Kummasta aloitetaan? Inspiraationa tähän pohdintaan toki Kataisen esittämät kysymykset (HS 26.6.12), mutta tämän kirjoittajan tulkinnat näistä kahdesta sanasta eivät välttämättä pysy aiheen rajauksessa.
Aloitetaanko kasvusta ja rajallisista resursseista? Käytin tänään KM:ää fysioterapeutin arvioitavana. Ihan vaan koska neuvola jälleen kerran meidät sinne lähetti. Koska 6v neuvolassa oli jotain pahasti, pahasti pielessä karkea motoriikassa. Olipa. Ihan hurjan pahasti, lähes yhtä pahasti kuin vuotta aiemmin neuvolassa, jolloin sama tyttö oli puoli kuuro, kykenemätön liikkumaan laisinkaan, ja puhuakaan se ei silloin osannut... puhumattakaan sitten siitä, että samaisella kerralla tytön äiti oli ihan idiootti, kun seurustellakaan ei saa ennen kuin aikaisintaan 5v on kulunut edellisestä suhteesta, ja mielellään ei vielä silloinkaan.
No. Kasvusta todettakoon, että tämä äiti ei sortunut fyysiseen väkivaltaan eikä edes verbaaliseen lahjakkuuteen 5v neuvolassa. Nyökytteli vain. Ja kas, tyttö osasi liikkua, kuuli normaalisti (terveisiä vaan HUS:n korvapolilta, jossa kauniisti kysyivät: "Mitä helv...te täällä teette?") ja puhekin oli ihan selvää. Paitsi ärrä. Ja juu. Se on pieni, lyhyt ja hoikka. Ja se syö. Kiitos kysymästä. Niin olen pahoillani. Tuhlasimme yhteiskunnan rajallisia resursseja, kiitos välittämisen. Ja samoin työnantajan kallista aikaa palkattomalla vapaalla, kiitos välittämisen. Ja kiitos saman välittämisen, ulkopuolisten hössötyksen ja uhkakuvien maalailun, ei työsuhdetta jatkettu. Että onko teidän pakko välittää niin kovasti sieltä korkeammalta taholta?
Niin. Osaa KM liikkua. "Ei tarvi tulla toiste." Mutta soitellaan syksyllä JOS eskarissa herää huoli. Ja jos ei, niin kiitos ja kuulemiin, seuraava potilas. Josko se tarvisi oikeasti apua, eikä olisi välittämisen uhri.
Ja jos sitten aiheen rajaukseen uudelleen.
Välittämistä voi jokainen lisätä ihan itse. Se on hurjan helppoa. Ennen kuin kirjoitat Vauva-lehden AiheVapaa-palstalle aloituksen "Pitäisikö tehdä lastensuojeluilmoitus", niin käy tarjoamassa apua. Tai luojan tähden, sanoa edes "*vää" kun satut hissiin samaan aikaan naapurin kanssa. Hymyile, katso silmiin. Kiitä sitä kaupan kassaa, oven avannutta lasta...
Verkostoitukaa. Puuttukaa toistenne tekemisiin. Jaja. Itse olen se idiootti, joka soittaa auton torvea tenaville, joiden näkee paiskovan lumipalloja koulun ikkunaan. Ja joka pysäytti naapurin lasten koulumatkan ihan ohimennessään, kun painivat autotien laidassa. (Että painisitteko edes siellä ojan puolella, ettei kävis vahinko?) Sanon ruuhkajunassakin konnarille, että leimauslaite ei toimi, jos se ei toimi. (Että enks mä vaan osaa, vai onks siinä oikeasti vika? Ja voisitko leimata tän, kiitos.) Ja se konnari tuli kiittämään. Ei se välittäminen ole vaikeaa. Edelleen uskon, että jos on valmis antamaan vähän itsestään, saa vastineeksi paljon tilalle.
Ja mitä taas kasvu-kysymykseen tulee.. Herätys omistaja-porukka. Rajaton kasvu ei ole mahdollista rajallisten resurssien taloudessa. Mitä jos tehtäisiinkin nyt nollatulos, ja annettaisiin porukan pitää duuninsa. Kannettaisiin sitä vastuuta ja välitettäisiin oikeasti eikä vain sanoina siellä, missä normaalisti vain nousevilla kursseilla ja euron kuvilla on väliä.
Jos miettii Suomelle uutta vientituotetta, voisi päättäjät ehkäpä jalkautua tuonne tulevien eläkkeenmaksajien sekaan. Siellä ne suuret innovaatiot kasvaa tarhattuina kuin eläimet aikuisten painaessa niska limassa paremman kvartaalin toivossa vailla mielikuvitusta.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti