maanantai 2. maaliskuuta 2015

Synttäreitä

Täystuho tosiaan täytti viisi viime kuun puolivälissä. Toinen täyttää yksitoista nyt alkukuusta. Tänäkin vuonna pistettiin poikien aikuissynttärit (kummit&mummit) yhteen ihan vain elämän helpottamiseksi.

Toisen koristelema

Tarjoiluistakin luistin jälleen kerran sieltä, mistä aita on matalin. Yli sentään, ei tullut ihan riman alitusta. Kummallekin pojalle täytin ja kuorrutin oman täytekakun (kaupan valmispohjiin, oujee), ja pojat sai koristella itse.

Täystuhon koristelema
Isoon kulhoon mies kaatoi keksejä ja karkkilaatikosta avasin kannen. Kaupan raakapakaste cocktail-piirakat valmistui uunissa helposti, vähän limpparia, sopivasti teetä ja monta pannullista kahvia. Helppoa. Ei suurta stressiä.

Toisen kakku ylhäältä
Jatkoa ajatellen tarvii kyllä miettiä tuota "aikuissynttärit" nimitystä... Jos paikalla on yksitoista lasta (0-14v, joista seitsemän alle kouluikäisiä) niin onko ne enää aikuissynttärit?

Täystuhon kakku ylhäältä
Lapsilla kuitenkin tuntui olevan ihan älyttömän hauskaa. Koululaiset sulkeutui Kirpun ja Toisen huoneeseen, suurin osa pienistä Täystuhon ja Viimeisen huoneeseen ja vain kaksi nuorimmaista pyöri aikuisten seurana.

Ja mustakin oli ihanaa nähdä ihmisiä, joita harvemmin näkee, kun jokainen elää omaa kiirettään. Ihan niin kuin minäkin. Viikon päästä sitten 11v kaveriversio, saas nähdä kuinka selviän hengissä tusinasta lapsia, omista ja vieraista.

5 kommenttia :

  1. Ihanat kakut ja bileet on olleet varmasti sellaiset jossa itsekin olisin viihtynyt - rennot ja läheiset :) Onnea ja menestystä vaan jatkoonkin niihin seuraaviin pirskeisiin!! (mä olen kerran mennyt yhdelle kaverille tälläisen viestin hätyyttämänä: "apua. auta. ne synttärit on nyt!" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos menee sisällä mahdottomaksi, paiskaan Toisen kavereineen ulos kakun jälkeen :D Samalla rennolla linjalla saa luvan mennä nekin synttärit.

      Poista
  2. :D Ihania kakkuja ja onnea! :D Onhan noi aina sellainen voimainponnistus, voi voi!

    VastaaPoista
  3. onnittelut molemmille :) nuo teitin ja meitin viisveet on sitten aika samanikäiset

    VastaaPoista