Melkein miljoona kysymystä vastauksineen

Pyysin teiltä nelivuotis-synttäreiden kunniaksi kysymyksiä ja niitä tulikin niin, että jäin jo itsekin osaa pohtimaan. Ettepä päästäneet allekirjoittanutta helpolla ja hyvä niin.

PARISUHDE:

Missä te olette miehesi kanssa tutustuneet?

Me tutustuttiin opiskeluvuosinani Kouvolassa, oltiin pitkään ihan vain kavereita eikä koskaan suunniteltukaan mitään sen enempää. Elämä kuitenkin meni niin kuin ei pitänyt, joten tässä ollaan onnellisempina kuin ikinä.

Mikä teitä yhdistää eniten, kun lapsia ei lasketa?

Rakkaus? (Eipä mulle kyllä olis tullut mieleenkään sanoa, että lapset :D ) Monella tavalla ollaan toistemme vastakohdat, yleensä kiinnostuneita ihan erilaisista asioista ja silloinkin kun samasta, niin ollaan siitä ihan eri mieltä. Silti Mies on mun peruskallio, tuki, turva ja motivaattori.

Mitä tekisitte, jos saisitte kaksi tuntia aikaa kahdestaan ihan yllättäen?

Käytäisi ruokakaupassa ihan kahdestaan. Tylsää, tavallista ja arkista ehkä, mutta ihan luksusta. Viidellä tunnilla paineltaisi jo maastoon niin että hippulat vinkuu ja juotaisi siellä termarikahvit ihan rauhassa. Niinku näin.

POLITIIKKA, TYÖ JA TULEVAISUUS:

Miksi olet kuntavaaliehdokas?

Mä joskus vuosia sitten lupasin itselleni, että teen kaikkeni, jottei tulevat sukupolvet joudu käymään läpi samaa kuin itse jouduin. Tässä nyt on ensimmäinen tilaisuus. Mua kiinnostaa nimenomaa lasten ja nuorten asioiden hoito sekä terveydenhuollon toimivuus, tasa-arvoisesti kaikille. Palvelut oikeaan tarpeeseen ja oikeaan aikaan.

Aikuisen elämäni aikana olen saanut ihmetellä useamman kunnan tapaa järjestää palvelut, ja todennut, että tätä kokemusta ehkä voi hyödyntää. Koulutuskin on antanut jotain ymmärrystä numeroihin, ja loppuviimeksi kaikki katsotaan ja päätetään aina numeroiden kautta. Mä haluan olla vaikuttamassa siihen, että säästöjä ei tehdä tulevaisuuden kustannuksella, vaan kylmissä numeroissa huomioidaan tämän päivän lyhytnäköisten säästöjen kustannusvaikutus tulevaisuudessa. Joskus pienellä investoinnilla voidaan säästää pitkässä juoksussa enemmän kuin mitä lompakon sulkemisella voidaan säästää ikinä.

Mitä teet 10 vuoden kuluttua?

Toivottavasti sitä, mitä tekemään mua eniten silloin tarvitaan. Taloushallintoa, politiikkaa tai vaikka kirjoitushommia, siinä sivussa paimennan omia teinejä, esiteinejä, ehkä autan häiden järjestelyissä, ja teoriassa on mahdollista, että jaloissa pyörii jo joku lapsenlapsikin...

Toivottavasti kuitenkin tällä kymmenen vuoden jaksolla saadaan toteutettua meidän vaellushaave ja valloitettua Sokosti. On se ainakin tavoite.

KOTI JA KOTITYÖT:

Bravuuriruokasi?

Tämähän nyt riippuu ihan siitä, keltä täällä kysytään :D Mies meillä pääsääntöisesti ruuan laittaa, mutta esimerkiksi karjalanpaisti on mun juttu. Mieluiten laitan kuitenkin uunilohta, suolaa alle ja suolaa päälle, keitetyt perunat kaveriksi.

Mitä kotityötä inhoat?

Taitaa rehellinen vastaus olla, että ruuanlaittoa. Eikä siinä tekemisessä mitään, mutta mitä tahansa tekeekin, aina joku huutaa: "Hyi yök! En syö!" Erityisen kannustava kommentti etenkin silloin, kun huutaja ei edes tiedä, mitä ruuaksi on...

Minkälainen eteinen teillä on?

Ihan liian pieni :D Jos koko porukka tahtoo samalla oven avauksella ulos, puetaan ulkovaatteita eteisessä, Toisen huoneessa, keittiössä ja olohuoneessa. Tuossa on tuulikaappi ja kaksi käytävää. Reilu vuosi sitten tehtiin yhteistyössä Jyskin kanssa meidän eteisestä ihan toimiva tapaus kuitenkin.

Minne mahtuu kaikki kauden oleellinen tilpehööri niin, että on kätevästi saatavilla?

Sohvan alle, kirjahyllyn alle tai vaikka tyynyjen alle poikien huoneeseen? Sillä huolimatta oikeista paikoistaan on aina jonkun toinen kenkä, hanska, hattu jne. aina kadoksissa. Siis ihan aina.

Luistimet ja luistelukypärät on kuitenkin talvikaudella muuttolaatikossa ison naulakon alla. Kesäkauden tuo laatikko hengailee häkkivarastossa ja joka syksy laatikon sisältö päivitetään niin, että siinä on kaikille sopivat välineet, vääränkokoiset pysyy varastossa ja koko porukalle turhaksi käyneet lähtee eteenpäin. Sopivat monot puolestaan on talvikauden kenkätelineessä.

Pyöräilykypäriä varten on eteisen naulakon seinään lyöty muutama naula, ja siinä ne kypärät hyvin viihtyy, paitsi silloin kun eivät (koska tippuvat ja toisaalta jäävät laittamatta). Paikka tuossa on vain neljälle kypärälle tosin, ja nythän meillä on jo pyöräileviä selvästi enemmän...

Eteiseen hankitussa lipastossa on jokaiselle oma laatikko, missä säilytetään hatut, hanskat, kaulahuivit, kaulurit, villasukat jne. Rääpäle tosin tyhjentää laatikot monta kertaa päivässä, joten varmasti puuttuva pikkuosa löytyy ylensä Lyylin suusta olohuoneesta...

Kura- ja sadevaatteet roikkuvat tuulikaapin koukuissa, paitsi silloin kun kuivuvat kylpyhuoneessa

Ja hiekkalelut on omassa pussissaan tuulikaapin naulassa myös. Ylimääräiset ulkohousut ja villavaatteet on puolestaan olohuoneen puolella isossa pystykaapissa. Ison naulakon alle on hankittu yksi pienehkö laatikosto lisää, siellä on sitten heijastinliivit, taaperontalutusnarut ja muut eteisen pikkutilpehöörit.

Ihan rehellisesti meillä kuitenkin kaikki eteiseen liittyvä säilytetään siis lattialla epämääräisessä mytyssä, helposti saatavilla. Tulee monipuolista liikuntaa kasojen yli loikkiessa.

LAPSET:

Minkälaisia luonteita lapsistanne löytyy?

Täällä on seitsemän ihanaa ja keskenään hyvin erilaista lasta.

Esikoinen on tunnollinen ja ulospäin suuntautunut, puhuu ihan taukoamatta. Koulupaperit sillä on aina ojennuksessa ja tulevaisuuden tavoitteissa lääkärin tai eläinlääkärin ammatti. Toistaiseksi on voinut luottaa siihen, että Esikoisen antama lupaus pitää ja puhelimeni saattaakin piipata tekstaria jopa kahden minuutin myöhästymisestä sovitusta kotiintuloajasta.

Toinen tuntuu elävän ihan omassa maailmassaan, uppoutuen täysillä kulloiseenkin hommaansa. Välillä käy ihan kateeksi sitä keskittymisen taitoa... Koulun se hoitaa vasemmalla kädellä, eikä koulu toistaiseksi ole sellaista haastetta tarjonnut, että kummempaa olisi tarvinnutkaan. Toisaalta tullessaan omasta kuplastaan ulos, menee oleminen usein puhtaaksi päättömäksi riehunnaksi.

Kirppu on perfektionisti. Mikään täydellistä vähäisempi suoritus ei tytölle kelpaa, ja pettymyksen sietoa harjoitellaan edelleen. Kirpulle ei voi mennä kertomaan, miten joku asia pitäisi tehdä, vaan hänen on annettava keksiä ratkaisutavat ihan itse, ja auttaa saa vasta pyydettäessä.

Täystuho kriiseilee parhaillaan sitä, onko hän iso vai pieni, porukan keskimmäisenä ei oikein sovi kumpaankaan ryhmään juuri nyt. Pieneksi on jo iso ja isoksi toisaalta pieni. Aikaa sitten alkanut uhmaikä tuntuu jatkuvan loputtomiin, mutta toisaalta uhman takana on tosi herkkä poika. Täystuho osaa ottaa toiset huomioon ja on yleensä pääpaholaisena keksimässä pienten leikkejä.

Viimeinen on juuri pahimmassa kolmevee-uhmassaan. Kaikki on ei. Se ei halua nukkua, herätä, pukea, riisua, syödä, lähteä ulos tai tulla sisään. Hoivavietti on kuitenkin kova, ja Viimeinen käyttääkin paljon aikaansa Seiskalle lirkutteluun ja Seiskan tahtotilojen tulkkaamiseen meille muille. Yksinään ollessaan Viimeinen voi istua tuntitolkulla paikoillaan piirtämässä tai värittämässä, ulkonakin mieluummin nököttää hiekkalaatikolla kuin keikkuu kiipeilytelineillä.

Rääpäle on vastikään löytänyt ilkikurisuuden ihmeen. Se käy tekemässä kiusaa milloin kenellekin ja nauraa päälle. Mitä suurempi sotku, sitä onnellisempi Rääpäle. Rääpäle on vielä ihan äidin vauva, joten mustasukkaisuuskin on nähty. Pääsääntöisesti poika on kuitenkin yhtä hymyä. Fröbelin Palikat ja Mikki Hiiren Kerhotalo on ihan parasta.

Seiskaa helpompaa vauvaa en ole ennen nähnyt. Se syö tyytyväisenä, nukkuu tyytyväisenä sekä ihmettelee sitteristään muiden touhuja tyytyväisenä. Se kitisee vain, jos on oikea hätä; nälkä, märkä vaippa tai väsy. Hymy sillä on herkässä aina ja nauramaankin sen saa ihan vain hymyilemällä ja juttelemalla. Oikeat itkut on vielä vajaan kolmen kuukaudenkin kohdalla ihan sormin laskettavissa.

SanKari KAIKEN TAKANA:

Oletko intro- vai extrovertti?

Introvertti, hitaasti lämpeävä ja muutenkin sosiaalisessa mielessä haastava luonne. Tulen kaikkien kanssa toimeen, ainakin periaatteessa, mutta aikaani käytän mieluummin harvojen ja valittujen kanssa kuin isoissa porukoissa. Yhteydenpidossa uskon ennemmin laatuun kuin määrään ja tuppaan ahdistumaan, jos määrällisesti vaaditaan mielestäni liikoja.

Voisitko olla kasvissyöjä?

Lihan voisin kyllä periaatteessa jättää, mutta kalasta en luopuisi :) Toisaalta en ole koskaan edes ajatellut kasvissyöjäksi ryhtymistä, mutta mulla nyt ei ruokaan liittyen ole oikeastaan minkäänlaista vakaumusta. Kunhan on hyvää, niin kaikki käy. (Ja vielä parempi, jos on jonkun muun tekemää hyvää...)

Yksikätisyyden uudelleenjärjestelyt

Kirjoittaminen on hautautunut jonnekin arjen kiireisiin. Mulla oli muun muassa hyvä aikomus esitellä kuvinensa kaikkinensa, mitä meillä on tehty Täystuhon kipsiajan helpottamiseksi, reppanalla kun tosiaan on nyt jouluun saakka käytössä vain yksi käsi ja sekin ihan väärä. Kuvia ei ole, eikä taida olla tulossakaan...

Täystuho siirrettiin kerrossängyn yläsängystä ensinnäkin Rääpälettä varten pikkupoikien huoneeseen kannettuun jatkettavaan sänkyyn ja sängylle kasattiin kaikki talosta löytyneet ylimääräiset tyynyt laitasuojiksi, ettei kipeä käsi kolise reunoihin. Tyynyt on jo sujuvasti tyynysodassa paiskottu sinne sun tänne ja poika nukkuu sujuvasti kyljellään kipsikätensä päällä.

Vessaan haettiin lasten koroke avuksi, että pääsee sinne ilman apua niin istumaan kuin pesemään kättään ja saa vielä pyyhkeenkin itse koukusta ja sinne takaisin.

Ja ruokapöydässä paikkaa vaihdettiin tarvittaessa helpommin avustettavaan, kun pöytä on meillä hieman ahtaassa kolossa.

Paidoista etsittiin käyttöön pykälää isompaa kokoa, että kipsikäden saisi ensinnäkin pujotettua T-paidan hihaan ja toisekseen ulkona liikkumista varten pitkähihaisen paidan alle "piiloon". Minkään normipuseron hihaan ei tuo paketti mahdu.

Ei riehuttavaksi tekemiseksi ostettiin Kimble (se kun hyllystä puuttui vielä) ja pari tussitehtävävihkoa (Oppi ja Ilo-sarjaa, sitä meillä on ollut paljon ennenkin ja tulee vastakin).

Tosiasiassa käsi ei haittaa pojan menoa yhtään. Hirvittää ajatellakin, mikä on touhun määrä, kun tuo saa molemmat kätensä käyttöön, kun nyt yhdellä "väärällä" kädelläkin tekee kaiken sujuvasti ja vauhdilla, käyttää mokoma hampaitaan apuna siinä, mihin ihmiset yleensä käyttäisivät toista kättään...


---


Rääpäle puolestaan keksi heti Täystuhon jatkettavaan siirron jälkeen, kuinka pinnasängystä kiivetään pois. Kyllä saatiin hetki miettiä, mitäs nyt tehtäisiin, koska nyt ei voi siirtää Rääpälettä jatkettavaan, kuten oli tarkoitus.

Irrotettiin pinnasängystä toinen laita ja kannettiin pinnis pikkupoikien huoneeseen. Siellä se nyt nukkuu toisten kanssa, tosin nukkumisen lisäksi ei siinä huoneessa juuri nyt sovi oikein muuta tekemäänkään, kun siellä on kerrossänky, jatkettava, pinnis ja neljän lapsen vaatesäilytys... Tilanne korjaantuu, kunhan kipsistä päästään eroon ja Täystuhon saa takaisin omaan sänkyynsä. Silloin kootaan pinnis uudelleen ja kannetaan se vauvaa varten takaisin meidän huoneeseen.


---


Onhan täällä hulinaa riittänyt paljon kaikenlaista. On vietetty Itsenäisyyspäivää jo perinteiseksi muodostuneella tavalla, hoideltu joulupukin hommia (ja todettu, että kirjeeni joulupukille oli ehdottoman kannattava, kun siihen jo vastauksenkin sain), ja rampattu lääkärissä.

Varsinaista omaa joulukalenteria en blogiin tänäkään vuonna saanut aikaiseksi, Onni Blogien joulukalenteriin olen kuitenkin yhden luukun luvannut tehdä ja kuin vahingossa on blogille kuitenkin muodostunut oma joulukalenterinsa Facebookkiin. Siellä pääsee jouluun saakka kurkkaamaan meidän joulunodotusta joka päivä yhden päivityksen verran. Yleensä ilta-aikaan, mutta saattaahan se olla, että joskus saan aikaiseksi jo aamusta.

Niin että palataan taas, viimeistään ensi viikolla joulukalenterin merkeissä.

Annetaan turhauttava pesänrakennusvietti

Se surullisen kuuluisa pesänrakennusvietti on ilmeisesti eksynyt tänne. Rääpälettä odottaessani en moisesta naisten vaivasta kärsinyt lainkaan, mutta nyt kidun sen kanssa sitten oikein kahden raskauden edestä. Voi tuska, niin kuin todella.

Täällä vietetään syyslomaa, ja Esikoista lukuunottamatta kaikki lapset katosivat viikonloppuna reissuihinsa, kuka minnekin päin Suomea. Mulla oli hyvä aikomus käyttää tilanne hyödykseni, nukkua paljon ja mielellään vähän varastoonkin, lukea jotain mukaansa tempaavaa, ehkä pelailla vähän jotain keskittymistä vaativaa tai ainakin nyt edes pyörähtää Linnanmäen valokarnevaalissa tai vähintään nyt edes saunomassa... Juuei. Nukuin paljon, kyllä, univelat on kuitattu. Kaksi pienintä kotiutui aamulla ja totesin siinä sitten, että eipä tullut tehtyä mitään, mitä luulin haluavani tehdä. Kun se pesänrakennusvietti, se todella tuli nyt ja vei.

Siivosin poikien huoneen. Kasattiin kerrossänky Viimeiselle ja Täystuholle, haettiin Rääpälettä varten jatkettava sänky varastosta. Ripustin sinne verhot ikkunaan (ne kun olivat ilmeisesti olleet Tarzan-parven liaaneina leikeissä ja pudonneet, mokomat). Kävin läpi jokaisen lelulaatikon (paitsi niitä takavarikossa olevia...), tyhjensin Rääpäleen vaatteita varten lipastosta yhden laatikon ja täytin sen vaatteilla, luonnollisesti.

Jos joku on törmännyt sängynaluslaatikoihin, jotka kestävät kymmenen kiloa leluja (puurautatietä yms. ihan oikeasti painavaa, mitä lipastot eivät todellakaan kestä) ja kolmisenkymmentä kiloa pomppivaa poikaa, nyt saa vinkata. Tarvii saada toiseen lipastoon vauvan vaatteille tilaa...

Siivosin olohuoneen, järjestin Rääpäleen lelut. Tein yhden talousarvion. Luulin siivousinnon johtuvan lähestyvästä deadlinesta (kyllähän kaikki tietää, pakastin pitää sulattaa ihan ehdottomasti just silloin, kun joku tärkeä tentti lähestyy). Mutta ei. Täällä tuo mokoma pesänrakennusvietti luuraa edelleen.

Hyökkäsin sitten keittiöön. Jonnekin arjen kiireisiin hautautui keittiön sisustusprojekti joskus viime keväänä. No nyt on tehty. (Tosin tarkoitus on vielä ostaa Ikeasta seinälle pikkukaappeja, tehdä niistä sellainen mosaiikkitaideteos, ja sulloa sitten lääkkeet niihin kaappeihin...)

Eli keittiömme ruokailutilan puoli ennen ja jälkeen tässä ja nyt, olkaatte hyvät.

ennen

nyt

ennen

nyt

Osalle pyyhkeistä löytyi tilaa kaapista, korikärryihin jääneet odottavat sitä päivää, jolloin kylpyhuoneeseen laitetaan pesukoneen ja kuivausrummun ympärille säilytystilaa. Voi olla, ettei tapahdu ihan lähitulevaisuudessa se. Tietysti hyvällä lykyllä lääkekaapin rakentelu tuohon korttien paikalle vapauttaisi keittiön kaappeihin tilaa kattaustarvikkeille ja koriste-esineille, jolloin voisi siirtää nuo pyyhkeet sinne, missä kaikki "krääsä" nyt on.

mun lemppari

Esikoinen jo huolestuneena tiedusteli, olenko ihan kunnossa, kun kolmatta päivää vain siivoan. Ihan rehellisesti, enpä tiedä. Voisin kyllä antaa tämän pesänrakennusviettini jollekulle sitä enemmän arvostavalle. Huomenna meinasin hyökätä keittiön astia- ja kuiva-ainekaappeihin... Vois tulla arki kaikkine lapsineen taas, että päästäisi tästä hulluudesta.

Sellainen perjantai

Isot palasi eilen kouluistansa ihan normaalisti ja pieniä haettiin hoidosta sateen takia etuajassa (pakkaan mieluummin autoon kuivia ja puhtaita kuin märkiä ja rapaisia lapsia). Parkkipaikalla odotti yllätys, nelikko tapasi isänsä varoitusajalla nolla minuuttia.

Nelikon poistuttua pihasta parin tunnin reissulle, aloimme me järjestää olohuonetta uusiksi. Miehen vanhemmat olivat löytäneet meille halvalla uuden (vanhan) sohvan ja kaksi nojatuolia, toivat ne tullessansa ja veivät vanhan pois mennessänsä. Edellisen nämä tenavat olivat tosiaan ehtineet pomppia pilalle, sohvan pohja oli antanut myöten ja jousitus tullut sieltä läpi...

Kuuden aikaan havahduin siihen, ettei nelikkoa vielä näkynyt, vaikka Esikoisella oli sovittua iltamenoa (jonne nelikon isä oli kyllä luvannut Esikoisen viedä, kun ei se muuten olisi suostunut lähtemään). Piti ruveta kyselemään perään. Esikoinen ei tietenkään vastannut tekstariin, joten soitin suoraan sinne, missä tytön piti olla. Olikin siellä, ollut jo ihan sovittuun aikaan. Hyvä juttu, kello puoli seitsemän ja kolme lasta kateissa. Pienten nukkumaanmenoaikaan puolitoista tuntia.

Päätettiin laittaa kahdelle pienimmälle ruuaksi pakastepyttipannua, se kun tulee nopeasti ja sitä olisi tarvittaessa helppo laittaa lisää kotiinpalaavalle kolmikolle. Ruoka valmistui ja syötiin, Toista, Kirppua ja Täystuhoa vaan ei näkynyt tai kuulunut. Niin tai näin, koirien piti saada ruokansa ja päästä lenkille.

Laitettiin koirille ruoka ja puettiin Viimeinen ja Rääpäle lenkkikuntoon. Ovesta ulos ja kas. Parkkipaikallahan nuo. Nopea kysymys syömisistä ja kuulemma eivät olleet syöneet mitään sitten välipalan... kello 19.30. Huoh. Komennettiin kolmikko sisään odottamaan ja käytettiin koirat lenkillä ihan pikapikaa.

Ja kun kaikki vihdoin oli ruokittu ja saatu nukkumaan oli olo aika hölmistynyt. Avasin sitten viinipullon.

Ihan vain, koska tällaisten päivien jälkeen minä haluan lasin viiniä. Ennen kuin kuitenkaan hyppäätte housuistanne, tämä sinisen nunnan yksilö on alkoholiton (ruhtinaalliset 0 % alkoholia siinä) suoraan Prisman hyllystä. Ja on muuten melkein yhtä hyvää kuin holillinen vastaava. Tykkään. Sohva, telkkari, lasi viiniä ja perjantai-ilta. Luksusta.

Tilajärjestelyitä

Niitä meillä on loppuvuoteen luvassa paljon, kun ruvetaan siirtelemään lapsia huoneista toisiin. Rääpäle muuttaa pikkupoikien seuraksi, Toinen saa toviksi oman huoneen ja Esikoinen muuttaa Toisen paikalle Kirpun huonekaveriksi.

Mutta näin me asutaan nyt. Rivarissa, viisi huonetta, keittiö, pikkuvessa ja iso kylpyhuone, vessallinen sellainen. Oma terassi.

Eteinen ulkovaate-, kenkä- ja ratassäilytyksineen, roskapussi pyrkii aina ulos.

Eteiskäytävältä on kulku meidän makkariin, jossa tällä hetkellä nukkuu seuranamme Rääpäle ja Lyyli. Rääpäleen vaunuja säilytetään siellä myös, vaikkei niitä moneen kuukauteen ole käytetty. Vaatekaappien, parisängyn ja pinnasängyn jälkeen lattiapinta-ala on käytetty, tyhjää tilaa on ehkä neliömetri, että ovi sopii aukeamaan. Siksi se on lapsilta leikkipaikkana kielletty. Joinain öinä sänkyyn saattaa tunkea useampikin lapsi seuraksi.

Myös Esikoisen huoneeseen on kulku eteiskäytävältä, sillä on huoneessaan puoliparvi, vaatekaapit, kirjoituspöytä ja kirjahylly. Periaatteessa muilla ei ole siellä lupa aikaa viettää, mutta käytännössä Esikoisen vanha nukkekoti houkuttelee pienempiä sinne leikkimään, ja yleensä näihin leikkeihin saa ihan luvan.

Vessat on jaettu solidaarisesti, potta löytyy molemmista ja pikkuvessa, johon kulku on eteisen naulakon vierestä, on niin sanottu vierasvessa. Osa muksuista käyttää sitä mieluummin, osa taas mieluummin kylppäriä. Kylppärissä kuitenkin on pienten kaikki avustusta vaativat toimenpiteet vaipanvaihdoista hammaspesuihin. Sinne kun lasta mahtuu helposti auttamaan.

Keittiössä on iso ruokapöytä, jonka ääreen menee helposti kahdeksan ja vähän järjestämällä jopa kaksitoista.

Liinavaatesäilytys on siellä yhävain ja edelleen. Kuva on vanha, ilme on muuttunut vain lumihiutaleiden verran... Kylppäriin kulku on tuosta korikärryjen vierestä.

Olohuoneessa on vaatekaapillinen eteitavaraa, ns. arkistokaappi, kirjahyllyjä, leikkikehä ja meidän vanhempien työpisteet. Käytämme yhä edelleen pöytäkoneita, kun pelaillaan tehoa kysyviä pelejä silloin joskus, kun aikaa riittää. Lapset lainaa kyllä näitäkin koneita hyvin tehokkaasti.

Olohuone on lapsille ihan vapaata leikkitilaa, lasten kestävää tai jo pilalle pomppimaa, joten kovin edustuskelpoinen se missään tapauksessa ei ole. Olkkarista on kulku pikkupoikien huoneeseen sekä Toisen ja Kirpun huoneeseen.

Pikkupoikien huoneen olen viimeksi esitellyt täällä ja koululaisten huoneen täällä. Molemmissa huoneissa on pienet vaatehuoneet ja pikkupoikien huoneessa säilytetään Rääpäleenkin vaatteet. Terassille ja omaan pihaan on kulku olohuoneesta, kelien salliessa oven auki pitämisen saa tenavat sielläkin melko vapaasti leikkiä. Aitaa ei kuitenkaan enää (ja vielä) ole koko oman pihanpätkän ympäri, kun vuokranantaja purki sen pois ja pisti tilalle tuijapensasta ja onnettoman näkosuojan vastapäätä rakentuneen kerrostalon vuoksi.

Tottakai tilaa voisi olla enemmän, mutta hyvin tänne mahtuu. Toistaiseksi oman rauhan tarvitsijalle on aina löytynyt joku nurkka, jonne vetäytyä rauhaan. Eiköhän löydy jatkossakin.

Kodin sydän

Joskus vuosi sitten havahduin siihen, että meidän elämästä on oikeastaan tullut vain pitkä sarja lähtöjä ja kotiinpalaamisia. Vanhan sanonnan mukaan keittiö on kodin sydän, mutta meillä kyllä eteinen on ehdottomasti tärkein. Kaikki jännä alkaa siitä ja siinä ne kaikki tunteikkaimmat hetket on niin mennessä kuin tullessa.

Meillä on jo pitkän aikaa ollut koko ajan jonkun reissukassi keskellä eteisen lattiaa. Kassi ja sen sisältö vaihtuu, mutta paikka ei. Aina on joku joko juuri lähdössä tai juuri palannut. Kassi eteisessä pysyy.

Joskus se ottaa päähän, että koko ajan pitää joko purkaa kassia, pestä reissukamoja tai pakata kassia. Jatkuvasti saa miettiä, että onhan jokaisella vaatetta niin paljon, että viikon reissuun riittää vaihtokamoja yhtään miettimättä, vaikka puolet kaapin sisällöstä olisi kylppärin lattialla pyykkikasassa ja neljännes vaatehyllyjen edessä lattialla puolipitoisina. Ja silloin harvoin kun kaikki vaatteet muka olisikin puhtaina, eivät ne mahdu vaatehyllyihin, koska hyllyt on mitoitettu niin, että niissä mahtuu säilyttämään vain sen, mitä lapset eivät missään tapauksessa huoli päällensä...

Joskus taas jää miettimään, että niistä hetkistä eteisessä en luopuisi kyllä millään. Joku minua muka fiksumpi sanoi joskus, että eteisen neliöt ovat hukkaneliöitä, eihän kukaan oikeasti vietä aikaa eteisessä. No joo, totta tietysti. Ei kukaan, paitsi minä. Vietän eteisessä enemmän aikaa kuin keittiössä.

On niitä tavallisia arkiaamun lähtöjä pukemisineen ja siihen liittyvine tappeluineen. On kurahousuisia lapsia, joiden unipuput ovat unohtuneet milloin minnekin. Kaikki taloon tuleva ja sieltä lähtevä kulkee aina eteisen kautta.

Eteisessä on esitelty muille perheenjäsenille uusimmat tulokkaat, eteisessä on halattu reissusta palanneet. Tuulikaapin suljetun oven takana olen istunut itkemässä useammin kuin missään muualla. Ystävien kanssa ne arimmat ja koskettavimmat keskustelut on käyty raollaan olevan ulko-oven välistä, kun toinen on jo lähdössä.

Eikä sisustuksella, kenkien, takkien tai hattujen kaaoksella ole silloin väliä. Eteinen on kohtaamisia varten. Eikä oikeisiin kohtaamisiin käytetyt neliöt koskaan mene hukkaan.

Kuluneelta viikolta ja kulttuurien tuntemus-visa

NEUVOLA

Rääpäleen 8 kk lääkärineuvola on vihdoin takana. Nappulalla siis ikää 9 kk (täällä ei saa aikoja), pituutta karvan yli 74 cm ja paino karvan vajaa 9 kg.

Se jokeltaa, kävelee ja kiipeää sohvalle. Se tahtoo taluttaa koiraa, ei tahdo istua rattaissa. Se syö ruokansa pöydältä eikä lautaselta. Se juoksee karhunkävelyllä ja se sai atooppisesta ihottumastaan diagnoosin. Ei paha. Paitsi sen rasvatun salaman kiinniottaminen.

Klassikkotyyliin purnaan neuvolasta, että saisi niillä siellä sentään haavan paikkaukseen välineet olla. Rääpäle repäisi poskensa auki, kun sen suojana ollut lappu piti tutkimista varten ottaa pois. Ja poskihan vuoti, oltiin veressä sekä minä että muksu. Eikä meinannut löytyä paikkausvälineitä millään...

-----

KULTTUURIVISA

Käytin torstaina kolme varttia Espoon Sellossa (joo me ei asuta lähelläkään, mutta käytin silti) lasten leikkipaikalla. Omat kolme pientä eivät riittäneet, niin lainasin yhden lisää. Melkoisen mieltä ylentävä kokemus kyllä, kun Rääpäleen rattaat unohtui kotiin, Viimeinenkin olisi halunnut kannettavaksi ja Täystuhoni yhdessä Lainalapsen kanssa piti vähintäänkin hauskaa.

Kuvituskuva viime syksyltä

Kolmessa vartissa ehdin paitsi laskemaan neljään aika monta kertaa, opettamaan vuorottelua aika monta kertaa ja estämään katastrofin vielä useammin, myös ihmettelemään, kuinka muut vanhemmat leikkipaikoilla toimivat. Seuraa siis kulttuurien tuntemus-visa. Tehtävänä arvata ihon väri.

