Piipaa-autot ja 2 kk neuvola

Äitien tehtävä nyt vain on olla huolissaan jälkikasvustaan. Ja laskea irti, antaa lisää narua, vaikka kuinka pelottaisi lasten puolesta.

Esikoinen lähti aamulla pyörällä kouluun, niin kuin kaikkina kahdeksan aamuina, suunnilleen kymmenen minuuttia ennen kuin mä pääsen viemään poikia. Matkahan meillä on sama, Esikoinen vain jatkaa puolenkilometria pidemmälle. Heti alkumatkasta on yksi vaarallinen tien ylitys, liikennevalot kyllä, mutta kääntyville autoille ei ole nuolivaloja ja suojateiden valot painonapin takana. Usein nuo valot ovat vielä pois päältä, vilkuttavat keltaista, pahimpina ruuhka-tunteinakin.

Mun päästessä tuohon risteykseen poikien kanssa, oli koko liikenne sekaisin. Valot vilkutti keltaista, oli ambulanssia, paloautoa, poliisi. Ei ollut kolaroituja autoja. Se saakutin suojatie. Se, mistä kaupunki ilmoitti pari vuotta sitten, että ekaluokkalaisten on ihan turvallista ylittää. Se sama, minkä valosysteemin lupasivat silloin korjata.

Voitte arvata, että sydän otti muutaman ylimääräisen lyönnin. Ja puhelinkin oli kotona turvallisesti kahvinkeittimen vieressä. Entä jos! Jatkettiin kuitenkin matkaa poikien kanssa, jos jotain, niin parempi niiden hoidossa. Pistettiin pystyyn kisa, kuka bongaa Esikoisen pyöränsä kanssa.

Melkoinen helpotus, kun tyttö ylitti vielä vaarallisempaa suojatietä vaihtoehtoisella reitillä. Etukäteen oli lupa annettu tuohon tien ylitykseen vain, jos liikennevalot eivät toimi ja yli ei turvallisesti pääse sieltä, mistä pitäisi. Esikoinen raivosi silloin takaisin, että aina pääsee yli turvallisesti ja että joojoo.

Odotettiin Esikoista päiväkodilla ihan vain varmistaakseen, että on kunnossa. Tyttö ei ollut onnettomuutta nähnyt, mutta sanoi kiertäneensä, koska liikenne oli ihan sekaisin. Voi ihanaa, sillä on kuin onkin aivot ja joku puhe menee kaikesta huolimatta läpi.

Säikähdys purkautui kuitenkin kyyneleiksi kotona. Helpotus ja entä jos.

----

Neuvolassa kaikki hyvin. 4840g ja 59cm pipo 39,3cm. Ensimmäinen rota-rokotusannos syötetty ja hyvää oli.