Säätö tai useampi päivässä

Toiset päivät nyt vaan on sellaisia, vähän täydempiä.

Aamu alkoi ihanasti aurinkoisella Seiskalla, kiireessä juodulla kahvilla, Toisen potkimisella sängystä ylös ja pikaisella aamupalalla kaikille pojille. Esikoinen on omilla reissuillaan ja Kirppu sai jäädä sänkyynsä makaamaan.

Vajaaseen tuntiin mahdutettujen aamun pakollisten jälkeen suuntasin Toisen kanssa (pokemonit kourassa, tietty) hammaslääkäriin revityttämään paria sinnikkäämpää maitohammasta. Asemalta junaliput, pari kivaa poksua ja yksi gymille hengaamaan ja sitten junaan, jolla matkaa yhden asemanvälin verran. Toisessa päässä kilometrin kävely (jes, saatiin puuttunut kettu!) ja hammaslääkäri käytti kokonaiset kolme varttia hampaiden poistoon. Mun osaksi jäi kuunnella, että Toiselta puuttuu samat rautahampaiden aihiot kuin Kirpultakin, että harjausta harjausta vaan ja lukea siinä odotellessa ikivanhaa pahoinleikeltyä naistenlehteä. Käynnin päätteeksi ilmoitin kohteliaasti, etä ei, ei todellakaan tulla joulunalusviikolla mihinkään kontrolliin, kun tammikuussa tilat on tunnin matkan sijaan kymmenen minuutin päästä (puhumattakaan nyt joulunalusviikon tuskasta muutenkaan, tsiisus). Saatiin kontrolli tammikuulle. Ja sitten sama matka toisin päin, nokka kohti kotia vähän kivuliaan Toisen kanssa. Onneks matkalla sentään kuoriutui kympin muna, Magmar piristää kokoelmassa helposti tuommoisen pojan päivää.

Kotona se toinen kuppi kahvia, pyykkiä, riehuvia pikkupoikia ja mitä näitä nyt on laskuja lapsilisäpäivänä. Kersat kärryyn, pokemonit matkaan ja kauppaan. Ja eiköhän nuo onnettomat kaupassa keksineet testata kaikua kiljumalla niin kovaa ja korkealta kuin vain pikkumuksut voi. Pitäs vissiin suosiolla ruveta jakelemaan korvatulppia kanssaeläjille.

Yritettiin siinä sulloa ostoskärryllistä tavaraa rattaiden tavarakoriin, kun puhelin soi. Viimeinen käytti luonnollisesti tilannetta hyväkseen ja livahti leikkipaikalle, Täystuho puolestaan änkesi Seiskan päälle rattaisiin. Ai että kuulosti houkuttelevalle tarjous lasten liottamisesta uima-altaassa ja kahvista siinä lasten kiljuessa riemusta. Todellisuudessa Rääpäle veti raivarit siitä, kun pakkaus vaan kestää ja kestää. Ja Rääpäleen väsykiukkuhan jatkui sitten tietysti koko puolentoistakilometrin kotimatkan. Koska raittaisiinhan vaan ei voi nukahtaa, aurinkokin paistaa ja kaikki nyt vaan on tyhmää.

Rääpäleen päikkärit kärryissä jollain toisella reissulla

Kotona purettiin niin ostokset kuin raivoavat lapsetkin rattaista ja syöttämällä niitä vähän sai niistä melkein ihmisiä. Uima-allas kävi jo mielessä, vaan edessä olikin jo fillarinperäkärryn hakureissu, johon siihenkin oli kolmen ihmisen aikatauluja soviteltu. Päädyttiin sitten vain siirtämään kaverin autolla peräkärryn pyörään kiinni tuleva liitäntäpala osoitteesta ja pyörästä toiseen. Se kärry pitäis vielä käydä polkien hakemassa... Kotona kaverini kiinnitti liitäntä palan tulevaan vetopyöräämme ja ruvettiin sitten tutkailemaan muita pihan fillarinraatoja. Irrotettiin yhdestä renkaat, että kävis kumien vaihtaminen seuraavalla kerralla vähän sutjakkaammin. Pojat livahti fillarioperaation aikana mäkeen, ja niiden sisäänkalastamiseen tarvittiin jo jätskinverran lahjontaa.

Eiköhän vaan fb ollut viestiä toisensa jälkeen tukkeessa, joku tahtoo tehdä politiikkaa justnytheti, toinen kyselee onko vaatteille tarvetta ja nelikon isä pyyteli lapsiaan yökylään huomenna. On kai ne olleet siellä yökylässä joskus alkuvuodesta. Helmikuussa? Maaliskuussa? Voi aikataulusäätämiset ja muut kalentereiden kiroukset, me kun on tässä jo viikkotolkulla järjestetty just tän viikon(lopun) ohjelmaa ja kuviota toimivaksi paletiksi. Siinähän se ilta meni mukavasti koko kuviota uudelleen piirrellessä, pyykissä, ruuassa, koiran lenkissä, unihommissa ja mitä näitä nyt on.

Tai ehkä tää nyt oli vaan ihan tavallinen päivä. Pyykki kuivuu ulkona, pienet nukkuu jo ja Toinen vei Miehen gymille, kun ei me aikuiset vaan osata näitä pokemon-taisteluja. Hävitään aina.

Toinen ja Viimeinen ja koko perheen pokemon

Mä nyt istun tässä näpyttelemässä tätä ja pähkäilemässä, että jos nelikon kolme yökyläilemään lähtevää ei torstaina kotiudu annettuun aamuaikaisen aikaan mennessä, mun koko vuoden odottama viikonloppu menee ihan mönkään. Ja kyllä tiedän sitten ihan justiinsa, kenen syy se sitten on. Nimittäin mun, kun taas jossain älynväläyksessä suostuin tällaiseen kaikki suunnitelmat sotkevaan extempore tapaamiseen... Ollapa elämä ennalta-arvattavaa edes kalenterin osalta.

Kaksi yhden hinnalla

Yllätin tänään itseni ja löysin kolme maailman onnellisinta lasta. Aamukahvia juodessa sattui nimittäin silmiin mainos, joka lupasi linnanmäen rannekkeet kaksi yhden hinnalla vain tänään. Tartuin tilaisuuteen, sulloin Toisen, Kirpun ja Täystuhon laina-autoon ja kerroin määränpään vasta, kun oltiin jo hyvän matkaa liikkeellä. Teidän olisi pitänyt kuulla kiljunta.

Linnanmäki on mun lempipaikkoja, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Seurakin oli just eikä melkein kohdillaan, ja vaikka tätä suurta perhekokoa monessa kohtaa kiroaakin, niin tänään(kin) sen huomasin, että onhan tää meidän elämä oikeasti aivan mahtavaa.

lasten silmin

Kolme erimittaista lasta, kolmet eri toiveet, eikä yhtään, siis voitteko kuvitella ei yhtään, riitaa siitä, mitä laitteita kuljetaan, kuinka ja missä järjestyksessä.

Sää ei meitä suosinut, mutta se rakkaus noita kohtaan ja onnen tunne, joka päivästä näiden kolmen kanssa jäi, lämmittää enemmän kuin mihin mikään aurinko pystyisi.

Kotona odotti Mies Seiskan kanssa tiskit tiskattuina ja kämppä imuroituna. Oikeasti mä olen sanaton.

Miten te saatte lapset nukkumaan?

Säännöllisin väliajoin jotkut meidän perheen käytännöistä tuntuvat herättävän ihmetystä, kummastusta ja hämmennystä. Nukkuminen on maito- ja pyykkimäärän jälkeen varmasti kysytyimpiä arkiasioita.

Miten teillä nukutaan? Nukutaanko teillä? Eikö ole nukkumaanmenoaika aika aikainen? Miten te saatte ne ajoissa nukkumaan? Mun kohdalle ei sentään ole osunut kysymystä siitä. onko jokaisella lapsella oma sänky, senkin on huhun mukaan joku suurperheellinen kuullut.

Vuositolkulla olen ajatellut, että lasten (ja aikuistenkin) kanssa kaikki lähtee siitä, että jokaisella on mahdollisuus nukkua riittävästi. Tämän turvaksi meillä siis tosiaankin on nukkumaanmenoajat, oli jo yhden lapsen kanssa. Miten meillä siis nukutaan ja nukutetaan nyt? (Juu ei sitten välttämättä mene näin kuukauden tai kahden päästä, koska elämä on jatkuvaa muutosta)

Ilta unihommineen alkaa meillä seitsemältä, viimeistään puoli kahdeksan. Tavoitteena on, että kahdeksaan mennessä omissa sängyissään ovat Rääpäle, Viimeinen ja Täystuho. Leikeille annetaan suunnilleen vartin lopettamisaika, sänkyjen kunto tarkastetaan, jos sitä ei aiemmin päivällä ole ehditty tehdä, yövaatteet etsitään olohuoneeseen riviin, metsästetään Rääpäleen kadonnut maitopullo ja Täystuhon sekä Viimeisen vesipullot. Täytetään pullot keittiöön odottamaan. Ensin käy iltapesuillaan Rääpäle ja Rääpälettä rasvaillaan samaan aikaan kuin kahden muun hampaita pestään. Kaikille kolmelle puetaan yökkärit enemmällä tai vähemmällä taistelulla ja kaikki kolme komennetaan pulloineen omiin sänkyihinsä ja peitellään niihin.

Tässä kohtaa mä rupean metsästämään villasukan tekelettäni ja iltasatukirjaa, ne löydettyäni menen lukemaan pojille iltasatua. Parhaillaan meillä on menossa Taru Sormusten Herrasta... Viimeinen nukahtaa jo lukemisen aikana, Rääpäle melko nopeasti, kun laitan kirjan pois ja vaihdan villasukkaan (liekö puikkojen kilinällä unettava vaikutus) ja Täystuho joskus ennen Rääpälettä, joskus jälkeen. Jos Täystuho on hereillä vielä, kun Rääpäle nukahtaa, ojennan hänelle oman kirjan selailtavaksi ja poistun huoneesta omiin hommiini. Normaalisti pojat ovat tajukankaalla noin puoli yhdeksän, joskus aiemmin, joskus vasta tuntia myöhemmin.

Kyllä, meillä lapset tosiaan pysyvät sängyissään. Eikä tästä tarvitse käydä mitään painia. Enää.

Yhdeksältä unihommiinsa siirtyy Kirppu ja Toinen. Katsovat itse kellosta (yleensä), käyvät pesemässä hampaansa ja poistuvat omiin huoneisiinsa huudellen hyvät yöt matkalla.

Kymmeneltä saman tekee Esikoinen.

Seiska ryhtyy yöunilleen puolen kymmenen ja puolen yhden välillä ihan tähtien asennosta riippuen. Periaatteena se, että vauvavuoden saa elellä ihan omassa rytmissään, nukkua kun nukuttaa kelloon katsomatta ja sitten siirrytään pienten nukkumaanmenoaikaan.

Joskus meillä nukutaan ja toisinaan ei, on öitä että kertaakaan ei tarvitse herätä ja niitä jolloin ei kertaakaan ehdi nukahtaa. Kaiken aikaa herätysten määrä kuitenkin vähenee.

Ja mitä siihen aikaiseen nukkumaanmenoon tulee, silloinhan ne lapset kannattaa laittaa nukkumaan, kun niitä väsyttää.Yliväsyneitä tai pirteitä ei saa nukahtamaan millään. Ja sitä paitsi. Pitää olla sääntöjä, että voi olla poikkeuksia. Mitään ei ole hakattu kiveen, joten tilanteen salliessa voi valvoa pidempään (tai joutua sänkyyn aiemmin...)

Nukkumaanmenoajat tarjoaa kuitenkin aikuisillekin mahdollisuuden hengittää hetken ja ehkä jopa ajatella edes yhden ajatuksen päivässä alusta loppuun ilman keskeytyksiä. Porrastuksella vältetään vessaruuhka (niitä kun on vain kaksi) ja tarjotaan myös isommille aikaa ilman pienempiä. Ihan kätevää.

Miten teillä nukutaan ja nukutetaan?

Aina on hyvä ilma pulkkailla

Seiska on nyt kolmikuinen, ihan päivälleen. Käytiin eilen neuvolassa, painoa on vajaat kuusi kiloa, pituutta melkein 62 senttiä. On niin keskivertovauva keskikäyrällä, ettei meillä moista ole ennen nähty. Se nauraa katossa leikkivälle auringolle ja kiertää lattialla napansa ympäri hetkessä.

Toinen palasi juuri yhden yön minileirikoulustansa ja hauskaa vaikutti olleen. Lähtivät reissuun polkupyörillä ja ilmeisesti osan matkasta taittoivat kirkkoveneillä. Leirikoulu järjestettiin ja rahoitettiin melkoisella kiireellä, sillä vasta viime syksynä jollakulla vanhemmista välähti tämän luokan olevan kasassa viimeistä vuotta. Kuudennelle luokalle tämä luokka todennäköisesti hajotetaan, ja joka tapauksessa kuudes luokka ei ole enää samoissa tiloissa, vaan kutosten tilat ovat jo yläkoulun puolella.

Täällä on kahlattu läpi ihan tavan täyttä elämää.

Täystuho, Rääpäle ja Viimeinen vasemmalta oikealle

Vappu oli mielenkiintoinen, aattona lähdin kera kuuden muksun (Esikoinen jäi valmistautumaan omiin hippaloihinsa) juhlistamaan ystävän synttäreitä. Kolme pienintä sulloin rattaisiin ja kolme isompaa palloili irto-osina vierellä. Kotiinlähdön koittaessa sattui sellainen hupsis. Neljälle ipanalle järjestyi ihan yllätysautokyyti toiselta ihanalta ihmiseltä, ohjeistin Toisen huolehtimaan, että Toinen, Kirppu, Täystuho ja Viimeinen myös nousevat luvattuun kyytiin ja lähdin itse kävelemään kotiin Rääpäleen ja Seiskan kanssa.

Hetkeä myöhemmin soi puhelin: "Mihinkäs kyytiin tämän Viimeisen pitikään mennä?" Juust so. Viimeinen oli ilmoittanut, ettei ainakaan Toisen kanssa lähde yhtään mihinkään, ja Toinen oli siihen tuumannut, että selvä, ei väkisin, ja painellut ulos seurassaan Kirppu ja Täystuho Viimeisen jäädessä eteiseen parkumaan.

Käännyin sitten ympäri hakemaan sen järin surkean pienen unohdetun otuksen. Huono äiti toki ottaa tapauksesta täyden vastuun. Ei olisi pitänyt lähteä edeltä, olisi pitänyt odottaa, että kyytiläiset pääsevät lähtemään... Yhtäkaikki, Viimeinen sai varmasti elämänsä oppitunnin lähdettäessä pelleilystä.

Vappupäivää vietettiin piknikillä puistossa puolueen teltalla. Kuuden muksun kanssa sinnekin lähdin, Seiska kiersi siellä sylipallona ja muutkin pysyivät hyvässä tallessa. Esikoinenkin ilmestyi paikalle. Oli kivaa ja aurinko paistoi.

Esikoinen on saanut nukkumaanmenoaikaansa tunnin pidennyksen (koska vessajono), ja nauttii nykyisellään illoista kymmeneen saakka Lyylin kanssa sohvalla. Huomatkaa vappuvärillä pinkiksi vedetyt hiukset.

Aurinko ja lämmin on kiva. Pyykki kuivuu ulkona narulla hetkessä. Ja pulkkailu on taas mahdollista.

Jep. Rääpäle bongasi ihan koko pulkallisen sadevettä takapihalta...

Ja niinhän se menee, että missä vesi, siellä Rääpäle. Kaipa sitä olisi pitänyt kieltää, mutta oli liian kiire nauruun tikahtumisessa.

Täysi elämä

Mitäs tänne?

Mies purki puhelimestaan kuvat koneellensa ja niitä tuossa katseltiin. Ei se ihme, etten ole pahemmin ehtinyt kirjoitella. Kuvat puhuivat täydestä elämästä. Sellaisella hyvällä tavalla täydestä, vaikka mä tuon puhelimesta löytyneen ajan jakson muistan vain hämärästi ja senkin harmaana. Ihmekö tuo, kuvat kertoivat mun lähinnä nukkuneen...

Meillä on täällä nyt ihmetelty autotonta elämää. Ja sitä kuinka näppärät ne mun tuplarattaat onkaan. Jos ne lastaa täyteen lapsia, kääntyy kaikkien ohikulkijoiden päät. Ja jos ne ottaa kauppaan mukaan vain yksi lapsi kyydissä, toinen istuin kotiin jätettynä, saa helposti tuotua kaiken tarvittavan kotiin. Rehellisyyden nimissä on toki myönnettävä, että anopin kävi meitä sääliksi (vissiin?) ja se on appiukon passittanut käyttämään meitä kerta viikkoon kaupassa... Vaikka riittäähän sitä kauppakäveltävää meille sittenkin, kun ainakaan minä en kehtaa kaupasta kantaa melkein neljääkymmentä litraa maitoa kerralla. (Voisko tohon takapihaan ottaa oman lehmän?)

Kauppakävelyistä alkaa hiljalleen tulla rutiini. Oi ihana arki ja elämä, eilinen näytti Suomen vuoden sään yhdessä päivässä. Silti oli maitoa haettava. Viimeinen ja Täystuho saivat lasten sateenvarjot ekaa kertaa käyttöön, ja vaikka taivaalta tuli ensin rakeita, sitten räntää ja vettä ja vielä paluumatkalla lunta suurina (siis oikeasti suurina!) hiutaleina, oli hymy herkässä. Menomatkan Viimeinen istui rattaiden etuosassa jalkatelineellä, jalat tavarakorissa (potkivat Rääpäleen kanssa toisiaan siellä, mutta siitähän ei puhuta) ja piteli ihanaa vihreää sateenvarjoa päänsä päällä tiukasti suojaten samalla Seiskankin kastumiselta. Paluumatkan Viimeinen käveli sateenvarjonsa kanssa, heilutteli varjoaan milloin edessä, milloin takana, välillä vesilammikoissa ja hekotteli samalla vilkkuville lenkkareilleen. Täystuho puolestaan pääsi kurkistamaan jyrkänteeltä junaradalle. Hyräiltiin siinä sitten palatessamme, että lunta tulvillaan, on raikas talvisää. Mitä sitä ottamaan niin vakavasti. Onhan kotona glögiä, vietetäänkö pojat joulua.

Polkupyöriä on kunnostettu hiljalleen ajokuntoon, pari isompaa fillaria todettiin täysiksi romuiksi ja kummisetäni toi tilalle yhden vanhan käyräsarvisen ihanuuden, jolla pääsee liikkumaan kauemmaskin nopeasti. (Pysähtyy kyllä helpoimmin seinään, mutta taitaa se vika olla ajajassa eikä pyörässä...) Lukioaikainen ystäväni on loppuja pyöriä kunnostanut käydessään ja lätkinyt mulle varaosista toinen toistaan jännempiä ostoslistoja, osia joista en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Oon oppinut pyöristä paljon. Kirppu oli onnensa kukkuloilla saadessaan vihdoin pyörän allensa ja vielä kun ystäväni opasti kädestä pitäen lukitsemisessa sekä tasapainon hakemisessa... tyttö suorastaan loisti. Joskus olen tainnut todeta, että lapsella ei voi olla liikaa välittäviä aikuisia ympärillään, enkä kyllä nytkään aio perua puheitani.

Menneiden kuukausien potilaskertomukset on täällä, ja mä olen niitä lukiessani yhtenä kysymysmerkkinä. Ei ole mennyt ihan putkeen ja miten voi olla mahdollista, että osastolla oloajastani ei mitään kirjauksia ole? Kai nämä ajastaan selviää, kun vain tietäisi, miten lähteä selvittämään, ohjeet olisi muistutuksen tekemiseen, mutta tosiasiassa en minä noista papereista niin ymmärrä, että sellaista osaisin tehdä. Pitäisi varmaan varata lääkäriaika, jotta joku tulkkaisi kaiken papereista suomeksi?

Ja hei. Vielä ehtii kysyä, jos on kysyttävää, pistäkää kysymyksenne tästä linkistä löytyvän postauksen kommentteihin tai vaikkapa facebookkiin :)

Viikko

"Kuulostat vähän hengästyneeltä." No varmasti. Haluutteko, että kerron mun viikosta? Ette taida, mutta kerron kuitenkin.

Viime viikon tiistaina lähetin Täystuhon reissuun. Pohdin siinä lähettäessäni, että kylläpä meillä hiljenee kivasti ja rauhoittuu pahin meno edes vähän. Voi kissanviikset ja kilin kellot, rauhoittuipa tosiaan. Suunnilleen siitä hetkestä, kun Täystuho astui ovesta ulos, on meillä vain keskitytty selviytymään kulloinkin käsillä olevasta hetkestä seuraavaan.

Täällä on kuluneen viikon aikana mm:

- suunniteltu sunnuntain ristiäisiä, harkittu niiden perumista ja jatkettu niiden suunnittelua. Tavattu tämän tiimoilta pappi ja soiteltu toistakymmentä puhelua.

-viimeistelty yksi kirjanpito

-vahdittu puhelinta sydän kurkussa

-istuttu kahtena päivänä lastenpäivystyksessä ja yhtenä terveyskeskuksen päivystyksessä

-avattu ovea satunnaisille kävijöille niin tiheään, että alkaa jo rautatieasemat ruuhka-aikaan hävitä trafiikille.

-puhuttu tuntikausia puhelimessa

Sen kaiken tavallisen lisäksi siis. Mä odotan, että kaaos hellittää joskus lähitulevaisuudessa ja voin taas rauhassa unohtaa puhelimeni vaatekaappiin aamulla ylös noustessa. On nimittäin mulle hyvin epätyypillistä (ja siten äärettömän stressaavaa) tarkistaa puhelimen sijainti taskussa muutaman minuutin välein. No. Ainakaan yksikään puhelu ei kuluneena viikkona ole jäänyt vastaamatta.

Seiska on kuukauden vanha ja mä tiedän, etten tule muistamaan tästä pikkuvauva-ajasta myöhemmin mitään.

Paperityöpäivä ja verenpaineet

Jep. Lisää kahvia. Enkä mä edes ole viikkoihin oikeasti juonut sitä. Mutta nyt, lisää kahvia.
---

Sunnuntai oli oikein kiva päivä. Sain soitella synnärille ja kysellä, että mitäs me nyt keksittäisiin, kun verenpaineet kiipesi kotonakin ihan uusiin ulottuvuuksiin ja naama(kin) turposi niin, etten itseäni enää peilistä tunnistanut. Käskystä mentiin käymään siellä päivystyksessä. Ja palattiin kotiin verenpainelääkkeiden kanssa. Oujee.

Mun vanhemmat oli sillä aikaa hoitaneet kotiin jääneitä lapsia, raivanneet keittiön, ripustaneet pyykkiä, syöttäneet niille noutopitsaa ja ainakin pelanneet shakkia Toisen kanssa. Pappa parka kuittasi vielä Toiselle lähtiessään, että täytyy vissiin ruveta harjoittelemaan pelaamista tosissaan, kun ei enää pärjää. Toinen on pelannut enempi vähempi säännöllisesti (ihan harrastuksenaan) nyt puolitoista vuotta, isäni viimeksi parikymmentä vuotta sitten...

Yhtäkaikki, kaikilla lapsilla, Seiska mukaan lukien, on kaikki hyvin. Mun kunto nyt on mitä on, mutta sunnuntaina oli kuulemma vielä niin epäkypsä tilanne, että käynnistäminen olisi kuulemma hyvin epäkiitollista touhua. Rv 38+ ja mun tekis mieli molempiin epä-sanoihin tuumata, että onpas ihan epäreilua. Huomenna kuitenkin jälleen kerran suunniteltu kontrolli äitipolille. Ei kai ne sielläkään juoksuttaisi, jos uskoisivat kaiken olevan ihan niin kuin pitää.

---

Maanantai käytettiin juoksemalla juoksevia asioita kiinni, apteekkia, maitokauppaa, pyykkiä, tiskiä, sitä tavallista. Apteekin kassalla kävi mielessä, että fiksu tekisi nyt kyllä tämän vuoden lääke- ja lääkärikustannuksista ihan oman excelinsä. Asumisen ja ruokakaupan jälkeen kun taitaa rahaa mennä eniten nimenomaa terveydenhoitoon. Mitä ei ruokakauppa vie, sen vie sairaanhoitopiiri ja apteekki. Molemmat veisivät enemmänkin. Ehkä rupeankin värkkäämään exceliä, olisihan se mielenkiintoista nähdä lääkäri- ja lääkekulujen vertailu vaatebudjettiin, löytyykö niiden väliltä joku yhteys? Todennäköisesti löytyy.

---

Tästä päivästä tuli paperityöpäivä. Olen tehokkaasti käyttänyt päivää soittelemalla päiväkotien johtajille hoitopaikka-asioista, hoitotakuista ja hoidon tarpeesta sekä Täystuhon käsiepisodin vakuutusasioista. Vakuutuskuvioiden pitäisi olla meidän osalta selvät, kunhan saan kuitit vietyä ja kilometrit selvitettyä. Kuitit on tulostettu, laskut kädestä jo maksettu ja kilometreistä vielä joku lappu pitäisi rustata. Kantaa koko paperinivaska sitten päiväkodin murheeksi.

Hoitopaikoista on tullut todettua kummankin päiväkodin johtajalle, että virallisesti irtisanomme heti, kun saamme Seiskan syliin ja nähdään, että kaikki on ihan ok. Käytännössä murheenkryyniämme kuitenkin odottaa romuttamo ennemmin kuin myöhemmin, joten kaikki pienet mitä suurimmalla todennäköisyydellä jäävät hiihtolomalta kotiin. Kotiin jäämisen syinä on paitsi kuljettamisen käyminen mahdottomaksi myös muuttuvat päivähoitosysteemit, hoito-oikeuden rajaus ja kasvavat ryhmät. On aikalailla itsestään selvää, että laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ei kaikkien muutosten jälkeen enää päiväkodissa voi puhuakaan. Haetaan lapsille päivähoitopaikkoja sitten joskus, kun on tarve pelkälle säilytykselle työ- tai koulupäivien aikana ja kehitellään joku pätevä systeemi kotiin siihen saakka.

Täystuholle on nyt haettu esiopetuspaikkaa parista kävelymatkan (eli kivenheiton) päässä olevasta päiväkodista. Pakolliset neljä tuntia riittävät hyvin. Hakemuksen sai laittaa vain sähköisesti ja sekin oli piilotettu kaupungin sivuille niin, että meni etsiessä tovi jos toinenkin. Ja sen jälkeen lomaketta tuijottaessa vielä hetki kauemmin, ruksipa sitten lappuun olevasi avioliitossa ja että lapsesta on yhteishuoltajuus, molemmat kun on paikkansa pitäviä tietoja... Eipä tule mahdollisuutta antaa lapsen toisen huoltajan tietoja, kun hakemukseen tarvitaan puolison tiedot (ne kun vaikuttaa päivähoitomaksuun, jota esikoulusta ei puolipäiväisenä maksa toistaiseksi kukaan). Kuka urpo näitä suunnittelee?

Sähköpostistakin on purettu pinoutuneet viestit pois. On väitetty viestejä ja pyydetty lisätietoja ja kyselty menneiden vuosien kirjanpitojen perään jaja. Kyllä kävi puhelimen, sähköpostin ja laskujen kanssa säätäessäni mielessä, että tätähän mä omassa elämässäni teen työkseni. Että jossain toisessa ulottuvuudessa mulle olisi tämän päivän töistä maksettu palkka. Ja siinä samassa toisessa ulottuvuudessa mä olisin sairauslomalla tai äitiyslomalla tai jollain muulla samankaltaisella verukkeella ollut tekemättä näitä päivän paperitöitä. Makaisin sohvalla vaan ja antaisi kaikkien paineiden mennä lääkkeiden mukana jonnekin jorpakkoon.

Ehkäpä pitäisi harkita, että tulevaisuudessa työkseen tekisikin jotain muuta kuin paperinpyörittelyä, kun kotona riittää hallinnollisia hommia yli oman tarpeen. Mitähän se jotain sitten voisi olla, mitähän tahtoisin tehdä isona?

Tarvehankintoja

Kannattaa lähteä kauppaan tekemään niitä paljon puhuttuja isoja ruokaostoksia. Ilman herätteitä ei tälläkään kertaa selvitty kaupasta ulos.

Seitsemän kassillista ruokaa, jättisäkki vaippoja, 15 kg koiranruokaa ja se pakollinen huumoripläjäys.

Rattaissa viihtymättömälle Rääpäleelle talutusvaljaat kaikkea tulevaa ennakoiden.

Ja vaijeri, jolla kytkeä karkailuun taipuvainen koira pihaan.

Tuli se sitten mieleen kuitenkin, että samalla kauppareissulla nuo kaksi on aika mielenkiintoinen yhdistelmä. Hups.

---

Joku saattoi kiinnittää huomiota Onniblogien namiskan häviämiseen blogista. Oli onni päästä Onniin mukaan, mutta kaikki uusi ei aina ole kestävää. Meitä voi edelleen kuitenkin seurata facebookissa, ja saattaa olla että piakkoin saapuva perheenlisäyskin ehtii ensiksi sinne ja sitten vasta tänne.

Sitä varten ihmisellä on lapsia

On niitä päiviä, kun sitä osaa olla omista ipanoistaan ihan äärettömän kiitollinen. Näistähän on tullut todella ihania.

Olen tässä vuosien mittaan törmännyt aika älyttömän monta kertaa kysymykseen, miksi mulla on (paljon) lapsia. Vastataan näin kerralla kaikille. Mulla on paljon lapsia...

1. ...jottei koskaan olisi tylsää.

2. ...jotta mäkin saisin leikkiä toinen toistaan hienommilla leluilla. Niin kuin vaikka puurautatiellä tai dubloilla. On oikeasti ihan parasta laittaa lapset nukkumaan, että pääsee itse leikkimään niiden leluilla, ilman että kukaan rikkoo mun leikkejä.

3. ...että saisin heittäytyä väittelyyn, leikkiä kielellä ja rikkoa aikuisten sovinnaisuuksia ihan joka päivä. Aina sanotaan, että "think outside of box", mä en ole koskaan sinne laatikkoon päässytkään. Meillä hiihdetään hiihtimillä, syödään pääruokaa (tottakai, ihan loogista, jos pää on ruoassa, se on pääruoka) ja keskustellaan sujuvasti lasten omistajuudesta viisivuotiaan kanssa. Tänään se vasta tiedusteli, että jos minä ja Mies omistetaan Viimeinen ja Rääpäle, niin omistanko minä edelleen nelikon niiden iskän kanssa. Vai omistaako niiden iskä enää ollenkaan, kun me ei enää olla kaikki yhdessä. Mitäpä siihen sanot. Tarrautuako omistajuuteen (että eihän lapsia kukaan omista) vai heittäydytkö keskusteluun uusperheen ihmeellisyyksistä? Ja sitä paitsi. Musta on ihan parasta vetää itkupotkuraivarit itsekin aina silloin tällöin. Loppuu kersojen kiukuttelu siihen paikkaan, ja itellekin tulee parempi mieli.

4. ...jotta pysyisin kärryillä teknologian kehityksessä. Siinä missä minä neuvoin (ja neuvon edelleen) vanhempiani, neuvovat nämä nyt mua. Ovat jo menneet mun taidoista ohi. Uusi upea bannerini on Esikoisen tekemä. En mä vaan osaisi.

5. ...ettei tarvitsisi miettiä, mihin kaiken sen ylimääräisen rahan laittaa.

6. ...ennen kaikkea siksi, että jokaisen lapsen myötä olen saanut kokea sellaista rikkautta, mitä ei osakseen mitenkään muuten voi saada.

Yllätys, vain elämää

enkä tosiaankaan viittaa laulukilpailuun tällä nyt yhtään.

Joku onneton on täyttänyt meidän kalenterin tupaten täyteen liki koko syyskuuksi. Miksi se onneton on tehnyt niin, miksi, miksi, miksi?

Tai no. Näyttäähän se tyhjältä. Mutta kun se tyhjä tila ei oikeasti ole tyhjää. Se on yllätyksiä. Niin kuin eilen, vaikka se ei tietysti näy kalenterissa, kun tuo syyskuuta. Eilen oli tyhjää. Herättiin aamulla 5.30 (ja nukkumaan olin päässyt 01.00 noin suunnilleen). Ei olis herätty oikeasti, mutta yllätys, herättiin kuitenkin.

Pakkasin vaihtovaatereppuja hoitoon ja rustailin nimiä Rääpäleen vaihtovaatteisiin. Sille löysin pipon ja lapasetkin jo varmuuden varalta hoitoon katoamaan (kuukaudessa sinne on hukkunut jo yksi tossu, yksi lippis ja yksi lierihattu, yllätys, tällä pojalla ei pysy hatut päässä saati tossut jalassa). Muiden pipot ja lapaset on paikassa, jonka etsin sitten kun tyhjään hetkeen ei tule yllätystä. Toivottavasti sellainen yllätys tulee ennen kuin on oikeasti kylmä...

Rasvasin Rääpäleen kortisonillansa kiireestä kantapäähän (ja itseni siinä samalla, koska olisihan se aika ihme, jos rasvattu salama ei pyyhkisi rasvojaan esimerkiksi äidin paitaan), koska nyt on menossa taas kortisoniviikko ihottuman hoidossa. Tarkoittaa sitä, että öisin meillä on ehkä mahdollisuus nukkua tällä viikolla, koska Rääpäle ei kutise niin kamalan hirveästi. (Paitsi että, yllätys, nyt tiistain kunniaksi Täystuho ja Viimeinen yskii. Ja koska Viimeinen astmoinensa yskii, yllätys, meillä ei nukuta). Valmiiksi ladattu pesukone päälle.

Toisetkin pojat saatiin vaatteisiinsa. Ulko-ovesta oltiin pihalla ja lapset autoon köytettyinä klo 7.14. Ihan kellosta tarkistin, niin kuin joka aamu. Kun on muka aikataulu, jossa muka pitäisi pysyä. Ensimmäisellä päiväkodilla oltiin aikataulussa n. 7.25, poikakolmikko autosta irti, Täystuhon ja Viimeisen tavarat kantoon Rääpäleen lisäksi ja Viimeisen ryhmään. Sen tavarat paikoillensa, siltä kengät pois ja pupunkorvat naulakkoon (koska, yllätys, sen lippis on hukassa. Ja sitä paitsi, jos tahtoo pupun korvat, pitää saada pupun korvat.). Viimeisen ryhmän ovesta ulos, ja Täystuho (yllätys) säntää juoksuun parkkipaikan poikki. Pakko murinaa. Sillä pysähtyi. Täystuhon jättö omaan ryhmäänsä, aika kivuttomasti, Rääpälekin olisi halunnut sinne jäädä (no yllätys). Vastustelevan Rääpäleen sitominen auton vöihin ja köröttely toiselle päiväkodille.

Toisella päiväkodilla ihan aikataulun mukaan 7.45. Mä alan hiljalleen oppia yllätys-varan aamun kuskausaikatauluun, pojat saa jättää hoitoon periaatteessa välillä 7.30-8.00, ja kasi siksi, että silloin on aamupala... Se jos pitäisi kotona syödä, niin yllätys, me ei ehdittäisi mihinkään ennen puoltapäivää. Rääpäleen vaipat ja reppu sekä Rääpäle kainaloon, kamat paikoillensa lokeroon ja Rääpäle ilman tossujansa ryhmään (kun ei sitä sinne voi yksi tossu jalassa pistää, vaikka kuinka tekisi mieli). Ja Rääpäle jäi, yllätys, ensimmäistä kertaa vilkuttamaan itkemisen sijaan.

Kotona n. 8.00. Koululaiset menossa kuka yhdeksään ja kuka kymmeneen, päivän suunnitelmien kertausta ja mulle aamupalaa. Yksi muistutteli välipalarahan olevan lopussa, toiselle varmisteltiin uimakamoja (Siis miten niin teillä on uintia?!) ja kolmas ilmoitti, että pyörän kumi on niin kuin vieläkin tyhjä, yllätys. Ysiin menijät lähti, aamupala tuli syödyksi ja minä kömmin sänkyyn. Nukkumaan. Koska olen edelleen ja yhä vielä kipeä, supistelee eikä muutenkaan mene ihan putkeen, yllätys.

Pohdin ylösnousemista n. 11.30. Ja nousen, koska puhelin soi (yllätys) heti, kun olen pohtimiseni aloittanut. Vastailin kysymyksiin toisen kirjoittajan lisäämisestä blogiin, kommenttien hyväksynnän ongelmista ja suljetun blogin ongelmista niin kuin yleensä, useamman kerran viikossa. Äidinkielen opettaja opettaa blogikirjoittamista ammattiopistossa, jonkun vain täytyy ensin opettaa tälle opettajalle, kuinka tällainen kiva bloggerin alusta toimii. Eipä siinä. En herännyt puhelimeen tällä kertaa, mikä sekin on aika yllätys. Laitan kahvin tippumaan siinä puhuessani.

12.05 muistan, että neuvolan puhelintunti on 12-13. Soitan sinne ja sieltä vastataan heti, yllätys. Selvittelen kulunutta kolmea viikkoa ja pohditaan, että pitäisikö mennä ihan terveydenhoitajan lähetteellä sairaalaan näytille, vaiko mitä tehtäisiin. Tiistaille oli vielä neuvolalääkärillä yksi vapaa aika. Varattiin se, kun kieltäydyin lähtemästä terveyskeskuksen päivystykseen, missä saisin diagnoosiksi flunssan lääkäriä koskaan tapaamatta. Supistukset tms. ei siellä ketään näillä viikoin kiinnosta, yllätys.

Tyhjennän kuivausrummusta illalla siellä pyörineet pyykit, siirrän pyykit koneesta rumpuun, käynnistän rummun, täytän pesukoneen ja laitan sen pyörimään. Käytetään koirat ulkona ja muistan vihdoin sen kahvin. Maltan istua alas sen kupillisen, vilkaista uutisotsikot ja kurkata blogin puolelle. Ja päätän kuitenkin hypätä tyhjentämään kuivia pyykkejä telineiltä, kasaan kuivat sohvan päätyyn odottamaan lajittelua ja kaappeihin vientiä, siirrän eilen ulos ripustetusta pyykistä kosteat sisälle kuivumaan. Juon toisen kupin kahvia. Ihan vain, koska voin.

Koululaisia alkaa jo hiljalleen valua kotiin. Päätettiin, että pakollinen maidonhakureissu tehdään tällä kertaa pienten kanssa. Ettei ne koko iltaa riekkuisi kotona. Sammutan kuivausrummun. Ripustan koneesta pyykit narulle. Lataan pesukoneen uudestaan ja pistän sen päälle. Alan tyhjentää kuivausrumpua. Taas.

15.15 lähdetään hakemaan poikia. Ensin Rääpäle, sitten Täystuho ja Viimeinen. Hyvä päivä ollut kaikilla, onnellisia otuksia. Auto tahtoo bensaa ja käydään tankkaamassa, pojista on aina jännää "kun autokin tahtoo ruokaa". Haetaan maidot prismasta. Ja loppusummasta päätellen pari muuta ihan pikkujuttua. Kahden istuttavia kärryjä ei tietenkään ollut vapaana (no yllätys), joten Rääpäle keikkuu hengenvaarallisesti yhden istuttavissa, Täystuho pitelee niistä kiinni (ettette te vaan katoa sinne kauppaan, se puolustautuu) ja Viimeinen roikkuu mun kädessä ja repii kipeästi, kun kunnolla käveleminen nyt vain on sula mahdottomuus, yllätys.

16.45 tullaan kotiin postilaatikon kautta. Virhe. Postilaatikolla käynti tietää aina yllätyspaperitöitä. Paitsi, jos postinjakaja on unohtanut meidät, mitä ei ihan hirveä usein tapahdu. Puretaan maidot kaappiin (kymmenen litraa, riittää ehkä kahdeksi päiväksi, jos käy hyvä tuuri) ja alan käymään postin tuomia yllätyksiä läpi.

16.55 soitto perintäyhtiölle, kun lasku on jo maksettu. Puhelinpalvelun piti mennä kiinni vasta viideltä, mutta eivät enää vasta puhelimeen ja puhelu pätkii koko lyhyen tiedotteenkin ajan. Päädyin kaivamaan sähköistä tunnistautumista vaativista paikoista ison kasan tositteita ja tallentamaan niitä koneelle. Pankki, Kela. TE-palvelut. Paitsi että. TE-palveluissa on yllätys, yllätys. Siellähän on työtarjous. Hakea pitäisi paikkaa, jossa työt alkaisi tänä vuonna lokakuun alussa ja päättyisi ensi vuonna juolukuun lopussa. Ei se kokemuskaan ihan täsmää, mutta se nyt on pikkuvikoja. Mulle tarjotaan äitiysloman ajaksi äitiysloman sijaisuutta, voi yllätys. Lähetän kaivamiani liitteitä sähköpostilla Liitolle, jos ne vaikka viitsisi vihdoin ehkä alentaa jäsenmaksuani, kun olen sitä kiltisti maksanut täytenä, vaikka ei kai vanhempainvapailla saati työttömänä tarvitsisi maksaa kuin kassan osuus. Olen kyllä monet kerrat aiemminkin yrittänyt selvittää tätä Liiton kanssa, mutta yritän taas, koska juuri maksetun jäsenmaksun perään se perintäyhtiö kyseli. Ja muistan samalla, että päivähoitoon piti tulotositteet toimittaa, laitan nekin siinä samalla sähköpostilla. Soittelen vielä äidilleni ja varmistelen viikonlopun kuvioita, kun tarvitaan pikkusiskoni apua lastenhoitoon (ex-anoppi on lupautunut päävahdiksi) ja äitini käyttämään koirat lenkillä silloin myös.

17.30 muistuu ruoka mieleen, miten kello voikin olla jo noin paljon. Minä kuorin perunoita, mies pilkkoo. Saadaan kanakeitto kattilaan tulemaan ja onhan se syömäkelpoista 18.30. Voi kuulkaas mennä ihan yllätyskauan ruuanlaittoon, kun teet vaikkapa keittoa alusta pitäen itse puoljoukkuekattilallisen. Eli tosi ison kattilallisen. Oikeasti ison. Keittoon menevän tunnin aikana ehtii hyvin siirtää pyykit koneesta rumpuun ja laittaa pesukoneen päälle. Tarkistaa, että on nyt edes sen verran puhdasta lautasta, lusikkaa ja lasia, että syömään pääsisi (just sen verran on, mikä on aika yllätys)

19.00 aloitetaan pienten unihommia. Mies ja Esikoinen lähtee koirien kanssa lenkille. Puhtaat pyykit on edelleen sohvan päädyssä, Toisen pyöränkumi pumppaamatta. Pikkupojat saadaan sänkyihinsä, Mies ja Esikoinen palaa lenkiltä. Samaa vauhtia kiskon itse kenkiä jalkaan, ja lähden kävelemään lähikauppaan, koska vaikka kuinka yrittäisi, ei kaikkea vaan voi kerralla muistaa. Kello on 19.55.

20.15 saan kengät pois jalasta ja selvittelen isojen seuraavan päivän koulukuvioita. Kaivan Esikoiselle välipalarahaa ja lupailen, että käyn kyllä nostamassa rahaa välipalakorttia varten jossain välissä. Huomenna ehkä. Pian, kuitenkin. Ja siis sori Toinen, se sun pyöränkumi. kyllä se toimii torstaihin mennessä, ihan varmasti. hitsi noi pyykit.

21.30 Sammutan kuivausrummun. Ripustan pyykit koneesta kuivumaan. Lataan koneen aamua varten valmiiksi. Istun koneelle, jos saisi hetken hengittää. Paitsi että. Rääpäle ja Viimeinen päättävät aloittaa vuorovetoa heräilyn ja yhtäaikaisen kiljunnan. Miehellä on peli, eikä se ehdi ja pysty. Vaikka hyppää silti.

22.30 säädän vielä blogin juttuja ja vähän naamakirjaa. Kiroilen toimimatonta sähköistä reissuvihkoa, täytän syyskuun kalenteria pikkuisen lisää. Kertailen seuraavan päivän aikataulua, kun sovittuja menoja on useampi. Ja kaadun sitten sohvalle syömään iltapalaa ja lukemaan kirjaa niiden puhtaiden lajittelemattomien pyykkien seuraksi, tiskit yhä tiskaamatta. Ihan ihanasti velttoilen siinä suunnilleen tunnin, lapset nukkuu ja mä vain olen.

Ja kömmin sitten kirjan kanssa sänkyyn asettaen herätystä aamuksi (6.30, niin kuin aina, vaikka aina pojat herää aiemmin), täytän vielä Rääpäleelle pullon, että saisi edes yhden heräämisen yli nukkua ja nukahtaisin kolme riviä luettuani. Paitsi että se keitto tulee mieleen just silloin. Könyän vielä nostamaan sitä jääkaappiin ja päädyn raivaamaan sille tilaa. Mies tulee, ottaa keittokattilasta kopin ja käskee mut nukkumaan. Kello on yksi.

Että sillä tavalla ne kalenterin tyhjät päivät. Tiistai kolmen sovitun menon kanssa on jo ihan toinen juttu, kello on 0.50 keskiviikon puolta ja mä lähden nyt sänkyyn. Hyvää yötä.

Paitsi että ensin hengitellään babyhalerilla ja täytetään maitopullo ja...