Silmiini osui jo pari viikkoa sitten Hesarin sivuilta juttu Laadukasta perhepäivähoitoa pitää vaalia (HS 13.8.12). Omia kokemuksiani aioin kirjoittaa jo silloin, mutta tässä pyörityksessä se jäi.
Meidän perheeseen on viimeisen yhdeksän vuoden aikana kertynyt kokemusta neljän kunnan päivähoitojärjestelyistä, kotiin itse etsitystä hoitajasta päiväkotiin saakka. Joihinkin järjestelyihin olen ollut tyytyväisempi kuin toisiin. Itse etsimästämme hoitajasta en kerro sen enempää, kuntien järjestelyihinhän se ei liity.
Perhepäivähoitajia meillä on ollut kaksi, joista ensimmäiselle lisäksi kaksi varahoitajaa (toisen varahoito oli järjestetty ryhmäperhepäivähoitoon). Ensimmäinen kokemus jäi siihen sarjaan, joka vei luottamuksen kokonaan. Hoitajan omat alaikäiset lapset vastasivat hoitolapsista hoitajan hoidellessa asioitaan kaupungilla. Kaupungin mielestä tässä ei ollut ongelmaa, eikä silloin 1,5v tyttärelleni suostuttu osoittamaan toista hoitopaikkaa. Ehkäpä syynä oli se, että olin itsekin vain hädin tuskin täysi-ikäinen? Päiväunia lapset nukkuivat matkasängyissä kylpyhuoneessa, tavarat piti aina kantaa edes takaisin, aamulla sinne ja illalla kotiin. Eikä siinä vielä kaikki, tietenkään. Arvostamani avoimuus ja luottamus puuttuivat tuosta hoitosuhteesta täysin.
Varahoitajista toinen sentään oli asiansa osaava ja muutenkin aivan ihana. Ja toinen taas... ilmeisesti samassa taloudessa asui alkoholisti, tai ainakin asunto lemusi rappukäytävään saakka. Toista kertaa en sinne vienyt, vaan jäin sitten itse kotiin.
Toisessa kunnassa taas hoitaja asui pienessä kaksiossa eikä silloin 4,5v esikoiselleni muista lapsista leikkikaveria löytynyt. Kaksi muista hoidokeista oli pieniä ja kolmas turhan kovakourainen. Varsinaista valittamista ei siis toki ole, mutta laadukkaaksi en sitäkään hoitoa kutsuisi. Varahoito tytölle sentään järjestyi samasta ryhmiksestä, jossa pienemmät (silloin n. 3v ja n. 1v) olivat. Samaan hoitopaikkaan ei kunta kyennyt kolmea lasta sijoittamaan edes neljän kuukauden varoitusajalla.
Ryhmäperhepäivähoidosta meillä on niin ikään kaksi kokemusta (saman kunnan alueelta). Toisesta tykkäsin, toisesta en. Ensimmäisessä paikassa esikoinen oli n. 2,5v ja toinen 1v vanhoja. Varsinaista vikaa ei paikassa ollut, mutta turhan uteliaat ja juoruilua rakastavat hoitajat tekivät elämästä välillä hieman haasteellista, etenkin kun elimme silloin keskellä kriisiä, jonka leviämistä juoruilla pienessä kunnassa yritettiin välttää.
Toisessa paikassa toinen oli siis noin 3v ja kolmas n. 1v, ja ensimmäistä kertaa olin täysin tyytyväinen lasten hoitoon. Voi olla, että ilman tätä hyvää kokemusta olisinkin tässä kohden luopunut toivosta, jättänyt opinnot kesken ja jäänyt kotiäidiksi.
Lisäksi lapseni ovat olleet hoidossa kolmessa (tai oikeastaan neljässä) eri päiväkodissa kolmen eri kunnan alueella ja näihin liittyen "varahoidossa" kolmessa päiväkodissa loma-aikoina. Kokemusta löytyy siis kuudesta (seitsemästä) päiväkodista.
Ensimmäinen pk oli suuren päiväkodin sisarusryhmä syrjäkylässä. 21 lasta, iältään 10kk-6v. Kaikki kolme lasta pääsivät samaan hoitopaikkaan ja vielä samaan ryhmään, ehdoton plussa. Toisaalta silloin eskarissa ollut esikoinen joutui kävelemään yksin päiväkodilta koululle eskariin ja taas takaisin päiväkotiin. Kaupunki ei tässä ongelmaa nähnyt. Samoin lapset käytännössä itse vastasivat siitä, että ulkona oli päällä riittävästi vaatetta ja kuravaatteet. Hoitajia asia ei kiinnostanut lainkaan, joten jos lapsia ei asiasta muistuttanut, sai kotiin pahasti paleltuneita lapsia. Ikää lapsilla siis n. 6v, 4,5v ja 2,5v ja hoito tuolla päättyi kolmannen ollessa n. 4v.
Varahoito loma-aikoina toimi paremmin, mutta vanhemmille ei tiedotettu päivämääriä milloin varahoitoon pitäisi viedä ja milloin sieltä jälleen palata omaan yksikköön.
Toinen pk toisessa kunnassa, koko päiväkodissa noin 100 lasta, omistani hoidossa neljäs 10kk ja kolmas 4,5v (lisäksi toinen eskarissa toisen päiväkodin alla toimineessa ryhmässä esikoisen koululla). Kolmas ja neljäs eri ryhmissä, molemmissa ryhmissä ihanat asiansa osaavat aikuiset. Ei tarvinnut huolehtia lasten vaatteista, ei mistään. Kolmas sai päiväkodista kaiken tarvitsemansa tuen sopeutuakseen eron jälkeen uuteen elämään. Meistä välitettiin. Ja samaa voin sanoa toisen eskariryhmästä. Ja varahoito oli samaa tasoa samoilla hoitajilla. Voitte kuvitella, että päiväkodin vaihtaminen harmitti todella, mutta muutto toiseen kaupunkiin pakotti vaihtoon.
Kolmas pk kolmannessa kunnassa, neljäs 1,5v-2,5v ja kolmas 5,5v-6+v. Perusjutut toimi molempien lasten ryhmissä, pienemmän ryhmässä vielä lapsen tarpeiden huomioiminenkin oli ihan kiitettävää, samoin tiedonkulku puoleen jos toiseenkin. Isompi oli ryhmässään "heitteillä" henkisesti, piti olla iso ja pärjätä itse. Vieraassa kaupungissa, vieraiden ihmisten keskellä, isän ikävässä, arkana. Päiväkodissa ei ensimmäisen 9kk aikana ollut kertaakaan kivaa, "eikä kukaan leiki mun kaa". Loma-ajan varahoitokin oli vähän niin ja näin.
Niinpä olen tyytyväinen nyt, kun sain lapset tuolta kotiin, ja kolmannen puolipäiväiseksi eskariin yksityiseen päiväkotiin. Josko siellä vaikka asiat taas lähtisivät sujumaan.
Näillä kokemuksilla sanon, että lapseni ovat jatkossakin hoidossa päiväkodissa, mutta yksiselitteisesti hyvää tai huonoa hoitomallia ei ole. Jos työssäkäyville aikuisille suunnatut palvelut järjestettäisiin yhtä vaihtelevalla laadulla, nousisi pian melkoinen meteli. Päivähoidon osalta pienituloisilla vanhemmilla on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä kunnan osoittama paikka (olipa sitä laatua tai ei) tai sitten jäädä itse kotiin hoitamaan. Keskituloiset ja rikkaathan voivat ostaa lapselleen laadukkaan hoidon yksityisiltä markkinoilta samalla rahalla, jolla saisivat kunnallisen hoidon. Tasan ei käy onnenlahjat, sanon minä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti