Parasta terapiaa

Meillä on juhlat toisensa jälkeen ollut sellainen tapa, että tehdään yhdessä. Ristiäisiä, rippijuhlia, valmistujaisia, kihlajaisia, häitä, näitä kaikkia on laitettu kasaan äiti ja me tytöt yhdistelmällä. Niin tehtiin eilisiäkin juhlia.

Jätin kirkko-osuuden eilen väliin logististen ongelmien ja avun pyynnön vuoksi. Kasailin Esikoisen kanssa kahvipöytää kirkosta tulijoille ja soitin pianoa. Soittelut kun on kotona kovin vähissä, Lyyli mutusteli sähköisestä soittimestani johdon poikki jo kuukausia sitten enkä vieläkään ole saanut hankittua uutta.

Tunnustan, pianoa on ollut ikävä. Ilkimys-Esikoinen ikuisti tietysti niin nuottien pläräämiset kuin soittamisetkin, eikä vain valokuvin vaan myös videoin... Harmillisesti juurikin niitä ensimmäisiä soittojani kuukausien tauon jälkeen. Ja sen myös videolta kuulee. Että enpäs jaakaan.

Niin kuin aikanaan Kallion lukion hakemukseen kirjoitin, soitan omaksi iloksi, toisten suruksi. Voi sitä tunnetta, kun sormet liikkuu koskettimilla, eikä kukaan tunge syliin. Se on parasta terapiaa.