Normien ulkopuolella, aina

Esikoisen vauva-aikaan näyttämisenhalu oli suuri. Lapsi piti hoitaa kaikkien normien mukaan ja saada jo vuosikkaana osaamaan käytöstapoja, ei huutoa, ei riehumista, kiitos ja anteeksi. Jos minun uhmaikäiseni olisi silloin vuosia sitten saanut itkupotkuraivarit karkkihyllyllä kaupassa, ei vika tietenkään olisi ollut lapsen uhmaiässä. Vika olisi ollut nuorissa vanhemmissa. Meidän piti pärjätä paremmin kuin "oikean ikäisen" äidin. Mummojen tuhinat lapsista tekemässä lapsia, pilalle menneestä nuoruudesta ja mistä vielä.

Kymmenessä vuodessakaan en ole päässyt pois "hyvän äidin" takaa. Aina lähden tavoittelemaan täydellisyyttä ja liian usein väsyn yrittäessäni. Äiti on äidille susi, hyvän äidin kriteerit mahdottomat. Ja lapsettomilta tulee "parhaimmat" lastenkasvatusneuvot. Ihan aina.

Niinpä myönnän jälleen kerran olevani paska mutsi, koska hyvä äiti:

- on esikoisen syntyessä n. 28v, vakituisessa parisuhteessa, koulunsa käynyt ja vakiduunissa
- täysimettää ainakin 6kk
- aloittaa kiinteisiin totuttelun vauvan ollessa vähintään 6kk ja tekee soseet itse alusta loppuun
- käyttää kestovaippoja
- hoitaa parisuhdetta
- ei jätä vauvaa edes pariksi tunniksi hoitoon
- ei menetä hermojaan
- hoitaa lapset kotona kolmivuotiaiksi
- viihtyy hiekkalaatikon reunalla
- noudattaa turvaistumien suositusia (mm selkämenosuuntaan matkustaminen 3v saakka)
- valmistaa isommankin lapsen ruuat alusta loppuun itse
- noudattaa ikärajoja

Voidaan jatkaa listaa loputtomiin. Hyvä äiti ei määritelmänsä mukaan omaa maalaisjärkeä, tai ainakaan käytä sitä. Olen siis mielelläni paska mutsi, ja tingin siitä mistä voin, ja panostan niihin kokonaisuuden kannalta tärkeisiin. Mitä sitten, jos taaperon paidasta voi lukea eilisen ruokalistan, ranskalaisia, nakkeja ja ketsuppia...  Se sentään söi!