keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Päätöntä pyöritystä

Arvatkaapa, mistä löysin itseni eilen kera parinkymmenen esiteinin?


Esikoisen luokkaretki kaipasi "kipeästi" valvojia ja jossain mielenhäiriössä tarjouduin lähtemään. Koko päivä oli ihan päätöntä pyöritystä ja käveltyä tuli varmasti toistakymmentä kilometriä. Asfalttiteitä. Kutoset itsessään olivat ihan mahtavia, päivän päätteeksi vasta alkoi väsy uhmaaminen.

Lapset saivat kierrellä aluetta vapaasti (puhelimet ja äänet päällä), meitä huoltajia oli mukana opettajan lisäksi muutama. Kyllä oli mulla ikäkriisi taas. Reissumme aikuisista ainoana minäkin halusin osaksi päätöntä pyöritystä. Ja jonoissa taas koin ehdottomasti olevani liian vanha nauttimaan lystistä ihan täysillä. Epäreilua. Olla liian nuori viihtymään vain aikuisparkissa tai puistossa pyörien ja liian vanha nauramaan, kun jännitys nipistää mahan pohjaa. Ihan selkeä ikäkriisi.


Oltiin siis Linnanmäellä. Toiset luokkaretkellä, minä jälleen kerran aikamatkalla. Kuinka monta muistoa voi mahtua yhteen huvipuistoon? Niitä ihan ensimmäisiä, joista on jäljellä enää vain jotain sumuista ja yhdet makkaraperunat liikaa. Teinivuosia, kesiä jolloin vietin aikaa siellä varmasti enemmän kuin kotona, kausikortti oli ja kaikki.


Seurustelun alkamisia ja päättymisiä, läksiäisiä. Avioeropäätös kesäkauden päättäjäispäivänä. Katkeransuloisia muistoja monta.


Moni asia on vuosien mittaan muuttunut, mutta perimmäinen pysyy. Pimeänä aikana, kaikkien valojen palaessa Linnanmäki vasta pääsee täyteen loistoonsa. Keskellä kirkasta päivää se on vain varjo todellisesta loistostaan.


Vaikka on se silloinkin ihan mielettömän ihana paikka.

---

Kevätjuhlat vol2 on nyt takana ja päiväkotilaiset päättivät kevätkautensa eilen, toinen possuna ja toinen ankkana. Ihan luonnerooleissaan olivat. Mehujätskit juhlan päätteeksi ja niin olivat onnellista poikaa, että.

3 kommenttia :

  1. muistoja herää mullaki tuolta paikalta ottamistasi kuvista :D minä olin se vara-emo,joka hyysäsi nuorena monia lapsi-porukoita..nyt mua ei sais mihinkää laitteeseen...

    VastaaPoista
  2. Hehe, oli muuten sama päivä, kun meidän koulun ysejä oli samassa paikassa. Itse olin luokkaretkellä ysien kanssa Särkänniemessä ja minä (30+) ja kollega (50+) kieputtiin siinä missä oppilaatkin.

    Oli muuten älyttömän helppo päivä ysien kanssa, seurattiinkin sivusta kuudesluokkalaisten porukoita, että taidettiin päästä jokseenkin helpolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä noi kutosetkaan ongelmia aiheuttaneet ennen kotimatkaa. Silloin alkoi mökötys. Luonnollisesti.

      Poista