Maha kasvaa, painon nousu on kerrankin hallinnassa ja muutenkin kaikki niin kuin pitää. Oikein päin köllii ipana, joskin jo niin alhaalla, että lähtö voi tulla nopeastikin ja yllättävällä kiireellä. Mitään pitempää reissua ei siis enää uskalla loppukesälle suunnitella.
Vauvaa varten löytyy jo kaikki, turvakaukalosta kun vielä kankaat pesisi ja vaunuista samaten... tuttipullot keittäisi ja korviketta varmuuden vuoksi pari purkkia kaappiin hakisi. Vaatteet on jo pesty ja vaipoista enää villahousut on käsittelemättä (ja noita imuja kun lisää keksisi, josko vaikka omat vanhat kotiutuisi). Pinnasänky toki pitäisi pedata vielä ja hoitoalusta laittaa valmiiksi kylppäriin. Siinä se sitten olisi. Kai.
Nelikon kanssa kävimme eilen leikkipuistotreffeillä. Pari tuntia viihdyttiin paahteessa, lapsilla oli kivaa ja omatkin kuulumiset kuluneilta vuosilta tuli vaihdettua siinä sivussa (haittapuolena se, että käsivarteni ovat nyt kirkuvan punaiset, kutiavat ja kipeät...). Muistuipa siinä mieleen vanha teoriani totuudesta parisuhteissa (niiden kaikissa vaiheissa).
Totuus on aina siellä välissä. Suhde exään on aina helppo esimerkki. Exän näkemykseltä asiat aina menee (ja meni) yhdellä tavalla, omalta kannaltani toki täsmälleen toisella. Touus on siis 1,5. Täsmälleen siinä kahden kertomuksen välissä. Ei mustaa tai valkoista vaan harmaata siitä keskeltä.
Tuon kun vielä muistaisi joka päivä. Ehkäpä ne paljon käytetyt sanat "Kun sä aina" tai "Kun sä et ikinä" ei olekaan niin pätevät. Ehkäpä ne vain aiheuttaa ongelmia. Ja ehkäpä, ehkäpä. Ehkäpä paras tapa saada muutos suhteeseen, johon ei ole tyytyväinen (olipa se sitten suhde puolisoon, lapsiin, sukulaisiin tai ystäviin) onkin valittamisen sijaan miettiä, mitä ihan itse voisi tehdä toisin. Ehkäpä vastapuolen reaktio muuttuu, kun muuttaa itseään. Toistahan ei kukaan voi muuttaa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti