lauantai 25. toukokuuta 2013

Totuus elämästä

Törmäsin runoon ja tunnistin itseni. Miten niin minä muka olen hankala?!

Kauan olen ollut etsimässä
vastausta yhteen kysymykseen.
Mitä oikein tahdon elämässä?
Tänään viimein tiedän, mitä teen.

Tahdon lähteä ja tahdon palata.
Tahdon murjottaa ja pitkään halata,
tehdä paljon töitä, pitää aina lomaa,
tahdon outoa ja ihan ikiomaa.

Tahdon yksin olla, tahdon perheen,
olla oikeassa, tehdä erheen.
Tahdon nukkua ja pitkään valvoa,
tahdon inhota ja jotain palvoa.

Suuren mysteerin olen ratkaissut,
tiedän mitä tahdon elämältä.
Turhat elon esteet olen katkaissut.
Näin pohtinut olen reunalta tältä.

Tahdon tummaa, tahdon vaaleaa,
tahdon tulikuumaa, haaleaa,
maistaa makeaa, syödä suolaista.
Tahdon sylkeä ja tahdon nuolaista.

Tahdon kaikkea, en juuri mitään,
löytää reitin länteen, mennä itään.
Tahdon olla siellä, tahdon olla täällä
rankkasateella ja helteisellä säällä.

Tahdon elää maalla, kaupungissa,
tahdon olla hiiri, villikissa.
Tahdon olla luja mies, tuntea kuin nainen,
erottua joukosta, olla samanlainen.

Tahdon olla rautaa, pajupuuta.
Kaipaan aurinkoa, kuin myös kuuta,
tahdon jotain pystyttää, jotain alas suistaa.
Tahdon kaiken unohtaa, niin paljon muistaa.

On hyvä tietää mitä haluaa,
tulevalle silloin antaa kättä.
Muuten tyhjää luuta kaluaa,
elämä voi jäädä elämättä.

-tuntematon-

Mielelläni avaisin ja analysoisin, mutta taitaakin iskeä paremmin näin.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Eilen

Yhtenä aamuna sitä herää ja katsoo aamupalapöydässä istuvia lapsia. Keitä ne oikein on? Hämärästi näyttävät tutuilta, äänet on tuttuja. Mutta ne ovat isoja. Ei mulla ole isoja lapsia, mulla on pieniä. Keitä nuo on? Omiako? Koska ne noin isoiksi kasvoivat?

Nukutin Viimeistä, kannoin, hytkytin, silitin, lauloin, pidin vain kättä selän päällä. Ja hetkessä oli lapset sekaisin. Mä kävelin taas sitä samaa käytävää edestakaisin tunnista toiseen tanssiaskelin, josko keinuntaan sammuisi. Istuin taas siinä suuressa huoneessa pinnasängyn vieressä käsi pinnojen välistä lapsen päällä. Silitin taas niitä silmiä samalla tavoin kiinni. Laskin taas sataan hiljaa uudestaan ja uudestaan. Ja sitten taas muistin, ettei enää ole sitä käytävää, ei sitä huonetta. Ei ole ollut enää muutamaan vuoteen. Silti en päässyt sieltä pois.

Aamupalapöydässä katsoin, että keitä nuo oikein on nuo lapset. Vasta illallahan mä kävelin sitä käytävää, istuin siinä huoneessa. Yhdessä yössäkö ne noin kasvoi, yhdessä yössä melkein metrin, ja onko sillä pisamatkin, miten se noin kasvoi?

Eilenhän se vielä oli ihan pieni, ei päästänyt hetkeksikään silmistään. Ja tuossa se nyt istuu. Mikä meni vikaan? Miksi kaikki meni vikaan?

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

PAM

Ensimmäisen kerran elämässäni olen ollut diplomaattisesti hiljaa ennen kuin olen huutanut suurta vääryyttä kaikelle maailmalle. Olen huutanut itkenyt ja raivonnut, mutten kaikille vaan kerrankin asianosaisille. Pahimman kiukun mentyä, ja saatuani vastauksen edes joihinkin avoimiin kysymyksiini asiaan liittyen, haluan kertoa muillekin.

Meillä on helvetti irti täällä.

Reilu viikko sitten tuli rehtorilta sähköisen reissuvihkon kautta tyly viesti. Kutsu tokaluokkalaisten vanhemmille kuulemaan koulun toimenpiteistä. Siitähän nousi meteli. Koulu kutsuu kuulemaan. Sanelupolitiikkaa. Ei etukäteisvaroituksia, ei yhteistyötä. Ei mahdollisuutta tulla kuulluksi. Kolme luokkaa hajotetaan ja kasataan uudelleen, tervemenoa myymään tämä täysin puskista tullut asia lapsille, niin että se on lapsista hyvä juttu. Vanhemmat myy. Koulu pakottaa.

Lopputulos voi toki onnistuessaan olla parempi kuin nykyinen. Mutta päivän sanat ovat yhteistyö, avoimuus ja luottamus.

Nyt sopisi ruveta määrittelemään yhteistyötä, koska minä en selviä tästä yksin.Olen kaksi vuotta tehnyt yksin töitä, että lapset ovat sopeutuneet uuteen kouluunsa ja kotikaupunkiinsa, tänä keväänä vihdoin saanut nauttia tuon työn kantamaa hedelmää.

PAM

Esikoisen opettaja vaihtuu syksyllä. Tietää työtä. Eskarityttöni menee kouluun. Tietää jumalattomasti työtä. Ja nyt vielä tämä. Tokaluokkalaiseni luokka menee sekaisin, ehkä vaihtuu opettajakin. Juuri, kun poika on oppinut luottamaan opettajaan ja edes vähän uskaltautunut kuorestaan ulos. Tietää helvetisti töitä.

Kaikki tietävät, että tarvittaessa teen tuon työn lasteni eteen yksin. MUTTA yksi näistä kolmesta työn lisäyksestä pamautettiin naamalle koulun sanelupolitiikalla puskista. Näin voin mielestäni sanoa, että koko työn määrä ei mitenkään voi kuulua yksin minulle.

Minä pyydän, toivon ja rukoilen, että te, koulujen henkilökunta ja toisten lasten vanhemmat, nyt heräätte huomaamaan, että kukaan meistä ei yksin voi saada lapsiryhmää toimimaan. Ei koulun henkilökunta keskenänsä tai lasten kanssa yhdessä, ei vanhemmat keskenänsä tai kukin oman tenavansa kanssa. Kaikkien meidän aikuisten pitää uskaltaa pelata yhteen pussiin. Meidän pitää voida tutustua toisiimme ja uskaltaa luottaa toisiimme.

Yhteistyö. Luottamus. Avoimuus. Emme me tarvitse mihinkään näistä nimiä tai diagnooseja. Mutta mikään näistä ei synny yksipuolisella työllä tai yleistasoisella salaamisella. Avoimuuden nimissä koulun on voitava sanoa, että meillä on ongelma. Ja vanhempien on saatava vaikuttaa ongelman ratkaisuun. Uskokaa pois. Vanhemmat haluavat vaikuttaa. Tämän illan vanhempainillassa oli edustettuna 98% niistä lapsista, joita uudistus koskettaa. Jos se ei ole jaloilla äänestetty tarve yhteistyölle, niin mikä sitten?!

torstai 9. toukokuuta 2013

Sote

Hei kaverit! Nyt on tekemisen meininki, nyt tehdään kunta- ja palvelurakenneuudistusta! Hei kuulkaa kaikki, tää on hei kaverit oikeesti hyvä juttu! Not.

Eiköhän meistä lähes jokainen mielellään myönnä, että nykyinen järjestelmä ei vain toimi. Aikani tässä tutkittuani epäilen vahvasti tulevankaan toimivuutta. Paljon on kauniita sanoja, näkemyksiä ja norsunluutorneja. Toimivuus käytännössä lienee tismalleen sama kuin Platonin Valtiolla (ja Valtion unohtaneet voivat vaikka tutkailla asiaa Wikipediasta tai googlailla itse lisää tietoa...)

Unohtakaa uutisointi sote-uudistuksesta, tutkailla voi lisää Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta: http://www.stm.fi/vireilla/kehittamisohjelmat_ja_hankkeet/palvelurakenneuudistus

Ihanteellisissa olosuhteissa lääkäripalvelut toteutuisivat lapsen logiikalla. Olen kipeä, menen lääkäriin. Oma ymmärrykseni on tässä vuosien saatossa kehittynyt paljonkin. Se ei olekaan niin yksinkertaista. Ei se ollut silloinkaan, kun olin lapsi, olin kipeä, pääsin sairaanhoitajan vastaanotolle, joka kielsi lääkärin ja meinasin sitten kuolla. No hups, kuis siinä niin kävi. Sitä varten lapsilla on äidit, ja taas huusi keskussairaalan lääkäri, että miksette tulleet aiemmin! No siksi.

No, lapsen logiikasta "sairaat menee lääkäriin" pääsin joskus viitisentoista vuotta sitten siihen, että köyhät sairaat menee julkiselle lääkärille, rikkaat (ja ne, joille vakuutusyhtiö lystin maksaa) yksityiselle. Tämä logiikkahan pitää edelleen, rikkaita ja rahansa kalliisiin vakuutuksiin sijoittaneisiin ei mitkään uudistukset julkisella puolella päde. Te voittekin lopettaa lukemisen tähän, ja pysyä siellä norsunluutorneissanne, jatkaa ropojenne almuina jakamista ja veroprosenteista jupisemista.

Ymmärrys on kasvanut vuosien aikana lisää. Kuntaliitoksen koettuani joitakin vuosia sitten ymmärsin, että keskustassa asuvat köyhät sairaat menevät julkiselle lääkärille kilometrin päähän, jos sairaanhoitaja sattuu päästämään. Haja-asutusalueella, samassa uudessa kunnassa asuvat, köyhät sairaat menevät julkiselle lääkärille kolmenkymmenen tai jopa yhdeksänkymmenen kilometrin päähän, jos on rahaa maksaa taksi tai jos joku vie, jos sairaanhoitaja sattuu päästämään. (Uteliaille tiedoksi, tämä on tilanne Mikkelin ALApuolella, meidän ei tarvitse lähteä Lappiin.)

Pari vuotta sitten etäisyyteen kyllästyttäni ja sivistyksen pariin palattuani opin taas lisää. Sairas äkillisesti sairastunut köyhä menee julkiselle päivystävälle lääkärille, jos sairaanhoitaja sattuu päästämään, vain todetakseen, että julkinen päivystävä lääkäri ei voi kirjoittaa lähetettä erikoislääkärille edes silloin, kuin sitä tarvittaisiin. Köyhän sairaan akuutisti sairastuneen on varattava aika omalääkärille (kuukauden-kahden päähän) saadakseen lähetteen erikoislääkärille, joka taas voi kirjoittaa lähetteen jonnekin jatkoon eteenpäin. Ehkä. Jos sairaanhoitajat eivät torppaa hommaa matkalla.

Ja kuluneina kahtana viikkona tapeltuani taas vähän siellä sun täällä, ymmärsin vähän lisää. Julkinen lääkäri on joko kaupungin palkkalistoilla tai sairaanhoitopiirin palkkalistoilla, ja köyhän sairaan tehtävä on vain toivoa parasta.

Uudistusta tarvitaan, mutta omalta kokemukseltani kehäkolmosen ulkopuolella laajempi väestöpohja tarkoittaa entistä heikompia palveluita valtaosalle väestöä. Vaikka Platonin Valtiossa ja sote-uudistuksessa tämä tuo kaikille tasa-arvon.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Hävityslistalla joulukuusi

Lauantaipäivät kuluvat täällä lähes aina viikon sotkun raivaamiseen ja seuraavan viikon ruokaostosten tekoon. Tälle viikkoa saatiin sentään poikkeuksena jätelavat taloyhtiön pihaan ja näin päästiin eroon esimerkiksi joulukuusesta jo ennen juhannusta.

Kunhan oli roinat lavalle kannettu ja muukin pakollinen tehty, päästettiin lapset irti.


Viimeinen menikin kovaa ja kiljui mennessään. Suuntana selvästi isompien pallopeli.


Yllättävän paljon voi riemua repiä alamittaisista mailoista ja ylisuuresta pallosta.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kotirintama

Vanhempainliiton järjestämä Kotirintama-kampanja tuntuu jakavan kovastikin mielipiteitä. Tutustumaan kuohuntaan pääsee vaikka Iltalehden sivuilta (Kampanja kuohuttaa: "Ulkonaliikkumiskielto alaikäisille" 30.4.13). Ja materiaalia kampanjasta löytyy luonnollisesti myös vanhempainliiton sivuilta: http://www.vanhempainliitto.fi/kotirintama/kampanjamateriaalia

Ymmärrän hyvin teinien negatiiviset mielipiteet kampanjasta. Sen sijaan aikuisten, näiden lasten vanhempien, mielipiteet järkyttävät. Sanotaan, että turhaa syyllistämistä ja holhoamista. Sanotaan, ettei meidän lapsi juo, ei polta, ei valehtele. Ehei. Ei meidän lapsi. Ja siis tottakai me haetaan lapselle siideri tai kaksi niin tiedetään, että mitä se juo, kun muuta se ei juo kuin ne, koska se ei valehtele. Ja siis tietysti meidän lapsi saa olla kavereidensa kanssa ulkona iltaisin, tottakai! Eihän lasta voi käskeä pysymään kotona, koska se lähtee kuitenkin, eikä sille voi sanoa koska pitää olla kotona, koska ei se kuitenkaan tottele. Mutta ei ne mitään tyhmää kavereidensa kanssa tee, ei meidän lapsi.

Hei! Teistä ja mielipiteistänne saatika muistinne kirkkaudesta, hyvät vanhemmat, en tiedä. Mutta minä muistan omat teinivuoteni kuin eilisen päivän, muistan omat tötöilyni, kavereiden tötöilyt ja tiedän paljon enemmänkin. Kaverini joivat ne vanhempiensa ostamat ja kaiken muun minkä käsiinsä saivat siihen lisäksi. Mulla oli silloin juotavana vain se, minkä käsiini sain. Pienemmäksi jäi minun määräni, kertaakaan en ollut vatsahuuhtelussa tai sammuneena kadulle. Minä valehtelin. Sanoin olevani jossain ja olinkin jossain muualla, ja tietystikään mitään en ollut juonut kun kotiin pääsin. Ikinä. Ja minulla oli tiukka käsky tulla kotiin viimeistään viimeisellä bussilla, koska vain puolen kilometrin päässä meiltä puukotettiin sen kevään abi hengiltä. Uutena vuotena keskustassa räiskittiin roomalaisia kynttilöitä toisia päin ja niin edelleen.

En kiistä, etteikö teinihillumiseen liittyisi paljon hyviä muistoja. Mutta hilluin sentään tiukkojen rajojen puitteissa, näin loppuviimeksi. Jos minä jotain toivon, niin sitä, että voin omat tenavani säästää siltä, mitä moni kavereistani on kahlannut läpi. Ja valehtelun tiedän varmaksi, kun kerran nyt kirkkain silmin väittävät, ettei kokikseen ole koskeneet, vaikka eilen korkkaamaton pullo on aamulla puolillaan, niin kyllä ne on kykeneviä valehtelemaan.

Meidän lapset olivat vapun kotona. Ja ovat vielä ainakin muutaman vuoden. Miettimisen paikka lienee sitten siinä, mitä tarjota yläasteikäisille kaduilla riehumisen sijaan esim. vappuna, jolloin kaikki teinit ovat siellä. Hyviä vinkkejä kuunnellaan.