1) Äiti kahden lapsen kanssa, nuoremmalla ikää alle 2v vanhemmalla ehkä 4-5v. Äiti näpelsi näplettiään ihan koko ajan, sivusilmällä vilkuili nuorempaa välillä. Karvan ennen lähtöä äiti taisi muistaa vanhemmankin pojan ja kävi kysymässä, onko tämä muistanut vuorotella toisten kanssa. Parissa kymmenessä minuutissa äiti siis ei ollut rekisteröinyt lainkaan vanhemman poikansa tekemisiä, vaan oletti pojan istuneen kosketusnäyttöpelin edessä koko ajan. Vuorottelematta.

2) Isä ja lapsi n. 1,5v. Lapsi halusi jäädä leikkimään, isä ei. Lapsi jäi leikkimään. Isä vahti lasta koko ajan, mutta hivuttautui koko ajan kauemmas leikkipaikasta ja sai tällä konstilla lapsen lopulta mukaansa.

3) Kaksi nuorta naista ja lapsi n. 2v. Naiset juttelivat tiiviisti keskenään. Lapsi haki sillävälin leluja viereisestä lelukaupasta ilman, että kumpikaan naisista olisi huomannut lapsen poistumista leikkipaikalta. Palauttivat lelut sentään, kun lapsi esitteli niitä naisille.

4) Äiti ja tyttö n. 1,5v. Äiti antoi lapsen leikkiä rauhassa, tutustua muihin, kiipeillä, laskea mäkeä. Seisoi kuitenkin metrin tai kahden päässä, vahti tiiviisti kuin haukka, ohjasi vuorottelemaan, kannusti yrittämään uudelleen, halasi, nauroi lapsen kanssa. Näytti nauttivan juuri lapsen seurasta.

Oikeat vastaukset postauksen lopussa.

---

VEHNÄJAUHOJA

Mulla on viimeaikoina ollut oikeasti kiire. On ollut puolueen toimintaan liittyvää tekemistä sun toista, lasten asioita, ensi syksyn mahdollisen työllistymisen tiimoilta vaikka mitä suunnittelupalaveria ja verkostoitumiskokousta. Idean myyntiä, paperitöitä.

Tulin eilen kotiin taas yhdestä palaverista puhelimessa puhuen ja seuraavaa suunnitellen. Ja tämä oli vastassa. Kaksi kiloa vehnäjauhoja. Kaksi hyvin valkoista poikaa, jauhonaamoja ihan kirjaimellisesti.

Sitä jauhoa oli kaikkialla, tasaisena valkoisena kerroksena. Kaikkialla. Siivoamiseen meni kuusi tuntia, eikä kaikkea saatu edes tuossa ajassa pois. Sitä on kirjoissa, liinavaatteissa, lattialla yhä edelleen. Sitä on patjoissa, verhoissa, sohvassa ja kotiteatterissa. Siton mun kengissä, Rääpäleen ihorasvoissa. Kahvinkeittimessä ja jääkaapissa. Koirien turkeissa, Rääpäleen hiuksissa ja mun nenässä.

Kuuden tunnin jälkeen hain pullon viiniä, laitettiin lapset nukkumaan mukapuhtaisiin sänkyihinsä ja sammutettiin valot. Katselin Pientä Suklaapuotia telkkarista viinilasi kourassa sohvannurkassa. Ja väsyulinahan siitä tuli.

Oon innoissani tästä kaikesta uudesta, tahdon olla mukana tekemässä, kasvaa politiikkaan ja tähän uuteen mitä ollaan luomassa. Mutta millä hinnalla? Nää vehnäjauhot oli mulle liikaa. Mä en jaksa, en osaa, en pysty.

Silloin, kun muksut nukkuu kaikki onnellisina, ja mä saan käpertyä sohvan nurkkaan, silloin on lupa olla ihan vain vajaa ihminen. Ei tarvi olla terästä tai edes pajua. Sitä jaksaa taas paremmin kun on hetken saanut itkeä sitä, että oikeasti on vain ihminen.

Yö venyi lähemmäs aamua, mutta loppuviimeksi oli jo onnenkyyneleet. Kulunut viikko ei rikkonut mitään lopullisesti, vaikka pelkäsin sen tehneen niin.

Loppujen lopuksi, se on vain vehnäjauhoa.

---

VISA-VASTAUKSET

1) vaaleaihoinen, ilmeisen suomalainen äiti

2) tummaihoinen isä

3) ihan suomalaiset nuoret naiset, sellaiset vaaleaihoiset

4) aasialaistaustainen nainen

Ja ennen kun joku tempaisee herneet nenään siitä, että tavan suomalaisia äitejä näin mollaan, niin kerroin vain, mitä näin. En mäkään ehtinyt lasten kanssa leikkimään, jos kohta en puhelinta räveltänytkään. Siinä, että neljän pienen kanssa osaa laskea neljään, huomata jokaisen nenälleen tuiskahduksen, vastata kaikkiin "äiti"-huutoihin ja vielä ohjaa vuorottelemaan niin omia kuin muidenkin ipanoita, niin siinä on täysi työ.

Kyllä siinä kävi muitakin leikkipaikalla, niitä suomalaisiakin, jotka olivat intensiivisesti lastensa kanssa, mutta vain nämä neljä mä ehdin kunnolla rekisteröimään, varmastikin siksi, että viipyivät siinä rittävän pitkään. Muiden olemiset jäivät paljon lyhyemmiksi, eikä niitä neljään laskemiselta kerinnyt näin kylliksi havainnoimaan.

Once upon a siisti lastenhuone

Okei. Mä tiedän, että oon ollut viime aikoina paljon pois kotoa, on ollut vaalikampanjaa ja kokousta, vaalilautakuntaa, yhdistyksen perustamisjuttuja, kaikennäköistä toriseisoskelua ja vähän lisää kokousta...

Mutta että niin paljon olisin ollut pois kotoa, että perusjuttu olisi unohtunut? Älä koskaan sulje lastenhuoneen ovea, jos käsket lapset huoneeseensa rauhoittumaan. Niin kuin ihan oikeesti. Älä ikinä sulje sitä ovea. Koskaan. Missään tilanteessa.

Tästä nyt ei vielä tiedä, mitä pitäis ajatella. Voiks patjat ottaa pois, jos ne ei pysy sängyissä?

Ainut mun osuus tuossa sotkussa on kahvimukini hyllyn päällä, ja senkin laskin siihen vaan, että saan kuvattua katastrofin.

Ei kai se maa kuitenkaan Suomessa järissyt? Voiks pari pikkupoikaa oikeasti saada tällaista jälkeä aikaiseksi?

Voitte varmaan arvata, mitä mä oon tehnyt tänään. Loppupäivän pojilla olikin huoneeseensa porttikielto, ja suljetun oven takana katosi roskapusseihin aikalailla tavaraa.

Ei viety patjoja. Eikä edes sänkyjä. Kunhan jaettiin kerrossänky kahtia.

Lattia näkyy, ja keinuhepallakin saattas taas sopia ratsastamaan, ehkä.

Revityt kirjat koki mystisen katoamisen, loppuja ei enää jaksanut järjestää... Ja lipastoistakin jäi kolme laatikkoa siivoamatta, nimittäin ne, jossa on lakanoita, peittoja yms. pienten tarvikkeita.

Lelukorit on taas paikoillansa ja pingviini pingviinin paikalla.

Ei se Täystuhoni kuitenkaan ihan loppuun saakka malttanut totella. Pakeniko vaatehuoneeseen kameraa vai sitä tosiasiaa, että äiti saattaa olla vähän vihainen siitä, mitä muualla asunnossa tapahtui sillä välin, kun lastenhuonetta siivottiin.

Niin, että älä ikinä koskaan myöskään sulkeudu itse lastenhuoneeseen ja jätä lapsia olohuoneeseen katsomaan piirrettyjä. Älä ikinä, koskaan tai missään tilanteessa.

Jos vaan ottais koko oven pois?

Operaatio keittiö

Tammikuussa asetin tälle vuodelle haasteen kodin kriisipesäkkeiden taltuttamiseksi. Täällä sitä ollaan, meillä on vuorossa keittiö. Tästä lähdetään, lähtötilanne kuvina:

Alkuperäisasetelmassa meidän ruokapöytäkin oli auttamatta liian pieni, ja viime viikonloppuna kävi käsittämätön onni. Tätini löysi meille kirpparilta uuden pöydän, sellaisen, jonka ääreen mahdutaan kaikki. Kiitos! Näinpä lähtötilanne kuvat ovat nyt jo tällä uudella pöydällä.

Meidän keittiö toimii paitsi siis kokkaus- ja ruokailutilana, myös liinavaatteidn säilytyspaikkana ja koiran pesänä. Lyyli-raukka ei tykännyt kuvaamisesta ja jätti pesänsä...

Ongelmallista on edelleen säilytystilojen puuttuessa esimerkiksi ruokatavaroiden säilytys. Kerrassaan käsittämätöntä, että kuivatarvikkeille ei ole asunnossa valmiina järkevää säilytyspaikkaa. Ja sekin, että työtilaa on ruokapöytää lukuunottamatta todella nihkeästi...

Keittiö on siis käytävän mallinen, toisella puolen tämä "työtila", joka nyt tarvitaan kuivatarvikkeiden säilytykseen, sekä korkea jääkaappi ja yhtä korkea pakastin. Toisella puolen puolestaan tiskisysteemit ja hella.

Taustalta voi ihastella luonnontilaansa karannutta eteistä.

Lisäksi keittiöstä on käynti kylpyhuoneeseen, missä pyykkihärdelliä hoidetaan. Liinavaatteillekaan ei tosiaan ole sopivaa komeroa missään, kun vaatehuoneet ovat makuuhuoneiden yhteydessä. Mä en ainakaan tahtoisi laittaa puhtaita lakanoita ta pyyhkeitä kenenkään oman huoneen taa, puhumattakaan nyt siitä, että makkareidenkin vaatehuoneet tarvitaan asukkaidensa vaatteille, pienet vaatehuoneet jakaa kaksi lasta.

Niinpä lakanat on tuossa sinisessä lipastossa ja pyyhkeet läjässä korikärryissä siinä vieressä. Haaveena kyllä on, että löytäisin jostain yhteistilojen kaapista noille tilaa ja saisin lipastoon vaikka askartelujuttuja, jotka nyt pyörii edelleen vuodentakaisessa muuttolaatikossa...

Leivänpaahdinta ei sattuneesta syystä ole kytketty seinään.

Nyt on siis keksittävä keittiöstä toimiva. Helpommin sanottu kuin tehty. Otetaan vaikka keittiöosuuden tavoitteeksi saada tilaa tehtyä sen verran (ja mielellään järkevällä ratkaisulla), että leivänpaahdin saataisiin vihdoin toimimaan.

Onko muilla keittiöidensä kanssa toimivia ratkaisuja? Miten järjestyy kuivatarvikkeiden/astioiden säilytys, jätteiden lajittelu, missä teillä on liinavaatteet ja paljonko niitä nyt yleensä ottaen edes pitäisi olla? Minä täällä taas vertaistukea ja hyviä ideoita vailla.

Vielä on sataantonniin puolet matkaa

Tänään meni rikki 50 000 sivun katselua bloggerin tilaston mielestä. Ihan mieletöntä. Juhlin tätä heti kersojen simahdettua omppusiiderillä (joka on kuukauden päivät kaapissa odotellut, että tekis mieli), jos se vielä kaapissa on. Muussa tapauksessa maraboun suklaasydämet kelvannee ilman siideriäkin...

Kaikennäköistä täällä on tässä ajassa ollut ja ihania lukijoita on ilmestynyt pikkuhiljaa lisää. Mukaan vaan kaikki, tervetuloa.

---

Lyyliin upposi sisustushaasteen rahat, joten saas nähdä kuin sille käy (sisustamiselle siis, ei koiralle, vaikka siitä kyllä tänä aamuna teki mieli tehdä talja telkkarin eteen). Eteinen saa luvan kelvata jo, tosin lipaston korit vaatii pientä entisöintiä... Seuraavana varmaan se kodinhoitohuone, eli meidän kylppäri, kesäkuun loppuun mennessä pitäis olla siitä jo jotain valmiina. Ilmanvaihtohan meillä on niin siellä kuin keittiössäkin seis, ja loppuviikosta ehkä joku tulee katsomaan (hyvällä tuurilla jopa tekemään) asialle jotain... Saas nähdä.

---

Ja säästäminen. Kilpailutin vakuutukset. Eipä sillä rahaa lompakkoon enempää jää, mutta onpahan ajantasainen vakuutusturva, vähän laajempi kuin aiemmin. Eikä maksanut lisää koko laajennuksen verran, vaan vanha paketti tuli muualta halvemmaksi ja siihen päälle kasattiin sitten pikkuisen lisää.

Niin, ja jatkuuhan se rahastosäästäminenkin, vaikka luulin sen jo viime vuonna lopettaneeni. Ihan oli iloinen yllätys, kun älysin, että kesäloman bensarahat on jemmassa jo.

---

Kaks viikkoa on jo sairastettu eikä loppua näy. Alkaa hiljalleen ahdistaa seinät ympärillä.

Mitä kuuluu eteiselle

Tuulikaappi ja eteiskäytävä on nyt melkein valmiit. Käytävän katosta tosin edelleen puuttuu lamppu (ja voi olla että jää puuttumaan ikuisiksi ajoiksi, kun tuulikaapissa on ja tuon isompien naulakon edessä on) ja lattialta matto, sillä eteiseen mä maton tahtoisin kuraa ja hiekkaa syömään, vaikken muuten matoista perusta.

Mies lisäsi toiselle puolen tuulikaappia kolme naulakkokoukkua, että mahtuu sadevaatteet jne olemaan vähän paremmin. Toisella puolen on muutama ruuvi seinässä (liekö edellisellä asukkaalla ollut jotain hyllyjä siinä). Niissä roikkuu hiekkaleluja, lisää sadevaatteita, "ylimääräisiä" rukkasia ja kaulaliinoja... Roskapussi tuossa näköjään kans pyrkii ulos.

Ja jonkun nenäliina on tietysti just niin sopivasti siinä.

Jäljellä olis oikeastaan enää kaman läpikäyntiä ja hävitystä... Aika tuskaista.

Rattaat varastoon, kun niille just nyt ei ole käyttäjää, kun pulkka on umpihangessa parivuotiaalle näppärämpi peli. Ja johan se käveleekin melkein sen, mitä pitää muutenkin. Tuo valkoinen naulakkohirvitys vain tarvitsisi ihan kunnolla käydä läpi. Hattuhyllyllä on työkalut, yläkaappien sisällöstä ei oikeastaan mitään käsitystä ja pitkä pystykomero on siivouskaappi. Jos joku meillä oikeasti on siivoamista vailla, niin se.

Esikoisen eteinen

Eteisajatusvirta jatkuu...

Esikoiselle on tehty omaan huoneeseen oma eteinen. Ja arvatkaa mitä, saatiin lupa tähän!

Esikoisen ovi on siis tuo kauniisti koristeltu avonainen tuolla taustalla. Siinä on jotain sen omia askarteluja, jotain kavereilta saatuja ja jotain Harry Potter-juttuja. Niitä yli-inkvisoottorin (vai mikä ihme se oli) sääntöjä ja kieltoja...

 Oven taakse Esikoiselle ostettiin jo ennen joulua matto kenkien alle, ja kun tätini lahjoitti pois ylimääräisen kenkätelineen, päätyi se lopulta Esikoiselle.

Tottahan sekin saisi säilyttää ulkovaatteensa eteisessä, mutta kun ei tahdo. Tulin sitten kysyneeksi: "Missä sun takkis on?" Enpä taida kysyä toiste.

Pitäsköhän sille joku koukku laittaa seinälle, vai pysyiskö siinäkään... Kenkätelineen vieressä on kyllä kaappi, jonne vois henkarille ripustaa, jos jaksais. No, parempi tässä kuin eteisen lattialla.

Kengät ojennukseen ja tumput koriin... Kauanko pysyvät?

Varmasti muistatte vielä haasteen, jonka heti vuoden alkuun esitin itselleni (houkutellen lukijoita mukaan tarttumaan samanlaisiin ongelmiin, kun kimpassa on kivempi etsiä ratkaisuja).

Meidän ensimmäinen osa siis etenee, ja Jysk lähti yhteistyössä mukaan tekemään meidän eteisen ensimmäistä osaa. Hommaahan tässä riittää, mutta alku on lupaava. Varoituksen sana, nyt on sitten niitä kuvia, joista voi laskea koirankarvat yksitellen, ja niitä on monta. Aukeavat isoiksi, kun niitä klikkaa, niin on vielä helpompi laskeskella koirankarvoja ja hiekanjyviä.

Pienten naulakko pysyi paikallaan (siivosin siitä kyllä taas ylimääräiset pois, ja naulakon kuvaushetkellä siitä puuttuu pikkupoikien haalarit, ne kun ovat pojilla päällä). Meidän makuuhuoneen oveen tuli tällainen Vojens kenkähylly. Epäilyttävästi toki muistuttaa puolapuita, mutta vielä kukaan ei ole kiivennyt, ja kenkävuorikin tuulikaapista kutistui kummasti. Lenkkareitahan tuo nielisi vielä enemmän kuin näitä talvisaappaita.

Tässä nyt vielä meidän huoneen puolelta kuvattuna tuo ihanuus. Täystuhokin osaa jo laittaa kenkänsä sinne. Ei tartte ajella vaunuilla yli enää.

Ihan ylös ei kyllä pienimmät yllä. Onneks meitä on erimittaisia. Eipä meillä kenkätelineelle muuta paikkaa olisi enää oikein ollutkaan, kun seinät on melkolailla täynnä. Omaa pienen tilan kenkäihmettä voi aikalailla pikkurahalla katsella itselleen Jyskistä täältä: http://jysk.fi/sailytys/eteiskalusteet/kenkasailytys/kenkahylly-oveen-vojens-valkoinen

Lisäksi vaihdettiin rattaiden paikka kypärien alle tuohon telineen viereen, kas näin:

Ja ostettiin uusi lipasto Jyskistä tähän:

Ouvre, yhdeksällä korilla ja valkoisena. Sitä voi katsella Jyskistä täältä: http://jysk.fi/sailytys/lipastot/basic/lipasto-oure-9-koria-valkoinen Saa tuota toki mustanakin ja onhan se musta tavallaan tyylikkäämpi, mutta tekisi ehkä pienen ja pimeän eteisen vielä ahtaamman näköiseksi.

Taustalta voi ihmetellä meidän upeita tonttuverhoja, ehkä mä juhannukseen mennessä saan ne vaihdettua.

Ja pitihän mun vähän stailata, tietysti. Lipaston päällä on Esikoisen ihan itse tekemä kello ja puukulhossa aurinkolaseja heijastinpedillä.

Tekemistä tuossa eteisessä kyllä riittää vieläkin, lamppu pitäisi keksiä kattoon, pari koukkua tuulikaappiin ja henkarinaulakko on melkoisessa kaaoksessa, joskin jo vähän parempi. Homma jatkuu, onhan tässä maaliskuun loppuun aikaa vielä vaikka kuin.

Ai niin. Ne koirankarvat. Ne voi laskea vaikka tästä, jos ette muualta löytäneet: