Jotkut asiat eivät vain muutu

Eilen kipattiin nelikko hoitoon (uuh, onnea hoitajille, kahdesta lapsesta kerralla kuusi ja kämppäkin pysyi pystyssä!) ja suunnattiin Kätilöopistolle tutustumaan. Melkoisen moni on esittänyt tutustumisesta "Miksi ihmeessä?!" -kysymyksen, joten ehkä siihen voi näin kollektiivisesti vastata. Koska asiat ja asenteet yleensä muuttuvat kymmenessä vuodessa.

Ei, ei ne muutu. Ainoa muutos näytti olevan se, että synnyttäjien vastaanotto on nyt suoraan neloskerroksessa, kun se silloin kauan sitten oli pohjakerroksessa. Kaikki muu oli ihan ennallaan. Salien värityksistä asenteisiin saakka. Joku saa varmaan turvaa tuosta muuttumattomuudesta, minä en.

Säästän itseni synnytyskauhukertomuksen kertomiselta jälleen kerran. Ei ne näin julkiseen tekstiin sovi. Sen sijaan kerron, että edelleen päivän sanat ovat omahoitajuus ja omatoimisuus. Kuunneltuani hetken lapsivuodeosaston kätilön selvitystä siitä, mitä nämä Kätilopistolla tarkoittavat "siis ihan itse hoidatte sitten, ihan kaiken, kun ettehän te sairaita ole" ja "yksi kätilö vain vastaa kokonaisvaltaisesti, silloin kun on töissä" alkoi suututtaa. Niin se meni silloinkin.

Kun kymmenen vuotta sitten soitin kättärillä kelloa lattian lainehtiessa verestä, oli vastaus: "Mä en oo sun kätilös ja meillä nämä kyllä yleensäkin hoitaa ja siivoaa äidit ihan itse." Anteeksi, että vaivasin silloin. Olin 17-vuotias ja hädintuskin tajuissani. En osannut kuin soittaa kelloa.

Kun 2,5 vuotta sitten soitin kelloa Kotkassa lattian lainehtiessa verestä, oli vastaus: "Voi hyvänen aika, kutsutaan äkkiä lisää apua, älä vaan pyörry siihen!" No pyörryin sitten. Oho.

Ei, en tiedä onko minusta kättärin vaatimaan omatoimisuuteen. Voi olla, että menee sairaala vielä vaihtoon ihan viime metreillä. Esikoisen kohdalla vielä uskoin matran "ette te ole sairaita!", mutta neljännen jälkeen en sitä enää usko. Jos menee hyvin, ei ole sairas. Ja jos menee niin kuin nuo kaksi, on hyvinkin sairas, on tippaa ja katetria, liikkumiskieltoa... jos silloin ei ole sairas, niin milloin sitten? Ja rakkaat. En tosiaan tahdo sairaalaan katsomaan kuin mieheni ja ehkä tuon nelikon. Kotiinkin kerkiää, sitten kun pysyn pystyssä.