maanantai 10. marraskuuta 2014

Murheenkryyni

Murheenkryynini on kuin perheenjäsen ja siksi kummastuttaa, että lähes missään kuvassa sitä ei näy. Jokaisessa seikkailussa tuo kuitenkin on ollut mukana aina vuodesta 2005.


Tämän yhden onnettoman paperikuvan lisäksi löysin vain kuvan, jossa sitä ei ole vielä edes ajettu liikkeestä ulos. Rekisterinumeron lisäksi kyseisessä kuvassa poseerasi melkein kymmenen vuotta nuorempi Esikoinen, ex Toinen sylissään ja minä.

Seitsemän paikkaa tai viisi ja paljon tavaratilaa. Parisänkykin todistetusti mahtuu kyytiin. Siinä on nukuttukin tavaratilassa, kun hotellihuone oli liian kallis. On päästy metsään, lappiin, töihin ja kotiin. Sillä on ajettu yhtä isätulokasta Kouvolan perämetsistä Kättärille, kun puolisko soitti synnyttävänsä. Ja sillä on menty itsekin synnärille kolme kertaa ja kerran se on ollut vahtimassa lapsia synnärireissun ajan. Sillä on tuotu neljä vastasyntynyttä kotiin.

Sillä on ajettu maistraattiin ja saatu lapset kirkon etupenkkiin. Sillä on käyty jättämässä avioeropaperit ja lakimiehen juttusilla.

Nyt se on taas panttivankina ja lunnasvaatimusta on jo torstaista saakka odoteltu. Meillä on ikävä ja uudet seikkailut jo odottaisi. Voi, kunpa se paranisi pian ja tulisi takaisin kotiin.

4 kommenttia :

  1. Nuo on kyllä todellisia murheenkryynejä aina välillä (veroineen, huoltoineen ja kaikkine muine maksuineen)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mä vielä verot, vakuutkset, bensat, katsastukset ja määräaikaishuollotkin... mutta tuokin on nyt kolmatta kertaa pajalla tälle vuotta (ja sen lisäks tietty vaihdatettu lamput yms. pientä).

      Kesällä testattiin onko kovempi auton ovi vai parkkihallin tolppa (no tolppa, daa), keväällä sitä vaan väsytti, ei ois halunnut mennä mihinkään. Ja nyt sillä on ollut sitkeä yskä ja haluttomuus pysyä paikoillaan tai pysähtyä. Kai se on tulossa vanhaksi.

      Poista
  2. Meilläkin on auto perheenjäsen, tai se on vähän niin kuin meille eksynyt kkulkija jota mää hyysään :D Suutun miehellekin (no ainakin mulkaisen) jos se sitä kurmuuttaa tai joku Sen kuullen mainitsee jotain huonosta kiihtyvyydestä tms pikkuseikkasesta. Nih :)

    VastaaPoista
  3. kurja juttu..meille se kipu tuohon "perheen-jäseneen" iski juuri nyt,kun suunniteltiin porukalla reissua äitini syntymäpäivilleni.Päätti hajota,eikä joulun pyhinä huoltoon voi vanhusta viedä. kotia on jäätävä :(

    VastaaPoista