Työllistämistöitä ja kevätjuhlia ikäkriisin keskellä

Meillä on koko kevät eletty kovin hektistä vaihetta. Tällekin viikolle on osunut useampi oikeasti iso juttu, jos nyt ei koolla tai edes ajalla mitattuna niin tärkeydeltään sitten.

---

Vanhempainvapaat on nyt ohi ja ilmoittauduin maanantaina työttömäksi työnhakijaksi, niin kuin yleensä on tapana tehdä, kun tajuaa olevansa työtön (mies pitää nyt isyysrahapäiviänsä pois ja on heinäkuun kotihoidontuella). Mielessä loistaa vielä kirkkaasti Juhana Vartiaisen toteamus äideistä, jotka ihanasti velttoilevat kotona, ja sellaiseksihan minä en rupea. Velttoilijaksi.

Keskiviikkona sitten soi puhelin. Työkkärissä tunnetusti tehdään niitä työllistämistöitä, eikös se niiden hommaa ole. Olin yrittänyt tehdä työkkärin hommaa helpommaksi ja kertoa kiinnostuksistani, koulutuksen puutteellisuudesta (lainsäädännössä on mun valmistumisen jälkeen tapahtunut isoja muutoksia mm. rakennusalan käänteinen arvonlisäverovelvollisuus, vaikka oonhan mä senkin kanssa jo ehtinyt töitä tekemään). Arvaattekos, mikä oli työkkärin paras ehdotus mun työllistymiseksi?

Jep. Etkö sä kuitenkin jäisi kotihoidontuella kotiin?

---

Keskiviikkoiltana iski ihan hirveä ikäkriisi. Mun täytyy olla ihan kamalan vanha.

Istuin yläkoulun ensimmäisessä vanhempainillassa. Tajusin siinä istuessani, että jos Esikoinen ei mun "virheistä" mitään ole oppinut, mä saatan olla viiden vuoden päästä mummo. Voi ei.

Yläkoulussa itsessään ei oikeastaan mikään ole muuttunut viidessätoista vuodessa, paitsi tietysti se, että se on yläkoulu eikä yläaste. Muistan oman kolmivuotiseni mokomassa laitoksessa, eri kaupungissa tosin, enkä muista sitä mitenkään hyvällä. Uskon kuitenkin Esikoisen pärjäävän loistavasti. Saas nähdä pärjäänkö itse, teinihelvetti, tervetuloa.

---

Kirpun ja Toisen koulun kevätjuhla on järjestetty vähän silleen tyhmästi. Vanhemmat eivät pääse juhlaan mukaan oikeastaan ollenkaan, kun koko koulun juhla on pakko järjestää yhtä aikaa, eikä kaupungissamme yksinkertaisesti ole tilaa, johon sekä oppilaat että huoltajat mahtuisivat. Muahan tämä nyt ei niin haittaa, koska olin joka tapauksessa menossa Esikoisen kevätjuhlaan, koska kutosen kevät ja silleen. Jokaiselle nappulalle olen sen kutosen kevätjuhlan luvannut ja ysin samoin, jos sinne vielä mut huolivat (eivät välttämättä huoli).

Kirpun luokan opettaja kuitenkin nappasi ohjat omiin käsiinsä ja järjesti Kirpun luokalle ihan oman kevätjuhlan. Siellä oltiin eilen. Ensin vähän näytelmiä, sitten nyyttäripöytä ja lopuksi vielä jalkapalloa vanhemmat vastaan lapset. Ihan mahtavaa!

Mukana mulla oli Kirpun lisäksi Toinen ja Täystuho, kun on kiva liikkua muutaman lapsen kanssa, eikä näihin koko perheen juttuihin meiltä kuitenkaan aina viitsisi ihan koko perhettä liikuttaa. Kun meitä on jo aika monta. Ja sitä paitsi, Viimeinen on taas kipeä. Osaporukkaa liikuttamalla ehtii myös huomioida jokaista vähän eritavalla ja enemmän. Tykkään. Tykästyn näihin tenaviin ja niiden kanssa liikkumisen helppouteen joka kerran uudelleen.

Ai mutta ne kevätjuhlat... Kirppu on oppinut käyttämään ääntään hienosti, ja oli ihanaa, kun kaikki repliikit kuului hienosti lavalta katsomoon. Kaikki on tietysti ylpeitä omistaan, mutta minä etenkin nautin nähdessäni, kuinka vahvasti varautuneesta lapsesta on kasvanut lavapersoona. Tässä tytössä on temperamenttia, jolla pääsee isompana minne vain.