Riittävän monta lasta

Aika ajoin tulee edelleen puhetta lapsiluvusta, joskus keskustelut käydään vain asiatasolla (viime vuoden syntyvyys oli nälkävuosien tasoa), toisinaan tai oikeastaan tavallisesti kuitenkin keskustellaan siitä, montako lasta kukakin haluaisi ja montako niitä sitten loppuviimeksi on hankkinut, perusteluineen tietenkin.

Nyt kun lapsilukuni on justiinsa täsmälleen selvä (jos ei käsittämätöntä ja ei-toivottua ihmettä tapahdu), voin hyvin analysoida omia ajatuksiani tästä lapsiluvusta, sen kohtaamisesta lapsettomien aikojen ajatukseen ideaalisesta lapsiluvusta ja syistä kaiken takana. Olen toki pohtinut lapsilukuani ennenkin, esimerkiksi täällä.

Täystuho

Olen siis aina halunnut useamman lapsen, ennen ensimmäistäkään tosin ajattelin että kolme tai neljä olisi hyvä määrä, itselläni on kolme pikkusiskoa ja sellainen määrä lapsia tuntui näin tavallaan oikealta. Ajoitusta sen sijaan en pysähtynyt pohtimaan koskaan ja monta vuotta olenkin hokenut, että se joka ajattelee loppuun asti, jättää lapset tekemättä.

Kolmannen jälkeen jälkitarkastuksessa lääkäri kauniisti kehoitti joko lopettamaan siihen tai ainakin pitämään selkeästi pitemmän tauon. Kroppa meni rikki, selkä hajosi, polvet turposi ja jokainen nivel särki. Mitään syytä ei löydetty etsinnöistä huolimatta.

Kirppu

Neljäs sinällään oli puhdas vahinko, ajoitus monessa mielessä surkea. Sain kaksi viivaa tikkuun valmistumistani seuraavana iltana. Monta, todella monta asiaa voin unohtaa, paljon voin antaa anteeksi, mutta edelleen voin kuulla ne jäätävät sanat: "Sä et voi koskaan tietää jäänkö sun vai lapsen takia." En ikinä uskonut pärjääväni yksin neljän kanssa, harkitsin aborttia vakavasti ihan viimeiseen saakka ja lopulta totesin, että kävi miten kävi, aborttia en omalletunnolleni ota. Nelikon isä ei lopulta jäänyt meidän kummankaan vuoksi, mutta minä haaveilin vielä viidennestä viimeiseksi.

Viimeinen

Allekirjoitan väitteen, että loppu on vain alku uudelle seikkailulle. Vanha tuttavapiiri järkyttyi nopeudesta, jolla asiat eron jälkeen tapahtuivat. Voi olla tietysti, että olisi ollut helpompaa tai ainakin viisaampaa nuolla tovin haavoja eron jälkeen yksin, mutta elämä tempasi mut mukaansa. Viimeisellä ja Täystuholla on ikäeroa 2,5v.

Mies puhui alusta saakka kolmesta omasta pojasta. Minä puolestaan kehotin kerran toisensa jälkeen laskemaan, kuinka monta on neljä plus kolme.

Toinen

Kuudetta odottaessa oli kirkkaana mielessä niin neljännen kuin viidennenkin raskauden vaikeus, ja otin neuvolassa puheeksi lähetteen sterilisaatioon. Koko raskausajan, ohi jälkitarkastuksenkin sain lähetteestä jankuttaa, aina luvattiin, että seuraavalla kerralla sitten, kun nyt ei ole aikaa tehdä tarvittavia papereita. Lopulta siihen ei ollut aikaa jälkitarkastuksessakaan vaikka niin oli nimenomaisesti sovittu. Kuukautta myöhemmin ehkäisyneuvolan lääkäri lopulta kirjoitti lähetteen, ja olen odottanut soittoa sairaalasta lääkäriltä jo lokakuusta 2014.

Tässä me ollaan ihan jokainen

Seitsemäs ei koskaan kuulunut suunnitelmiin, ei siksi, etteikö meille lisää lapsia mahtuisi, vaan siksi, että kroppani oli jo sanonut yhteistyösopimuksen irti. Seitsemäs raskaus oli juuri niin hirveä, kuin etukäteen pelkäsinkin. Mutta. Helmikuun alusta lähtien (silloin lääkärit vihdoin katsoivat jo aiemmin puhtaaksi toteamiaan labroja uudelleen) on näyttänyt pahasti siltä, että tämä seitsemäs annettiin meille syystä. Näyttää siis siltä, että tuo Seiska tullessaan kuitenkin pelasti mun hengen tai antoi ainakin jatkoajan.

Sterilisaatio on vihdoin viimein tehty. Eikä se henkisellä puolella tunnu kerrassaan miltään. Tiedän varmasti, että koskaan ikinä missään olosuhteissa en halua olla raskaana. Ja se, etten halua olla raskaana, tarkoittaa luonnollisesti sitä, että lapsiluku on tässä heittipä elämä eteen mitä hyvänsä. Ja näin on hyvä.

Operaatio itsessään oli nopea, parikymmentä minuuttia untenmailla, sentin haava navassa ja klipsit paikoillaan. Nukutuksesta mä herään helposti (tai heräisin, jos ei olisi niin jäätäviä univelkoja), pahoinvoinnista tms. en noista lääkkeistä kärsi, ja kipeämpikin olen ollut monesti kuin mitä tämän operaation jäljiltä.
---

Labra vei aamulla taas kahdeksan putkea verta, google kertoi verestä etsittävän kaikkea mahdollista vitamiinitasoista keliakian kautta syöpään. Ensi viikolla olisi vihdoin lääkäriaika, edellisen kerran olen näissä merkeissä saanut lääkäriltä mitään järkeenkäypää selvitystä puoli tuntia ennen synnytyksen käynnistyksen aloittamista... Sitä vois jopa sanoa, että meidän sairaanhoito on aika heitteillejättöä, kun googlella joutuu selvittämään, mitä tutkitaan.

Kotitalousvähennys on uusavuttoman etuus

On ollut ihan jännä viikko. Alkuviikon hartaasti odotetun leikkurikeikan jäljiltä pienten hoito on ollut vähintään luovaa nosteluita vältellessä, parhaimmillaan sain Seiskan itse lavuaarille pesua varten, vahingossa laskin mukulan mahalleen lavuaarin pohjalle enkä sitten saanutkaan raasua sieltä enää pois...
Terassin ovea on pamautettu kerran liikaa ja lasi lopulta luovutti ja halkesi kahtia. Yhden vakuutusyhtiön ystävällisesti kerrottua, etteivät tällaisia lapsiperheessä tapahtuvia äkillisiä ja ennalta-arvaamattomia vahinkoja korvaa päädyin vaihtamaan vakuutusyhtiötä. Nyt pitäisi kotivakuutuksen kattaa omatkin ikkunat naapureiden ikkunoiden lisäksi. Ja varmemmaksi vakuudeksi päivitin lasten tapaturmavakuutuksetkin, jos ne sitten pesismailoillaan hutkisivat kuitenkin toisiaan ikkunoiden sijaan. Positiivista tässä haljenneessa lasissa lienee se, että edellisestä ikkunanpesusta olikin jo vierähtänyt tovi, ja nyt vältyn tämän kerran ikkunanpesulta. Harmillisesti tälle yhden ikkunanpesun välttelylle tuli yli kolmensadan hintalappu. Sais varmaan siihen rahaan pesetettyä koko huushollin ikkunat ja vielä peilitkin...
Sähkömieskin kävi katsomassa, mikä ihme se on, ettei vessan valot ehdi syttymään siinä ajassa mikä peruspissiäiseltä menee nurkkaan osumisessa pöntön sijaan, korjaamassa yhden hajonneen pistorasian, painamassa toisesta lauenneen vikavirtasuojauksen takaisin toimivaksi malliksi ja vieläpä liimaamassa yhden valokatkaisijan takaisin seinään kiinni. Hajonnutta pistorasiaa lukuunottamatta kaiken olis voinut tehdä näistäkin töistä itse, jos olisi ollut tieto ja osaaminen... Muthei. Onneks työn hinnan voi vielä kannella verottajalle ja ottaa itselleen uusavuttomuudestaan edes kotitalousvähennyksen.
Kyllä niin en ole käytännönihminen saatika kätevä emäntä. Vaikkei sitä kukaan lapsiluvun kuullessaan uskokaan.
Jotta mitäs teille? Mä keskityn ihan kirjaimellisesti täällä tuijottamaan omaa napaani, sen yläpuolelle kun näyttää muodostuvan toinen samanlainen ja ympärillä on ihan ison ihmisen kämmenenkokoinen mustelma. Lucky number seven ja siihen se jää.

Juhlasuunnitelmia

Sen on tässä huomannut, että koko tämä vuosi on pohdiskeltu ihan samoja teemoja aina uudestaan. Pysyn linjassa nytkin, koska nämä teemat nyt sattuvat muodostamaan meidän arjen.

Kirppu saa vihdoin silikoniyöhärpäkkeen suuhunsa purentaa korjaamaan kesäkuun lopussa. On tätä odotettu pitkään ja hartaasti. Suuhygienisti näytti vekottimen mulle ohimennen, kun käytin Täystuhoa ylimääräisen kerran tarkistettavana. Isosisarusten purentaongelmien takia Täystuho on nyt isketty tehotarkkailuun hampaidensa osalta.

Itse puolestani suunnittelen kovasti No more babies-pirskeiden järjestämistä, koska mikä tahansa syy kelpaa juhlimiselle ja sehän on ihan syistä paras. Keskiviikkona vihdoin puhuin lääkärin kanssa sterilisaatiosta puhelimessa, sovittiin tekotapa ja pääsin leikkurijonoon. Väitin jo aikaa sitten olevani aika lailla jonon kärjessä... ja näin nyt näyttäisi olleen. Eilen torstaina nimittäin soi puhelin ja operaatio olisi edessä maanantaina. Aivan loistavaa!

Eipä tänne muuten mitään uutta tai ihmeellistä, aurinko paistaa, lapset viihtyy pihalla ja pyykki kuivuu terassilla nopeammin kuin kerkiää pestä.

Aina on hyvä ilma pulkkailla

Seiska on nyt kolmikuinen, ihan päivälleen. Käytiin eilen neuvolassa, painoa on vajaat kuusi kiloa, pituutta melkein 62 senttiä. On niin keskivertovauva keskikäyrällä, ettei meillä moista ole ennen nähty. Se nauraa katossa leikkivälle auringolle ja kiertää lattialla napansa ympäri hetkessä.

Toinen palasi juuri yhden yön minileirikoulustansa ja hauskaa vaikutti olleen. Lähtivät reissuun polkupyörillä ja ilmeisesti osan matkasta taittoivat kirkkoveneillä. Leirikoulu järjestettiin ja rahoitettiin melkoisella kiireellä, sillä vasta viime syksynä jollakulla vanhemmista välähti tämän luokan olevan kasassa viimeistä vuotta. Kuudennelle luokalle tämä luokka todennäköisesti hajotetaan, ja joka tapauksessa kuudes luokka ei ole enää samoissa tiloissa, vaan kutosten tilat ovat jo yläkoulun puolella.

Täällä on kahlattu läpi ihan tavan täyttä elämää.

Täystuho, Rääpäle ja Viimeinen vasemmalta oikealle

Vappu oli mielenkiintoinen, aattona lähdin kera kuuden muksun (Esikoinen jäi valmistautumaan omiin hippaloihinsa) juhlistamaan ystävän synttäreitä. Kolme pienintä sulloin rattaisiin ja kolme isompaa palloili irto-osina vierellä. Kotiinlähdön koittaessa sattui sellainen hupsis. Neljälle ipanalle järjestyi ihan yllätysautokyyti toiselta ihanalta ihmiseltä, ohjeistin Toisen huolehtimaan, että Toinen, Kirppu, Täystuho ja Viimeinen myös nousevat luvattuun kyytiin ja lähdin itse kävelemään kotiin Rääpäleen ja Seiskan kanssa.

Hetkeä myöhemmin soi puhelin: "Mihinkäs kyytiin tämän Viimeisen pitikään mennä?" Juust so. Viimeinen oli ilmoittanut, ettei ainakaan Toisen kanssa lähde yhtään mihinkään, ja Toinen oli siihen tuumannut, että selvä, ei väkisin, ja painellut ulos seurassaan Kirppu ja Täystuho Viimeisen jäädessä eteiseen parkumaan.

Käännyin sitten ympäri hakemaan sen järin surkean pienen unohdetun otuksen. Huono äiti toki ottaa tapauksesta täyden vastuun. Ei olisi pitänyt lähteä edeltä, olisi pitänyt odottaa, että kyytiläiset pääsevät lähtemään... Yhtäkaikki, Viimeinen sai varmasti elämänsä oppitunnin lähdettäessä pelleilystä.

Vappupäivää vietettiin piknikillä puistossa puolueen teltalla. Kuuden muksun kanssa sinnekin lähdin, Seiska kiersi siellä sylipallona ja muutkin pysyivät hyvässä tallessa. Esikoinenkin ilmestyi paikalle. Oli kivaa ja aurinko paistoi.

Esikoinen on saanut nukkumaanmenoaikaansa tunnin pidennyksen (koska vessajono), ja nauttii nykyisellään illoista kymmeneen saakka Lyylin kanssa sohvalla. Huomatkaa vappuvärillä pinkiksi vedetyt hiukset.

Aurinko ja lämmin on kiva. Pyykki kuivuu ulkona narulla hetkessä. Ja pulkkailu on taas mahdollista.

Jep. Rääpäle bongasi ihan koko pulkallisen sadevettä takapihalta...

Ja niinhän se menee, että missä vesi, siellä Rääpäle. Kaipa sitä olisi pitänyt kieltää, mutta oli liian kiire nauruun tikahtumisessa.