Lukemisella lukutaidottomuutta vastaan osa 4

Tiedättehän te pikkulapset ja niiden suhtautumisen maailmaan. Sama pätee pienten suhteessa kirjallisuuteen. Kaikki aistit ovat tehokkaassa käytössä ja pienet ovat hyvin ennakkoluulottomia. Niinpä meillä kaikkien muiden tavoin myös Viimeinen ja Rääpäle rakastavat kirjoja.

Täystuhon ja Viimeisen kirjahylly

Rääpäle on kaikkien muiden tavoin saanut kirjoja leluikseen ihan pikkuvauvasta saakka. Kirkasvärisiä pehmokirjoja, joissa on vähän tekstiä luettavaksi, muutamia sivuja käänneltäväksi ja paljon erilaisia pintoja kosketeltaviksi ja maisteltaviksi.

Hiljalleen on siirrytty pehmokirjoista pahvikirjoihin, löytyy ihan tavallisia pahvikirjoja, joissa on esimerkiksi valokuvia eläimistä ja aina kuvan alla eläimen nimi, pahvisivuisia satukirjoja, erilaisia kuvasanakirjoja (meillä on jopa pahvisivuinen lasten kartasto...) ja luukkukirjoja. Luukkukirjat on nyt tosi pop, sillä luukkujen repimiseen kirjasta irti voi käyttää aikaa tuntitolkulla.

Edelleen vuoden vanha Rääpäleeni nauttii kirjallisuudesta kaikin aistein. Pitkään se ei istu kuuntelemassa, eikä kovin kauaa jaksa katsella, mutta nenänsä se työntää jokaiseen kirjaan kiinni ja ensin haistelee, sitten järsii vähän kirjan kulmaa ja sen jälkeen silppuaa paperisivut. Isompien kirjoja on kovasi yritetty Rääpäleeltä varjella, mutta siitä huolimatta täällä siivotaan viikoittain atomeiksi luettuja kirjoja. Lohduttaudun sillä, että kaikki muutkin täällä ovat saaneet ensikosketuksensa kirjallisuuteen samalla tavoin ja rakkaus kirjoihin on jokaiselle jäänyt.

Viimeinen on ihan vasta päässyt repimisvaiheesta yli. Se "lukee" pitkälti samanlaisia kirjoja kuin Täystuho, mutta ei ole kirjavalinnoistaan ollenkaan niin tarkka. Kaikki käy. Viimeinen myös jaksaa jo kuunnella luettuja satuja ja osaa vaatia lukijaa itselleen.

Iltaisin Viimeinen jemmaa itselleen pinon kirjoja sänkyynsä. Siellä se selailee niitä pimeässä huoneessa taskulampun valossa. Yleensä puolenyön tienoilla havahdutaan siihen, että koko kirjakasa tipahtaa lattialle hirveällä ryminällä ja jonkun on mentävä etsimään tippuneista kirjoista juuri kyseisen illan suosikki Viimeiselle takaisin kainaloon.

Samalla linjalla meillä on isommatkin saaneet kirjoja pitää pienempinä, lukemista ei varsinaisesti ole kielletty koskaan. Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin entistä useammin joutunut nimenomaa isompia muistuttamaan lukemisen lopettamisesta, että jaksaisivat seuraavana aamuna nousta ylös ja lähteä kouluun. Tosin vuosia sitten myös minä makasin sängyssäni kaiket illat ja yöt lukemassa... ettei se omena tässäkään tapauksessa ole kovin kauaksi puusta pudonnut. Ja yhä edelleen herään öisin siihen, että keskeneräinen kirjani tipahtaa öisin sängystä lattialle... Nykyisin tosin nukahdan jo kahden lauseen jälkeen, vuosia sitten vaadittiin helposti kaksisataa sivua.

Jos ihan pikkulapsen vanhempi kysyisi minulta, kuinka lapset saa lukemaan kirjoja, vastaisin, että antamalla niille kirjan luettavaksi heti, kun osaavat tarttua tavaraan kiinni. Ja näyttämällä itse esimerkkiä. Luonnollisesti.

Lukemisella lukutaidottomuutta vastaan -sarja jatkuu lokakuun loppuun maanantaisin täällä. Jos haluat kertoa oman lukemisaiheisen tarinasi tai jakaa lempikirjasi tässä blogissa, laita sähköpostia :)

Sarjassa aiemmin kirjoitettua:
Osa 1, mistä ajatus sarjaan lähti
Osa 2, Esikoisen ja Toisen kirjaesittelyt
Osa 3, Kirpun ja Täystuhon kirjaesittelyt
Vieraskynä: Lukemisen ilo ja inho

Lukemisesta on viime aikoina kirjoitelleet mm.
Voikku blogissa Rapatessa Roiskuu
ja Voikku Mammalaiffii-blogin vieraskynässä
Kupla Puhekuplia-blogissa
Kukkis blogissansa Jalankulkuonnettomuus

Ja varmasti myös melkoisen moni muu. Pidetään aihetta ahkerasti yllä, sillä miten meidän kävisi, jos lukutaito entisestään heikentyisi.