Lukuvuosipähkäilyä

Pian alkava lukuvuosi heittää meille taas uudet haasteet niin alkavien uusien aineiden kuin ihan uuden opetussuunnitelman muodossa. Luvassa on varmasti paljon jännittäviä eskarimatkoja ja aakkosten sekä numeroiden alkeita, saksaa, ranskaa, ruotsia, ehkä ohjelmoinnin perusteita, ilmeisesti psykologiaa, kenties tutkimusmatkailua fysiikan ja kemian ihmemaahan. Me täällä jäätiin kuitenkin hetkeksi vielä muistelemaan viime vuonna Esikoisella ollutta kotitaloutta ja pohtimaan, mitähän aineenopettaja on mahtanut Esikoisen näppäristä vastauksista ajatella.

Meillä nimittäin: 

- aika monen ruuan laitto alkaa sillä, että otetaan jauheliha pakastimesta sulamaan

- pestään ainakin neljätoista koneellista pyykkiä viikossa

- ei koulun miniresepteillä tee yhtikäs mitään (väittävät olevansa neljälle, mutta neljälle mille? Nelivuotiaalle, ehkä? Ei ne ainakaan neljälle aikuiselle riitä neljästä teinistä puhumattakaan...)

- ei silitetä mitään (paitsi kauluspaidat ehkä kerran vuodessa)

- imuri on teollisuusmallia

- oman pyykin konepesu on kiellettyä touhua. (Saa pesukonetta toki itsenäisesti käyttää, mutta vajaita koneellisia on ihan turha kuvitella pesevänsä, se joka pesee omiaan, voi kyllä samaan koneellisen huolia muidenkin vaatteet)

Nyt tuntuu yleistyneen kaiken maailman ruokakassipalvelut, netistä voi näppärästi tilata reseptin ja tarvikkeet kotiin kannettuna. Mieli tekisi testata tuollaista palvelua, mutta. Isoimmatkin kassit on tarkoitettu vain neljälle. Ja epäilen, että vaikka saman kassin tilaisi kertaa kaksi, jäisi jollekin sittenkin nälkä...

Makaroonilaatikko on uunissa. Siihen meni 600 g makaroonia, 750 g jauhelihaa ja kolme isoa sipulia, muutama kananmuna ja vajaa litra maitoa. Syödään siitä kerran, ja sittenkin joku kysyy, että eiks ollut enempää.

Odotan alkavaa kouluvuotta innolla. Hyvällä lykyllä näillä lapsilla olisi vihdoin mahdollisuus oppia koulussa muutakin kuin sosiaalisia taitoja. Huonommalla tuurilla opetusvastuu kotona vain lisääntyy.

Ja tuohan se alkava lukuvuosi alkavat harrastuksetkin, Esikoinen jatkaa tanssiaan, Kirppu aloittaa vähän nuorempien tanssiryhmässä ja minä onneton olen menettänyt järkeni ja aloittanut tanssin myös, joskin huomattavasti tyttöjä halvemmalla. Saa nähdä, mitä Toinen keksii itselleen, vai keksiikö.

Pokemonien ja tanssin myötä mahdun vihdoin vanhoihin farkkuihini kokoa 36. Uskomatonta.