Synnytystapa-arvio & postia

Eilen siis ryömin unettoman yön jälkeen Kätilöopistolle lääkäriä tapaamaan. Ajoissa olin, ja lääkäri myös, joten lähtemäänkin pääsin ennen kuin "varattu aika" ehti edes koittaa.

Sama oli tilanne kuin viime perjantaina, nämä häirikkö-supistukset eivät ole tehneet muuta kuin vieneet hermot. Ihan oikein kölli viimeinen raivotarjonnassa, ja kaikki varpaat sain kuvasta laskettua. Henkilötietolomakkeeni oli virheitä täynnä, niitä tosiaan oli kerätty sinne koko sarja, täytynee oikaista ne sitten synnyttämään mennessä.

Tulin siihen lopputulokseen, että äitiysneuvoloilla on puutteelliset ohjeet, ja toimintatavat vaihtelevat radikaalisti jopa HUS-alueella. Sen sijaan ainakin pelkopolilla kättärillä on hyvinkin yhtenäinen tapa suhtautua asiakkaisiin. Lääkäri pahoitteli, että sektiolle ei ole yhtään lääketieteellistä perustetta. Minä puolestani keräsin leukaani lattialta. En ole missään vaiheessa pyytänyt sektiota, en edes miettinyt sen mahdollisuutta. Miten ihmeessä pärjäisin ison leikkauksen jälkeen haavan, vauvan ja taaperon kanssa kotona itse? No en mitenkään.

Siispä viimeinen tulee, kun tulee. Käynnistystä sentään kysyin, mutta sitä ei saa sillä perusteella, että äiti on vähän väsy. Ainakaan vielä.
___________

Reilu viikko sitten sain omituisen puhelun. Kysyttiin, minkä kokoisia lapseni ovat, ja mitä he tarvitsisivat syksyksi. Posti toi meille eilen paketin, jonka sisällöstä olen enemmän kuin kiitollinen. Kaikille neljälle ulkovaatteet syksyyn, oikean kokoisia, ihanan värisiä (ja lapsetkin tykkäsivät, taapero juoksi koko illan puku päällä sisällä ja hoki: "Mennään ulos!")... Minä ymmärrän paketin arvon, mutta minulle se on vieläkin arvokkaampi. Meistä välitetään.

Toisinaan mikään kiitos ei ole riittävä, vaikka lahjasta toki kiitettiin. Heti. Mutta millään kiitoksella ei korvata sitä, että meidän ei tarvitsekaan pärjätä ihan itse ja yksin, vaikka siihen luuloon aina tipahdan uudestaan. Paras lahja, jonka olen ikinä saanut, on muistutus: "Ollaan täällä, jos tarvitset meitä."