Meidän perheellä riittää terapioita ja terapeutteja vaikka kuinka, on jokaiselle jotakin. Ja jos juuri ei ole, kohta on varmasti. Vuosien saatossa olemme mm. käyneet toimintaterapiassa, koska LVT ei osunut kaveriin kivellä, vaikka kuinka yritti. (Kaveri sen sijaan osui, ja LVT tuli päiväkodista kotiin silmä mustana...)
Tänään istuin yhden (tai oikeastaan kahden, koska Viimeinen oli mukana kopassaan nukkumassa) lapsen kanssa perheneuvolassa tutkimassa erilaisia kortteja. Säännöt olivat selvät. Psykologi sanoo, millä perusteella kortteja valitaan ja kuinka monta. Ja sitten valitaan kortit ohjeiden mukaan ja selitetään ne toiselle.
Ensiksi piti valita korteista kolme itselleen tärkeää asiaa. Omista korteistani löytyivät rakkaus, uni ja fyysinen koskemattomuus. Juu, lukijoiden niskavillat nousi pystyyn. Selitetään siis viimeinen. Fyysisellä koskemattomuudella tarkoitin väkivallan nollatoleranssia. Ei lyöntejä tai potkuja, ei puremista, kuristamista... ei mitään. Tässä merkityksessä se on nyt tärkeä.
Rakkaus puolestaan on se pohja, jolle rakennan. Olipa kyseessä sitten rakkaus lapsiin tai mieheen, se on kuitenkin liima jolla näitä palasia sidotaan yhteen ja jolla toivottavasti osa haavoistakin saadaan umpeen. Niin ja ilman unta olen kerrassaan kamala ihminen. (Lapsi tuumasi poliittisesti korrektisti: "Äiti on väsyneenä vähän ärtynyt.")
Sitten piti valita pari korttia, joita toivoisi toiselle lisää. Minulle valituista korteista löytyi uni (yllätys, äiti on ollut "vähän ärtynyt" viime aikoina) ja korttipari huolenpito - muut aikuiset. "Että jos joku muu aikuinen välillä pitäisi huolta, ettei äitin tarvi tehdä kaikkea." Kuinka teki mieli sanoa, että enemmänhän musta ja meistä nyt pidetään huolta kuin koskaan aiemmin. Että nykyään mäkin saan mennä ja tulla ilman suurta selitysvelvollisuutta. Että nykyään mullakin saa olla kavereita ja ihan omaa tekemistä.
Viimeisenä piti valita kortti, jota toivoisi toiselle vähemmän. Vaikken muita lapsen kortteja paljastakaan, tämän kerron. Jos jotain toivoisin lapsilleni vähemmän, niin surua. Elämään toki kuuluu ylä- ja alamäkiä; vuoria, laaksoja, kukkuloita ja syviä rotkoja... mutta toivoisin silti ilon voittavan surun.
Minulle valitussa kortissa oli perhe. Mahtaa äidin osa näyttää melkoiselle työleirille.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti