Myönnän. Ensimmäistä kertaa kärsin tyhjän ruudun syndroomasta. Hetken jo harkitsin ottavani kynän käteen ja kirjoittavani ensin paperille. Paperi ei jää koskaan tyhjäksi.
Pyörittelen kahta sananlaskua. Kateus vie kalatkin vedestä. Rakkaus on sokea. Yritän sovittaa niitä yhteen. Järjestää kaikkea kuulemaani loogisesti selväksi kuvaksi.
Sitä niin pitkälle uskoo ihmisestä pelkkää hyvää. Pitkälle on valmis kuittaamaan pahat puheet kateellisten panettelulla. Ja uskon loppuessakin vielä jaksaa toivoa.
Kunnes kuulee kerran liikaa.
Siinä sitten sovittelet kuulopuheita ja juoruja kaikkeen siihen, minkä muistat kokeneesi ja toisaalta kaikkeen, mitä muut ovat vuosien saatossa kertoneet ja mitä ovat itse sen jälkeen tehneet.
Siinä sitä tuntee itsensä tosi tyhmäksi. Sinisilmäiseksi. Miettii, että kuinka sokea se rakkaus tärkeitä ihmisiä kohtaan on, paljonko on hävittävää teki sitten niin tai näin. Paljonko voitettavaa? Ja miksi se tuntuu niin pirun pahalta.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä eikä muistele kärsimäänsä pahaa. Eikä kadehdi.
Minä olen kuitenkin vain ihminen ja hyvin, hyvin ymmälläni. Tällä palapelillä on väärät kannet ja paljon paloja hukassa. Tai sitten kateus on tosiaan vienyt kalat ja minä olen sokea.
Syystä tahi toisesta nimettömänä laitan kommenttia.. Monesti olen ymmälläni tilannetta seurannut. Yrittänyt ääneen sanoa paljon, mutta monesti olen tullut torpatuksi. Toivottavasti saat palat paikoilleen.
VastaaPoistaSyystä tai toisesta tässä blogissa anonyymi kommentointi on sallittu :) Torpatuksi taitaa järestään tulla se, joka ääneen kertoo tietävänsä paremmin, mitä pitäisi tehdä. Useimmat pyytävät neuvoja niitä halutessaan ja muulloin niitä hyvin harvoin kaivataan.
VastaaPoistaJa se neuvominen ei välttämättä ole hyvä idea silloin, kun sitä vajavaisin tiedoin tekee. Harvassapa ne, jotka enää tietävät meistä mitään.
Jos antaa vaan palasia, niin niistä palasista ihmiset lähtee kasaamaan omia kuviaan ja se on heidän totuutensa silloin, kun ei tiedetä, että pitäisi olla muutama pala vielä lisää. Pienistäkin paloista saa kasattua kyllä jotain.
VastaaPoistaMutta totuus ei ole koskaan mustavalkoinen.
Edellinen anonyymi on yrittänyt sanoa jotain joskus, mutta kokenut tuleensa torpatuksi. Se on hänen kokemuksensa ja sekin on oikein. Joskus kun lueskelee täältä blogista vaikka juttuja, niin on haavi auki ja oikeasti miettii, että mitä todellisuudessa tapahtuu ja niistä ne puheet kaiketi sitten syntyy.
Ja jos herää huoli, niin ihmiset valitettavasti alkaa keskustelemaan keskenään ja kyselee toisiltaan, jonka jälkeen saadaan hieno soppa aikaiseksi.
Mä olen elämässäni nähnyt paljon ja kokenut omakohtaisesti monia asioita ja jos jostain jotain tiedän, niin sen, että osaan saada asiani todellakin solmuun. :D
Mutta jotain minkä olen kuitenkin oppinut. Pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi. :) ei kukaan oo virheetön ja todella harva on tahallaan paha.
-Myy-
Sitä ain toivoo, että huhumyllyn pyörittämisen sijaan kysyis uteliaat ihan suoraan. Jokainen tuntee itse omat asiansa parhaimmin ;)
PoistaJa tää olis täällä taas ihan pihalla (ja silti kommentoimassa) :D Mitä ikinä onkaan niin sitä sellaista suomalaisen naisen tsemppiä ja paljon, täältä sinne.
VastaaPoistaVoi kuule, taidetaan olla kaikki ihan yhtä ymmällämme siitä, mitä täällä tapahtuu :D Tsempillä ja sisulla onneksi pääsee pitkälle. Ja sekavilla päivityksillä saa omaa päätään ojennukseen :)
Poistajaksuja ja voimia,mitäpä tuota osaa muuta toivoa...
VastaaPoista