Uhrien Tuki Ry:n. Hae apua, ota juristi ajoissa mukaan jos on yhteistä omaisuutta tai lapsia. Dokumentoi kaikki mahdollinen paperille, pidä päiväkirjaa ettet tule hulluksi. Anna se ystävälle luettavaksi. Taistelu alkaa.

Olen itse kävellyt tuon matkan monen ihmisen kanssa useissa työyhteisöissä. Monien kyynelten kautta tulee se suunnaton onni ja vapaus – rauha ja lupa päättää omasta elämästäsi. Sitä tunnetta ei korvaa mikään. On voinut auttaa ihmisiä saamaan elämänsä takaisin. Narsisti on narsisti, oli kotona tai työpaikalla. Eri ihmisille saattaa silti olla erilaisia kasvoja samasta ihmisestä – tästä syystä kaikki eivät edes tajua millaisen ihmisen kanssa ovat tekemisissä.

Et voi syyttää ketään. Et sivullisia etkä varsinkaan itseäsi. Mutta voit pelastaa itsesi ja voit kerätä voimasi ja purkaa narsistisen ihmisen orjuutuskanavat yksi kerrallaan. Et siltikään ole asian kanssa yksin, moni ihminen on samanlaisten ihmisten kanssa paininut ja voittanut. Olen ollut itse auttamassa montaa työyhteisöä selviämään ongelmatilanteista – mutta parisuhteessa sivullisen on vaikea auttaa. Vain sinä voit tehdä päätöksiä ja toimenpiteitä. Kun päätät – pidä päätöksesi ja kävele tie loppuun. Apua on joka askeleelle.


Kirjoittaja on Narsistien Uhrien Tuki NUT Ry:n hallituksen varapuheenjohtaja, työympäristöongelmien asiantuntija sekä Mielenterveyden Keskusliiton hallituksen jäsen. Kirjoittaja on tutkinut narsismia ja työympäristöongelmia sekä ollut selvittämässä useita kymmeniä työympäristöjen ongelmatapauksia ympäri Suomen. Lisää työympäristöongelmista ja niiden ratkaisuista: http://markuslustig.com/

torstai 8. tammikuuta 2015

Elämä yllättää

Tiiättekö sen tunteen, kun elämä yllättää? Joskus se voi yllättää postiivisestikin. Niinku vaikka tänään. Monellakin tapaa.

Murheenkryynini käsijarrun automatiikka ei tykkää näistä säistä. Mutta siitäpä löytyi käsikäyttöinen ominaisuus ja taas kulkee niin nätisti, että!

Prisman kassa toivotti mut tervetulleeksi shoppailemaan lastenvaatteita ("Kai sä huomasit, että niitä saa nyt jopa eurolla!"), kun ekaa kertaa oltiin kassajonossa. Mä vein muut kotiin ja menin ihan yksin shoppailemaan, ai mitä luksusta. Ei tarttunut euron vaatteita, mutta vähän kalliimpia huppareita, sain niitä kaks yhden hinnalla. Toiselle edelleen punaista ja Kirpulle pinkkiä. (Pakkoärsytys, Toiselle olis löytynyt ihana kirkkaankeltainen angrybirds-huppari tai mun mielestä yhtä ihana harmaa Simpson-huppari, mut siis hyi yäk, eihän niitä voi käyttää. Onneks jätin kauppaan.)

Eteisen tarpeet rupeaa hahmottumaan ja ne pakastimelle kävelleet luistimet on nyt jossain muualla.

Ja muutenkin hyvä päivä. Intouduttiin porukalla jakamaan sydämiä lapsuusjutuille. Niinku vaikka Polly Pocketeille tai The Sims-pelille (sille alkuperäiselle).

tiistai 6. tammikuuta 2015

Pusuja Jääkarhulta

Jääkarhulla ja Rääpäleellä oli eilen illalla sellainen söpöys hetki.


Koira on kyllä edelleen ihan uskomaton otus. Ja Rääpäle on niin rakastunut siihen (ja hyllyn reunalla näkyviin lautapeleihin). Missä Jääkarhu, sinne on Rääpäle menossa. Jos ei siis ole repimässä pelejä hyllystä niskaansa.

Koira on kärsivällisempi tenavien suhteen kuin minä. Kateeks käy niitä lehmänhermoja, jotka tuolla on.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Haaste vuodelle 2015

Lukijat voivat myös vapaasti tarttua tähän, jättäkää vaikka kommentteihin maininta, jos niin teette, niin osaan tulla ihmettelemään ratkaisujanne :)

Niin siis mikä haaste? No paljon tavaraa, vähän tilaa, eli tavaran vähennys- ja tilanjärkevöittämishaaste. Meidän kodissa on monta ongelmapistettä, joille jonkun pitäisi tehdä jotain. Pelkkä siivoaminen ei riitä, koska nämä pisteet räjähtävät heti uudelleen, kun säilytysratkaisut ovat toimimattomia ja tavaraa on liikaa.

Itse itselleni asettama haaste vuodelle 2015 on siis taltuttaa neljä kriisipesäkettä. Eteinen, keittiö, meidän makuuhuone ja kylpyhuone. Kolme kuukautta aikaa kullekin, järjestyksestä en sano vielä mitään, mutta luulenpa aloittavani eteisestä. Vertaistuki ja ideat tervetulleita.

Eteisen lähtötilanne on tällainen:


Porukka tulee siis tuosta sisään ja jättää kenkänsä tuulikaappiin, jonka leveys ei riitä siihen, että voisi laittaa kenkätelineen seinän viereen. Ei riitä, koska vaunuilla pitää mahtua ovesta ulos. Tuulikaapin seinässä on muutama naula, joissa roikkuu ainakin sadetakkeja ja kurahousuja.

Eteiskäytävän alkupäässä (kuvassa) on pienten naulakko, jossa siis oma naulansa ovelta sisäänpäin lukien Viimeiselle, Kirpulle, Täystuholle ja Rääpäleelle. Nauloissa roikkuu vain käyttöulkovaatteet (plus yhdet varakappaleet plus kaikki se mitä en ole siivonnut pois, paitsi jos ne roikkumisen sijaan lojuu lattialla). Naulakkoa vastapäätä oven takana on palapeili, johon on teipattu lukujärjestykset ja muut juoksevat asiat.


Pienten naulakon jälkeen aukeaa ovi meidän makuuhuoneeseen, jossa Rääpäleen vaunuja säilytetään ja toisella puolen Esikoisen huoneeseen, jossa hänen kenkänsä ja ulkovaatteensa ovat (sinne ei vieläkään saada mennä kylään...) Meidän huoneen jälkeen on eteiskaapiston seinään lyöty neljä naulaa, joissa roikkuu pyöräilykypärät. Kypärien alla koiranruokasäkki.


Eteiskäytävä päättyy tähän. Hyllyssä on parhaillaan käytössä olevaa fleece- ja villavaatetta, työkalupakit, heijastinliivit, viikon mainospostit, mun lompakkokassi (mitä se siellä tekee, siihen se ei kuulu!) ja kaikki muu, mikä on pitänyt ovesta tullessa laskea käsistä. Hyllyn edessä on Viimeisen rattaat kokoontaitettuna ja rattaiden päällä milloin kenenkin ulkovaatteita. (Näyttää tuo tällä kertaa Viimeisen haalarille...)

Tuo kriisipesäke oli kyllä jouluksi siisti, mutta...


Hyllyn vierestä oikealle aukeaa keittiö ja eteisen loppu, naulakko, jossa roikkuu Esikoisen ja Toisen sekä aikuisten ulkovaatteet, alla on laatikollinen kenkiä (Ne on oikeankokoisia talvikenkiä, varakappaleita), kenkäteline odottaa sijoituspaikkaa naulakon edessä, hattuhyllyllä on oma korinsa Toiselle, Täystuholle ja Viimeiselle, neljännessä korissa on molemmille meneviä topparukkasia. Rääpäleen kori on meidän makuuhuoneessa... Naulakon vierestä aukeaa pikkuvessa (tai vierasvessa, kuinka vain).

Mut hei. Ei se eteiskama vielä siihen loppunut.


Mihin mä noi laitan? Nyt ne pyrkii eteisestä keittiöön, lähestyvät jo uhkaavasti pakastinta.


(Oikealla aukeaa pikkupoikien huone luonnontilassaan, älkää välittäkö, ja vasemmalle eteinen.) Ollaan siis olohuoneessa nyt. Tuo liukuovikaapisto on syönyt sisäänsä tyttöjen hanskakorit, kaikkien villavaatetta, ulkohousuja, sadevaatteita, eteisen pikkusälää, parittomia hanskoja ja villasukkia, joiden paritkin siellä todennäköisesti ovat, jos eivät ole pyykissä. Lisäksi siellä kassillinen (vääränkokoisia) kumisaappaita sekä mun korkosaappaat ja niitä takkeja & haalareita, jotka eivät eteisen naulakkoon sovi... Tuo kaappi on katastrofi.

Vääränkauden ulkovaatteet ja kengät ovat varastossa. Vääränkokoiset puolestaan lasten isojen vaatteiden laatikoissa ja säkeissä joko lasten vaatehuoneissa tai esikoisen sängyn alla.

Mitähän tälle eteiselle tekisi? Millaisia ovat muiden eteisratkaisut?

torstai 1. tammikuuta 2015

Meidän perheen vaatebudjetti

Pari vuotta sitten keskustelin kaverini kanssa kuukausibudjetin muodostumisesta, ja niistä ihan perusperiaatteista, että edelleen "ei ne suuret tulot, vaan pienet menot". Väitin silloin, että mulla menee meidän perheen vaatteisiin 200 euroa kuussa. Kaverin mielestä tuo toki kuulosti tosi huimalle summalle (eihän kellään voi mennä niin paljon!).

Vuosi sitten päätin ottaa asiasta selvää. Olen koko vuoden 2014 kerännyt kaikki vaateostokset ylös. Mukana on siis sekä minun että miehen ostamat vaatteet. Marraskuussa tehtiin budjettiin rajaus, että joululahjaksi ostetuja vaatteita ei siihen lasketa. Joululahjavaatteisiin meni noin 200 euroa, esikoinen sai toivomansa collegehaalarin, ja kaikille yöpuvut... maksaahan se.

Kuinka siis kävi?


Pysyimme alle kahdensadan joka kuukausi. Kaikki, mitä on tarvittu, on ostettu, joko uutena tai käytettynä. Mukaan on mahtunut myös ihan puhtaasti haluamisia.


Lisäksi tutkin uteliaisuuttani budjetin jakautumista henkilöittäin. Omista tilastoistani voi nyt siis tarkistaa paljonko kenenkin vaatteisiin kuluneena vuonna meni. Vähiten paloi Rääpäleen vaatteisiin, ostettu on yksi ainut yöpuku, ja sekin vasta nyt aleista... Tätä blogia varten ryhmittelin kuitenkin meidän porukan.


Oikeasti saisin varmaan olla aika ylpeä itsestäni, kun onnistun porukan vaatteet hankkimaan noinkin halvalla. (Oikeastihan suurperheessä 200€ palaa jo ihan pelkästään siihen, että ajattelet jotain tarvittavan...) Tämä on mahdollista vain siksi, että meillä jokaisen lapsen vaatteiden pohja on saaduissa käytetyissä. Kaikille ostetaan oikeastaan vain tarpeeseen ja aikuisten tarpeita punnitaan vielä lapsiakin tarkemmin. Ostokäyttäytymiseni ei sis poikennut aiemmista vuosista mitenkään, nyt vain seurasin rahanmenoa.

Ja aion jatkaa sitä vaatteiden osalta tulevankin vuoden, koska musta on mielenkiintoista nähdä, käykö niinkö veikkasin, eli että vuoro vuosin eniten uutta tarvitsisi Esikoinen ja Toinen. Esikoisen vaatekaappi on nyt suunnilleen ajan tasalla, mutta Toinen on taas salaa kasvanut pituutta.

Loppuun vielä surkea kuvasarja kevennykseksi. Meidän kuusessa roikkuu eipalloja. (Ei palloja!)




Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille!