Mitä tarkoittaa lapsivihamielinen?

Voisiko joku määritellä mulle, mitä tämä "lapsivihamielinen maa" tarkoittaa? En ymmärrä. Enkä ole missään täällä liikkuessani (sen enempää maalla, kaupungissa kuin metsissäkään) törmännyt mihinkään sellaiseen, mikä oikeuttaisi minua puhumaan lapsivihamielisestä maasta.

Uskokaa tai älkää. Minä en pidä lapsista. Omiani rakastan, mutta lapsista yleensä en pidä yhtään. En pidä aikuisistakaan. Poikkeuksia kyllä löytyy yksilötasolla, pidän monestakin ihmisestä, lapsista ja aikuisista, mutten siksi että ovat lapsia tai aikuisia.

Aina sanotaan, että Suomi on lapsivihamielinen maa, koska junassa vieruskaveri ärsyyntyy saadessaan lapsen viereensä. En ole huomannut vieruskaverini ärsyyntyneen kertaakaan noustessani junaan lapsien, yhden tai useamman, kanssa. Meille on aina tarjottu apua, ruuhkajunassa istumapaikkaa, hermostuneelle lapselle on juteltu ystävällisesti ja monesti kiukku on jäänyt siihen. Vastineeksi minun lapseni eivät potki edessä olevien penkkien selkämyksiä, keskustele huutaen (paitsi kotona, mutta se lienee eri asia), juokse junan käytäviä edestakaisin, pidä kenkiään penkillä ja mitä noita nyt on junailun kirjoittamattomia sääntöjä. Eivät tee noita asioita, koska en anna. Ohjaan huutamatta, ja kersat tietävät, että toteltava on.

Tunnustan, olen monta kertaa vaihtanut vaunua junassa, kun samaan osastoon on kanssani osunut joku penkinpotkija ja käytäviä kiljuen juokseva. Vaihdan vaunua myös, jos viereeni istuu joku eiliseltä kaljalta haiseva. Aion vaihtaa paikkaa jatkossakin, sillä Suomessa ei ole lupa ojentaa toisen lasta edes ystävällisesti. Eikä lasten kanssa liikkuvat valitettavasti huonoa käytöstä huutamatta saa korjattua. Anteeksi, mutta päähän (ja selkään) sattuu moinen meno yhtälailla kuin eilisen kaljan hajusta tulee huono olo.

Aina sanotaan, että Suomi on lapsivihamielinen maa, koska kaupassa toiset asiakkaat tuhahtelee kun lapsi itkee. Onhan siinä nyt ihmiset hyvät pikkuinen ero, itkeekö sulla pikkuvauva pienen tovin vaikko huutaako se suoraa huutoa koko pari tuntisen shoppailureissun. Puhumattakaan niistä tenavista, jotka kiljuen juoksee ympäri kauppaa, törmäilee toisiin asiakkaisiin ja saavat hillittömät itkupotkuraivarit, sellaiset vartissa taittumattomattomat, joiden kanssa jumitetaan leluhyllyllä sitten...

En ole huomannut kanssa asiakkaiden tuskastuvan kertaakaan, kun käyn lasten kanssa kaupassa. Voihan se olla, että mulla on siinä niin kädet täynnä työtä, etten mitään huomaa... Mutta silti meidät on monesti pysäytetty, että mummot ja papat (erityisesti papat) pääsee lirkuttelemaan vauvalle tai suksia kantavalle taaperolle. Kassajonossa takana olevat ovat monet kerrat jutelleet ostoskärryissä oleville lapsille. Ja monet kerrat olen huomannut tekeväni samaa. Jos mun mukulat juoksevat ja kiljuvat kaupassa, ne löytää itsensä kotoa hyvin nopeasti, ja minä itseni kaupasta ilman lapsia (hetkisen yh-aikana käytin välillä jopa lapsenvahtiapua saadakseni ruokaostokset tehtyä, kun ei vain sujunut).

Emme toki ole testanneet ravintolapalveluita tms, joten en voi lapsivihamielisyydestä oikeastaan mitään sanoa niissä, mutta tiedän muutaman loistavan ravintolan (no okei, eivät varmasti tähtikisassa pärjää, mutta ruoka on todella hyvää), jonne kyllä voi mennä koko perheellä ja saada silti ystävällisen kohtelun.

Ehkä kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta lapsivihamielisyydestä vaan yksinkertaisesti alentuneesta kynnyksestä sietää päätöntä riekkumista ja turhautumisesta siihen, että vanhemmat eivät enää edes yritä ohjata lapsiaan ottamaan toisia huomioon? Että saisitteko tekin hymyjä (niin kuin me yleensä saadaan), jos vaikkapa pyytäisitte lapsianne kaupassa väistämään, että vierestä sopii toinen asiakas ostoskärryillään ohi?