Pääsiäinen on täällä taas.

Viime yönä mä olin taas siellä, missä unissani olen ollut viimeisen puolen vuoden aikana lähes joka ikinen yö.

Sitä sanotaan, että unissaan ihminen käsittelee päivien tapahtumia, latautuu, oppii uutta. Ja mä en voi kuin ihmetellä, miten joudun samaan paikkaan yö toisensa jälkeen. Miten sieltä pääsee pois?

Viime yönä pihan poikki kulki pari ratsukkoa, tulivat pienen ojan yli pihaan ja kompuroivat kompostikasan päältä takaisin pellolle. Suututti, kun tulivat meidän pihaan. Päädyin kuitenkin taluttamaan jälkimmäistä hevosta, ettei sen ratsastaja kompostikasalla tippuisi.

Aika monena yönä olen käynyt toteamassa, ettei talo siellä olekaan tyhjä, vaikka sen pitäisi olla. Useampana yönä olen ihmetellyt autojen määrää meidän pihassa, joskus seurannut lentopallo-ottelua siinä ulkorappusilla istuen.

Olen käynyt lähikaupassa juuri ennen sulkemista, hakenut lapsia päiväkodista, kulkenut hautausmaalla ja koulun pihassa. Seurannut näinä öinä monta toritapahtumaa ja lenkkeillyt koirien kanssa tiellä talon ja järven välissä.

Mutta miksi?

Tänään on kiirastorstai, huomenna pitkäperjantai ja oikeasti haluaisin jo elämässä eteenpäin. Silti palaan sinne joka ikinen yö. Onko todella niin, että anteeksi voi antaa, muttei unohtaa?