Sitä tavallista tylsää päivää olen odottanut siitä hetkestä, jolloin esikoinen syntyi. Liki kymmenen vuoden odotus palkittiin vihdoin eilen. Tavallinen tylsä päivä. Ja niin istuin aikuinen ihminen lattialla marisemassa: "mulontylsäääää!" Mahtoi olla todellakin, koska sain jopa tarjouksen lasten kotiin jättämisestä ja jonnekin pariksi tunniksi lähtemisestä. Mutta siinäpä se tylsyyden syy. En voi lähteä.
Marraskuun alusta saakka olen ollut kotona. Ensin hajosi selkä, ja se meni huolella rikki. Epäiltiin jo sydänkohtausta ja testailtiin lähisairaalassa nitroja. Sillä sai 2kk sairauslomaa, kun ei vaan voi istua koneella 8h/päivä. Ja sitten oli sitä ja tätä muuta, ja nyt taas on sitä ja tätä muuta, ja se selkä. Kun on kipeä ylhäältä ja lonkasta jaja. Aikuinen ihminen ja mitä valitusta. Ei pitäisi.
Koko viikon olen nyt maannut kiltisti kotona, sillä seurauksella, että on tosiaankin tylsää. Mitään ei voi tehdä, mihinkään ei voi mennä ja koneellakaan ei kestä istua. Niin miksen lähde kaverin polttareihin, jotka olisi tänään?
Silti ne seinät tuntuu kaatuvan ja kotiin mökkihöperöityy.
Tuttua :D
VastaaPoista