Juhannus ja ison porukan haasteellisuus

Kuinka monennen lapsen kohdalla elämä muuttui hankalaksi, kysyi lukija kommenteissa vastikään. Koska piti luopua koko porukan reissuista tai jokakesäisestä visiitistä huvipuistoon?

Pitkäänhän meillä oli seitsemänpaikkainen Murheenkryynini, joten kulkemisten puolesta elämä hankaloitui kuudennen lapsen kohdalla (tai oikeastaan viidennen, koska koira vie yhden paikan). Koko porukalla on kuitenkin menty sinne minne on tahdottu mennä auton pieneksi käymisen (ja sittemmin luopumisen) jälkeenkin. Ratkaisuna on mm. vuokrattu minibussi, järjestetty kimppakyytejä, liikutettu osaa porukasta julkisilla jne.

Tuota kuuluisaa jokakesäistä huvipuistoreissua meillä ei ole koskaan ollutkaan, se kun ei koskaan ole tuntunut pakolliselta tai tärkeältä.

Lapset kulkevat pääasiassa kierrätysvaatteissa, uutena ostetaan, mitä tarvitaan. Aika vähän tarvitaan. Meillä ei ole viimeisimpiä pelilaitteita, ei i-vempaimia, ei älypuhelinta joka käteen. Uusia leluja saa jouluna ja synttärinä. Eikä olla koskaan tehty ulkomaanmatkaa, ei olla käyty lasten kanssa edes risteilyllä. Köyhääkö? Ei musta.

Koko porukalla käytiin viimeksi juhannuksena uimassa (kävellen). Appiukon 60v-synttäreillä (vuokra-autolla). Piknikillä vappuna (kävellen). Monesta tekemisestä isot jo jättäytyy pois, kun ei välttämättä jaksa enää ihan jokainen juttu kiinnostaa. Ja monesta jutusta jätetään pienemmät pois, kun on isommille sopivaa. Joskus tekemään lähtee sekoitus isoa ja pientä, ketä nyt sattuu kotona olemaan tekemistä vailla. Seuraa löytyy aina.

Hankalaksi elämä ei ole käynyt minkään lapsiluvun jälkeen. Tavallaan tykkään, että tämä seitsemän on jopa paljon helpompi, kuin mitä oli kaksi tai vaikka neljä. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki eivät ole pieniä. Jokaiselle syliä kaipaavalle löytyy syli, ruoka tulee kymmenenkin litran kattilassa ja pesukone pyörii silloin kun sitä joutaa hoitamaan. Siinä missä neljänkin kanssa olin vain äiti, olen näiden lapsien mukana kasvanut ihmisenä olemaan muutakin. Nykyään kun odotan lapsia reissusta kotiin, en odota elämääni takaisin. Odotan vain lapsia.

Joskus tästä blogista saa ehkä turhankin ruusuisen kuvan suurperhe-elämästä, toisinaan täällä on pelkkää valitusta rankkuudesta. Mun näkemykseltä meidän perhe on vähän kuin Islannin futis-joukkue. Ei olla loistavia yksilöitä, mutta pelataan yhdessä ja katsotaan mihin se johtaa. Suuressa perheessä on pakko osata luopua "turhasta" kontrolloinnista ja luottaa siihen, että jokainen tekee osansa. Jos löysääminen on vaikeaa, voi olla, että iso perhe ei ole just sun juttu. Tai sitten voi olla, että käy kuin mulle ja löysäämisen oppii.

Meidän juhannukseen mahtui ihan tähtihetkiä useampia. Ensin torstain Lintsi-reissu (missä Esikoinen muuten oli samaan aikaan kaverinsa kanssa, menivät ja tulivat omassa tahdissaan julkisilla, nähtiin siellä ihan vain ohimennen). Viimeinen ja Rääpäle viettivät silloin aikaa Miehen vanhemmilla, ja kotiutuivat vasta lauantaina, joten huvipuistoreissulta kotiin jäi vain Mies ja Seiska... Perjantaina tehtiin Lyylin kanssa pitkä lenkki järven rantaan Seiskaa rattaissa työntäen (Esikoinen oli omissa riennoissaan, muut lapset jäi kotiin).

Lenkin jälkeen katsoin Toisen, Kirpun ja Täystuhon kanssa leffaa ("Hyiyökäidinvalinta" eli Prinsessapäiväkirjat 2), juotiin limpparia ja syötiin karkkeja.

Lauantaina käytiin koko porukka uimassa, Rääpäle muuttui kalaksi, Seiska söi hiekkaa rannalla.

Sunnuntaina tehtiin pienten kanssa kauppamatkalla leikkipuistovisiitti.

Ihan sellaista tavallista elämää ja pieniä hupeja siis. Mutta ihan parasta.

Kaksi yhden hinnalla

Yllätin tänään itseni ja löysin kolme maailman onnellisinta lasta. Aamukahvia juodessa sattui nimittäin silmiin mainos, joka lupasi linnanmäen rannekkeet kaksi yhden hinnalla vain tänään. Tartuin tilaisuuteen, sulloin Toisen, Kirpun ja Täystuhon laina-autoon ja kerroin määränpään vasta, kun oltiin jo hyvän matkaa liikkeellä. Teidän olisi pitänyt kuulla kiljunta.

Linnanmäki on mun lempipaikkoja, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Seurakin oli just eikä melkein kohdillaan, ja vaikka tätä suurta perhekokoa monessa kohtaa kiroaakin, niin tänään(kin) sen huomasin, että onhan tää meidän elämä oikeasti aivan mahtavaa.

lasten silmin

Kolme erimittaista lasta, kolmet eri toiveet, eikä yhtään, siis voitteko kuvitella ei yhtään, riitaa siitä, mitä laitteita kuljetaan, kuinka ja missä järjestyksessä.

Sää ei meitä suosinut, mutta se rakkaus noita kohtaan ja onnen tunne, joka päivästä näiden kolmen kanssa jäi, lämmittää enemmän kuin mihin mikään aurinko pystyisi.

Kotona odotti Mies Seiskan kanssa tiskit tiskattuina ja kämppä imuroituna. Oikeasti mä olen sanaton.

#Mekkokriisi

Pari viikkoa sitten kuohui somessa vasemmistonaisten keskuudessa puoluekokousmekko-kriisi. (Päätyi vissiin ihan Ylen uutisiin tai Iltalehteen tai johonkin, mitä noita nyt on). Mulla ei tällä kerralla moiseen kriisiin ollut aihetta, millä mä nyt näiden seitsemän keskeltä olisin itseni Ouluun repäissyt kokonaiseksi viikonlopuksi. Kenties kolmen vuoden päästä. Jos käy kunnia. Mekkokriisii-tartunnan sain kuitenkin.

Jokin aika sitten nimittäin suru hiipi salakavalasti paikallisosallistoomme. Ja mun mustista vaatteista ei kerta kaikkiaan mikään enää kestä päivänvaloa. Oli "pakko" hankkia mekko. Tiukkaa teki tunnustaa itselleen, että tästä tuli ihan kriisi. Vakavaluonteinen mekkokriisi. Voiko olla mekkokriisi suru-uutisten keskellä? Ja sitten älysin, että näinhän mä nää asiat aina hoidan, asioina. Kylmänä, kovana ulos ja käsittelen keskenäni.

Ja sitä paitsi, uuden juhlamekon ostin (okei, äiti osti mulle) viimeksi viisitoista vuotta sitten. Siis viisitoista! Onhan se jo vakavan luokan kriisi. Jos nainen ostaa mekkoa viidentoista vuoden välein, tällähän hei pitäis päästä ihan uutisten ykkös aiheeksi! (Viisastelijoille tiedoksi, kumpaakaan hääpukuani ei ole laskettu tähän, koska niitä ei sanan varsinaisessa merkityksessä ostettu. Eikä myöskään sitä roolitanssiaisasua, jos joku sen muistaa, vaikka se mekko onkin)

Mitä nainen siis on vuosien varrella juhliin pukenut?

Tumman vihreää, helma suunnilleen polviin. Omat kihlajaiset vuodelta 2011.

 Vanhojentanssit, mittojen mukaan tehty. Muutamat Ropeconit. Tämä kuva omista häistäni viiden vuoden takaa.

 Tavastia reilun vuoden takaa, Vasemmiston eduskuntavaalijuttuja. Meillä kaikilla oli niin mukavaa ja appiukolla erityisen hauskaa.

Mustaa. Mekkokriisin ratkaisu. Allekirjoittanut tosin sekä kirosi korkojaan koko illan, että kärsi Marilyn Monroe efektistä. Polvipituinen kellohelma ja alla tylliä, myrskytuuli nosti kivasti korviin.

Se viisitoista vuotta vanha mekko roikkuu kaapissa edelleen ja mahtuu edelleen, oli mulla päällä viimeksi viime syksynä ystäväni häissä. Vaan kas kun sattuu siltä illalta olemaan vain selfieitä eikä yhtään asukuvaa. Enkä mä halua ottaa kuvaa viidentoista vuoden takaisista kuvista. Vaikka olinkin silloin sekä nuori että nätti.

Miehellä homma on niin helppo, että pukee päälleen puvun. Tilaisuus kuin tilaisuus...

Vieraskynä: Leiriviikko

Esikoinen tarttui vieraskynään innoissaan heti kotiin palattuaan, Kuvat ovat yhtä lukuunottamatta Esikoisen kavereiden ottamia, ja lupa niiden julkaisuun on asianmukaisesti pyydetty. Olethan ystävällinen, etkä näiden nuortenkaan ottamia kuvia täältä luvatta vie.

Tänään aamulla leiribussi saapui noin klo: 8:00 kirkon edustalle. Kyydistä nousi monta väsynyttä lasta jotka hyvästelivät surullisina leirin aikana saaneet ystävänsä. Viimeisiä puhelinnumeroita vaihdettiin ja vilkutettiin niin pitkään kuin pystyi. Takana oli pitkä yö ja upea leiri josta riittäisi kerrottavaa kotiväellekin.

Lähdin leirille hakemaan muistoja ystävien kanssa ja tutkimaan lisää Lappia. Sunnuntaina, aikaisin aamulla innostuneet leiriläiset toivat painavia rinkkoja ja kasseja bussin ruumaan ja nousivat bussiin sisälle. Alkumatka meni hiljaisuudessa, sieltä täältä kuului supinaa ja sipinää, mutta muuten oli hiljaista. Pysähdyksiä tuli noin kolmen tunnin välein. Huoltoasemilla oli mahdollisuus ostaa jotain makeannälkään, mutta ohjaaja suositteli silti jättämään karkit kaupan hyllyille, jotta Lapista saisi jotain kivaa näytettäväksi kotona. Silti moni käytti rahansa jo menomatkalla ja sai katua sitä myöhemmin.

Heti ensimmäinen leiripäivä alkoi tunturin valloittamisella. Suunnitelmana oli kiivetä Kiilopään huipulle ja jatkaa siitä vielä matkaa eteenpäin. Näköalat olivat uskomattomat ja niitä jaksoi ihastella kauan. Kiilopään huipulla oli paljon kivikasoja ja innokkaimmat keräilijät saivat kivikokoelmaansa täydennystä. Pidimme evästauon ennen kuin jatkoimme matkaa. Kaivoin rinkkaani pitkään etsiäkseni ruokailuvälineeni, kunnes tajusin unohtaneeni ne telttaan pakatessani. Sain kuitenkin syötyä eväät sillä kaveri 2 lainasi minulle eväsrasiaansa keitolle ja toista sporkkia. Kaakao tuli juotua termospullon korkista.

Matka jatkui ja löysimme ison lumikasan. Joku innostui laskemaan mäkeä ja moni muukin tuli mukaan, minut mukaan laskien. Lainasimme eräältä leiriläiseltä jätesäkkiä että saisimme mahdollisimman kovat vauhdit ja vuorottelimme sen kanssa.

Laskin noin kuudetta kertaa, kun yhtäkkiä tajusin meneväni kiveä päin. Yritin pysäyttää, mutta en pystynyt ja pian olikin jo jalka mustelmilla. Nieleskelin kyyneleitä ja yritin päästä ylös onnistumatta. Kaveri 1 ja kaveri 2 taluttivat minut rinkalle ja kysyivät mitä tapahtui. Ohjaajakin huomasit punaiset silmäni ja tuli katsomaan tilannetta. Jalka oli turvonnut ja siinä oli iso mustelma. Todettiin, että en pystynyt kävelemään ja minut kannettiin kuningastuolissa takaisin Kiilopäälle. Yritin kävellä, mutta jalka tärisi niin paljon että en pysynyt edes pystyssä. Toinen ohjaajista päätti kantaa minut huimat 810 porrasta alas bussille repparissa.

Tiistaina pysyimme ainoastaan leirialueella. Teimme rastikierroksen ja askartelimme. Kyllä siinä huomasi, että keillä niitä kädentaitoja oli ja keillä ei. Meille keitettiin nuotiokahvia, josta osa tykkäsi ja toiset ei. Itse en niinkään välittänyt siitä mustana mutta maidon ja sokeripalan kanssa se oli hyvää. Huono tuurini ei loppunut jalkaonnettomuuteen vaan myös voiveistä vuollessa tapahtui pieni onnettomuus. Puukko osui sormenpäähän ja verta tuli… paljon. Itselläni verta oli vain käsissä mutta toisella ohjaajalla sitä oli melkein kaikissa vaatteissa, ea-kamoissa kuin myös tärkeissä papereissa. Istuin puupenkillä kalmankalpeana ja odotin, että minulle kerrottaisiin mitä tapahtuisi seuraavaksi. Käsi tärisi pahasti ja minuun sattui, mutta kyyneliä ei valunut. Olin shokissa.

Tämmösen paketin ne teki.

Bussikuski lähti kiidättämään meitä Saariselältä Ivaloon jossa minut päästettiin heti sisään. Voin rehellisesti sanoa, että siellä oli todella hyvää palvelua, johon en ollut tuollaisissa paikoissa tottunut. Muutaman millin (noin 3-4 mm) syvyinen haava liimattiin, jonka jälkeen se sidottiin. Haavassa ei muuta vikaa ollut, mutta se esti seuraavaan päivän saunaan ja uimaan menon joka ärsytti suunnattomasti.

Löydettiin lunta.

Leirin aikana tapahtui silti paljon kivoja asioita. Näimme poroja ja pääsimme jopa syöttämään niitä. Kävimme koskenrannassa ja kävelimme riippusillalla. Minä, kaveri 1 ja kaveri 2 pääsimme myöskin jakamaan iltapalaruokaa ja autoimme pienempiä.

Porotkin osaavat selfiet.

Rakastuin iltahartauksiin ja raamiksiin (=raamattuseikkailu). Olisin halunnut jäädä leirille vielä viikoksi. Kuunnella iltaisin papin puhetta ja laulaa mukana Tilkkutäkkiä. Leirin loppuessa tajusin etten ikinä tulisi jättämään Lappia, vaan palaisin sinne uudestaan ja uudestaan. Rauhoittuisin hetken luonnossa ja kuuntelisin kosken kohinaa. Tajusin myös että kristittynä oleminen oli minulle yllättävän tärkeä asia. Pienen pienet asiat kuten iltahartaudet merkitsivät minulle enemmän kuin muille. Ne olivat minulle se hetki rauhoittua ja ajatella hieman tarkemmin. Tämän Lapin leirin tulisin muistamaan aina.

Jos sinä haluat tämän blogin vieraskynä-paikan, ota yhteyttä ja kerro ideasi :)

Hyppää, hyppää!

Kesä ja pienen rahan kesäpuuhat ovat täällä ja käynnissä täydellä tehollaan. Monen monta meidän (ja lasten) tekemistä kyllä mahdollistaa lähipiirimme, koska onhan se nyt ihan taivaan tosi, ettei yhdestä lompakosta revitä kovin kummoista ylimääräistä kesää(kään) varten.

Esikoinen on kuluvalla viikolla omalla reissullaan pohjoisessa, jutellaan siitä enemmän, kunhan saadaan tyttö hengissä kotiin kertomaan, paljonko sopii kertoa ja löytyykö kuvitusta. Heittäydytään vaikka hurjiksi ja pyydetään sitä vieraskynäilijäksi.

Kirppu ja Toinen saivat lahjaksi ratsastusleirin, miehenpuolen suku sen maksut ja muut järjestelyt olivat jotenkin junailleet. Ihan mieletön juttu sikäli, ettei oikeasti meidän lompakosta tuollaiseen helposti rahoja revittäisi.

Kirppu ja Toinen ovat säännöllisen epäsäännölliset käyneet aiemminkin ratsastamassa. Yllätyin kuitenkin melkoisesti nähdessäni kuvan Toisesta. Mulla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, että poika oikeasti tietäisi, mitä siellä hevosen selässä pitäisi tehdä. Vaan näyttää tietävän.

Kuva Elisa Kolhonen, HS-talli

Kuva Elisa Kolhonen, HS-talli

Neljän pienimmäisen kanssa hengaillaan sitten tämä viikko ihan keskenämme, ja täytyy myöntää, että kiirettä piisaa. Pohdin vielä, uskaltautuisinko noiden neljän kanssa Linnanmäen ilmaiskieputtimiin tai vaikka Korkeasaareen, mutta saattaa hyvinkin olla, ettei selvitä lähintä leikkipuistoa kauemmaksi.

Ennen tämän viikon leirejä on lasten kanssa mm. ulkoilutettu koiraa.

Lyylille hankittiin alkuvuodesta kuonopanta helpottamaan hallintaa, kun iso maha ja liukkaus yhdistettynä vetävään ja poukkoilevaan koiraan oli todellinen riski. Nyt Lyyli kulkee remmissä jo melkein kuin enkeli, niin että kuonopannan kanssa sitä voi valvotusti Esikoinenkin taluttaa.

Isojen nyt loistaessa poissaolollaan hankittiin vielä pojille miekat (huimat 3,99 €/kpl) puukeppien tilalle siinä toivossa, että silmät säästyisivät.

Eiköhän näillä eväillä päästä kesää eteenpäin, ja luulisi, että kun koulussa syksyllä kysytään, mitä kesällä on tehty, riittäisi taas vastauksia. Vaikkei surffatakaan koralleilla Australiassa.

Miten te saatte lapset nukkumaan?

Säännöllisin väliajoin jotkut meidän perheen käytännöistä tuntuvat herättävän ihmetystä, kummastusta ja hämmennystä. Nukkuminen on maito- ja pyykkimäärän jälkeen varmasti kysytyimpiä arkiasioita.

Miten teillä nukutaan? Nukutaanko teillä? Eikö ole nukkumaanmenoaika aika aikainen? Miten te saatte ne ajoissa nukkumaan? Mun kohdalle ei sentään ole osunut kysymystä siitä. onko jokaisella lapsella oma sänky, senkin on huhun mukaan joku suurperheellinen kuullut.

Vuositolkulla olen ajatellut, että lasten (ja aikuistenkin) kanssa kaikki lähtee siitä, että jokaisella on mahdollisuus nukkua riittävästi. Tämän turvaksi meillä siis tosiaankin on nukkumaanmenoajat, oli jo yhden lapsen kanssa. Miten meillä siis nukutaan ja nukutetaan nyt? (Juu ei sitten välttämättä mene näin kuukauden tai kahden päästä, koska elämä on jatkuvaa muutosta)

Ilta unihommineen alkaa meillä seitsemältä, viimeistään puoli kahdeksan. Tavoitteena on, että kahdeksaan mennessä omissa sängyissään ovat Rääpäle, Viimeinen ja Täystuho. Leikeille annetaan suunnilleen vartin lopettamisaika, sänkyjen kunto tarkastetaan, jos sitä ei aiemmin päivällä ole ehditty tehdä, yövaatteet etsitään olohuoneeseen riviin, metsästetään Rääpäleen kadonnut maitopullo ja Täystuhon sekä Viimeisen vesipullot. Täytetään pullot keittiöön odottamaan. Ensin käy iltapesuillaan Rääpäle ja Rääpälettä rasvaillaan samaan aikaan kuin kahden muun hampaita pestään. Kaikille kolmelle puetaan yökkärit enemmällä tai vähemmällä taistelulla ja kaikki kolme komennetaan pulloineen omiin sänkyihinsä ja peitellään niihin.

Tässä kohtaa mä rupean metsästämään villasukan tekelettäni ja iltasatukirjaa, ne löydettyäni menen lukemaan pojille iltasatua. Parhaillaan meillä on menossa Taru Sormusten Herrasta... Viimeinen nukahtaa jo lukemisen aikana, Rääpäle melko nopeasti, kun laitan kirjan pois ja vaihdan villasukkaan (liekö puikkojen kilinällä unettava vaikutus) ja Täystuho joskus ennen Rääpälettä, joskus jälkeen. Jos Täystuho on hereillä vielä, kun Rääpäle nukahtaa, ojennan hänelle oman kirjan selailtavaksi ja poistun huoneesta omiin hommiini. Normaalisti pojat ovat tajukankaalla noin puoli yhdeksän, joskus aiemmin, joskus vasta tuntia myöhemmin.

Kyllä, meillä lapset tosiaan pysyvät sängyissään. Eikä tästä tarvitse käydä mitään painia. Enää.

Yhdeksältä unihommiinsa siirtyy Kirppu ja Toinen. Katsovat itse kellosta (yleensä), käyvät pesemässä hampaansa ja poistuvat omiin huoneisiinsa huudellen hyvät yöt matkalla.

Kymmeneltä saman tekee Esikoinen.

Seiska ryhtyy yöunilleen puolen kymmenen ja puolen yhden välillä ihan tähtien asennosta riippuen. Periaatteena se, että vauvavuoden saa elellä ihan omassa rytmissään, nukkua kun nukuttaa kelloon katsomatta ja sitten siirrytään pienten nukkumaanmenoaikaan.

Joskus meillä nukutaan ja toisinaan ei, on öitä että kertaakaan ei tarvitse herätä ja niitä jolloin ei kertaakaan ehdi nukahtaa. Kaiken aikaa herätysten määrä kuitenkin vähenee.

Ja mitä siihen aikaiseen nukkumaanmenoon tulee, silloinhan ne lapset kannattaa laittaa nukkumaan, kun niitä väsyttää.Yliväsyneitä tai pirteitä ei saa nukahtamaan millään. Ja sitä paitsi. Pitää olla sääntöjä, että voi olla poikkeuksia. Mitään ei ole hakattu kiveen, joten tilanteen salliessa voi valvoa pidempään (tai joutua sänkyyn aiemmin...)

Nukkumaanmenoajat tarjoaa kuitenkin aikuisillekin mahdollisuuden hengittää hetken ja ehkä jopa ajatella edes yhden ajatuksen päivässä alusta loppuun ilman keskeytyksiä. Porrastuksella vältetään vessaruuhka (niitä kun on vain kaksi) ja tarjotaan myös isommille aikaa ilman pienempiä. Ihan kätevää.

Miten teillä nukutaan ja nukutetaan?

Ykköset ylle

Kevään juhlat ovat ohi ja siten olen tietysti tyypilliseen tapaani juhlavaatekeskustelusta pahasti myöhässä. Törmäsin kuitenkin Vauva-lehden Aihevapaalla (missäpä muuallakaan) keskusteluun lasten juhlapukeutumisesta.

Olen kotoani saamin opein pyrkinyt lähestymään niin lasten juhlapukeutumista kuin omaanikin. Ohjeeksi olen saanut, että perhejuhliin päälle sellaista, minkä kanssa kehtaa olla sadan vieraan keskellä. Satapäisistä perhejuhlista on tosin vierähtänyt jo hetki aikaa (pikkusiskoni ristiäisissä oli läsnä 75 henkeä, ja hänen rippijuhlissaan taidettiin päästä suunnilleen samoihin).

Tässäpä nyt simppeli ohje juhlatilaisuuksiin pukeutumisen avuksi, olkaatte hyvä.

1. Häät ja hautajaiset.

Lue kutsu ja noudata annettua pukeutumiskoodia häissä. Myös kutsuttujen lasten osalta. Hautajaisiin aikuisille mustaa (jollei erikseen ole muuta pyydetty) ja lapsille hillittyä, muttei välttämättä mustaa (perinteen mukaan pikkulapsia ei kuulemma pueta mustiin, mutta aika velmulle näyttän itse valokuvissa viiden vanhana kukkamekossa...)

Täystuho häihin lähdössä. Kelpaisi hautajaisiinkin.

Poikien asustus on helppo, tummat suorat housut (häihin kyllä kelpaisi vaaleatkin), kauluspaita, liivi (jos kaapista löytyy), kraka tai rusetti, pikkutakki, jos sellainen on (meillä ei ole ja hankin kullekin sen rippijuhliinsa). Mustat pikkukengät. Tai lenkkarit ja toivotaan, ettei kukaan huomannut...

Tytöt on vaikeampia. Hautajaisiin meillä on tytöt pieninä puettu valkoisiin paitoihin ja mustiin tai tummansinisiin liivimekkoihin. Myöhemmin on ollut käytössä joko musta mekko tai valkoinen paita ja musta hame yhdistelmä. Ripille pääsyn jälkeen saavat (joutuvat) siirtymään aikuisten etikettiin, hautajaisiin puetaan mustaa ja polvet sekä olkapäät peittävää, ellei muuta ole toivottu omaisten osalta.

Lasten häämuotia. Huomaa Täystuhon Kuomat.

2. Ristiäiset ja rippijuhlat, valmistujaiset, koulun juhlat

Pojille suorat housut tai ehjät, puhtaat ja muutenkin siistit farkut sekä kauluspaita, tytöille periaatteessa polvet ja olkapäät peittävää, värillä ei väliä.

Esikoinen Seiskan ristiäisissä

Kirppu Rääpäleen ristiäisissä

3. Synttärit, nimpparit ja muut kissanristiäiset

Kunhan on ehjää ja puhdasta, mieluummin muuta kuin verkkarit, mutta nekin menee. Kavereiden synttäreille vaatteet juhlapaikan mukaan (hoploppeihin ei mennä ykköset yllä, keilata ei korkkareissa jne.)

Halloween-teemaa

Aikuisten juhlapukeutuminen onkin sitten kokonaan toinen tarina. Parhaillaan poden vakavaa mekkokriisiä, johon palataan tuonnempana.

Miten teillä puetaan lapset juhliin?

Kesä ikuinen

Väittivät tänään koulujen kevätjuhlissa loman alkavan. Njoo, onhan se loma lapsille. Suvivirret on nyt tältä keväältä veisattu, ja syksyn haasteet kaukana edessä. Uskomatonta, että syksyllä meillä on täällä kasi-, kuudes- ja neljäsluokkalaiset sekä eskari. Aika kuluu.

Hiljainen on ulappa

mä katson veden pintaa

Ja toivon et tän hetken saan

talven tullen vielä muistaa.

Viileä on syksyn sää

kylmyys yllättää

Ei riitä enää paita tää

takki täytyy niskaan heittää.

Kunpa voisi olla kesä ikuinen

ja minäkin taas saisin olla poika pikkuinen

Paljain jaloin kulkisin mä hiekkatiellä aamuisin

Ja olisin niin kuin silloinkin.

Raikkaan ilman tuoksu vie

muistot lapsuusaikaan

Kesät tuntui pidemmiltä

juostiin pellon laitaa

Tuuli hiljaa voimistuu

On vielä valoisaa

Portit lapsuusmaailmaan

muistoissani auki saan

Kunpa voisi olla kesä ikuinen

ja minäkin taas saisin olla poika pikkuinen

Paljain jaloin kulkisin mä hiekkatiellä aamuisin

Ja olisin niin kuin silloinkin.

(Neljänsuora: Kesä ikuinen)

Ihmisten puolue

Näin useamman puolueen puoluekokouksen kynnyksellä olen huomannut jälleen kerran pohtivani, miten paljon helpompaa politiikasta keskusteleminen ihmisten kanssa on ilman puolueiden keskustelijoihin lyömiä leimoja. Keskustelun suunta on päivän selvä heti siitä hetkestä, kun keskustelukumppanin puoluekanta on selvillä. Vasemmisto nyt vain tahtoo ottaa holtittomasti velkaa. Keskustaa nyt ei muu kiinnosta kuin maaseudun hyvinvointi. Kokoomus taas yrittää vain kasvattaa omaan taskuun tippuvia osinkojaan köyhän selkänahasta, SDP keskittyy vain syyttämään kokoomusta osinkojen rohmuamista ja vetää itse ay-liikkeen vuokrarahat taskuihinsa, vihreät näpertelee ituhippihommia ja kuka nyt KD:ta vakavasti ottais, Päivi kuitenkin kieltää kaiken. Perussuomalaisilla ei muuta tahtotilaa enää ole kuin vetää rajat kiinni.

Ennen kuin tuttavapiirini meni hankkimaan puolueiden jäsenkirjat, kukin omansa, meillä oli mielekkäitä keskusteluja, pitkiä ja syvää luotaavia. On keskusteltu vaikeista aiheista, maahanmuutosta, työntekijän ja työnantajan asemasta, aluepolitiikasta ja tasa-arvosta. On oltu eri mieltä monesta asiasta, perusteltu näkemyksiä, kuunneltu toisen perusteluja. Lopulta on kuhunkin asiaan löydetty näkökulma, josta jokainen keskustelija on voinut sanoa, että juuri noin mä tästä ajattelen, kaikki samalla tavoin. Taivas, mulla on oikeasti ikävä noita keskusteluja. Melkein niin ikävä, että olisin valmis lakkauttamaan kaikki puolueet Suomesta saadakseni nuo keskustelut takaisin.

On ihan eri asia keskustella siellä oman puolueen sisällä siitä, millä linjalla me nyt halutaankaan tämäkin asia vetää, kenen naama tähän nyt keulakuvaksi parhaimmin sopisi ja kuka viestin mediaseksikkäimmin ulos antaisi. Sanoinko jo, mä todella kaipaan takaisin niitä keskusteluja, missä jokainen oli avoimesti ja perustellen omaa mieltään. Niissä keskusteluissa rakennetaan tulevaisuutta parhaimmillaan.

Voisin helposti perustella sadalla eri tavalla oman puoluevalintani. Yhtä helposti voisin sadalla tavalla osoittaa ihan itsekin, miksi olen väärässä paikassa. Uskon monen muunkin ajattelevan omasta puolueestaan samoin. Voitaisiko nyt siis kömpiä ylös poteroistamme ja katsoa ihan uusin silmin, kuka vastaväittelijänä tällä kertaa onkaan? Keskustella taas ja vihdoin asioista, eikä puolueiden yleistetyistä linjauksista? Se on nimittäin niin, että jos haluaisin tietää keskustelukumppanini puolueen ajatukset asiasta en kysyisi keskustelukumppanini näkemystä vaan puolueen linjauksia.

Luin tänään uutisen, missä kerrotiin sosiaalityöntekijöiden olevan vakavasti huolissaan siitä, kuka opettaa naisparin pojan pissimään niin kuin miehet pissii. Muutama asia tuli mieleen heti: 1) On se vaan hyvä, ettei sosiaalityöntekijöillä ole sen suurempia huolenaiheita, 2) Olen vakavasti huolissani Suomen sosiaalityöntekijöiden koulutuksen laadusta ja maalaisjärjen puutteesta ja 3) Kukahan noi mun pojat opettais pissimään niin kuin miehet pissii, ärsyttää jatkuva seinien ja nurkkien pesu? 4) Sateenkaarilanka on mulle silti liikaa villasukkiin, vaikka ois kuin nätti.

Silti mä väitän olevani oikeassa puolueessa. Yhdet yrittää sovittaa tähän kommunistin, toiset feministin ja kolmannet humanistin leimaa. Mä taas ajattelen, että ihan on ihmisten puolue tämä. Ihmisen etuja ajamassa ja ne jokaiselle ihmiselle vaatimassa. Ihmisten puolue, jossa ihmisenä on hyvä olla.