Aamut ja illat

Kalenteri on uhkaavasti taas alkanut täyttymään ja sen mukaan mennään. Vapaa-ajalla rustailen työhakemuksia.

Aamuja vaivaa vahva tahtoikä. Tai eitahtoikä. Koskaan ei voi pukea vaatteita, käydä vessassa, harjata hiuksia saati hampaita. Siis niinku ei. Sen sijaan nelijalkainen tahtoo pölliä lapaset eikä tahdo päästää lapsia ulos. Sen sijaan se tahtoo itse mennä ulos ja pinkoa talon nurkalle karkuun. Minä perässä, vaikken tosiaan tahdo. Kukaan ei halua herätä, paitsi ne jotka tahtoo. Ja auto ei tahdo kuskin näkevän mitään ulos, minä en tahdo raapata ikkunoita vaikka raappaan silti, ja auto ei tahdo, että raappaan ikkunoita tai ainakin ne on raapattava kahdesti, koska se tahtoo jäädyttää ne uudestaan sitä mukaa, kun saan raapattua... Lisäksi lapset tahtoo ITE leimata itsensä hoitoon ja olla EKA joka menee ovesta ja...

Mä en pidä aamuista. Yhtään. Tämä aamuihminen tahtoisi aamuisin juoda kahvia eikä tapella kurahousujen tarpeellisuudesta, pipon pakollisuudesta saati keskustella pyöräilykypärän sijainnista tai siitä, kuka irrottaa murtuneen avaimen lukosta samaan aikaan kun koira kusee lattialle, Rääpäle konttaa kohti lammikkoa ja me ollaan muutenkin myöhässä, niin kuin aina.

Sitä paitsi, joku on syönyt mun kengännauhat poikki.

Näillä ne kyllä tahtois leikkiä. Laatikoissa on pikkulegot ja päällä millon mitäkin.

Iltaisin ajan edelleen äititaksia ja leikin opettajaa. Ilmeisesti aika kehnoa sellaista, kun huomaan vähän väliä tarttuvani puhelimeen soittaakseni milloin minkäkin aineen ihan oikealle opelle (en kuitenkaan lasten opeille, vaan omalle tuttavapiirilleni). Juttukavereista löytyy niin äikän- kuin matikanmaikkakin. Ihan hyvä, koska muuten vois jäädä tältä äidiltä kutosluokan juttuja oppimatta...

En ole koskaan ollut hyvä historiassa. Mun mielessä ei pysy irralliset vuosiluvut eikä nimet, ja silloin vuonna x ja y historian opetus keskittyihin niihin, eikä suinkaan tapahtumiin, niiden syihin ja seurauksiin. Lueskelenkin nykyään aika innolla Esikoisen historian kirjaa. Ja kuuntelen sen selvityksiä kokeista. Luonnollisesti.

Luova tuo lapsi ainakin on, se on varma. Ja yritteliäs, ehdottomasti. Toivottavasti sen opella riittää huumorintajua. Kun tätä suomenkieltä ei munkaan vähäisellä tietämyksellä kuitenkaan Mikael Cocacola kehitellyt... cola ku cola, eiks nii.

Ja se matikka. Mä ihan oikeasti luulin olevani siinä ihan kohtuullisen hyvä. Mut en mä sit vissiin ole. Piti soittaa ja tarkistaa, kuinka tehtävästä saadaan yhtälö (melkein kysyin sitäkin, kuinka se sitten ratkaistaan, mutta en kuitenkaan kehdannut, vaan ratkaisin sen itse)

Osaisitteko te ratkaista tällaisen, ja vielä siis tosiaan muodostaa siitä lausekkeen eikä vain esimerkiksi piirtää kivaa kuvaa ja katsoa vastausta siitä (niin mä tein ensiksi, ja sitten vasta aloin miettimään, kuinka se oikeasti ratkaistaan, silleen matikan kielellä)?

"Jos annat mulle neljän kilsan etumatkan, niin et varmana saa mua kiinni!" Härnää pikkuveli isosiskoa. Veli jaksaa kuitenkin kävellä vain 5km/h, kun isosisko puolestaan repii kintuistaan jopa 7km/h saadakseen veljensä kiinni. Kuinka pitkä aika siskon pitää kiirehtiä ennen kuin saa veljen kiinni, ja kuinka kaukaa äiti joutuu yllytyshullut hakemaan, vai saako se pelkästä ajattelusta sellaisen päänsäryn, että jättäisi mieluummin hakematta?