Painoa on tullut joo, enemmän kuin parissa edellisessä, muttei nyt ihan valitusrajan vertaa. Verenpaineet on neuvolassa (ja lekureilla) yleensäkin ihan tapissansa, ja siksi mulla on kotona mittari. Tänä aamuna saatiin kuitenkin ihan siedettävät paineet neuvolassakin (vahvistanee sen, että aamuisin voi ihan pikkuisen huimata siksi...). Hemoglobiini on romahtanut 146 -> 116, vaikkei kuulemma vielä tarvitsisi rautaa aloittaa, aloitan silti, oon ihan kuoleman väsynyt. Sitä paitsi kärsin edelleen pahoinvoinnista...
Seiska liikkuu ihan reippaasti, nytkin lipesi alta moneen otteeseen, kun sydänääniä haettiin. Flunssa antoi vihdoin periksi alkuviikosta, vaihtelevalla kirjolla on erilaisia tulehdussairauksia hoidettu multa (vaihteeksi näin, yleensä muksuilta), ja edellinen lääkekuuri loppui justiinsa. Hermostuttavaksi käynyt supistelu vihdoin tämän kuurin myötä tasoittui selkeästi rasituksen yhteyteen. Paikallaan seisominen ei enää riitä rasitukseksi vaikka vielä viikko sitten riitti ajatuskin seisomisesta...
Kysyin terkkarilta, mistä mahtaisi löytyä vastauksia kysymyksiin, joita jäin miettimään Rääpäleen synnytyksen jälkeen. Se käveli arkistokaapillensa ja kaivoi mun paperit sieltä, katseltiin synnytyskertomusta. Mutta vastausta mua mietityttäneeseen kysymykseen ei löytynyt. Menikö Rääpäleen synnytyksessä oksitosiinitippa ja jos niin miksi? Papereissa ei ole merkintää, mutta mä olen melkoisen varma, että meni kuitenkin. Nyt sitä ei voi varmistaa mistään, kun synnytyskertomus ei sano siihen juuta tai jaata. Onko sen laittaminen niin rutiini, ettei sen laittamista tai laittamattomuutta kirjata? Terkkari lupasi, että saan tässä vielä syksyn mittaan täytettäväkseni lomakkeen, johon saan kirjata ajatuksia tulevasta synnytyksestä. Saisin sellaisen paperin periaatteessa ihan ekaa kertaa. (Olen tosin Toiselta täyttänyt vastaavaa, mutta Toinen syntyikin Haikaranpesässä ja Viimeiseltä myös, mutta siellä syyllinen lomakkeeseen oli pelkopoli)
Kysyihän se terkkari myös, että joko olen päässyt sinuiksi tämän raskauden kanssa. Ihan rehellisesti, en. Vauvan liikkeet ei herätä mussa oikeastaan mitään fiiliksiä, kaikki vähänkin epämukava mahan piikkiin menevä ärsyttää ihan valtavasti. Samoin kaikki se, mitä nyt vain ei sovi tehdä. Ja samaan aikaan katselen kaiholla kaupassa pieniä vauvanvaatteita, suunnittelen tuplarattaiden ostoa ja petailen meille kotiin tilaa uudelle tulijalle. Mä en halua olla raskaana, mutta vauva meille mahtuu kyllä.
Ensi kerralla neuvolassa saa jo paperit kelaa varten. Niiden paras puoli on siinä, että ammattiliitto suostuu sen päätöksen jälkeen myöntämään maksuhuojennuksen koko vanhempainrahakauden ajaksi kolmen kuukauden pätkien sijaan. Vasta tämän faktan jälkeen tuli mieleen, että niin, tarkoittaahan se sitäkin, että kohta saa noutaa postista äitiyspakkauksen seitsemättä kertaa.
Täältä puuttuu se odotuksen riemu ja raskaus on vain osa pitäis tehdä -listaa. Kai siltäkin saa tuntua, jos on tuntuakseen? Ja voihan se olla, että rakenneultra parin viikon kuluttua keikuttaa venettä johonkin suuntaan. Kukapa tietää.
Voi ei, huudat varmaan tuskasta kun sanon että ihana masu! Mutta kun se on <3 Ja kylläpä aika rientää. Vastahan hän ilmoitti tulostaan! Huih! Mutta kuule, oli ylläreitä tai ei, niin ei sitä aina tarvitsekaan olla kokoajan niin hiphuraa siitä olotilasta, olen minäkin jossain vaiheessa neuvolassa vasta hätkähtänyt että jaa mitkä ne viikot olikaan? Silti se vauva on ihana ja rakas ja aina oma mukelo, hassuahan se ihmismieleltä olisikin jos kärsivää olotilaa niin ihkuttaisi? Kyllä sä jaksat. Oksitosiinia on mulle laitettu joskus siinäkin vaiheessa kun laps on jo maailmassa, jos ei ole aiemmin ehditty. Supistaa kohtua silloinkin kokoon nopeammin ja näin vähentää mahdollista vuotoa, joka taas vähentää anemiaa yms. Tuli vaan mieleeni :)
VastaaPoistaSiinä kohtaa se oksitosiini mullekin kelpais, kun on tuota vuototaipumusta... mutta voimistamaan supistuksia, ei kiitos, jos mulla tai vauvalla ei ole hätä. Pelkästään siksi, että on kiire saada sali tyhjäksi, ei pitäisi tehdä mitään. Tai jos pitää, niin päästäisivät irti piuhoista ja laskisivat pystyyn... mutku ei.
PoistaMäkin uskon ihastuvani ja rakastuvani sitten, kun tää on sylissä. Ja kuitenkin se huono omatunto vähän nipistelee, kun ei tästä raskaudesta osaa nauttia. Mutta kun mä viimeksi painoin kaiken mieleeni, koska Rääpäleen piti olla se ihan viimeinen kerta. En mä osaa enää tehdä samaa uudelleen.
Saat synninpäästön, älä sitä nyt murehdi! Ja sähän kuule sanot kovan sanan siellä laitoksella sitten, että ei mitään tippoja jos et itse halua <3
PoistaMulla jo kolmas raskaus oli välillä sellainen "to-do"-lista. Hetkittäin tuli vielä niitä suuria tunteita, mutta muuten sellainen "ai jaa nyt ollaan taas tässä". Se jotenkin sitten vahvisti mun ajatusta siitä, että kyllä tää lapsimäärä oli tässä.
VastaaPoistaJotenkin mä vähän ajattelinkin, etten ehkä tämän ns. tabu-aiheen kanssa kuitenkaan paini yksinäni.
PoistaIhana masu! <3 Koet just kaiken niinkun koet <3 Se on nyt se tunne, mikä on, eikä sitä väkisin voi muuksi muuttaa. Tsemppiä <3
VastaaPoistaMulla ei myöskään raskausaika oo ollut ikinä mitään loistokasta hehkun aikaa. Enkä mäkään oo osannut tuntea konkreettisia tunteita Vauvaa kohtaan vielä odotusaikana, vaikka toki tunsin sitten huonoa omaatuntoa aina, jos hetkittäin en ollutkaan innostunut tulevaisuuden ajattelemisesta tai raskausvaivoista.
VastaaPoistaVinkkinä muuten, että c-vitamiini auttaa rautaa imeytymään! Mä sain päivittäisillä c-vitamiiniporetableteilla hemoglobiinin nousemaan sen verran, ettei tarvinnut rautaa ottaa (mulla on tehnyt nimittäin kauhean ummetuksen se! :D).
Kai se on otettava C-vitamiini testiin, harmi että kaikki yhdistelmänapit on niin kamalan makuisia, että jokaisen lisän joutuu hankkimaan erikseen.
PoistaLöysin sun blogiin, täälä myös la Helmikuussa :)
VastaaPoistaAikamoinen lapsilauma teillä, ihanaa vilinää! Sellaisesta tääläkin haaveillaan mutta tämä kolmas antoi niin odottaa valmistumistaan jotta pian tuloo melkeen kiirus saada suurperhe ;)
Tervetuloa mukaan :) Kyllähän täällä vilinää ja vilskettä riittää, niin hyvässä kuin pahassakin. Tosin muistan, että aika vilinälle se tuntui jo silloin kolme isointa oli pieniä :)
PoistaSurullista.
VastaaPoistaNäkemys se on tuokin. Pikemminkin väittäisin, että aihe on tabu, raskaana olevahan saa nähdä kaiken vain ruusunpunaisten lasien läpi.
PoistaAjattelin lasta, en sinua.
PoistaJa mikä siinä lapsen kannalta tarkkaan ottaen on surullista, jos vauva on tervetullut, mutta raskaus kaikkine ongelmineen ei? Suurperheellisyys kentieskö?
PoistaSain sen käsityksen jo aiemmin että ei sitä lasta ois enää kaivattu teidän perheeseen. Itselläkin on suurperhe joten se ei ole pointtini.
PoistaMutta siis hienoa että lapsi tulee olemaan yhtä rakastettu (nythän näin ei ole?) kuin aiemmatkin lapset vaikka en sitä ole aiemmin vielä bongannut teksteistäsi.
Lapsi tulee varmasti olemaan ihan yhtä rakastettu kuin kaikki aiemmatkin, vaikkei se rakastuminen raskausaikana tai kolme sekuntia synnytyksen jälkeen tapahtuisikaan. Se, että raskaus ei ollut (mulle) toivottu ei tee vauvasta ei toivottua, vaikka se jopa omaan korvaani kuulostaa todella pöljältä :) Olen sterijonossa siksi, että kroppa ei kestä raskauksia, vaan oikeasti mulle raskaus on liki sairaus, selkään ei saa syödä lääkkeitä, tulehduskierteitä, matalia verenpaineita ja hemoglobiinia, lonkkasärkyä... eikä mitään pikkusärkyjä vaan sitä luokkaa, jossa lääkkeetön synnytys on pikkujuttu näiden rinnalla. Toiset lapset tavallaan häviää äidin raskauden ajaksi, ja näin äitinä siihen on kamalan vaikea suhtautua hyvin.
PoistaOdotusaikana onneksi ehtii käsittelemään kaikki ristiriitaiset fiilikset ja Mies on Seiskasta hyvinkin onnellinen jo nyt :)
Asia selvä. En kiusaa asiasta enempää.
PoistaTsösses sentään! Haluaisin täältä sivusta kans sanoa, että raskauden sieto/sietämättömyys ei millään tavoin tarkoita etteikö uutta ihmistä rakastaisi aina ja eniten. Eihän ihminenlään joka sanoo vaikka vihaavansa sektioarpeaan silti sano että vihaa lastaan? Tämä niin taitaa olla tabu vaikka en edes ymmärrä miksi. Oman anoppini mielestä minun olisi kuulunut aina hävetä raskauksiani, mutta siihen en suostunut :D
PoistaMun edellisen raskauden pari viimeistä viikkoa tuntuivat silkalta oikeusmurhalta, vaikka lapsi olikin toivottu ja tieten tahtoen alulle laitettu. Rakas hän on silti ollut alusta asti, enkä yhtään epäile etteikö teidänkin tulokas saisi kaiken rakkauden ja huolenpidon, vaikka valoa ei välillä nähkään.
Poista♡
tsemppi-halaukset sulle <3 niin tuttuja tuntemuksia kaikki tyynni :) pienenä vihjeenä vielä,ett kaikkein paras sille hb.lle on ett ottaa tosiaan sen rauta-tabletin vaikka appelsiini-mehun kans. Eikä missään nimessä mitään maito-tuotteita 2 tuntia ennen/jälkeen. Imeytyy kaikkein parhaiten c-vitamiini-pitoisen tuotteen kanssa. Minä oon...ihan pikkusen verran kade tuolle sun masulles ;) mulla rojottaa läskit vaan eessä :D
VastaaPoistaOnhan tää maha aika vinkeän mallinen :D Pitkästä aikaa on selkä ns. oikein kipeä (eli sieltä, mistä raskaana olevilla yleensäkin on). Tähänhän vois vaikka kokeilla tukivyötä ( ei auttanut lapaluiden väliseen selkärankasärkyyn, vaikka parin edellisen th:n mielestä tukivyö vastaus kaikkiin raskaana olevien selkävaivoihin... <3 )
Poista