Antiystävänpäivä

Kaikkialla on ollut pohdintaa ystävyydestä ja rakkaudesta, blogi toisensa jälkeen on täyttynyt vaaleanpunaisella hötöllä, lahjaideoilla ja mietelauseilla.

Minä vietän tänäkin vuonna antiystävänpäivää. En kertakaikkiaan pidä tästä juhlapäivästä. Sille on syynsä.

Kouluaikoina koulun aulassa oli laatikko, johon sai käydä jättämässä ystävänpäiväkortteja, ja tukioppilaat ne sitten jakoivat. En saanut kortteja enää kasilla tai ysillä.

Seiskalla olin korviani myöten ihastunut yhteen poikaan. Kaverini olivat just niin ihania kuin teinitytöt yleensä. Kuvistunnilla yksi supatti mun korvaan, että ihastukseni tahtoi tavata mut aulassa välitunnilla. Mua jännitti ihan kamalasti, muistan että pureskelin huuliani, jotta ne olisivat punaisemmat ja nipistelin poskiani samasta syystä. Mä odotin sen välitunnin poikaa aulassa, muttei sitä näkynyt tai kuulunut koskaan. Kyynelissä oli pidättämistä, eikä kavereiden kommentointi auttanut: "No et kai sä tosissas kuvitellut?! Me keksittiin koko juttu. Älä nyt leikistä suutu!" Monta ystävänpäivää olen unohtanut, mutta sitä en.

En muista kuin yhden toisen ystävänpäivän tuon lisäksi. Siitä on viisi vuotta. Täystuho syntyi silloin. Vaikka Kirpun ja Täystuhon kokemukset ovat osin ristissä, enkä välttämättä osaa sanoa kumpi synnytys on kumpaa, muistan tuon päivän silti. Onnen, toivon, pelon, kivun, sen kaiken mitä luulin rakkaudeksi. Avuttomuuden.

Tuosta päivästä lähtien mun ei kuitenkaan ole tarvinnut enää viettää ystävänpäivää. Mulla on vuodesta toiseen kelpaava tekosyy. Juhlintaa on luvassa joskus kuun vaihteessa, mutta tänään saan olla pohtimatta hyvän ystävän määritelmää tai rakkauden tunnusmerkkejä ja keskittyä siihen, miten ihana onkaan viisivuotias Täystuho, joka kolmen tuhovuoden jälkeen ei enää tuhoa ihan kaikkea (vain suunnilleen jokatoisen asian entisen seitsemän/kuusi sijaan).

Mun ja Täystuhon suhde on kaikista ristiriitaisin. Lapsi, jota sekä halusin että en halunnut. Kaikista näistä lapsista tämä poika on mua lähimpänä. Ei lellikki tai suosikki, mutta usein ajatuksissa ensimmäisenä. Ainoa, joka on nukkunut yönsä vain kainalossa. (Kyllä se jo nykyään nukkuu omassa sängyssä, paitsi joskus). Poika, joka sekä antoi mulle kaiken että vei multa kaiken.

No. Tänä 5v synttärinä me lähdetään ihan kohta ajelemaan Tampereen suuntaan maalle jonnekin katselemaan ihmisen parhaita ystäviä. Luotettavia ja uskollisia, omapäisiä. Koiria.