Odotan

Istun ja odotan, enkä tälläkään kertaa muuta voi. Niin monesti ennenkin olen istunut odottamassa tietämättä, mitä lopulta on odotettavissa.

Sairaalan haju, suuret odotusaulat ja kapeat penkkirivien reunustamat käytävät ovat kaikki hetkessä terävinä silmien edessä. Synnyttäneiden vuodeosaston pinkit ja siniset yöpaidat sekä aamutakit, sisätautien siniset ja vihreät pyjamat. Valkoisia takkeja, nopeat askeleet, puukenkien kopina vahattuun muovilattiaan. Labran osastolta toiselle kolistelevat kärryt. Aina odotusta.

Kanttiinin keskellä pyöreän pöydän ääressä istuu nainen yksin ja hämmentää jo jäähtynyttä kahviaan. Ohi kulkee toisia naisia suurine vatsoineen, askeleitaan tarkkaan varovia miehiä, jotka vähän väliä vilkuilevat käsivarsillaan roikkuviin turvakaukaloihin. Viereisellä tuolilla lojuu lapsen vihreä ulkohaalari, mustat Kuoma-saappaat siististi tuolin alla. Ikuista odotusta, pelkoa. Lusikka kolisee rytmissä kupin laitaan, katse ei tavoita kuppia.

Parivuotias nukkuu odotustilan penkillä pitkin pituuttaan. Äiti istuu vieressä ja odottaa, ambulanssi toisensa jälkeen kaartaa liukuovien eteen, ohi viedään paareilla potilasta potilaan perään. Ensihoitajien punaiset housut, mustat kengät, taas joku ohitse odottajien.

Eristyshuoneen ulkopuolella seisoo kaksi poliisia. Kukaan ei pysähdy, ei kysy, ei näe. Hoitajien vuoro vaihtuu, kello käy seuraavaan vuorokauteen. Odotus jatkuu ja jatkuu jatkumistaan. Lapsi nukkuu, äitikin sulkee silmänsä. Kasvot kastuvat, mutta ääntä ei kuulu.

Teho-osaston pikkuruinen odotustila, keltaiset seinät ja valkoiset sohvat. Odottajat hankaavat desifiointiainetta käsiinsä. Loputtoman pitkän odotuksen päätös.

Istun jatkettavam sängyn reunalla ja odotan puolitoistavuotiaani nukahtamista. Jalat tyynytllä, tuttipullo yhdessä kainalossaan ja pehmokoira toisessaan, punainen pallo suussaan, se pyörii untaan odottaen. Istun puhelin taskussani ja odotan sen soivan, jonkun toisen kertovan yhden loputtoman odotuksen loppuneen. Istun, odotan ja pelkään yhden loputtoman odotuksen lopullisesti loppuvan.

Kahta ihminen todella pelkää; Pelkää alkua ja pelkää loppua. Jonkun toisen alkua ja loppua. Pakko täällä ei ole kuin syntyä ja kuolla, eikä parhainkaan pelkojensa välttelijä onnistu välttämään pakkoa. Alku on hauras, alussa on loppu aina vain yhden hengenvedon päässä. Lopun alkusoitto, vastasyntyneen kaikentietävä katse. Ja loputtoman odotuksen päätepiste, kysymys- ja huutomerkki, kuolema, jota taitavinkaan pokerinpelaaja ei loputtomiin huiputa.

Ruma reikä mustassa maassa, kakkosneloset reiän jokaisella sivulla. Valkoinen arkku ja risti, hymy on jokaisen kasvoilta kadonnut. Jokainen odottaa ja vuorollaan jokainen odottajista astuu askeleen eteenpäin, lepää rauhassa. Rohkein tiputtaa hautaan valkoisen ruusun.

Mitä pelättävää syntymässä on muuta kuin kuolema, saati kuolemassa muuta kuin elämä? Sillä tosi on, ettei rohkeinkaan pelkää toisen alkua ja loppua siksi, että niissä itsessään olisi mitään pelättävää. Ihminen pelkää elämää.

Sillä elämä, jos mikä on odottamista tietämättä, mitä on odotettavissa. Elämä itsessään on suuri ja tuntematon, sen menettäminen kauhistuttavaa.

Vaikka jokainenhan sen tietää, ei elämästä selviä hengissä. Jonkun päivät loppuvat ennen kuin ehtivät alkaakaan, toisen niin paljon myöhemmin.

Omassa kuolemassa ei ole mitään pelättävää, on vain loputon rauho pitkän odotuksen päätteeksi. Jos joku vaikka omaa kuolemaansa pelkäisi, pelkäisi siksi, että toisten täytyy vielä jäädä odottamaan. Miten ne pärjää ilman minua, miten niiden käy? Entä jos eivät pärjää tai entä jos pärjäävätkin paremmin.

Toisen kuolema pelottaa enemmän. Miten minä pärjään, entä jos en pärjääkään?

Sun ei tarvi olla aina se vahva.

entä jos jonain päivänä huutaisi ääneen: Mä en ole enää vahva! Entä jos ajattelisikin tänään kaikkea sitä huomiselle siirrettyä? Siihen loppuisi oma odotukseni. Ajatellakin voi vain niin paljon, eikä enempään pysty.

Nainen nostaa hellästi haalarin käsivarrelleen, kerää lapsen kengät lattialta ja kävelee heräämöön. Tiedäthän, että äiti tykkää susta kovasti.

Oma puhelimeni pysyy hiljaa, lapsi on nukahtanut, mutta odotus jatkuu.