perjantai 30. lokakuuta 2015

Viisi vuotta

Sinulle.

Taas näitä sinä-minä-juttuja. Tunnet kyllä jo kuvion. Aikamatkaillaan, koska voidaan.

Sä pelkäät tänään siellä omassa ajassasi, päivälleen viiden vuoden päässä täältä, enemmän kuin koskaan ennen. Pelkäät odottavaa tyhjyyttä. Alusta aloittamista. Paluuta kaupunkiin. Suret asioiden tilaa, syitä, pohdit seurauksia.

Koet olevasi yksin, suljet kaikki ulos.

Huomenna ripustat verhoja uudessa kodissa, neljän äitinä mutta vain kahden kanssa, etkä tiedä edes varmaksi sitä, saatko loppuja luoksesi koskaan. Sulla on siellä vain pimeää, ja kun silmät laittaa kiinni on punaista pyörrettä. Eikä mitään mihin tarttua.

Kirjoitan sulle täältä, että voisit tarttua tähän. Olen täällä, koska sinä selviät. Ihmisiä tulee ja niitä menee, toisiin voi luottaa ja toisiin ei. Siellä sulla yhdet syvät jalanjäljet umpihangessa ja syvässä suossa. Ja niiden jälkeen tulee kahdet kevyet rinta rinnan. Mikään suo ei jatku loputtomiin.

Ota askel kerrallaan, selviät siitä. 

-SanKari

tiistai 27. lokakuuta 2015

Sairastupa

Meillä podetaan nyt vesirokkoa ja järkyttävää syysflunssaa, blogi sairaslomailee kunnes saadaan joku tolkku tähän olemiseen. Facebookissa voi edelleen seurailla meidän juttuja, se päivittyy kyllä kaiken ohessa.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Annetaan turhauttava pesänrakennusvietti

Se surullisen kuuluisa pesänrakennusvietti on ilmeisesti eksynyt tänne. Rääpälettä odottaessani en moisesta naisten vaivasta kärsinyt lainkaan, mutta nyt kidun sen kanssa sitten oikein kahden raskauden edestä. Voi tuska, niin kuin todella.

Täällä vietetään syyslomaa, ja Esikoista lukuunottamatta kaikki lapset katosivat viikonloppuna reissuihinsa, kuka minnekin päin Suomea. Mulla oli hyvä aikomus käyttää tilanne hyödykseni, nukkua paljon ja mielellään vähän varastoonkin, lukea jotain mukaansa tempaavaa, ehkä pelailla vähän jotain keskittymistä vaativaa tai ainakin nyt edes pyörähtää Linnanmäen valokarnevaalissa tai vähintään nyt edes saunomassa... Juuei. Nukuin paljon, kyllä, univelat on kuitattu. Kaksi pienintä kotiutui aamulla ja totesin siinä sitten, että eipä tullut tehtyä mitään, mitä luulin haluavani tehdä. Kun se pesänrakennusvietti, se todella tuli nyt ja vei.

Siivosin poikien huoneen. Kasattiin kerrossänky Viimeiselle ja Täystuholle, haettiin Rääpälettä varten jatkettava sänky varastosta. Ripustin sinne verhot ikkunaan (ne kun olivat ilmeisesti olleet Tarzan-parven liaaneina leikeissä ja pudonneet, mokomat). Kävin läpi jokaisen lelulaatikon (paitsi niitä takavarikossa olevia...), tyhjensin Rääpäleen vaatteita varten lipastosta yhden laatikon ja täytin sen vaatteilla, luonnollisesti.

Jos joku on törmännyt sängynaluslaatikoihin, jotka kestävät kymmenen kiloa leluja (puurautatietä yms. ihan oikeasti painavaa, mitä lipastot eivät todellakaan kestä) ja kolmisenkymmentä kiloa pomppivaa poikaa, nyt saa vinkata. Tarvii saada toiseen lipastoon vauvan vaatteille tilaa...

Siivosin olohuoneen, järjestin Rääpäleen lelut. Tein yhden talousarvion. Luulin siivousinnon johtuvan lähestyvästä deadlinesta (kyllähän kaikki tietää, pakastin pitää sulattaa ihan ehdottomasti just silloin, kun joku tärkeä tentti lähestyy). Mutta ei. Täällä tuo mokoma pesänrakennusvietti luuraa edelleen.

Hyökkäsin sitten keittiöön. Jonnekin arjen kiireisiin hautautui keittiön sisustusprojekti joskus viime keväänä. No nyt on tehty. (Tosin tarkoitus on vielä ostaa Ikeasta seinälle pikkukaappeja, tehdä niistä sellainen mosaiikkitaideteos, ja sulloa sitten lääkkeet niihin kaappeihin...)

Eli keittiömme ruokailutilan puoli ennen ja jälkeen tässä ja nyt, olkaatte hyvät.

ennen
nyt

ennen
nyt
Osalle pyyhkeistä löytyi tilaa kaapista, korikärryihin jääneet odottavat sitä päivää, jolloin kylpyhuoneeseen laitetaan pesukoneen ja kuivausrummun ympärille säilytystilaa. Voi olla, ettei tapahdu ihan lähitulevaisuudessa se. Tietysti hyvällä lykyllä lääkekaapin rakentelu tuohon korttien paikalle vapauttaisi keittiön kaappeihin tilaa kattaustarvikkeille ja koriste-esineille, jolloin voisi siirtää nuo pyyhkeet sinne, missä kaikki "krääsä" nyt on.


mun lemppari

Esikoinen jo huolestuneena tiedusteli, olenko ihan kunnossa, kun kolmatta päivää vain siivoan. Ihan rehellisesti, enpä tiedä. Voisin kyllä antaa tämän pesänrakennusviettini jollekulle sitä enemmän arvostavalle. Huomenna meinasin hyökätä keittiön astia- ja kuiva-ainekaappeihin... Vois tulla arki kaikkine lapsineen taas, että päästäisi tästä hulluudesta.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Pikkaisen pinkkiä

Lähelle on osunut rintasyöpää useammallekin, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä osallistumista roosanauha-päivään (tai niin kuin tenavani sen tuntevat, pukeudu pinkkiin-päivään).


Mä nyt tietysti pukeuden pinkkiin ihan mielelläni vaikka joka päivä, mutta tänään ei päälle osunut väristä kuin sormikkaat. Ja kaupasta tarttui mukaan heijastin.


Lapset on nukkumassa ja mulla lasissa glögiä, kun on ollut pakkasta ja kun se joulukin ehkä jo kohta tulee.


Kirjoittamisen into tuntuu olevan tykkänänsä kateissa. Missä lie vika, aiheita riittäisi sukupuolesta talvivaatteisiin, asunnottomien yöstä pakolaisiin ja joku satunnainen sana ehkä vielä tieteestä uskontoon akseleilla, mutten osaa tarttua mihinkään. Inspiraatiota odotellessa.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Äitiysavustus rahana vai pakkauksena?

Neuvolasta lyötiin mulle tänään kouraan raskaustodistuslaput. Sitä pääsisi sitten vissiin asioimaan ihan kelan kanssa, taas vaihteeksi. Viikkoja läjässä 22+

Kai meille tälläkin kertaa tulee äitiyspakkaus, tai kai sitä pitää vielä hetki pohtia. Vauvatavarat tietysti kaikki on vielä hyvässä tallessa ja kunnossa, jottei tavaran puolesta pakkausta tarvitsisi (mutku kaikilta muilta on sellainen otettu). Se raha vain, 140 €, mitä sillä tekisi? Kun ne tavarat tosiaan on, on vaunut ja on rattaat, sänky, sitteri, jumppalelu ja vaatetta vaikka viiden lapsen tarpeisiin... Ja onhan se äitiyspakkaus kuitenkin kuin joululahjan saisi (ja nythän se vielä ajankohdallisestikin siihen osuu!)

