Eiköhän jokainen yritä omilleen opettaa oikean ja väärän eroa. Ja hetkittäin jopa kuvittele onnistuneensa, kunnes taas saa tippua pilvistä takaisin maan pinnalle. Riittääkö selitykseksi "lapset on lapsia" vai kaivataanko vielä tähdennykseksi, että kovin ovat mielitekojensa vietävissä?
Pienin täällä pitää kynsin ja hampain kiinni omastaan, ihan kirjaimellisesti. Isommat kun yrittää viedä kädestä palloa (tai mitä milloinkin) tarraa pienin tavaraan hampailla kiinni. Ja jos se ei toimi, tarraa tuo hampaillaan kiinni kiusantekijään. Toisaalta parivuotias vasta opettelee yhdessä leikkimistä ja tavaroiden jakamista, toisaalta taas sekään ei saa muita satuttaa. Tulee karjuttua koko porukalle tasapuolisesti.
Mutta entäpä kun hampailla puolustautuu kahdeksan vuotias? Huh. Siinä saa passittaa jo tosissaan jäähylle, selittää sääntöjä uudestaan ja uudestaan... ja ehtii jo hetken kuvitella jonkun menneen perille. Ja kuitenkin kaikki ohjeistus tuntuu valuvan pojan päästä pois niin kuin vesi hanhen selästä.
Jotain on sentään saavutettu. Koko porukka tuntuu tietävän, että varastaminen (eli toisen tavaroiden ottaminen ilman lupaa) on kiellettyä. Ja kun siitä kärähtää (kärähtää kumminkin, ennemmin tai myöhemmin) saattaa äiti olla toooosi vihainen. Vaikka rangaistus ei viimeisimmässäkään tapauksessa ollut juuri muuta kuin ilman lupaa viedyn tavaran palauttaminen ja anteeksipyyntö, tuntui taas jotain menneen perille. Ja toisaalta luottamus nappulaan katosi jälleen, tyhjennetään sitten taskut mennen tullen ja vielä siinä välissä... Mutta mitäpä tehdä täällä tiheästi visiteeraavalle herkkuvarkaalle, joka kyllä on tiedossa, muttei koskaan jää rysän päältä kiinni? Eipä toimi mikään selitys, eikä edes ohje pyytää lupa, kun sen luvan saa, jollei ole hyvää syytä kieltää.
Kylläpä tuo kasvattaminen välillä käy työstä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti