perjantai 24. huhtikuuta 2015

Operaatio keittiö

Tammikuussa asetin tälle vuodelle haasteen kodin kriisipesäkkeiden taltuttamiseksi. Täällä sitä ollaan, meillä on vuorossa keittiö. Tästä lähdetään, lähtötilanne kuvina:


Alkuperäisasetelmassa meidän ruokapöytäkin oli auttamatta liian pieni, ja viime viikonloppuna kävi käsittämätön onni. Tätini löysi meille kirpparilta uuden pöydän, sellaisen, jonka ääreen mahdutaan kaikki. Kiitos! Näinpä lähtötilanne kuvat ovat nyt jo tällä uudella pöydällä.


Meidän keittiö toimii paitsi siis kokkaus- ja ruokailutilana, myös liinavaatteidn säilytyspaikkana ja koiran pesänä. Lyyli-raukka ei tykännyt kuvaamisesta ja jätti pesänsä...


Ongelmallista on edelleen säilytystilojen puuttuessa esimerkiksi ruokatavaroiden säilytys. Kerrassaan käsittämätöntä, että kuivatarvikkeille ei ole asunnossa valmiina järkevää säilytyspaikkaa. Ja sekin, että työtilaa on ruokapöytää lukuunottamatta todella nihkeästi...


Keittiö on siis käytävän mallinen, toisella puolen tämä "työtila", joka nyt tarvitaan kuivatarvikkeiden säilytykseen, sekä korkea jääkaappi ja yhtä korkea pakastin. Toisella puolen puolestaan tiskisysteemit ja hella.


Taustalta voi ihastella luonnontilaansa karannutta eteistä.

Lisäksi keittiöstä on käynti kylpyhuoneeseen, missä pyykkihärdelliä hoidetaan. Liinavaatteillekaan ei tosiaan ole sopivaa komeroa missään, kun vaatehuoneet ovat makuuhuoneiden yhteydessä. Mä en ainakaan tahtoisi laittaa puhtaita lakanoita ta pyyhkeitä kenenkään oman huoneen taa, puhumattakaan nyt siitä, että makkareidenkin vaatehuoneet tarvitaan asukkaidensa vaatteille, pienet vaatehuoneet jakaa kaksi lasta.


Niinpä lakanat on tuossa sinisessä lipastossa ja pyyhkeet läjässä korikärryissä siinä vieressä. Haaveena kyllä on, että löytäisin jostain yhteistilojen kaapista noille tilaa ja saisin lipastoon vaikka askartelujuttuja, jotka nyt pyörii edelleen vuodentakaisessa muuttolaatikossa...


Leivänpaahdinta ei sattuneesta syystä ole kytketty seinään.

Nyt on siis keksittävä keittiöstä toimiva. Helpommin sanottu kuin tehty. Otetaan vaikka keittiöosuuden tavoitteeksi saada tilaa tehtyä sen verran (ja mielellään järkevällä ratkaisulla), että leivänpaahdin saataisiin vihdoin toimimaan.

Onko muilla keittiöidensä kanssa toimivia ratkaisuja? Miten järjestyy kuivatarvikkeiden/astioiden säilytys, jätteiden lajittelu, missä teillä on liinavaatteet ja paljonko niitä nyt yleensä ottaen edes pitäisi olla? Minä täällä taas vertaistukea ja hyviä ideoita vailla.

11 kommenttia :

  1. Lipastot, piirongit,pikku laatikot. Ne on mun pelastukseni, ja jonkinlainen keräilyn kohde.Aina kun on mahis jostakin saada tai halvalla ostaa, meille eksyy uusia lipastoja, niihin kun saa mahtumaan uskomattoman paljon tavaraa. Kun kamat on poissa silmistä,kaikki näyttää siistemmältä :) Tosin tässä on just se ongelma, että ne lipastot on tungettu ihan täyteen ja sellaisia "kausikamoja" kuten toppahousuja ja kaulahuiveja löytyy niin olohuoneen peilipöydän laatikoista kuin eteisen kaapeista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jo joka ainut vapaa kolo täynnä säilytyskalustetta... Miten sitä tavaraa voikin olla niin paljon. :)

      Poista
  2. Meillä on lasten liinavaatteet ja pyyhkeet lasten huoneiden kaapissa, aikuisten toisessa kaapissa. Voisko astioiden määrässä karsia, että saisi pyyhkeille ja kuivatarvikkeille tilaa esim. keittiön kaappeihin? Tai kylpyhuoneeseen, jos siellä on kaappeja? Tai sitten sinisen lipaston tilalle joku korkeampi säilytysratkaisu, se tosin tekee keittiöstä ahtaamman. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylpyhuoneessa ei ole kuin vessan peilikaappi (ja arvata sopii, että sekin on tän porukan systeemeille liian pieni...) Jossain vaiheessa meinasin, että pesukoneen ja rummun päälle voisi tietysti esim. Ikeasta hankkia sellaisen säilytysjärjestelmän... mutta sitten taas toisaalta pitäs aina olla pyyhettä antamassa.

      Astioista pitäisi karsia kyllä, ja koriste-esineistä varmasti myös. Hyvällä lykyllä saisi tuohon ruskeaan pystykaappiin, joka yhdessä kuvassa näkyy pöydän vieressä, tehtyä tilaa pelkällä karsimisella. Kuiva-aineita sinne kuitenkaan ei voi laittaa, kun kaatuu koko kaappi.

      Miettimisen arvoisia ideoita :)

      Poista
  3. Mun täytyy myöntää, että meillä ei keittiö muuttunut pareeks ennenkuin tehtiin isompi keittiö. Nyt meillon kaksioviset isot komerot pelkille kuivatavaroille ja astiat on alakaappien sioissa ja leveissä vetolaatikoissa, joihin ne kymmenen litran kattilat mahtuu todellakin tosta noin vaan. Liinavaatteet meilläkin on *kehtaanko edes sanoa no sanon kuitenkin* melkein vaan pinoissa siellä täällä kodinhoitohuoneessa, välillä jopa Ikean kasseissa!! koska kaappitilaa tarvitaan vaatteille. Mutta mun tuttavalla on ihana vanha kaappi keskellä olkkaria ja siellä on sen liinavaatteet! Ei sitä kukaan tiedä että ne siellä on ja kaappi on nätti kattella. Olen ite ajatellut toteuttaa jotain saman tapasta, sitten ehkä joskus... Meillä on pussilakanoita varmaan 40-50. Osa tietysti alkaa oleen sitä hiipuvaa mallia jo. Mutta on meillä tietysti käyttäjiäkin ja toisaalta meillä käy lapsilla paljon yökylässä vieraita, joten petivaatteita saa olla vaihtamassa jatkuvasti :D (Ikea , oi Ikea, on mun rahapussiani armahtanut ja muutamalla eurolla aina mulle myynyt ihan kivoja pussilakanassettejä).

    Mun perusongelma keittiössä on mausteet- siis kun meillä on sellainen vetolaatikko johon saa maustepurkit köllölleen, niin kaikki vähänkin isommat on sitten siinä tasolla hellan vieressä. Mä haluan ne järjestykseen siihen seinälle hyllyyn , hyllykin jo on, mutta kun joku tuhnupää emäntä ei ole vielä päättänyt seinän lopullista pintamateriaalia, niin ei ole sitten laitettu sitä hyllyäkään. Ehh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mausteet mulla on sentään maustehyllyssä :D

      Kiva kuulla, etten ainoana ole ihan hukassa. Jotenkin vaan tuntuu hassulle, että isossa asunnossa ei ole keittiötä suunniteltaessa otettu huomioon ison perheen tarpeita. Ku ite tekis, nii sais sellasen ku tykkää :)

      Poista
    2. Mullapa ei ole sitä maistehyllyä :D

      Poista
  4. muutama vuosi sitten muuton yhteydessä suunnittelimme säilytystilat vanhaan pienehköön kerrostaloasuntoon sopivaksi.
    Sitten kävin rankalla kädellä tilasyöppöjen - liinavaatteiden - kimppuun. Jätin jäljelle vain ja ainoastaan hyväkuntoiset, ja jokaiselle asukille ohjeenmukaiset pidossa-pesussa-kaapissa -määrät (kolmet). Mahtuu itsekunkin vaatekaappiin kohtuullisella tunkemisella.
    Tai mahtui ;) Yksi sukulainen antaa aina lahjaksi liinavaatteita...

    Koska me aikuiset majailemme yhteistiloissa, olemme sopineet keskenkasvuisten kanssa, että omasta huonetilasta he "maksavat vuokraa" - eli meidän aikuisten vaatteet, kirjat ja liinavaatteet ovat keskenkasvuisten huoneissa. Se takaa meille aikuisille rajaamattoman kulkuoikeuden keskenkasvuisten huoneisiin.
    (sen verran olemme tavaroiden säilytyksessä taktikoineet, että päivittäisvaatteet on sijoitettu joviaaleimman lapsen kaappeihin)

    Saman tein keittiössä: mahdollisimman paljon kaikkea turhaa pois.
    Kellariin siirsin laatikoissa kaikki sellaiset astiat, joille ei ole käyttöä. Lapset saivat katsoa päältä parhaat pois; muistaakseni jokaisella on oma laatikkonsa kellarissa odottamassa.
    (kumma kyllä, myös astiat, kattilat ja vastaavat ovat poikivaa sorttia, tila on kummasti vähentynyt parin vuoden takaisesta...?!)

    Sama holtti pitäisi tietysti olla (ja olikin, hyvin lyhyen hetken) ruokatarvikkeissa. Niiden hallinta on mielestäni vaikeinta, koska ihan varmasti kuolemme nälkään aivan tuossa tuokiossa, jos kaapissa on vain kolme pussia spaghettia /riisiä /mitälie.

    Jonkinlainen - mutta kuten sanottua hyvin lyhyt - ahaa-elämys valkeni tuon muutaman vuoden takaisen muuton yhteydessä: kyse ei niinkään ole paljosta säilytystilasta, vaan siitä että tavaraa on riittävän vähän.

    Teillä toki erona se, että keskenkasvuisia on enempi kuin meillä, jolloin tietysti sitä pakollista tavaraakin on paljon. Sekä lisäksi sitä tavaraa, joka odottaa että joku kasvaa siihen oikeankokoiseksi. Meillä ei säilötä enää oikeastaan mitään odottamassa seuraavaa käyttäjää.

    Minulla itselläni edelleen haasteena se, että pitäisi pystyä tasaisin väliajoin inventoimaan ja tyhjentämään käyttämätön /pieneksi jäänyt /kulunut sälä ja roipe pois. Mieluusti ennen kuin kaapit räjähtävät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on sellain fiilis, että vuosi sitten muuton jälkeen tähän mahduttiin jotenkin ihan tosi hyvin, ja muuton yhteydessä hävitin tavaraa ihan valtavat määrät. Jotenkin se tavara on kummasti lisääntynyt kuitenkin?

      Toisaalta kaaos johtuu säilytystilan järkevyyden puutteesta ( ei tosiaan niinkään määrästä) ja toisaalta paljosta tavarasta. Kun kaikelle ei ole omaa paikkaa, lähtee nuo valtavat tavaramäärät kuljeksimaan...

      Petivaatteita just raakkasin niin, että huonokuntoisimmat tai ei mieluiset pistin pois. Aluslakanoita tarvis lisää, pussilakanoista vois ehkä vähentää, joskin jääneetkin on pikkuhiljaa tulossa tiensä päähän. hmm.

      Astiat on ongelmallisia, koska niitä tosiaan tarvii olla pienelle pataljoonalle ja olishan se kiva, jos kaikkia juhlia ei tarvitsisi järjestää kertakäyttömukeilla... Ja sitten on niitä upeita shamppanja ja konjakkilaseja ihan liikaa ja tavallista maitolasia (tai Iittalan paksua viinilasia, vernaa) ihan liian vähän. Ja kummasti hajoaa aina ne mun lempparit ja säilyy ehjänä muut?

      Kirpun ja Rääpäleen jäljiltä lähtee täältä paljon tavaraa eteenpäin, säilyteltävät on lasten vaatehuoneissa/sänkyjen alla/varastossa.

      Jos sitä tän vuoden tuskailee oikeiden paikkojen kanssa ja ens vuoden alusta lähtis 365 haasteeseen, jossa tavaraa pitää laittaa pois yks per päivä ja enemmän jos hankkii/tulee uutta tavaraa... Toisaalta mä en niin minimalistisuuttakaan tässä kannata, kun nyt olis tila elämiseen eikä tavaroille :)

      Ja ne kuiva-aineet yms. Kyllä ne viikon tarpeisiin, mieluummin kahden, pitää kaappeihin sopia :) En mitenkään ole halukas säilytystilan ehdoilla käymään ruokakaupassa :D

      Poista
  5. Mulla on keittiössä ihan uskomaton määrä todella kummallista tavaraa, jota tarvitaan äärettömän harvoin. Esimerkiksi erikoisen mallisia kakkuvuokia on ainakin kymmenen kappaletta. Silti teen kakut aina levypohjista muotoilemalla.

    Vaikea vinkata mitään muuta, kuin että kaikki turha pois. Tyhjensin vastikään eteisestä kolme isoa kassillista kaikkea ihmeellistä pois. Parasta antia olivat polvista risat kurahousut (siis monet sellaiset), joita oli säilytetty, kun ne voi vielä paikata. Ja kärjistä hajonneet lenkkarit (useampi pari näitäkin), joilla voi sitten rymytä omalla pihalla. Joo, varmaan. Tilaa tuli ihan rutosti. Ja nyt, noin kuukausi operaation jälkeen räjähdystila on palannut. Ehkä kaaos vain haluaa hallita?

    VastaaPoista
  6. ton sinisen lipaston tilalle korkea kaappi? oisko huono idea?

    VastaaPoista