Tätä blogia voi nykyään kommentoida kuka vain, joskin kommentin jättäjältä vaaditaan hieman kärsivällisyyttä. Kaikki kommentit tulevat kyllä luettua, mutta ne tulevat minulle tarkastettavaksi ennen julkaisua. Toistaiseksi ei ole tarvinnut jättää mitään julkaisematta, ja julkaisen toki kritiikitkin =)
Mikään kiiltokuvablogi tämä ei ole, kuten lukijatkin ovat varmasti huomanneet, aiheet ovat jotain muuta kuin lastenvaatteet kuvineen ja auringonpaiste. Kirjoitan elämästäni, joka on edelleen yhtä ruusuilla tanssimista piikkeineen ja terälehtineen. Kirjoitan harmaista pilvistä ja niiden hopeareunuksista (mikä on koomista, koska en voi hopeaan koskeakaan...) ja siitä risukasasta, jonne aurinko satunnaisesti osuu. Ei ole niin huonoa, ettei siinä olisi jotain hyvääkin.
Jääkarhuni on jälleen yllättänyt meidät ja kerännyt kehuja. Esikoinen on kesän aikana oppinut tuota taluttamaan ja muutenkin vihdoinkin ruvennut luomaan tuohon suhdetta. Juuri ennen isällensä lähtöä tyttö kehui, kuinka on saanut koiran oppimaan uuden tempun. Katsoin vuoroin tyttöä ja vuoroin koiraa. "Istumaahan-istumaahan!" Koira totteli ja näytti nauravan tytölle. Tyttöä kiellettiin kiusaamasta koiraa. "Taitaa olla niin, että sä et opettanut temppua koiralle vaan koira sulle."
Eilen veimme jääkarhun katsomaan pientä ja mustaa. Pieni musta pelkäsi, peruutti sohvan alle ja murisi sieltä. Jääkarhu katsoi pientä ja peruutti selkäni taa turvaan. Loppujen lopuksi oli vaikea sanoa, kumpi koirista pelkäsi enemmän. Voihan olla, että omani ei vain tiennyt, mitä sen pitäisi pienen, mustan ja murisevan kanssa tehdä, ehkäpä se väisti siksi. Hymyilytti se silti. Ensin tuo pieni musta säikytti lapset ja sitten koiran.
Edelleenkään en ymmärrä, miten koirien keskellä kasvaneet lapseni voivat pelätä koiria. Mutta niin ne vain pelkäävät, taaperoa lukuunottamatta.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti