maanantai 26. marraskuuta 2012

Taaperon lempisoppa

Syksyn koleudessa mieli on tehnyt ihan peruskeittoja. Niinpä kaivoin tänään viiden litran keittokattilani ja tartuin härkää sarvista. Tehdään kalakeitto.

Perusohjeeni menee siis näin. Kattila levylle, levy päälle ja öljyä kattilaan. Pilkotaan purjosipuli ja viskellään kattilaan, hämmenetään puukapulalla ja kuoritaan samalla perunoita neljä per syöjä + ainakin neljä varmuuden vuoksi, pilkotaan perunat keittopaloiksi, viskellään kattilaan ja lapataan sinne vettä samaa tahtia perunoitten kanssa. Muutama kalaliemikuutio, kourallinen pippureita ja annetaan porista keskenänsä tovi. Kun keiton kutale taas muistuu mieleen lisätään kalat (meillä menee paketti maustamattomia lohisuikaleita ja paketti pakasteseikuutioita), sekoitetaan vähän ja unohdetaan taas levylle. Viimeisessä vaiheessa lisätään pakastevihanneksia (tänään meni vihreitä papuja ja joku vihannessekoituspussi) sekä maitoa sen verran, että liemen väri vaihtuu. Kunhan pakastevihannekset on ohjeenmukaisesti kypsät, on soppa valmis.

Kaikille kelpasi, ja taapero vinkui kahteen otteeseen lisää. Eikä jäänyt neljän litran keitosta huomiselle mitään, joten kohta on varmaan siirryttävä taas isompaan kattilaan. Kauhulla odotan poikien kasvua ja teineihin uppoavia ruokamääriä.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti