Ehkäpä olin kuitenkin perustyttö. Lempivärini oli vaaleanpunainen ja rakastin kaikkea tyttömäistä, poneja ja barbeja, prinsessahörhellyksiä. Hieman myöhemmin hevosia. Ehken ole vieläkään kasvanut isoksi, koska olen pysynyt tyttönä.
Poikien maailmaan pääsin tutustumaan vasta omien lasteni myötä. Tyttö saa vapaasti olla herkkä ja prinsessa tai rämäpää hulivili, mutta pojat... "Älä itke, iso mies!" Toisinaan huvittaa, toisinaan lähes itkettää, kun ihmiset seuraavat reaktioitani poikieni edesottamuksiin.
LVT on muun muassa puettu tuhkimoksi mukaan tyttöjen prinsessaleikkeihin (taisi olla kolme silloin). Taaperollani oli tutu päällä, kun kävin hoidosta hakemassa. Normipäiviä, molemmat.
En kiellä enkä edes paheksu "väärän sukupuolen" leikkejä. Meillä ei ole tyttöjen tai poikien leluja. On vain leluja. On poneja ja barbeja, leikkikeittiötä ja nukkeja, löytyy legoja, bakuganeja, ritarilinnaa... Kaikilla saavat kaikki leikkiä. Tytöt mukana poikien touhuissa ja päin vastoin.
Pojat toki puen pojiksi ja tytöt tytöiksi. Itse saattavat kyllä pukeutua jotenkin muuten.
Ihmettelen vain markkinoijien lokeroajattelua. Meillä ei ole tyttöjä ja poikia, meillä on lapsia. Niitä on monta ja kaikki erilaisia. Jokaisella on omat kiinnostuksenkohteensa, herkkyytensä ja vahvuutensa. Jokainen näistä löytää varmasti oman sukupuoli-identiteettinsä ilman markkinoijien ohjaustakin. Tai ilman, että minä käyn kertomassa mikä sopii pojalle, mikä tytölle.
Yhtälailla kuin ärsyttää Tiimarin kohuttu mainoskampanja (IS 20.9.12), ärsyttää lastenvaatteiden ostaminen. Pojille ei tahdo löytyä mitään äidin silmää miellyttävää (anteeksi vain, mutta hirviöt eivät miellytä silmää, eivätkä väritkään) eikä 10v tytölle löydy enää helposti tyttöjen vaatteita (anteeksi, mutten tahdo pukea lastani huoraksi).
Huh. Punainen lanka katosi matkalla, vaan ketäpä se haittaa. Onpahan purettu kiukkua taas.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti