En sano, etteikö lapsettomat olisi nostaneet haloota aiheesta. Sen sijaan sanon, että nyt olisi jokaisen hyvä vilkaista peiliin, pohtia perhe-ja työtilannettaan ja miettiä sitten ainakin kahdesti ennen kuin huutaa ääneen: "Syrjintää!"
Nuorten ja raskaana olevien naisten syrjintään otinkin jo kantaa, pikkulasten vanhemmat lukeutuvat samaan sakkiin. Se nyt vaan on niin, ettei kukaan tahdo työntekijää, joka ei ole koskaan paikalla. Ja se nyt vaan on niin, että kun tuuppaat vuosikkaan tarhaan ihan ekaa kertaa, se sattuu sairastamaan ihan kaiken ensimmäisen vuoden aikana. Sen jälkeen se ei sitten sairastakaan, mutta silloin olet jo saanut kenkää...
Ymmärrän vielä lapsettomien harmituksen lomista. Onhan se kurja, jos aina joutuu pitämään lomansa toukokuussa tai syyskuussa. Vika ei kuitenkaan ole perheellisten työkavereiden, vaan idiootti-esimiehen. Toivoahan saa jokainen lomansa milloin tahtoo. Niin, koulu loppuu tänäkin vuonna kesäkuun alkuun ja jatkuu taas elokuun puolivälissä. Päiväkoti on tänäkin vuonna kiinni viisi viikkoa juhannuksesta eteenpäin. Mutta kas kummaa. Eihän sitä koko perheellisen kesälomaa tarvitse noihin väleihin upottaa. Eikä myöskään koko lapsettoman lomaa... Tottakai kaikki tahtoo olla lomalla heinäkuussa. Niinpä siis vuorottelu käyttöön, esimies opetteleman johtamisen alkeita ja päiväkoti-ikäiset varahoitoon, koululaiset mummille (tai hui kamala, jopa keskenänsä kotiin). Mielenkiintoista on se, että johtoporras osaa kyllä limittää omat lomansa sullassa sovussa vuorotellen, mutta työntekijöiden lomia ei sitten osatakaan. Taitaa olla tiimipalaverin paikka.
Julkisissa kulkuvälineissä on sellaisia mystisiä korvamerkittyjä paikkoja, joihin muilla ei ole asiaa, jos paikan käyttöön oikeutettu sattuu paikalle. Ymmärrän kiukun pikkulapsista kirkumassa ja potkimassa penkin selkänojaa. Jopa minä, lapsellinen, ärsyynnyn siitä. Minäkin tahdon matkustaa rauhassa, etenkin silloin kun lapseni eivät ole mukana. Niinpä vaihdan junassa vaunua, ja saan perääni lasten vanhemmilta äkäisiä mulkaisuja. Sanoisin, että turhaan mulkoilette. Ettekä mulkoilisi, jos tietäisitte. En myöskään pidä ilman lapsia matkustavien tavasta huutaa puhelimeen tai vallata vieruspenkki tavaroillaan. Kaikilla olisi kivempaa, jos kaikki ottaisivat toisensa huomioon. Lasten kanssa on kuitenkin liikuttava, ainakin satunnaisesti. Vaikka meidän matkoista 90% sujuu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, nuo 10% kiukuttelua ovat ne raastavimmat. Ja vain niistä puhutaan.
Niin. Minä imetän ravintolassa ( huoh, pikaruokapaikkoja... lasketaanko niitä edes?), kahviloissa, junassa ja puiston penkillä. Aina toiset huomioon ottaen. Te ette edes tajua, mitä teen, jos lopetatte tuijotuksenne. En kaiva rintaa paidan sisältä ja läväytä sitä paljaana pöytään. Te ette näe mitään, vaikka kuinka tuijottaisitte. Mutta toki tiedätte. Miten teiltä rakkaat lapsettomat voi mennä ruokahalu, jos ette näe? Valitettavasti en mahda mitään sen enempää vauvan nälälle kuin teidän mielikuvituksellenne. Annan vauvalle ruuan ja kiellän teiltä silmänruuan. Enkä mene vessaan imettämään, koska sinne en saa kahviani mukaan, ja koska siinä voi hyvinkin vierähtää tovi jos toinenkin.
Kaikkien syrjintäpuheiden keskellä ihmettelenkin nyt vain, että jos tilanne on se, että kaikki syrjii kaikkia, niin kuka itseasiassa olikaan se syrjitty? Entäpä jos heräisimme tästä minäminä-kuplasta, ja ottaisimmekin nyt vaihteeksi toiset huomioon. Laitetaan hyvä kiertämään, hymyilkää vieraille, avatkaa toisillenne ovia ja kiittäkää, kun se teille avataan. Kysykää työkaverilta lasten ja lemmikeiden kuulumisia. Olkaa kiinnostuneita toisista, erilaisista. Voi olla, ettei enää teekään mieli huutaa ja kiukuta epäreiluutta.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti