Lukuvuosipähkäilyä

Pian alkava lukuvuosi heittää meille taas uudet haasteet niin alkavien uusien aineiden kuin ihan uuden opetussuunnitelman muodossa. Luvassa on varmasti paljon jännittäviä eskarimatkoja ja aakkosten sekä numeroiden alkeita, saksaa, ranskaa, ruotsia, ehkä ohjelmoinnin perusteita, ilmeisesti psykologiaa, kenties tutkimusmatkailua fysiikan ja kemian ihmemaahan. Me täällä jäätiin kuitenkin hetkeksi vielä muistelemaan viime vuonna Esikoisella ollutta kotitaloutta ja pohtimaan, mitähän aineenopettaja on mahtanut Esikoisen näppäristä vastauksista ajatella.

Meillä nimittäin: 

- aika monen ruuan laitto alkaa sillä, että otetaan jauheliha pakastimesta sulamaan

- pestään ainakin neljätoista koneellista pyykkiä viikossa

- ei koulun miniresepteillä tee yhtikäs mitään (väittävät olevansa neljälle, mutta neljälle mille? Nelivuotiaalle, ehkä? Ei ne ainakaan neljälle aikuiselle riitä neljästä teinistä puhumattakaan...)

- ei silitetä mitään (paitsi kauluspaidat ehkä kerran vuodessa)

- imuri on teollisuusmallia

- oman pyykin konepesu on kiellettyä touhua. (Saa pesukonetta toki itsenäisesti käyttää, mutta vajaita koneellisia on ihan turha kuvitella pesevänsä, se joka pesee omiaan, voi kyllä samaan koneellisen huolia muidenkin vaatteet)

Nyt tuntuu yleistyneen kaiken maailman ruokakassipalvelut, netistä voi näppärästi tilata reseptin ja tarvikkeet kotiin kannettuna. Mieli tekisi testata tuollaista palvelua, mutta. Isoimmatkin kassit on tarkoitettu vain neljälle. Ja epäilen, että vaikka saman kassin tilaisi kertaa kaksi, jäisi jollekin sittenkin nälkä...

Makaroonilaatikko on uunissa. Siihen meni 600 g makaroonia, 750 g jauhelihaa ja kolme isoa sipulia, muutama kananmuna ja vajaa litra maitoa. Syödään siitä kerran, ja sittenkin joku kysyy, että eiks ollut enempää.

Odotan alkavaa kouluvuotta innolla. Hyvällä lykyllä näillä lapsilla olisi vihdoin mahdollisuus oppia koulussa muutakin kuin sosiaalisia taitoja. Huonommalla tuurilla opetusvastuu kotona vain lisääntyy.

Ja tuohan se alkava lukuvuosi alkavat harrastuksetkin, Esikoinen jatkaa tanssiaan, Kirppu aloittaa vähän nuorempien tanssiryhmässä ja minä onneton olen menettänyt järkeni ja aloittanut tanssin myös, joskin huomattavasti tyttöjä halvemmalla. Saa nähdä, mitä Toinen keksii itselleen, vai keksiikö.

Pokemonien ja tanssin myötä mahdun vihdoin vanhoihin farkkuihini kokoa 36. Uskomatonta.

Tonnikalasalaatti niin kuin mummi opetti

Hups, kenen tiskivuoro?

Kokkailut alkaa meillä lähes poikkeuksetta keittiön raivauksella. Miehen tiskivuoro tällä kertaa... tiskikone lakkoilee taas.

Aiemmin ruokakaupassa iski ihan kamala mieliteko. Äitini tekemää tonnikalasalaattia mun on kerrassaan pakko saada.

En sitten kuitenkaan soittanut äitiä meille kokkailemaan, osaanhan mä itsekin, ehkä. Että ei muuta kuin tarvikkeet kärryyn:

1,5 pussia makaroonia menee meidän porukan annokseen
4 omenaa (kaupasta kyllä aika monta enemmän, saa muksut syödä loput)
juuston jämät jääkaapista menee tähän, joten tilalle uusi juusto
tonnikalaa kolme purkkia, mä käytän hiutaleita öljyssä
suolakurkkuja maun mukaan, ostin valmiiksi kuutioidun purkin ja se meni kokonaan

Tämän yksinkertaisemmaksi ei paljon kokkailua saa. Makaroonit kiehumaan (pussin kyljessä on ohje, jos joku sitä vielä kaipaa, minä en tarvi enää). Makaroonien kiehuessa kuoritaan ja kuutioidaan omenat.

joku vois opetella käyttämään omenaporaa

Käy muuten nykyään paljon helpommin multa kuin joskus aikanaan. Veitsen käyttöni kuulema hirvittää edelleen, mutten silti laskenut miestä pilkkomaan, koska minä ite.

Juuston jäminä perus Oltermannia, mutta mikä tahansa käy. Jos ei ole sopivasti jämiä, menee ilmankin, mutta tähän on helppo pilkkoa se, mikä olisi tuskainen höylättävä leivälle.

Purkit auki ja turhat nesteet pois, makaroonit pois levyltä, kiehuvat vedet viemäriin ja huuhtelu kylmällä vedellä. Kaikki sekaisin ja valmista on.

Että syomään!

Mitäs teillä tänään syödään?

Ei mennyt niin kuin Strömssössä

Selvästi meillä on käsitetty jotain pikkujuttuja väärin.

Mä oon kuullut juttuja, että olisi jotenkin hirveän in kaikki itujen syönnit ja sellaiset. Ja vielä parempi, jos kasvattaa itunsa ihan itse. Veikkaan kuitenkin, ettei sillä ihan tätä meinattu?

Hupsis, kuis noi nyt noin villiintyi?

Ja samaan syssyyn voi toki laittaa sanonnatkin ihan uusiksi.

Hyvin syöty on puoliksi luettu. Meillä tosiaan nauttii kirjallisuudesta kaikki. Ja kaikin aistein.

Haaste 5 päivää, 5 tyypillistä blogitekstiä, osa 2 ruoka: Väärintehty makaroonilaatikko

Ruuanlaittohan meillä alkaa siitä, että todetaan kaappien jälleen kerran olevan tyhjät ja suunnataan lähimarkettiin. Kauppareissun jälkeen lompakko on kevyempi (paitsi ettei ole, koska muovikortin paino ei tilin tyhjetessä muutu) ja Murheenkryynin jousitus huutaa hoosiannaa.

Kokkaustaitoni ovat ehkä hieman parantuneet tämän muutaman vuoden aikana (lukuohje: teevesi ei enää joka kerran pala pohjaan). Makaroonilaatikon ohjeen kehtaa siis jopa jakaa. Tällä kertaa tosin kaikki mikä voi mennä pieleen, meni pieleen. Mutta muksuille maistui.

tarvitaan siis:
1,5 pussia makaroonia
400g jauhelihaa
2-3 sipulia koosta riippuen
4 kananmunaa
maitoa riittävästi
suolaa
pippuria
oreganoa
voita vuuan voiteluun

Ja lisukkeeksi porkkanaraaste ananaksella:
porkkanoita
purkkiananasta paloina
sekä hyvä raastinrauta, huonon kanssa menee hermot...

Ohje kuuluisi: Pilko sipulit ja kuulota ne, paista jauheliha ja (mausta), keitä makaroonit, sotke keskenään, hajota munat, sekoita maitoon, lisää mausteita, kaada koko sotku voideltuun vuokaan, ja lisää maitoa jos ei vielä riittänyt. Paista 175-200 asteisessa tunnista puoleentoista.

No ei mennyt niin kuin strömsössä tämä laatikko.

Ensinnäkin jauheliha oli ihan auttamatta jäässä vielä, kun paistamaan piti ruveta. No sulaa se tietysti pannullakin, ja paistuu.

Siinä samalla on hyvä keittää makarooneja varten vesi. Mutta entäs ne sipulit, tosiaan. Ne unohtui ja muistui mieleen vasta, kun jauhelihan oli jo kypsä. Mitäs pienistä. Pilkotaan ja sekaan vain.

Makarooneille ehti sillä välin käydä hullusti.

Noista on vielä vesi kaatamatta...

Vedt makarooneista pois, vuuan voitelu, makaroonit ja jauheliha voideltuun vuokaan ja siinä sekaisin, päälle munamaito ja sen jälkeen vielä maitoa niin, että seos lähes peittyy. Uuniin annetun ohjeen mukaan.

Sillä aikaa kuorittiin porkkanat ja raastettiin (raastamisapua tarjosi Esikoinen ja pikkusiskoni, onneksi, sillä raastinrautamme on ihan kelvoton). Lopuksi ananaspurkki auki ja palat raasteen sekaan. Laatikko uunista ja pöytään.

"Äiti, miks sä oot laittanut tänne perunan paloja?" Joopa.

Viimeinen veti kolme lautasellista, joko oli oikeasti nälkä, tai sitten se oli kaikesta huolimatta hyvää. Isommillekin kelpasi, kunhan raasteen "perunan palat" oli todettu ananakseksi.

Just tämän takia en tee ruokapostauksia. Tyhmempikin näkee, että aikaa paloi hommaan melkoisesti, Esikoisen kamera kun kuvat kellottaa.

Vaahtokarkkimakkara

Joskus tarvitaan lepopäiviä kaiken härdellin keskellä. Lauantaina päädyttiin virittelemään grilli ja ottamaan muutenkin rennosti. Laahatkoon pakkaaminen ja muut sellaiset päivän jäljessä, ei siihen kuolla.

Vaahtokarkkeja, makkaraa, hornetteja, salaattia ja limpparia tietysti.

Ensimmäiselle vaahtokarkkiviritelmälle kävi vähän kehnosti. Loput onnistui loistavasti. Lapset on tietysti kovin luovia. Anna lapselle vaahtokarkkeja ja makkaraa, saat uuden kulinaristisen elämyksen, vaahtokarkkimakkaran.

Esikoisen idea, muttei kuulemma tee samaa virhettä enää ikinä. Toinen sen sijaan taisteli omastaan Jääkarhumme kanssa, molemmille olisi kelvannut...

Jääkarhulle paistettiin ihan oma makkara (ilman vaahtokarkkitäytettä) ja koira passitettiin sisään kerjäämästä. Ihana ilta, lisää tällaisia.

Salama McQueen pitsa (ja viisi muuta)

Muksujen kanssa sovittiin, että joku viikonloppu tehdään pitsaa niin, että jokainen saa itse täyttää itselleen ihan oman. Tänään se pitsapäivä sitten koitti, ja kolmen isoimman tekemän listan mukaan haettiin pikkupoikien kanssa täytteet kaupasta. Kaupassa alkoi Täystuhon vinkuna: "Mä haluun Salamakvits pitsan, mä haluun, miksen mä saa!" Jaa-a. Mikähän se sellainen mahtaa olla?

Vinkuna jatkuu ja jatkuu. Lopulta tuli luvattua, että tehdään sitten sellainen.

Etualalla kuvissa siis tuo "Salamakvits-pitsa" (Salaman nimi on kyllä perinjuurin hankala lapsen suuhun):
-Tortilla-pohja
- ketsuppia

- tonnikalaa
- kinkkua
- ananasta
- tomaattia
- juustoraastetta
- pepperoni-makkaraa

Ja uunissa 225, hetki liian kauan kuten kuvista näkyy. Kyllä kelpasi! Taaempi on Viimeisen (isi-avustuksella, luonnollisesti), täytteet muuten samat, muttei kinkkua.

Pitsapäivät ovat meillä sikäli ongelmalliset, että Kirppu ei pitsasta pidä, ei sitten yhtään. Pitkän pohdinnan jälkeen sopivat täytteet kuitenkin keksi ihan itse, ja syödäkin saattoi, vaikkei nyt ykkösvalinta ruuaksi ollut.

Etummainen näistä siis Kirpun, taaempi Toisen. Kirpulla täytteinä ketsuppi, tonnikala, ananas ja juustoraaste. Toisella tomaattimurska, kinkku, pepperoni, ananas ja juustoraaste.

Esikoisen pitsaan oli jo työnnetty liki kaikki mahdollinen.

Esikoisen pitsa tuo, jossa tomaatti päälimmäisenä koristeena. Täytteinä tomaattimurska, kinkku, herkkusieni, ananas, tomaatti, juustoraaste ja oregano, joka lisättiin vasta kuvaamisen jälkeen. Omani täytteitä en aio edes luetella...

Jokainen lapsi siis sai kasata pitsansa ihan itse. Kellekään ei kelvannut jauheliha.

Karjalanpiirakat

Joitakin vuosia sitten pyysin ihmisiä sanomaan aina vision saadessani, ettei se tosiaan kannata. Nyt pyydän, että seuraavan kerran, kun väitän tahtovani tehdä karjalanpiirakoita, ihmiset ystävällisesti sanoisitte, etten todellakaan tahdo.

Viikonpäivät ennätin kärsiä karmaisevasta halusta tehdä karjalanpiirakoita. Sunnuntaina soitin sitten kaupasta äidilleni ja varmistin, mitä pohjaan tulee (vaikka tiesin sen kyllä kysymättäkin). Vettä, ruisjauhoja, vehnäjauhoja ja suolaa. Puuroriisit olin sentään ostanut jo lauantaina, joten nyt riitti ruisjauhopaketin osto.

Keittelin sitten tänään Viimeiselle aamupuuroksi riisipuuron. Seisoin sen tunnin päivystämässä ja hämmentämässä maitopohjaista puuroa (3dl vettä, 3dl riisiä, 1,5l maitoa) äkäinen Viimeinen lahkeessa roikkuen. Taisi olla nälkäinen, koska milloin ei roikkunut lahkeessa, yritti syödä koirankupista... ja roskiskin olisi ollut kiva tyhjentää.

Tenava sai puuronsa nenän eteen (sokerilla ja kanelilla tietenkin!) ja minä aloitin taikinan tekemisen. Aika näppituntumalta menee edelleen, vaikka edellisestä kerrasta on vuosia. Puoleen litraan vettä laitetaan jauhoja niin paljon, ettei taikina enää tarraa mihinkään. Suolaa menee kai teelusikallinen. Ruisjauhoja enemmän kuin vehnäjauhoja. Paljon enemmän.

Taikinakäteni oli ilmeisesti hirmuisen hassu. Ja painava. Ja tietysti unohdin ottaa esiin veitsen, jolla rapsuttaa taikinaa kädestä irti ennen kuin koko taikina roikkui sormissani. Viimeinen nuoli puurolautastaan. No se. Eipä sitäkään kädet taikinassa paljoa voinut estellä.

Taikina irtosi kädestä vihdoin ja viimein, ja jätettiin kulhoon liinan alle odottamaan, että Viimeinen ehkä sammuisi päiväunilleen. Kerrankin tuo poika toimi kuin ajatus. Sain leipoa ihan itse. Yksin. Pitkään ja hartaasti. Tähän hommaan nimittäin menee aikaa.

Ensin taikina muotoillaan pötköksi ja sitten pötköstä leikataan paloja (vähän niin kuin patonkia viipaloisi suupaloiksi). Sitten pyörittelin paloja palloiksi, taputtelin litteämmäksi ja sen jälkeen ajelin pulikalla ohuen ohuiksi piirakankuoriksi. (Näitähän ei tosiaan kaulita kaulimella, vaan ajellaan pulikalla, eli aloitetaan kakkaran keskeltä aina reunaa kohti. Jos osaisi, niin nämä pyörisi siinä tosi nätisti, vaan kun ei ihan osaa niin...)

Uuni kuumennetaan turkasen kuumaksi. Yleensä se meinaa kolmeasataa astetta, kun kotiuunit eivät tykkää sen kuumemmiksi suostua. Odotellessa ajeltujen lätysköiden keskelle levitetään riisipuuroa, suunnilleen ruokalusikallinen per lätyskä. Apuna kannattaa käyttää vesilasia,jossa lusikoita joka välissä huljauttaa, käy puuron käsittely noin sataviiskytkahdeksan kertaa vähemmillä kirosanoilla.

Piirakat rypytetään umpeen, aloita keskeltä ja etene päätyyn, ja sen jälkeen sama toiseen päätyyn. Rypytetyt pellille ja pelti uuniin (nämä meni keskitasoon, kun en tiennyt minne tunkisin), valmiita ovat hetkeä ennen kuin palohälytin huutaa. (Varuiksi voi toki leipomisen ajaksi kytkeä palohälyttimensä irti... ja vain ymmärtää ottaa ulos, kun vähän alkavat tummua)

Paistetut piirakat voidellaan vielä kauttaaltaan voisulalla. Viimeinen heräsi kahden tunnin päikkäreiltään kaksi pellillistä liian aikaisin, muttei silti polttanut itseään.

Ovat ihan älyttömän hyviä, mutta suunnilleen neljääkymmeneen piirakkaan (mihin tuo puuro riitti, taikinasta olisi tullut enemmänkin) meni alusta (eli puuronkeitosta) loppuun sellainen neljä tuntia... Ja selkään sattuu. Ehkä kumminkin ensi kerralla ne coktailpiirakat kaupan pakastealtaasta, sama määrä ja aikaa menee vajaa tunti.

Taaperon lempisoppa

Syksyn koleudessa mieli on tehnyt ihan peruskeittoja. Niinpä kaivoin tänään viiden litran keittokattilani ja tartuin härkää sarvista. Tehdään kalakeitto.

Perusohjeeni menee siis näin. Kattila levylle, levy päälle ja öljyä kattilaan. Pilkotaan purjosipuli ja viskellään kattilaan, hämmenetään puukapulalla ja kuoritaan samalla perunoita neljä per syöjä + ainakin neljä varmuuden vuoksi, pilkotaan perunat keittopaloiksi, viskellään kattilaan ja lapataan sinne vettä samaa tahtia perunoitten kanssa. Muutama kalaliemikuutio, kourallinen pippureita ja annetaan porista keskenänsä tovi. Kun keiton kutale taas muistuu mieleen lisätään kalat (meillä menee paketti maustamattomia lohisuikaleita ja paketti pakasteseikuutioita), sekoitetaan vähän ja unohdetaan taas levylle. Viimeisessä vaiheessa lisätään pakastevihanneksia (tänään meni vihreitä papuja ja joku vihannessekoituspussi) sekä maitoa sen verran, että liemen väri vaihtuu. Kunhan pakastevihannekset on ohjeenmukaisesti kypsät, on soppa valmis.

Kaikille kelpasi, ja taapero vinkui kahteen otteeseen lisää. Eikä jäänyt neljän litran keitosta huomiselle mitään, joten kohta on varmaan siirryttävä taas isompaan kattilaan. Kauhulla odotan poikien kasvua ja teineihin uppoavia ruokamääriä.

Karjalanpaisti a la SanKari

Ei, tämä ei ole ruokablogi. Ja ei, en edelleenkään osaa laittaa ruokaa (vaikka olenkin tämän porukan ruokavastaava). Tästä tuli kuitenkin tälläkin kertaa niin hyvää, että pitää se ohje ylös laittaa. Karjalanpaistia valmistetaan meillä siis näin:

Katso kaappiin ja totea, että se on tyhjä. Suuntaa markettiin pohtimaan mitäs tänään syötäisiin, ja huomenna ja mielellään vielä ensi viikolla myös. Kerää kärryyn vähän sitä sun tätä, valitse lihat sen mukaan miten niissä on päiväykset ja miten uskot ehtiväsi ruokaa laittaa. Ja jaksavasi. Joskus nimittäin ehtisi, muttei sitten jaksakaan. Jos saat kahden viikon ruuat alta satasen, mieti mitä unohtui. Yleensä maksaa 150€ (ja tietty ne maidot ja leivät ja mikä kaikki sitten loppuukin ennen kuin kaapit on kahden viikon päästä tyhjät ja sama pitää aloittaa alusta...)

Koska tänään kävi kaupassa, tänään ei jaksakaan laittaa ruokaa. Eikä varmasti huomennakaan. Niinpä ne mukaan tarttuneet karjalanpaistilihat tungetaan pakastimeen (viimeistään heti kun sinne mahtuu). Ja ne muistuu mieleen puolitoista viikkoa myöhemmin.

Tänään siis syödään karjalanpaistia. Otetaan kaksi rasiaa lihoja sulamaan pakastimesta aamupuuroa keittäessä puolilta päivin (aamupalan meillä ottaa jokainen itse sitä kaivatessaan, ja puuro keitellään vasta sitten, kun allekirjoittaneen silmät pysyvät auki). Kolmelta ravistellaan liharasioita. Ne on vielä jäässä. Rähmä. Täytetään tiskikone ja tyhjennetään pyykinpesukone.

Ja ohje kuuluu: Etsi paistinpannu. Mielellään iso. Todennäköisesti joudut taas tiskaamaan sen ennen käyttöä. Laita pannu hellan levylle, kiellä taaperoa tonkimasta roskista ja häädä koira pois jaloista. Laita levy päälle, pannulle voita. Ja voi takaisin kaappiin. Kiellä taaperoa säätämästä hellan levyjä. Häädä koira pois roskikselta. Kippaa jäiset lihat pannulle osittain sulaneen voin sekaan. Ruskista lihat. Lisää lihoihin suolaa siinä vaiheessa, kun viimeinenkin lihapala on sula, eli irronnut kavereistaan. Kuori samalla porkkanoita yksi per syöjä ja lohko porkkanat kivoiksi pätkiksi. Yleensä yhdestä porkkanasta tulee 3-4 pätkää. Kiellä taaperoa syömästä lohkoja. "Ota nyt sitte, mut vaan se yks!"

Ota uunivuoka. Laita sen pohjalle voita. Kippaa päälle ruskistetut lihat nesteineen (aina siihen pannulle jotain nestettä tulee). Heitä päälle porkkanalohkot. Etsi kaapista sipulit ja kiellä samalla taaperoa ottamasta uutta lohkoa vuoasta. Häädä koira pois keittiöstä. Sipuleita on jäljellä kolme, käytetään ne kaikki. Aloita sipulien kuoriminen. Olohuoneessa tapahtuu jotain huomiota vaativaa. Tarkista ja palaa takaisin sipuleihin. "Minne se yks meni, eikö niitä ollut kolme?" Löydä kolmas keittiön tasolta. Taapero on haukannut siitä palan. "Nam, anna lisää!" Kuori ja lohko sipulit (meillä sipulin lohko on suunnilleen 1/4 sipulia) ja heitä lohkot lihan ja porkkanoiden sekaan.

Lappaa vuokaan vettä sen verran, että kaikki peittyy. Tai edes melkein, jos vuokaan ei sovi vettä riittävästi. Kiellä samalla taaperoa juomasta vuoan reunasta. Ja viemästä sieltä porkkanoita ja sipuleita... raaoista lihoista puhumattakaan! "Näpit irti!" Lisää vuokaan vielä suolaa ja kokonaisia pippureita. Mustapippuri kai toimisi parhaiten, mutta kaapissa on vain maustepippureita. Niitä siis. Kourallinen.

Laita vuoka uuniin ja uuni päälle. Asteet on aina arpapeliä, tällä kertaa menee vaikkapa 175. Unohdetaan koko komeus uuniin ainakin puoleksitoista tunniksi, jonka jälkeen kuoritaan perunat ja keitetään ne. Tällä kertaa perunat ovat kypsiä, kun kattilasta on vesi loppu. Kaada loput vedet pois varmuuden vuoksi ja pelasta lihat uunista.

Ja hyvää tuli. Ja ruuan jämistä tuleekin näppärästi keitto huomiselle.