torstai 3. syyskuuta 2015

Kun Onni potkaisi

Mitä sitä blogin kanssa tekisi, mitä tältä tahtoisin, sitä olen pohtinut pitkään ja hartaasti. Mäkin olen halunnut osaksi yhteisöä, mutten oikein osannut myydä tätä blogia mihinkään isoon ja mukamashienoon. Pelotti, että joutuisin taipumaan ja luopumaan omista jutuistani, sulaisin massaan.

Olen tarjonnut tätä blogia Vauvalle ja Kaksplussalle. Mutta kun, mutta kun, mutta kun. Mutta kun ei ole tyypillinen perheblogi tämä, ei ole hattarahöttöä, lastenvaateunelmia, en keskity vain raskauteen, vauvaan tai pieniin lapsiin. Ei sovi elämästä kirjoittaminen niille.

Ihan vähän aikaa sitten huomasin, että on tulossa uusi blogiportaali, Onni-blogit. Laitoin viestiä sinne ja pääsin mukaan, ihan heti ekayrittämältä ja joutumatta muuttumaan yhtään (tai no, ulkoasumuutosta tulee ihan heti, kun Mies ehtii avustamaan, yhden nappulan verran sivuun. Menee kai alkuviikkoon, koska loppuviikko on aika täysi, kun olisi pitäisi tehdä listaa ja häitä ja markkinoita jajaja, ei silloin keskitytä koodiin).

Ja arvatkaas mikä on nyt kyllä tässä ihan hassuinta. Musta tuli kerralla Lifestyle-bloggari. Oho. Meidän tyylittömyys on nyt tyyliä!

Niin se Onni. Mikään ei muutu täällä, mutta seuraamistapoja napsahti kerralla monta lisää. Onni-blogien omat nettisivutInstagram (missä meitä ei ole ennen näkynytkään), Onni-blogien facebook ja tietysti vielä twitter, missä sielläkään ei meihin ole suoraan aiemmin törmännyt. Vanhaan tuttuun tapaan meitä voi aina vain ja edelleen seurata täällä, blogin omilla facebook-sivuillablogipolulla ja olen mä ehtinyt tämän blogin jonnekin muuallekin syöttää, mutta kun en vaan äkkiä muista minne kaikkialle... kertokaa mullekin, jos törmäätte jossain ;)

Oho ja hups. Tervetuloa uudet lukijat mukaan meidän kaaokseen ja kiitos kaunis kaikile vanhoille, jotka jaksatte roikkua menossa mukana. Mä haluan jatkossakin vain kirjoittaa mielenpäällä olevista asioista, niin positiivisista kuin negatiivisistakin ja koko tästä perheestä viitekehyksenä tässä ympärillä.

16 kommenttia :

  1. no jopas potkaisi :) Onnea <3

    VastaaPoista
  2. Onnittelut "Onnista"! Minä olen pitkään lukenut blogiasi ja tykkään tästä arkirealismista josta kirjoitat. Toivottavasti jatkat samaan tyyliin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkä mä tästä muuttuisin, kun samalla tyylillä oon koko ikäni kirjoittanut :)

      Poista
  3. Onnea tosi paljon! :) Tuleeko blogille oma instagram(tili, sivu?), kuullostaa mielenkiintoiselta, pitääpä tutustua tuohon blogiportaaliin tarkemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogille ei tuu, mutta portaalilla on. Mä kuvaan niin vähän ja niin surkealla kameralla ja rajaan noiden muksujen näkymistä kuvissakin niin kovasti (ja sitä paitsi kammoan kaikkea uutta tekniikkaa), etten mä uskalla sellaista tiliä luoda... kun eihän sinne olisi mitään täytettä laittaa :)

      Poista
  4. Kommentoinko mä jo vai näinkö mä unta?! Onnea! Öh ja kiitos, sun syy että oon siellä itekin :D

    VastaaPoista
  5. Apua, kun te ootte kaikki ihanai <3 Kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Jee, hienoa! Onnea! :) Mä en koskaan uskalla edes haaveilla tollaisista, kun pelkään, että saan pakit. Tai sitten sitäkin, jos joskus EN saisi. ;D

    Sekalaisella Sakilla on kyllä ehdottomasti paikkansa hattarablogimaailman seassa! <3

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Ihan ehdottomasti :) Tutkin kaikki onnekkaat läpi pikkuhiljaa, kun kertaistumalta ei täällä yhtä sanaa enempää ehdi lukea :D

      Poista