Alkoi se kesäloma vihdoin meilläkin, nyt on kotona kaikki, päivähoidotkin jatkuvat vasta joskus elokuussa. Kaksi isointa huolin tänään kauppaan mukaan huomisia grillattavia hakemaan. Ekassa kaupassa kadutti. Pakkoko niiden on, isojen ihmisten, tapella koko ajan. Toinen nalkuttaa ja toinen ärsyttää, kumpikaan ei tottele. Toiseen kauppaan mennessä ystävällisesti huomautin, että jos meno pysyy samanlaisena, päätyy autoon istumaan ja odottamaan ihan yksin. Ja niin ne oli kuin enkeleitä.
Uhkailu, kiristys, lahjonta...
Kolmas aloitti heti hoidosta haettaessa ruikutuksen pleikkarin peluusta. Ja istui sitten iltapäivän pleikkarilla Katamari-palloja pyöritellen. Ja taaperon kanssa tapellen, sekin kun olisi tahtonut pelata. Tai sammuttaa telkan, jos ei saa pelata. Ja toisen kanssakin piti toki vääntää kättä ja vähän ohjaintakin siitä, että kuinka monta palloa saikaan pyörittää ennen kuin ohjain pitää luovuttaa seuraavalle pelaajalle. Meillä kun on vain yksi ohjain.
Nih. Ja hermot meni koneeseen. Lopputulemana illalla uudelleen kauppaan lähtiessä oli: "Eiks kukaan oikeesti tahtois tulla hetkeks koneelle?" Tämä rakkine kun tykkää sammuttaa itsensä säästääkseen virtaa heti, kun tälle selkänsä kääntää. Ja sitten ei näyttö enää saakaan koneelta signaalia ja koko rakkine pitää käynnistää virtakytkimestä uudelleen, kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla se palaa siihen vammautuneeseen tilaan, jossa signaalia ei saa. No, esikoinen lupasi pitää koneelle seuraa sen hetken, kun äiti kerrankin niin kauniisti pyysi. Ja mies vihdoin (kuukausien lupailun jälkeen) nauroi epätoivolleni ja sääti asetuksia. Enää ei pitäisi koneen kettuilla. Uskon kun näen.
Mistä epätoivo koneen sammumisesta? No kun löysin blogin. Ja luin sitä. Ja vuoroin nauroin, vuoroin itkin ja vuoroin en tiennyt kumpaa, molempia yhtä aikaa. Ei kai pitäisi mainostaa, mutta mainostan kumminkin. Koska mun ei tarvikaan kertoa nelikon isän päähänpistoista, kun joku muu on sen jo tehnyt, vaikka mies on ihan eri mies. Että meidän tilanne ei olekaan niin kummallinen, osaa ne muutkin. Ihan kuin meillä. Niin. Se on 3x ikuisuus, joka mun päivän pelasti.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti