Tänään aamulla leiribussi saapui noin klo: 8:00 kirkon edustalle. Kyydistä nousi monta väsynyttä lasta jotka hyvästelivät surullisina leirin aikana saaneet ystävänsä. Viimeisiä puhelinnumeroita vaihdettiin ja vilkutettiin niin pitkään kuin pystyi. Takana oli pitkä yö ja upea leiri josta riittäisi kerrottavaa kotiväellekin.
Lähdin leirille hakemaan muistoja ystävien kanssa ja tutkimaan lisää Lappia. Sunnuntaina, aikaisin aamulla innostuneet leiriläiset toivat painavia rinkkoja ja kasseja bussin ruumaan ja nousivat bussiin sisälle. Alkumatka meni hiljaisuudessa, sieltä täältä kuului supinaa ja sipinää, mutta muuten oli hiljaista. Pysähdyksiä tuli noin kolmen tunnin välein. Huoltoasemilla oli mahdollisuus ostaa jotain makeannälkään, mutta ohjaaja suositteli silti jättämään karkit kaupan hyllyille, jotta Lapista saisi jotain kivaa näytettäväksi kotona. Silti moni käytti rahansa jo menomatkalla ja sai katua sitä myöhemmin.
Heti ensimmäinen leiripäivä alkoi tunturin valloittamisella. Suunnitelmana oli kiivetä Kiilopään huipulle ja jatkaa siitä vielä matkaa eteenpäin. Näköalat olivat uskomattomat ja niitä jaksoi ihastella kauan. Kiilopään huipulla oli paljon kivikasoja ja innokkaimmat keräilijät saivat kivikokoelmaansa täydennystä. Pidimme evästauon ennen kuin jatkoimme matkaa. Kaivoin rinkkaani pitkään etsiäkseni ruokailuvälineeni, kunnes tajusin unohtaneeni ne telttaan pakatessani. Sain kuitenkin syötyä eväät sillä kaveri 2 lainasi minulle eväsrasiaansa keitolle ja toista sporkkia. Kaakao tuli juotua termospullon korkista.
Matka jatkui ja löysimme ison lumikasan. Joku innostui laskemaan mäkeä ja moni muukin tuli mukaan, minut mukaan laskien. Lainasimme eräältä leiriläiseltä jätesäkkiä että saisimme mahdollisimman kovat vauhdit ja vuorottelimme sen kanssa.
Laskin noin kuudetta kertaa, kun yhtäkkiä tajusin meneväni kiveä päin. Yritin pysäyttää, mutta en pystynyt ja pian olikin jo jalka mustelmilla. Nieleskelin kyyneleitä ja yritin päästä ylös onnistumatta. Kaveri 1 ja kaveri 2 taluttivat minut rinkalle ja kysyivät mitä tapahtui. Ohjaajakin huomasit punaiset silmäni ja tuli katsomaan tilannetta. Jalka oli turvonnut ja siinä oli iso mustelma. Todettiin, että en pystynyt kävelemään ja minut kannettiin kuningastuolissa takaisin Kiilopäälle. Yritin kävellä, mutta jalka tärisi niin paljon että en pysynyt edes pystyssä. Toinen ohjaajista päätti kantaa minut huimat 810 porrasta alas bussille repparissa.
Tiistaina pysyimme ainoastaan leirialueella. Teimme rastikierroksen ja askartelimme. Kyllä siinä huomasi, että keillä niitä kädentaitoja oli ja keillä ei. Meille keitettiin nuotiokahvia, josta osa tykkäsi ja toiset ei. Itse en niinkään välittänyt siitä mustana mutta maidon ja sokeripalan kanssa se oli hyvää. Huono tuurini ei loppunut jalkaonnettomuuteen vaan myös voiveistä vuollessa tapahtui pieni onnettomuus. Puukko osui sormenpäähän ja verta tuli… paljon. Itselläni verta oli vain käsissä mutta toisella ohjaajalla sitä oli melkein kaikissa vaatteissa, ea-kamoissa kuin myös tärkeissä papereissa. Istuin puupenkillä kalmankalpeana ja odotin, että minulle kerrottaisiin mitä tapahtuisi seuraavaksi. Käsi tärisi pahasti ja minuun sattui, mutta kyyneliä ei valunut. Olin shokissa.
 |
| Tämmösen paketin ne teki. |
Bussikuski lähti kiidättämään meitä Saariselältä Ivaloon jossa minut päästettiin heti sisään. Voin rehellisesti sanoa, että siellä oli todella hyvää palvelua, johon en ollut tuollaisissa paikoissa tottunut. Muutaman millin (noin 3-4 mm) syvyinen haava liimattiin, jonka jälkeen se sidottiin. Haavassa ei muuta vikaa ollut, mutta se esti seuraavaan päivän saunaan ja uimaan menon joka ärsytti suunnattomasti.
 |
| Löydettiin lunta. |
Leirin aikana tapahtui silti paljon kivoja asioita. Näimme poroja ja pääsimme jopa syöttämään niitä. Kävimme koskenrannassa ja kävelimme riippusillalla. Minä, kaveri 1 ja kaveri 2 pääsimme myöskin jakamaan iltapalaruokaa ja autoimme pienempiä.
 |
| Porotkin osaavat selfiet. |
Rakastuin iltahartauksiin ja raamiksiin (=raamattuseikkailu). Olisin halunnut jäädä leirille vielä viikoksi. Kuunnella iltaisin papin puhetta ja laulaa mukana Tilkkutäkkiä. Leirin loppuessa tajusin etten ikinä tulisi jättämään Lappia, vaan palaisin sinne uudestaan ja uudestaan. Rauhoittuisin hetken luonnossa ja kuuntelisin kosken kohinaa. Tajusin myös että kristittynä oleminen oli minulle yllättävän tärkeä asia. Pienen pienet asiat kuten iltahartaudet merkitsivät minulle enemmän kuin muille. Ne olivat minulle se hetki rauhoittua ja ajatella hieman tarkemmin. Tämän Lapin leirin tulisin muistamaan aina.
Jos sinä haluat tämän blogin vieraskynä-paikan, ota yhteyttä ja kerro ideasi :)
