Huomasin tämän aamun kunniaksi juuttuneeni mihinkään johtamattomaan inttämiseen peruskoulun luokkakokojen kasvattamisen järkevyydestä (tai järjettömyydestä) sekä siitä, mikä on oppilaan ja mikä taas opettajan edun mukaista. En aio referoida teille keskustelua itsessään (eikä perustelemattoman inttämisen referoinnissa mitään järkeä olisikaan), mutta haluan teidät mukaan ensin keskustelun alkulähteille ja sieltä omaan näkökulmaani.
Helsingin Sanomat nosti aiheen esiin näin: Professori: Oppilaiden siirrot erityisluokille lähinnä töiden pallottelua luukulta toiselle (HS 4.3.15, Pääkirjoitus, erityispedagogiikan professori Timo Saloviita)
Timo Saloviita nosti esiin epäkohdan, jossa opettajat itse pääsevät säätämään itseään koskevia lakeja, 35 prosentilla sivistyslautakunnan jäsenistä on opettajatausta ja sivistyslautakunnan suhteet OAJ:hin eli opettajien ammattijärjestöön ovat poikkeuksellisen hyvät.
Esimerkiksi opettajien haitallisesta oman edunvalvonnasta Saloviita nosti esiin opetusryhmien pienentämisen. Opettajat ovat Saloviidan mukaan antaneet perusteettomasti ymmärtää pienempien ryhmäkokojen edistävän oppimista. Ja juttu jatkuu samalla tasolla, käykääpä itse lukemassa.
Käymääni keskusteluun linkitettiin toki luokkakokoihin liittyen myös vanhempi uutinen, Hesarista sekin: Suomalaiskoulujen suuret luokkakoot paljastuivat myytiksi (HS 9.9.14)
Suomalaisessa alakoulun luokassa on keskimäärin 19 oppilasta. Keskimäärin 19 oppilasta ja yksi opettaja. Nythän voidaan hyvin inttää, ettei mitään tarvetta luokkakokojen pienentämiselle ole, eikö niin? (Vertailukohdaksi meidän kaupungin ekaluokkien oppilasmääräjakauma parilta viime vuodelta 12-25, yksi opettaja, jakotunteja vähennetty, koulunkäyntiavustajia vähennetty, erityisopettajia vähennetty)
Ymmärrän toki, että joillakin hyvin hatarilla perusteluilla saadaan ehkä luokkakokojen kutistaminen (eli jakauman supistaminen lähemmäksi keskiarvoa) näyttämään vain opettajan edulta. Tunnustan kuitenkin, että seurattuani useamman ekaluokan toimintaa niin vanhempana, sijaisopena (epäpätevänä sellaisena, kun vielä luulin tahtovani opeksi), opettajan tyttärenä ja ystävänä sekä vanhempainyhdistyksen jäsenenä mielessäni on ihan tavallisen ekaluokkalaisen etu ja oikeus oppia kauan ennen sitä faktaa, mikä opettajan työn helpoimmaksi tekisi.
Mennään vähän syvemmälle siihen keskivertoluokkaan, jossa on ne yhdeksäntoista oppilasta. Lasketaan vähän.
Näistä yhdeksästätoista keskimäärin:
- 4-6% ADHD-diagnoosi (lähde: Lääkärilehti) eli n. 0,05*19=1
- 5% oppimishäiriö, lukihäiriö tms. (lähde: Terveyskirjasto) eli n. 0,05*19=1
- 7% kärsii jonkin asteisesta SLI:stä, tunnettiin ennen dysfasiana (lähde: Terveyskirjasto) eli n. 0,07*19=1
- 30% tulee kodista, jossa puhutaan äidinkielenä muuta kuin suomea, Helsingissä vaihteluväli 0-63% (lähde: Monikulttuurisuus ei mene tasan Helsingin kouluissa, HS 29.9.14) eli n. 0,3*19=6
Näin meille jäi tuosta keskiverto yhdeksäntoista oppilaan ekaluokasta kymmenen ns. keskivertolasta, joista osalle varmasti keksittäisiin vielä joku psyykkinen dg, fyysinen dg taikka ihan vain asennevamma. Osa näistä lapsista lukee jo sujuvasti kouluun tullessaan ja laskee myös, osa ei muista koskaan mistään kirjaimista tai numeroista kuullensakaan. Käytöstapoja ei tunneta, liima käytetään vieruskaverin kirjan sivuihin ja saksilla leikataan edessä istuvan letit poikki. Kengissä on nauhat, muttei niitä osata sitoa ja vessasta kuuluu vielä se iänikuinen: "Pyyhkimään!"
Mä nyt vaan, että saattaa olla, että se luokkakokojen pienentäminen saattaisi kuitenkin olla myös lasten etu... Niinku ehkä. Ja että niitä jakotunteja, avustajia ja erityisopeja ihan oikeasti tarvittais. Niinku oikeesti. En edes uskalla kertoa, millä tasolla ylöspäin eriyttäminen on kuvailemassani keskivertoryhmässä, jonka ainut vaihtoehto on edetä hitaimman vauhtia...
Nyt ei kerkee lukea linkkejä (vielä) mutta sanonpahan vaan, että munkin 9-vuotiaani luokalla on melkein 30 oppilasta juuri nyt. Yhden opettajan kanssa! (en ole varma tuosta lukumäärästä juuri tällä hetkellä, että muuttiko sieltä pois vai...). Aika karseita luokkakokoja ja kyllä sais olla puoltapienempi, niin kuin oli ekalla ja tokalla, jolloin luokka jaettiin kahtia (a ja b).
VastaaPoistaJep. Ja ennen kuin joku kerkii sanomaan, että kyllä silloin vuonna nakki ennen perunasotaa, niin nykyään ei saa poistaa luokasta, seisottaa nurkassa eikä lätkiä karttakepillä sormia, saati sanoa rumasti, vaikka olis aihetta. Muuten saattaa tenava ilmoittaa, että äidin lakimies ottaa yhteyttä, ja Iltalehti kans. Ja nehän ottaa...
PoistaOivoi. Ope täällä moi.
VastaaPoistaOpettajana joudun taittumaan juuri niin moneksi, kuin montako on oppilastakin (ja tosiaan diagnoosien ja luonteenpiirteiden laadusta riippuen vähän enemmäksikin). Kyllä se on (paitsi tietyllä tapaa toki opettajankin, myös) oppilaan etu, ettei open tarvitse taittua kolmeksikymmeneksi, vaan ihan vaikka "vaan" kuudeksitoista.
Liian isossa porukassa kärsii joko adhd-tapaus tai "huomaamattomat", tai melko varmasti molemmat. Kun kumpikaan ei saa tarvitsemansalaistaan opetusta/huomiota...
Mä vähän toivoinkin, että joku ope tulisi kertomaan näkemyksensä :) Kiitos! Samalla huomaa, ettei tällainen pelkkä vanhempi välttämättä ole intuitioineen ihan harhapoluilla.
PoistaKylläpä oli mielenkiintoista luettavaa! Mun ala-asteen luokassa oli noin 35 oppilasta (ihan tarkkaa lukua en muista, kun aina joku muutti tms) ja hyvin me silloin pärjättiin, opettajasta en sitten tiiä :/ Mut kyl siinä sai olla huomaamaton ihan rauhassa, jos halusi... :)
VastaaPoistaMeitä oli sentään pahimmillaan "vain" 28, ja joo, hyvin pärjättiin ja hyvin tuntui opekin pärjänneen. Mutta 2010-luvun koulu on kaukana 90-luvun koulusta, jossa mä kävin. Opettajilla oli silloin vielä edes joku auktoriteetti (tai ainakin meidän opella oli), seistiin, kun aikuinen tuli luokkaan, ei puhuteltu opettajaa koskaan etunimeltä (siit olis saanut jälkkää, ja huudot kotoa, nykylapsille täsmennettäköön, että mulle olisi huudettu siitä jälkästä, ei opelle) ja seistiin kun vastattiin kysymyksiin. Aikuinen sanoi ja lapsi totteli. Eipä tottele enää, vänkytivänkytivaan.
Poistaminkäs hyvän kirjan justiinsa mahdoinkaan lukea? En muista sen nimeä (pahoitteluni) enkä oikein aihettakaan (ei kuitenkaan kasvatus), jotain mitälie lukumystiikkaa se mahtoi olla.
VastaaPoistaNo, joka tapauksessa: yhtenä sivujuonteena siinä kirjassa pohdittiin luokkakokoja. Tässä eepoksessa esitettiin, että optimaalinen luokkakoko olisi suurinpiirtein 18-24 nakeroa. Siinä kuulemma tulee keskustelua, kukaan ei pääse piiloon ja oppilasmäärän pystyy jakamaan kätevästi erikokoisiin ryhmiin (2-6 opp.) aina tarpeen vaatiessa.
Kysyin asiaa ihan huvikseni kotonurkissa pyörivältä asiantuntijalta, joka oli sitä mieltä että "14 on liian vähän ja yli 25 on liikaa" - tämä asiantuntija on tekemisissä vähän vanhempien lapsukaisten kanssa - mutta näyttäisi noudattavan tätä kaavaa.
Jossain koulussa perusteltiin noita kolmenkymmenen luokkakokoja sillä, etteivät "oppilaat enimmäkseen ole luokkana tai samassa tilassa". Jos näin on, niin miksi ihmeessä sitten tehdään niin suuria luokkia? Miksei lähtökohtaisesti tehdä niitä pienempiä ryhmiä, jotka tarpeen vaatiessa yhdistetään suureksi? (ja näin ei kyllä ole, enimmäkseen ne ovat valitettavasti siinä suuressa ryhmässä)
Hatunnosto kuitenkin niille keskenkasvuisten opettajille, jotka tilanteen hanskaavat!
Meillä on yhdellä lapsukaisella ihan mahtava ope - jota saa kutsua etunimeltä, joka ilmeisesti kulkee luokassa ja antaa läpyjä onnistuneista vastauksista, ja jonka auktoriteetti on silti aivan kiistaton. Sanoisin, että hyvä ope ei pelkää. Kun ope ei pelkää, sillä todennäköisesti on auktoriteettia ja se ansaitsee noiden keskenkasvuisten kunnioituksenkin.
Mä jotenkin aattelen, että se 18 vois hyvinkin olla ekaluokkaan aika passeli. 24-25 on sinne jo liikaa, kun just siellä ne tasoerot on suurimmillaan, ja oppimisen into ja koko tuleva koulutaival sen mukana panoksena. Ei saa vaatia lapselta liikaa ja liian nopeasti, mutta toisaalta on haastetta tarjottava pidemmälle ehtineellekin, muuten se into kuolee.
PoistaIsompi koko toiminee vähän isompien kanssa? Jotenkin musta 24 vaikka kutosluokkalaista ei kuulosta enää ollenkaan pahalta. Niitten pitäisi jo osata lukea ja kirjoittaa nimensä ihan itse, ja ehkä jo vähän osata oppimaan oppimista ja toisten huomioon ottamista pidemmälle... Tai sit ne vaan unohtaa silloin just kaiken.
Muistan aikanaan yläkoulussa, kun meidän luokka 25 oppilasta jaettiin rinnakkais luokan kanssa yhteensä kolmeen opetusryhmään. Koko luokan tunteja tais olla vain ihan muutamassa hassussa aineessa, suurin osa oli noissa ryhmissä. Miksei vaan tehty kahdesta luokasta kolmea, kun kerran kolmena opetettiin? Ja mitä tapahtuu luokan ryhmäytymiselle, kun ei ole yhteisiä tunteja? Tai yhteistä mitään...
Ihan varmaks en mene sanomaan, mutta luulenpa että tää (luokiksi laittaminen vaikka opettaminen tapahtuukin erilaisissa ryhmissä) johtuu lainsäädännöstä. Laki määrää varmasti minkä koulutuksen (ja palkan!) saanut ihminen pitää olla jos on luokkakoko sitäjatätä. Sen sijaan koulun sisällä opettajien ja avustajien ja ei-ehkä-ihan-täyttä-pätevyyttä-mutta-silti-hyvien sijaisten kesken jaotellut ryhmät on lainkin mielestä ok. Lisäksi monilla on virkoja ja uusia ei perusteta, koska kouluthan ei näitä asioita päätä vaan virkamiehet jossakin muualla, jotka katsovat vain papereita.
VastaaPoistaMonesti sen kuulee, että opella olis tahtoa, erityisopella olis tahtoa, rehtoriltakin sitä löytyis, mutta resursseja ei vain ole. Lainsäädäntö ja virkamiessotkut, siinäpä se syy miksi mä yllätin itsenikin politiikkaan sekaantumisella. Pelkällä vanhempaintoiminnalla ei saa mitään aikaiseksi (tai no joo, saahan sitä pullaa myymällä teatteriretkiä, muttamutta)
Poista