lauantai 15. syyskuuta 2012

Tilastohupi

Joskus oma hupinsa on revittävä vaikka aidan seipäästä, kun arjen tragikomedia ei enää jaksa naurattaa. Niinpä olen käyttänyt aikaani muun muuassa tutkimalla kuinka lukijat tänne googlesta löytävät.

Ehdottomasti lempparini hakusanoista on "gaak". Taapero on hiljalleen korvannut tämän termin linnulla, ja saattaa jo muistaa sanoa "äiti kato, lintu!" Tosin innostuessaan se edelleen vain raakkuu: "Gaak gaak!" Lajituntemus on vielä hieman hukassa pieneltä, joutsenen kuvaa esitteli lpeänä tiedoistaan: "Äiti, kato, ankka!"

Hakemalla "pojalla punainen reppu" on päädytty tänne myös. Tokaluokkalaisen pojan lempiväri tällä hetkellä sattuu olemaan punainen ja repunkin on siis oltava tätä ihanaa väriä. Meillä ei ole jaoteltu värejä tyttöjen ja poikien väreihin, eikä vaatteitakaan varsinaisesti sukupuolen mukaan. Niinpä esimerkiksi sittarin prinsessapäivästä kotiutui kolme lasta prinsessakruunu päässään ja vain yksi prinssi ilman kruunua. Eiköhän ne sukupuoliroolit lapsille kuitenkin jostain tule, vaikkei niitä kotona tuputettaisikaan.

"menen koululle" ja ollaan tuloslistan kärjessä. Jee! Tai no. Meillä tämä "menen kouluun!" toistuu täällä turhankin monta kertaa päivässä. Kouluun lähtijöitä on aamuisin periaatteessa kolme ja lisäksi eskari. Taapero tahtoisi sinne ainakin viisi kertaa päivässä ja minä taas joudun siellä ramppaamaan, vaikken aina tahtoisikaan...

"sinitarra nenässä", ja herneet äidin nenässä, kun ei puhe mene perille. Se pirun pikkulego piti tunkea nenään heti seuraavana iltana: "Äiti, mul on lego nenässä, mennäänkö autolla?" No, ei menty, kun osattiin jo ilman ajelua.

"Kaikkihan apinan" tuntee ja apina ei ketään. Sama fiilis oli eilen kaupassa, kun tuntemattomat ihmiset moikkaavat. Tällä kertaa tosin taisivat moikkailla taaperoa, joka karjuttuaan kotona pitkään ja hartaasti: "ota mut mukaan kauppaan!" lauleli kaupassa "vie mut kotiin..."

Hakusanoista herää kyllä kysymys, mitä nämä ihmiset toivovat saavansa vastaukseksi? Täältä löytyy vain arjen komiikkaa, ei selityksiä sanojen alkuperille tai tarkoituksille. Ei edes yleispäteviä ratkaisuja.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti