Syksyn vanhempainillat on taas kiltisti lusittu. Esikoisen vanhempainillassa istuttiin viime viikolla pitkään ja hartaasti, ensin kahlattiin läpi kaikkien aineiden opetussuunnitelmat neljännelle luokalle ja sen jälkeen siirryttiin vielä omiin luokkiin käymään läpi omien luokkien asiat. Ja niitähän riitti. Tänä syksynä täällä siis myydään sukkia, ensi keväänä pesuaineita ja myyjäisiinkin pitäisi osallistua... tavoitteena viikon leirikoulu kuudennella. Lahjontakin oli toki käytössä siinä vaiheessa, kun vanhempainyhdistykseen piti löytää edustajia. Niinpä istun sielläkin tänäkin vuonna tikkaripalkalla... Kun eihän vauvan äidillä ole muutakaan tekemistä. Paitsi että, olen siellä koska tahdon olla siellä.
Eilen sitten eskarin vanhempainilta ensiksi ja tokaluokkalaisen heti perään. Ennen kumpaakaan settiä soitti tokaluokkalaisen opettaja. Kylmät väret kulkee selkää pitkin aina, kun tajuaa puhuvansa opettajan kanssa (Voi rähmä, mitä se taas on tehnyt!), mutta tällä kertaa opettaja pyysikin lupaa lukea pojan runon vanhempainillassa. Voi äidin ylpeyttä! Poikakin on salaa kehittynyt hyväksi kirjoittajaksi.
Eskarin vanhempainillassa vahvistui entisestään näkemykseni päiväkodin vaihdon merkityksestä meidän perheelle. Paras ratkaisu ikinä! Ei edellinenkään huono paikka lapsen säilytykseen ollut, mutta varhaiskasvatuksellisesta näkökulmasta (uuh, mikä sanahirviö) näillä on eroa kuin yöllä ja päivällä ilmapiiristä puhumattakaan. On ihanaa olla oman lapsensa asiantuntija ja tulla otetuksi vakavasti, on ihanaa kun lapsi ei mene itkien hoitoon vaan odottaa sinne pääsyä. On mahtavaa kun tehdään retkiä, panostetaan motorisiin taitoihin ja tarjotaan sopivasti älyllistä haastetta. Ja ihan parasta, kun täysin mönkään menneestä päivästä löytyy aina positiivista sanottavaa. Ja kuinka vanhemmat puhuvat toisilleen päiväkodin eteisessä! Ei puhettakaan, että olisin kuullut yhdenkään vanhemman puhuvan minulle edellisessä paikassa!
Mulla on ihanat, fiksut ja mukavat lapset. Tämän kävi kertomassa meille ihan viranomaistaho, kun nelikon isä oli niin kamalan huolissaan.
Pikkupojista todettakoon, että molemmat ovat hengissä (ihme ja kumma).
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti