Törmäsin tässä aamukahvia juodessani tällaiseen: Koskettava kirjoitus raskausarpiselta naiselta, jota nuoret pilkkaisvat puistossa (Viikonloppu.com 1.8.14).
En ehkä pitänyt itse tekstiä kovin koskettavana, mutta aihetta kyllä varmasti. En uskaltanut lukea tekstin kommentteja. Minulta meni kymmenen pitkää vuotta hyväksyä tosiasiat. Tiikerit eivät pääse raidoistaan.
Meitä kaikkia ei ole siunattu joustavalla ihotyypillä. Saisitte toki nyt kuvan omista arvistani, mutten ole sitä koskaan ottanut, eikä arvet pääse pallon kanssa oikeuksiinsa. Vasta vuoden päästä voi nähdä, mitä raskaudet ovat tehneet.
Esikoista odottaessa neuvola muistutteli mahan rasvaamisesta. Ja sitähän rasvattiin. Esikoisen synnyttyä neuvolassa vakuutettiin, että suunnilleen vuodessa arvet vaalenevat huomaamattomiksi. Julmaa valehtelua. Arvet toki vaalenivat, mutta että huomaamattomiksi? Kaksi kourallista ylimääräistä roikkuvaa ihoa?
Esikoinen oli kymmenkuinen, kun koira karkasi. Juoksin minishortseissa ja bikineitten yläosassa perään, maha paljaana ekaa kertaa liki kahteen vuoteen. Ihmisten katseet ja kuiskaukset ovat syöpyneet mieleen. Koiran sain kiinni koirapuiston portilta, mutta tasapainoni tiikerin raitojen kanssa hävisin. Tuon jälkeen lahjoitin bikinini pois ja huolehdin siitä, että paidassa riittää aina pituus koko mahan yli. Ei enää ikinä jätti T-paitoja rintojen alta solmittuna mulle. Ei enää ikinä.
Neljä vuotta myöhemmin reumalääkäri antoi synninpäästön. Mikään rasva ei olisi voinut estää arpien syntymistä. Millään Ostostv:n ihmevoiteella niitä ei voisi hävittää. Vietin iltakaudet sohvalla pohtimassa, että tuosta kun leikkaisi ja tuosta ja tuosta ja tuosta ompelisi kasaan, niin sehän olisi melkein kuin ennen.
Mutta vasta Viimeisen synnyttyä olin sinut arpieni kanssa. Ne ovat tiikarin raidat, eivät tokikaan kauniit, mutta ihan jokaisen hetken arvoiset. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos niitä ei olisi.
Jälkihuomiona voi todeta, että pahimmat pilkkaajat eivät suinkaan ole satunnaiset nuoret puistossa, eivät edes ne koirankarkureissulla vastaan tulleet ihmiset, vaan terveydenhoitajat pätemisineen ja toiset äidit, joilla on onnellisesti se joustava ihotyyppi (ja jotka tokikin ovat myös rasvanneet vaikka millä, ettei arpia tulisi). On kuulkaas kiva vastus säilyttää mielenterveys.
<3 oon onnellinen jokaisesta arvesta,joka vatsaani peittää :) mutta niistä roikkuvista makkaroista en oo onnellinen...ne on vaikee saada pois...
VastaaPoistaMulla ne roikkuvat makkarat ovat sitä ylimääräistä ihoa. Ja se pömppö, joka on ja pysyy raskauksien jälkeen johtuu vatsalihasten erkaantumisesta, ei korjaannu sekään ilman kirurgin veistä. En aio veitsen alle mennä.
PoistaKuulostaa kamalalta, että niitä inhottavia kommentteja on tullut jopa terveysalan ammattilaisilta - heiltä, joiden pitäisi kaiken järjen mukaan olla hienotunteisia ja ymmärtää, miten puhua toiselle. Minä en onneksi vastaavia kommentteja ole saanut, mutta tässäpä sen taas näkee, miten erilaisia ihmisiä hoitohenkilökunnastakin löytyy...
VastaaPoistaTiikerinraidat on minullakin mahassani. Vaaleat sellaiset, mutta saa nyt nähdä, mitä tämä uusi raskaus tuo tullessaan. Saa nähdä, kuinka mahdollisiin lisäarpiin tulen suhtautumaan, vaikka tällä hetkellä suhteeni kroppaani onkin ihan hyvä.
Se onkin harmillista, että terveydenhoitohenkilökunta lähtien neuvolan terveydenhoitajista jatkuen aina terveyskeskusten sairaanhoitajiin ja lääkäreihin kokee aina pakolliseksi kommentoida. Ne "Voi kamala, kun sä oot kärsinyt" kommentit ei ihoa tai lihasvaurioita korjaa, mutta mielen ne rikkoo. Että eikö sitä vain voisi olla hoitohenkilökunta hiljaa, jos kommentointia ei pyydetä...
PoistaHiljalleen opettelen sitä kuuluisaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mentaliteettia. Silti se ei aina onnistu.
Täällä yksi jolla niitä ei ole liiemmin raskauksista tullut , joten olen elävä esimerkki siitä kuinka rasvaamisella ei taida olla sen kanssa juurikaan tekemistä. En ole meinaten rasvaillut. Ikinä. Sen sijaan sappileikkaksen jäljiltä (tähystys, jossa tehdään monta "reikää" eripuolille vatsan aluetta) on jättänyt niin järkyttävät jäljet että paidan läpi näkyy ihan selkeästi kaikki arvet. Siis sellaiset möykkyrivistöt. Iih.
VastaaPoistamä taas tosissani ensimmäiseni kohdalla odotin, että saan kehooni jäljet raskaudesta, vaan en saanut mitään. Se joustava ihotyyppi on mulla.. Tavallaan olen ihan iloinen, mutta tavallaan taas olisin jopa toivonut raskausarpia, ne kun kuitenkin on ikuisena muistona raskaudesta. Toiseni kanssa sain vain pienen röpelön navan hollille.
VastaaPoistaToi on kyllä jo aika extreme jos lihakset on kärsiny, mutta jos siitä ei ole muuta kuin esteettinen haitta, ja se ei itseä haittaa, niin miksi turhaan maksaa kauneusleikkauksistakaan, kun kuitenkin siellä masussa kehittyneille lapsille, ja varmasti sille miehelleenkin on täydellinen juuri sellaisena kuin on :) ne arvet kertoo tarinaa elämästä, ja ovat merkkinä elämässä tapahuneista muutoksista.
Siinä oon ihan samaa mieltä, että hoitsut sais kyllä pitää ihan itellään ne mielipiteensä ja kauhistuneet kommenttinsa. Jokainen ihmiskeho on erilainen, ja toisille se on kamalampaa kuin toisille, ja jotkut eivät ole moksiskaan, mutta korrektia olisi jos ei huomauteltaisi asiasta, koska ihmiset myös melko yksilöllisesti reagoi kommentointiin..
Sitten on aina se mahdollisuus, että kauneuskirurgiaa voi käyttää, jos kokee sen tarpeelliseksi. Mutta mun mielestä ihan paras on juurikin oppia rakastamaan kehoaan ja kaikkia sen muutoksia ja arpia, juurikin sen keroman tarinan vuoksi, ellei ne muutokset ole terveydelle vaarallisia :)
Jokainen äiti on mielestäni kaunis, vaikka mahanahka roikkuisi polvissa ja koko keskivartalon iho olis isoa rusinaa muistuttavaa pintaa. Onnea on katsoa peiliin, ja huomata siellä äiti, vaimo ja nainen, sellainen joka on kokenut ja elänyt. Sellainen, jota rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on, ja tullaan aina rakastamaankin :)
Eipä noissa lihaksissa siis sen kummempaa, kuin vatsalihakset erkaantuneet toisistaan. Jumpallakaan eivät normiasentoonsa enää palaudu. Puhdas kosmeettinen haitta, eikä loppujen lopuksi edes sitä, kun fiksuilla vaatteilla korjaa aika paljon :)
PoistaKirpun jälkeen olisin voinut leikeltäväksi mennä, enää en. Loppujen lopuksi aika tekee tehtävänsä.
Ikä onneksi tuo viisautta siitä, että kaunis voi olla ilman napapaitaa ja bikinejäkin. :D Ja kolmekymppinen näyttää muuten tyhmältä napapaidassa ja mikroshortseissa. ;)
VastaaPoistaVaikkei itellä raskausarkia olekaan (kun en ole raskaana ollut), niin arpia löytyy ja kaikkea muuta mahdollista. :P
Muistan, kun näin sun vatsasi esikoisen jälkeen, niin olihan se järkytys, mutta se oli osa sua ja eikä se oikeastaan rumentanu sua, kun itse tiesi, mistä ne arvet oli tulleet ja miksi. :) Ja se, mitä ne arpien aiheuttajat on tänään, niin sitäkään ei tartte hävetä. :)
-Myy-
Näin, noista nappuloista kehtaa olla ylpeä jokaisesta. Eikä tämän porukan keskellä enää hirmuisesti ennätä yhtä mahaa suremaan. Pannaan vaan tisseihin lisää toppauksia, niin porukan huomion pömppöä ylempänä ;)
PoistaMä sain mun ekat raskausarvet teini-iässä, kun kropan muuttumisprosessi tapahtui nopeasti. Raskausarpia tuli lantiolle, rintoihin ja reisiin. Nykyään ne on enää vaaleita liki huomaamattomia juovia, mutta silloin ne oli aika hirveän näköisiä. 11-12 - vuotiaana olin kuitenkin vielä lapsi ja se söi itsetuntoa, en halunnut käydä kuimassa luokkakavereiden kanssa, enkä käydä liikuntatuntien jälkeen suihkussa (jättäydyin viimeiseksi), koska en halunut muiden pilkkaa, jota kuitenkin sain osakseni. :/
PoistaSillin harmitti ja niille ei edes voinut tehdä mitään... Nykyään ei harmita.
-Myy-