Laskettu aika lähenee ja hermo kiristyy jokaisella jo univelkojen vuoksi. Esikoisen kanssa riipaistiin eilen kävelylenkki keskustaan ja takaisin asioita hoitamaan, matkaahan meiltä tulee pari kilometriä suuntaansa. Takaisin kun oltiin lähdössä varmisti tyttö vielä, että jaksaako äiti varmasti kävellä vai otetaanko kuitenkin taksi. "Totta kai mä jaksan kävellä!"
No niinpä. Neljännes selvittiin matkasta takaisin kunnialla, ja loppumatkan tuo kannusti: "Äiti, ei oo enää pitkä matka!" ja "Äiti, tuntuu se mustakin rankalta sillon kun kannan kirjaston kirjoja. Muttei me silti tähän voida jäädä." Ai ei voida vai? Olisin kyllä hyvinkin voinut, sellaiset supistukset sai ihan vain kävelemällä aikaiseksi. Päästiin kuitenkin kävellen kotiin, noloahan se olisi ollut soittaa taksi viimeistä viittäsataa metriä varten.
Iloisesti kului ilta supistellen enemmän ja vähemmän kipeästi. Kuumasta suihkusta ei ollut apua sen enempää kuin panadoleistakaan. Päädyttiin kuitenkin yrittämään nukkumista yhdentoista aikaan ja luopumaan aikeista kahdentoista aikaan. Puoli kaksi oltiinkin jo yöllä Hyvinkäällä ihmettelemässä käyriä ja lapsivesinäytteitä. No ei ollut vettä se. Supistuksissa väsynyt mies kannustaa iloisesti vieressä: "Taas sä rikoit ennätyksen, nyt se meni rikki viidellä!"
Juu, no ei ollut kerran vettä, eikä supistuksiinkaan lääkkeet vielä kelvanneet. Johan näiden kanssa on kiduttu neljä viikkoa, siinä enää yksi yö missään tunnu. Kuuma kaurasäkki selkään ja yrittämään nukkumista tarkkailuhuoneeseen. Parin tunnin pätkissä nukuttujen unien jälkeen uudet käppyrät ja uusi tilanne katsaus. "Ei tää ole kunnolla käynnissä, mutta voitte jäädä tänne seuraamaan tilannetta." Juu, kiitos, me tultiin kotiin. Juuri sopivasti näkemään kuinka koululaiset lähtivät kouluun, poika onnellisena rikkinäisissä college-housuissa ja taaperon tuulitakki repussaan... Omansa se oli jättänyt naulakkoon.
Huolimatta siitä, että esikoisen mukaan joutuivat kouluun, vaikutti molemmat lapset iloisilta takaisin tullessaan. Repuissa oli taas ohjeistusta jos vaikka minkälaista ja pojalla vielä matikan kirjakin päällystettäväksi. Esikoisen kirjat tulevat kuulemma kotona käymään huomenna.
Koulun alun kunniaksi uunista leviää nyt sokerikakkupohjaan tehdyn viinimarja"piirakan" tuoksu. Edelleen supistelee. Minkäs teet.
(Liki kahden vuoden väännön jälkeen ositus olisi vihdoin vain allekirjoituksia vaille!)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti