Ihanaa velttoilua

Ei, minuun henkilökohtaisesti ei osunut Juhana Vartiaisen kommentti (ks. Iltalehti/perhe ) En ole kotona kotihoidontuella. En ole koskaan ollut kotiäiti sanan todellisessa merkityksessä. (Kotihoidontukea on toki saatu joitakin pätkiä lähinnä opintojen ollessa kesälomalla, ja nelikon isä oli puoli vuotta koti-isänä.) Silti voisin kertoa, miten ihanaa velttoilua tämä kotona olo oikein on, erityisesti silloin, kun lapsetkin ovat paikalla.

Viime kesänä olin kuukauden kotona hoitovapaalla ihanasti velttoilemassa. Silloin meitä oli vain minä ja nuo neljä (ja toki koira). Hoitovapaa alkoi toukokuun puolesta välistä ja jatkui kesäkuun puoleen väliin. Tuona jaksona olen käyttänyt yhtä lasta kolme kertaa puheterapiassa ja kerran fysioterapiassa, hakenut yhdelle lapselle putket korviin, selvittänyt yhden koulukiusaamisepisodin, ollut kevätjuhlissa x4 (joista ainakin kahdet olivat arkena virka-aikaan), tehnyt kaksi varhaiskasvatus-suunnitelmaa, ollut itse sairaana kaksi kertaa, tavannut lastenvalvojan... ja raahannut näihin kaikkiin mukanani vähintään kaksi lasta, yleensä kaikki neljä. Pahimpana päivänä olen ollut lasten kanssa kolme kertaa terveyskeskuksessa.

Eikä toki sovi unohtaa, että sen lisäksi olen toki ulkoiluttanut lapset ja koiran, laittanut ruuan, pessyt pyykit, keksinyt lapsille järkevää tekemistä... syönyt ruokani aina jäähtyneenä ja juonut kahvini kylmänä, en päässyt kertaakaan vessaan (saatika suihkuun) yksin. Toki ihanasti velttoillen heräsin vasta puoli yhdeksän (ja nukahdin jo ennen iltakymmentä, jos kuopuskin nukkui).

Viimeksi palasin töihin heti kuopuksen äitiysloman jälkeen (ja vein siis hoitoon 9kk vanhan vauvan). Aamulla herätys 5.30, päiväkotiin vaunuja työntäen lumisohjon läpi nelivuotiaan itkiessä vieressä koko 2,5km. Ja sieltä töihin, töissä n. 8.00. Koko työmatka (n. 1h) ilman yhdenkään lapsen kitinää. Töissä kahvi kuumana. Lounas valmiiksi laitettuna (ja ennen kaikkea ketään syöttämättä!). Ja vielä kotiin lähtiessä taas reilu tunti "omaa aikaa" työmatkalla. Päiväkodilla n. 17.00, kotona kaupan kautta 17.45. Pesukone päälle, lapsille ruoka, pyykki kuivumaan, lapset nukkumaan ja koiran kanssa ulos. Ja sitten väsyneenä itsekin nukkumaan, yleensä kymmeneen mennessä.

Ehkä työpäivä oli pitempi töissä ollessa, mutta lämmin ruoka ja kahvi sekä vessarauha kuuluivat itsestään selvyyksiin.

Toisaalta esikoisen ollessa pieni... Niin kotona oleminen voi toki olla ihanaa velttoilua. Jos lapsia on yksi tai korkeintaan kaksi tervettä, kilttiä ja helppoa. Ehdottomuus pitäisi unohtaa näissäkin asioissa, jos äitejä tahdotaan töihin, niin erilaiset osa-aikahommat olisivat varmaan toimivampia. Mutta kuka muuttaa päivähoidon vastaamaan tarvetta, ja ennen kaikkea vakuuttaa työnantajat siitä, että juuri ÄITI kannattaa palkata. Edes osapäiväiseksi.