Ratsia kersojen peleihin

Pelaan, pelaat, pelaa, pelaamme, pelaatte, pelaavat. "Äiti, saanksmä pelata?"

Kyllä. Meillä pelataan. Joskus paljon, joskus vähän, joskus ei kukaan ja toisinaan kaikki. Miten, mitä ja miksi? Kuka? Onko se pelaaminen hyvä vai paha, kenelle ja miksi?

Minä uskon Pegi-järjestelmään. Vaikka tuo järjestelmä ei salli soveltamista, sovellan sitä samoin kuin elokuvien ikärajoja. Tiedän lapseni, niiden pelaamat pelit ja jopa sisällöt. Arvatkaapa vain onko näillä lapsilla lupa pelata vaikkapa GTA:ta, kivaa piirrettyä hurjastelu-peliä? No ei tosiaankaan. Kuitenkin annan tokaluokkalaiseni pelata The Sims-pelejä, joissa ikäraja on K12. (Tuon suuremmalla ikärajalla oleviin peleihin ei lapsilla ole mitään asiaa.)

Pelaamisen ongelmakohdat ovat kyllä meillä näkyvissä.

Aikoja joutuu rajoittamaan ja rajojen tuomaa marinaa kuuntelemaan. Angry Birds voi tietokoneellakin olla yllättävän koukuttava, aikuisellekin. Pelit siirtyvät lasten leikkeihin ja jälkipelit käydään pikkulegoilla ja puupalikoilla, tabletin puutteessaan Täystuho rakensi itselleen oman legoista.

Netin pikkupeleistä ja niiden ympärillä pyörivistä foorumeista joutuu ottamaan selvää. Olenkin joutunut opettelemaan ihan uuden kielen ymmärtääkseni Esikoista, joka ensin kertoi, että pelin foorumilla on kaikki tosi kilttejä ja seuraavassa hetkessä selitti, että joku siellä gosussa harjoitteli servaamista. Lyhyen teini-suomi-teini-selvittelyn jälkeen päästiin käymään netiketti-keskustelua. Aikuisten kesken on myös selvitelty muun muassa kokonaisen virtuaali tallin varastamista hakkeroinnilla...

Lasten pelaamissa peleissä väkivalta on Disney-leffojen tasoa. Tosiasiallisesti suurempi väkivalta on ruutujen tällä puolen, kun Wii-ohjaimista käydään välillä kovinkin fyysistä taistelua parivuotiaan käyttäessä hampaitakin aseina. Samaa tappelua käydään meillä mistä tahansa lelusta.

Seksiäkin peleistä tietysti löytyy, on SingStarin musiikkivideoita ja lisääntyviä simejä. Musiikkivideot on muuten paljon pahempia sisällöltään kuin Sims, joka ei näytä kuin pikselimössöä, heiluvan peiton ja liudan sydämiä.

Toistaiseksi en ole kuullut, että kavereiden luonakaan pelattaisi sen kummempia pelejä kuin meillä.

Peleillä meillä on kuitenkin harjoiteltu vuorottelua, motoriikkaa, naapureiden nuottikorvaa (ja sietokykyä...), englantia, liikennesääntöjä, kertotauluja, ongelmanratkaisua, yhteistyötä...

Näen punaista, kun yhteiskunnan ilmiöistä syytetään pelejä. Onneksi sentään kirjallisuuden syyttäminen on loppunut.

Ps. Muistattehan, että reaaliaikaisen keskustelun mahdollistaa facebook