Tuplarattaat olisi tietysti kivat. sellaiset peräkkäin tai päällekkäin istuttavat, koska tässä kaupungissa ei pääse sisään sen enempää puheterapiaan kuin neuvolaankaan tuplaleveiden rattaiden kanssa. Puhumattakaan nyt siitä, että leveät rattaat eivät mahdu ovesta sisään, ja vaunuvarasto leveine ovineen puuttuu. Saisihan sillä sadallaneljälläkympillä maksettua osan ihan uusista menopeleistä... Tosin tarvitaanko uutta? Parhaat päivänsä nähneitä riittää markkinoilla muutamalla kympillä.

Tai voisihan sen rahan käyttää vaikka astioiden uusimiseen, aina on tarvetta syville lautasille ja murokipoille, juomalaseille... ja onhan nuo lusikat ja veitsetkin jo aikalailla päivänsä nähneet. Että olisi koko porukalle lautaset. Ikeastahan noita saisi pari euroa per lautanen, kuudellakympillä olisi jo nekin pistetty perhekokoa vastaamaan. Saisipa samasta rahasta vielä ne kymmenen litran kattilat, kun viiden litran kattilakin on jo kovin pieni.

Tai ehkä ihan säilyttämiseen voisi laittaa rahan, lääkekaappia ja kylpyhuoneen purnukoille omat paikat kaikille? Ehkä yhden lastenhuoneen lipaston vaihtaminen hyllykaappeihin?

Jotenkin luulen, että pakkaus silti. Eihän se ole reilua, jos kuusi saa ja yksi jätetään ilman.

Mitenkäs te, äitiysavustus rahana vai pakkauksena?

maanantai 5. lokakuuta 2015

Vieraskynä: Lukemista lapsille ja lapsenmielisille

Lukemisen tiimoilta vieraskynään tarttui tällä kertaa Voikku Rapatessa Roiskuu-blogista. Lisää geokätköilystä voi lukea esimerkiksi Voikun blogista.

Johanna Hulkko: Geoetsivät





Johanna Hulkko kirjoittaa Geoetsivät -sarjaa, joka sopii loistavasti lapsille ja lapsenmieliselle. Sarja rakentuu loistavasti geokätköilyn ympärille, mutta kirjoissa vilahtelee myös partio jossain määrin. Kirjan päähenkilönä on nelosluokkalainen Raparperi ystävineen ja geokätköilyharrastus vie heidät mitä jännittävimpiin seikkailuihin. Kirjat eivät kuitenkaan ole pelkästään kätköilyä. Mukaan mahtuu ystävyyttä ja rajojen kokeilua sekä koulumaailma omine kommervenkkeineen. Toisinaan Raparperi ystävineen pääsee käyttämään salapoliisin taitoja arvoitusten ratkaisemiseksi.


Hulkon kirjat tempaavat hyvin mukaansa. Juoni on hyvä ja siinä on helppo pysyä perässä. tarina on senverran mielenkiintoinen, että kirjan lukee kerralla, koska sitä ei millään malta laskea käsistä alas. Kirjan iso teksti mahdollistaa myös juuri lukemaan oppineenkin lukukokemuksen ja sen, että hekin saavat viihtyä hyvän kirjan parissa. Kirja-sarjassa parasta on ehdottomasti se, että se sopii niin tytöille kuin pojillekin. Vaikka päähenkilö onkin tyttö, mahtuu geoetsivien porukkaan myös poikia, joiden kanssa kaikki ei aina mene ihan niin kuin strömsössä. Ennen kaikkea kirjoja lukiessa saa nauraa ja jännittää.

Vaikka sarjassa on geokätköily vahvasti esillä ja kirjoissa vilahtelee geokätköilyn termistöä, sopii kirjat myös hyvin niille lukijoille, jotka eivät geokätköilyä harrasta. Kirjojen takasivuilta löytyy pieni geokätköilysanasto lukijoille. Jokaisesta Geoetsivät kirjasta löytyy myös oma mysteerikätkönsä, jonka voi yrittää itse ratkaista. kenties sarjan myötä, joku löytäisi itselleen myös uuden hyvän harrastuksen.

Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus on Hulkon ensimmäinen lastenkirja ja teos palkittiin Arvid Lydecken -palkinnolla.
  • Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus. 2013
  • Geoetsivät ja vaeltava aave. 2013
  • Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus. 2014
  • Geoetsivät autiolla saarella. 2014.
  • Geoetsivät ja vesiseikkailu. 2015.
  • Geoetsivät ja salaperäinen Sasu. 2015

torstai 1. lokakuuta 2015

Entä jos pojat leikkisikin nukeilla

Kirpun kummitäti kertoi tuossa aikaa sitten, että heillä olisi tarpeettomana yksi BabyBorn nukke pottineen ja rattaineen. Tiistai-iltana sain vihdoin aikaiseksi ja kävin hakemassa nuken meille.

Lopputulos yllätti minut ihan perinpohjaisesti, nukkeparasta (ja niistä rattaista, luonnollisesti) taisteli neljä lasta. Rääpäle rakastui rattaisiin. Se yritti kerta toisensa jälkeen kiivetä niihin itse työnnettäväksi. Viimeinen puolestaan olisi tietysti tahtonut työntää nukkea asiaankuuluvasti rattaissa, kun taas Täystuho ja Kirppu olisivat mielellään leikkineet ihan täysmittaista kotileikkiä keskenänsä.

Suunnilleen sadannen yrityksen jälkeen Rääpäle saatiin rattaista irti ja istumaan hetkeksi nukke sylissään. Kolme sekuntia. Jonka jälkeen se puri nukkeparkaa päähän ja heitti sillä sitten leikistä osattomaksi jäänyttä Toista kolmen muun kiljuessa kauhuissaan.

Alkuinnon laannuttua nukella on kuitenkin leikitty ihan nätisti, eikä rattaillakaan ole kamalasti rallia ajettu.

Koululaisten kanssa juututtiin kuitenkin keskusteluun tyttöjen ja poikien leluista, siitä voivatko pojat leikkiä nukeilla ja poneilla, tai tytöt vaikkapa Turtleseilla taikka tinasotilailla. Kyllä kävi mielessä, että näistä on kasvanut aikas fiksuja. Tuumasivat meinaan kuin yhdestä suusta, että ei ole olemassakaan tyttöjen tai poikien leluja, että on vaan leluja ja kukin leikkii sillä, mikä itseään eniten kiinnostaa. Ja että onhan se niin värienkin kanssa, kyllä saa tyttö käyttää sinistä ja poika pinkkiä, jos tahtoo.

Tulipa vaan keskustelusta mieleen, että mulla olisi tuolla kaapillinen Warhammer-figuureja maalattavaksi... ja että olipas hassua, kun eivät meinanneet liikkeessä millään ymmärtää myydä niitä mulle, vaan kovasti kauppasivat niitä miehelle. Vaikka ne on mun. Ja vaikka mieskin siitä sanoi, että mitäs jos nyt kuitenkin ostajalle suoraan myisitte, ettekä seuralaiselle. Että taitaa ne sukupuoliroolien ennakko-oletukset istua meissä aikuisissa tiukassa, vaikka lapsista ne on jo melkein nollattu. Kun vaan saisi aikuinenkin harrastaa just niitä asioita, mistä itse tykkää eikä aina jäisi sinne sukupuolen vangiksi.

---

Meinasin, että mä myös sitä minimalistipeliä, mitä kaikki muutkin, sitä missä ideana on hävittää aina päivämäärän mukainen tavaramäärä. Kun sopivasti nyt osui kuun vaihdekin tähän. Oon mä tässä pelissä kyllä hyvä. Yhtään tavaraa en saanut ovesta ulos, mutta miehen sain, ekaa kertaa aikoihin. Tekee hyvää sillekin. Kai se voidaan laskea päivän tavaraksi?