Eilen illalla tapahtui ihme. Viimeinen nukahti 19.30 ja taaperokin hiljeni yhdeksäksi. Sen sijaan, että olisin maksellut univelkojani istuin sohvalle katsomaan Avalta tullutta leffaa (Paholainen pukeutuu Pradaan). Vauva nukkui koko leffan ajan. Taapero nukkui koko leffan ajan. Ja minä tuijotin ruutua kuin transsissa, vaikka tuo on jo moneen kertaan nähty.
Muutkin ovat nähneet, joten juoni lienee tuttu. Yksittäiset pikkujutut kuitenkin herätti miettimään omaa elämääni ja kaikkea siinä sattunutta. Lukuisia kertoja olen sanonut, etten ole kotiäiti-tyyppiä. En edes pidä lapsista (en aina edes omistani, mutta näitä sentään rakastan). Urani suhteen minulla sen sijaan on ääneenkin huudettuja tavoitteita ja ne ovat korkealla.
Jokaiseen uuteen työpaikkaani olen lähtenyt ajatuksella, että siitä on tavoitteelleni hyötyä. Jokaisessa paikassa oln ollut kiitollinen siitä, että olen siellä tällaisten päivien jälkeen (Helsingin uutiset 26.9.12). Ja jokainen työpaikka on kariutunut siihen samaan syyhyn. Perheeni ensin.
"Olet naimisissa sen kanssa, jonka puheluihin aina vastaat." Niin tuossa elokuvassa sanottiin. Ja minä jäin miettimään. En minä pomoilleni vastaa kesken lasten palaverin. Lapsille, koululle, päiväkodille kyllä. Olen käynyt ruokatunnilla hakemassa lapsen koulusta ja vienyt kotiin, koska ulkona raivosi lumimyrsky, eikä lumiauran kyydistä näe metrin mittaista. Olen heittänyt liikenneympyrässä U-käännöksen töihin mennessä aamuruuhkassa, koska päiväkodista soitettiin. Olen jättänyt väliin työpalaverin, koska lapsen kanssa piti istua päivä korvapolilla. Olen ollut sairaslomalla koulukiusaamisen vuoksi, koska minua tarvittiin enemmän kotona.
Tavoitteeni ja unelmani ovat edelleen korkealla. Töissä ollessani teen varmasti 150 prosenttisesti työasioita. Kunnes puhelin soi. Unelmiaan kannattaa toki tavoitella, mutta hintaa pitää miettiä. Tyydyttävinkään työ ei ole sen arvoinen, että uhraisin lapset. "Ylennyksen aika on sitten, kun koko elämäsi on pilalla." Vaikka työ on minulle muutakin kuin tapa maksaa laskut, luovun mieluummin unelmasta kuin elämästäni.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti